Maavoimille miljoonilla lämpötähystimiä

Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Eilen uutisissa mainittiin että alueelliset joukot kattavat noin 60% 230 000 SA-vahvuudesta, eli vajaa 140 000 miestä. En koe millään mittarilla katsottuna että jokainen ryhmyri tarvisi lämpötähystimen jolloin vain n. 30 000 miestä käsittävät joukot varustettaisiin jollain tapaa aktiiviseen toimintaan pimeällä kykeneviksi.

Tähystimistä saataisiin paljon enemmän irti kun puolet jaettaisiin sille toiselle täysin ilman pimeätoimintakykyä olevalle osalle, jolloin heilläkin olisi sentään hyvä kyky valvoa maastoa ja käyttää epäsuoraa esim. paikoillaan puolustuksessa ollessaan. Näin meillä olisi kasassa tältä osin jo 60 000 miehen taistelevat osat alueellisissa joukoissa, eikä kumpikaan osa olisi välittömästi kusessa pimeän laskeuduttua.

Mutta operatiiviset joukot olisivat edelleen kaulaansa myöten kusessa, koska niissä ”terävän kärjen joukoissakaan” ei ole pimeänäkölaitteita kaikilla, vaikka tilanne onkin huomattavasti parempi kuin alueellisilla saati paikallisjoukoilla, joista jälkimmäiset saavat syödä paljon mustikoita ja voita saavuttaakseen jonkinasteisen pimeätoimintakyvyn.
Wild Bigit ovat vartiopaikkojen tähystimiä, eikä niitä voi taistelussa käyttää, vaikka niitä olisikin useampi kappale joukkueella ja VVkakstonnisia ei ole oikeastaan kuin ryhmyreille, taistelulähetille ja joukkueenjohtajalle. Lämppäri? Lähin taitaa olla tulenjohtajalla ja seuraava sitten pataljoonan tiedustelujoukkueessa…

Niin hyvä juttu kuin tämä alueellisten joukkojen varustaminen ja kehittäminen onkin, niin muistutan, että myös operatiiviset joukot ovat melkoinen ryysyläislauma, jolla on pulaa ihan samoista vehkeistä, kuin sillä vihoviimeisen paskakaivon vartiojoukkueellakin. Ei ehkä ihan samanlaista pulaa, mutta puutteita kuitenkin.
 
baikal kirjoitti:
No en minä usko, että lämppäri heitetään jokaisen ryhmänjohtajan kainaloon. Avainpaikoille olet-
taisin ensiksi ja sitten siitä eteenpäin. Onhan se ihan pirun hyvä laite, jota käyttäen ei tarvi arpoa
esim. tähystyspaikalla, että meneekö tiellä kaalitonkkaorkesteri vaiko panssarikolonna, vaiko säi-
liöauto tahi turistibussi. Yötä päivää saadaan ko. mestoilta tuotettua tosidataa ylempiin portaisiin.

Pallukkataktiikassa voidaan haluta vaikuttaa johonkin tiettyyn hyökkääjän elimeen: tunnistappa se
yöllä tai sumussa....lämppärillä se on edes teoriassa mahdollista.

Otampa esimerkin, tuntematta tietenkään tarkemmin ko. tst-tavan saloja: sun tehtäväsi on olla
silmänä alueella a. Olet läpi yön kytännyt, hiippaileeko pahiksia ko. alueella. Miksi? Koska aa-
mulla ennenkuin kukko kolmasti kiekuu alueelle a siirtyy oma joukko, joka aikoo tehdä rumia.
Lämppäri on ehdoton tuossakin. Näitä esimerkkejä voidaan vetää yhtenä Jormana, kun vähän
miettii. Toinen voisi olla vaikka seuraava: olet yöllisellä tiedusteluretkueella. Törmäät pimeässä
suohon ja peltoon. Pellolta tulee valtava tupakanhaju. Sinä tiiraat mitä pellolla mahtaa olla? Huo-
maat, että herranjestas, pellolle on ryhmittynyt kokonainen hirmu convoy erilaisia rotlia. Ilmoitus
ylemmäs ja kenties joku tykistökomentajista on sen verran hereillä ja selvin päin, että ammuttaa
tuota Ohjustajan hoksaamaa peltoa muutamalla pstolla.

Mieti nyt hywä mies, mitä näköaloja lämpökamera tarjoaa?

Enhän minä ole missään vaiheessa dissannut lämpötähystintä laitteena, ainoastaan huhua siitä että niitä jaettaisiin pienelle joukkomäärälle "yli tarpeen".

Toivottavasti tämä ilmeisesti jopa ruhtinaallinen määrä kertoo siitä että pv aikoo tosiaan varustaa ihan kunnollisen määrän alueellisia joukkoja eikä vain todella pientä osaa niistä. Se että nämä kapistukset tulivat ennen valonvahvistintähtäimiä ja näin suuressa erässä kerralla aiheuttaa vaan vähän hämmennystä... Onkohan pv:lle ihan selvää vielä mihin aseisiin vv-tähtäimiä on edes tarkoitus jatkossa hommata...? Jonkunlainen huhumyllyhän kaiketi pyörii kotimaisen rk tulevaisuudenkin suhteen...
 
pstsika kirjoitti:
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Eilen uutisissa mainittiin että alueelliset joukot kattavat noin 60% 230 000 SA-vahvuudesta, eli vajaa 140 000 miestä. En koe millään mittarilla katsottuna että jokainen ryhmyri tarvisi lämpötähystimen jolloin vain n. 30 000 miestä käsittävät joukot varustettaisiin jollain tapaa aktiiviseen toimintaan pimeällä kykeneviksi.

Tähystimistä saataisiin paljon enemmän irti kun puolet jaettaisiin sille toiselle täysin ilman pimeätoimintakykyä olevalle osalle, jolloin heilläkin olisi sentään hyvä kyky valvoa maastoa ja käyttää epäsuoraa esim. paikoillaan puolustuksessa ollessaan. Näin meillä olisi kasassa tältä osin jo 60 000 miehen taistelevat osat alueellisissa joukoissa, eikä kumpikaan osa olisi välittömästi kusessa pimeän laskeuduttua.

Mutta operatiiviset joukot olisivat edelleen kaulaansa myöten kusessa, koska niissä ”terävän kärjen joukoissakaan” ei ole pimeänäkölaitteita kaikilla, vaikka tilanne onkin huomattavasti parempi kuin alueellisilla saati paikallisjoukoilla, joista jälkimmäiset saavat syödä paljon mustikoita ja voita saavuttaakseen jonkinasteisen pimeätoimintakyvyn.
Wild Bigit ovat vartiopaikkojen tähystimiä, eikä niitä voi taistelussa käyttää, vaikka niitä olisikin useampi kappale joukkueella ja VVkakstonnisia ei ole oikeastaan kuin ryhmyreille, taistelulähetille ja joukkueenjohtajalle. Lämppäri? Lähin taitaa olla tulenjohtajalla ja seuraava sitten pataljoonan tiedustelujoukkueessa…

Minusta on aika raakasti liioiteltua sanoa että joukko jolla ei ole pimeännäkölaitetta kaikille on "kaulaansa myöten kusessa", se on vähääkään valmistellussa puolustuksessa iso juttu jos tulenjohto (jolla se suurin tulivoima käsissään) on lämppäreiden takana 100%:sti tilanteen tasalla. Omasta liikkeestä tai aktiivisesta tst-kosketuksen hakemisesta ei vaan kannata kauheasti haaveilla pimeää aikaan. Mitä enemmän halvempia aseeseen/kypärään integroituja vv-tähtäintä alkaa löytymään, sitä aktiivisemmaksi joukko voi sitten ryhtyä pimeällä, jos ei täysmittaiseen hyökkäilyyn, niin pitkälle sitä valmisteleviin toimenpiteisiin ja siirtymiin se antaa ainakin eväät.

En tunne vv-tähtäinten tilannetta operatiivisissa sen kummemmin kuin että kaverilla oli KarPr tiedustelujoukkueessa ihan kiikarikiväärissäkin sellainen jo 2000-luvun alkupuolella ja ampuivat niillä ihan pimeäammuntoja aktiivisesti.

Maavoimat ostaa Yhdysvalloista alueellisten joukkojen käyttöön Phantom-lämpötähystimiä. Laitteiden avulla on tarkoitus parantaa alueellisten joukkojen kykyä taistella pimeässä.
Kauppa on jatkoa vuosille 2011 ja 2012, kun vastaavia laitteita ostettiin operatiivisten joukkojen käyttöön.

Onko tietoa millä summalla noita tuolloin tuli operatiivisille?
 
Hilmasta

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2013-003844/

Eli Millogilta tilattu 11,9 milj € (alv 0%) pimeänäkölaitteita eli todennäköisesti VV3X ja VVLite
 
peelo kirjoitti:

Paljonko tuollainen varuste maksaa kappaleelta? Jos ne maksaa tonnin kappeleelta, niin tuo tilaus olisi luokkaa 11-12 tuhatta.
 
SJ kirjoitti:

Kyllä tuollaiset nykysukupolven vehkeet taitavat maksaa vähintään 2000 € ehkä jopa 3000 €. Tosin ihan mukava määrä noita saadaan mutta jokataistelijan välineeksi noista ei edelleenkään ole.
 
Tekniikat kehittyy.

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/lampokameran+saa+kohta+kannykan+lisalaitteena/a885634 kirjoitti:
Lämpökameran saa kohta kännykän lisälaitteena
Lämpökameran saa pian kuudesosalla siitä hinnasta mitä ennen. Yhdysvaltalaisen Mu Opticsin kehittämä lisälaite, jonka avulla matkapuhelinta voi käyttää lämpökamerana, tulee myyntiin toukokuussa noin 250 euron hintaan.

Vastaavantasoinen lämpökamera maksaa nyt noin 1 500 euroa, kertoo Ny Teknik. Mu Opticsin mukaan alhaisen hinnan mahdollistaa se, että kännyköissä on valmiina esimerkiksi näyttö ja laskentatehoa, jotka ovat yleensä olleet osa kameraa.

Lisälaitteen infrapuna-anturi on hyvin samankaltainen kuin vastaavissa nykyisissä lämpökameroissa. Sen resoluutio on 160x120 pikseliä ja havainnointiväli 7-14 mikrometrin infrapuna-aalloille. Tällä välillä voidaan havaita lämpötiloja - 66:n ja +140 C°:n välillä.

Lämpökamerasovellusta voi Mu Opticsin mukaan käyttää esimerkiksi lämpövuotokohtien selvittämiseen rakennuksissa, karanneiden kotieläinten etsimiseen pimeässä tai vesivuotojen ja ylikuormittuneiden sähköjohtojen havaitsemiseen.

Mu Optics hakee kameran jatkokehittelylle lisärahoitusta Indiegogo-palvelussa. Riippumatta rahoituskierroksen tuloksesta ensimmäiset versiot tulevat myyntiin toukokuussa.

Lähde: Tekniikka & Talous
 
miheikki kirjoitti:

Totta juuri se että hinta putoaa kun näyttö ja poweri on ulkona. Jospa tuollaisen lämpökamera-komponentin sais erillisenä, niin kannattaisiko liittää taistelijan rannepäätteeseen? Toki se hinta on eri kun värkki taitaa olla mil-tavaraa...
 
Tuollainen jäähdyttämätön mikrobolometri ei ihmeitä maksa edes linsseineen. Sama juttu paketoinnin suhteen - jos tuotantosarjat ovat kulutuselektroniikkaluokkaa, niin joka ukolle on jakaa peruslämppäriä kuin kännykkää. Piensarjat ja kehityskustannukset noissa(kin) maksavat.

Autojen FLIR-palikoita tuntuvat purkavan aika innokkaasti kolariautoista Jenkeissä. Tuttukin oli repinyt jostakin peräkolaroidusta Caddysta sekä kameraosan että HUDin ja laittanut harraste-Mersuunsa. Toimii!
 
RDF kirjoitti:
SJ kirjoitti:
peelo kirjoitti:
Hilmasta

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2013-003844/

Eli Millogilta tilattu 11,9 milj € (alv 0%) pimeänäkölaitteita eli todennäköisesti VV3X ja VVLite

Paljonko tuollainen varuste maksaa kappaleelta? Jos ne maksaa tonnin kappeleelta, niin tuo tilaus olisi luokkaa 11-12 tuhatta.

Kyllä tuollaiset nykysukupolven vehkeet taitavat maksaa vähintään 2000 € ehkä jopa 3000 €. Tosin ihan mukava määrä noita saadaan mutta jokataistelijan välineeksi noista ei edelleenkään ole.

Onhan siinä jo jokuselle taistelevalle pataljoonalle. Nyt kun voidaan tähystää pimeässä, pitää vielä ratkaista miten aseilla ammutaan pimeässä. Minä näen edullisimpana ratkaisuna RK62:n piippuun puristimella kiinnitettävän infrapunalaserpointterin. PP-tähtäimiä ei kuitenkaan saada tarpeeksi ja sivukiskojen asennustyökin maksaa aikaa ja rahaa.

Pimeänäkölaitteiden yleistyminen asettaa paineita rynnäkkökiväärikaluston uusimisellekin, kun tarve punapistetähtäimille ja infrapunalaitteille kasvaa. Uusiin rynkkyihin ne saa kiinni heittämällä ilman patenttiratkaisuja.
 
Suomisotilas on kekseliäs jeesusteippeineen.

893137_10151305500541776_702845055_o.jpg

Linkki toimii tai ei.

Kaartin Jääkärirykmentin Sotilaspoliisikomppanian harjoitus II
Päivitetty maanantaina
Sabotaasi-iskuja valmisteleva joukkue tukeutui tiloihimme, mutta onneksi meillä on Suomen Armeija! Varusteleka on taas turvassa, sillä jälleen kerran miehen paras ystävä, SPOL, tuli ja putsasi paikat pahiksista.
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151305498706776.1073741825.199181136775&type=1
 
Joo, erittäin kekseliäs. Valoa kun ei pysty oikeakätinen käyttämään on/off-tyyppisesti tuossa paikassa tuosta ampumaotteesta... Jos valo pitää teipata niin se teipataan niin ettei se heijasta asetta ja sitä pystyy käyttämään päällä ja pois.
 
akealik kirjoitti:
RDF kirjoitti:
SJ kirjoitti:
peelo kirjoitti:
Hilmasta

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2013-003844/

Eli Millogilta tilattu 11,9 milj € (alv 0%) pimeänäkölaitteita eli todennäköisesti VV3X ja VVLite

Paljonko tuollainen varuste maksaa kappaleelta? Jos ne maksaa tonnin kappeleelta, niin tuo tilaus olisi luokkaa 11-12 tuhatta.

Kyllä tuollaiset nykysukupolven vehkeet taitavat maksaa vähintään 2000 € ehkä jopa 3000 €. Tosin ihan mukava määrä noita saadaan mutta jokataistelijan välineeksi noista ei edelleenkään ole.

Onhan siinä jo jokuselle taistelevalle pataljoonalle. Nyt kun voidaan tähystää pimeässä, pitää vielä ratkaista miten aseilla ammutaan pimeässä. Minä näen edullisimpana ratkaisuna RK62:n piippuun puristimella kiinnitettävän infrapunalaserpointterin.

Ja miksei nuo nyt hankittavat vv-laitteet muka mahdollistaisi ammuntaa?
 
Ilmeisesti juttu on niin, että sillä tähtäimellä ei voi kunnolla tähdätä siitä hiusristikosta huolimatta, kun mitään kohdistusmahdollisuuksia ei ole. Eli tuo laseri tarvittaisiin tuomaan jonkinlaista referenssiä.
 
Periaatteessa tietenkin kenttäkohdistus voidaan tehdään siten että laitetaan ase johonkin kiinni ja säädetään sitten rautatähtäimet ja vv2000:n hiusristikko samaan paikkaan. Toinen vaihtoehto on ottaa maastosta sopiva kivi tai jokin muu kiintopiste ja ampua siihen ja korjata osumien mukaan. Ei siihen mitään rataa tarvita. Tietysti näin rauhan aikana ml. rauhanturvaoperaatiot näin ei oikein voi kohdistaa asetta ja VV2000 on pelkkä katselulaite. VV2000:n tähtäinjalka on aika hienomekaaninen vehje ja sen tietysti olisi voinut tehdä toisinkin mutta näillä mennään. Monestihan olisi helpompi ratkaisu jos VV2000:n laitteen saisi vain picannitykiskoon kiinni punapistetähtäimen taakse - jolloin ainoastaan pp-tähtäimen kohdistuksella olisi väliä ja sehän olisi kohdistettu - mutta tähän nykyiseen ratkaisuun on päädytty koska PV:llä on vain poseerausjoukoille optisia tähtäimiä. Muutenkin RK on optiikan sekä varsinkin perättäisten optisten laitteiden osalta jotka vaatisivat pitemmän kiskon aika turha vehje ja RK95:n kuvittelisi olevan suunniteltu kymmeniä vuosia aiemmin. Onneksi RK95:sta ei valmistettu yhtään enempää ja meille tulee jossain vaiheessa ihan oikean taistelijan eikä varusmiesrata-ampujan ase. Tuo ir-laseri on siinä mielessä kiva että sellaisella kun voi ampua pimeännäkölaitteet päässä myös lonkalta. Lonkaltahan ei PV:ssä sitten Suomi-konepistoolin ole juuri opetettu toisin kuin vaikkapa Ranskan muukalaislegioonassa. Tärkeää lonkalta tai kainalosta ampuminen vaistolla olisi erityisesti kevyttä konekivääriä kantaville. Nythän on niin että konekiväärimieheksi valitaan vahvin mies joka sekään ei oikein pysty ampumaan harjoituksen puutteen vuoksi kuin makuulta etujalkojen varalta. No ehkäpä sitten harmaassa vaiheessa hankitaan aseet ja opetetaan puuttuvat taidot ja jopa tehdään karsinta kovalla tavalla tositilanteessa...
 
akealik kirjoitti:
Onhan siinä jo jokuselle taistelevalle pataljoonalle. Nyt kun voidaan tähystää pimeässä, pitää vielä ratkaista miten aseilla ammutaan pimeässä. Minä näen edullisimpana ratkaisuna RK62:n piippuun puristimella kiinnitettävän infrapunalaserpointterin. PP-tähtäimiä ei kuitenkaan saada tarpeeksi ja sivukiskojen asennustyökin maksaa aikaa ja rahaa.

Pimeänäkölaitteiden yleistyminen asettaa paineita rynnäkkökiväärikaluston uusimisellekin, kun tarve punapistetähtäimille ja infrapunalaitteille kasvaa. Uusiin rynkkyihin ne saa kiinni heittämällä ilman patenttiratkaisuja.

Valaistaan maasto, kun havaitaan ammuttavaa.
 
SJ kirjoitti:
Ilmeisesti juttu on niin, että sillä tähtäimellä ei voi kunnolla tähdätä siitä hiusristikosta huolimatta, kun mitään kohdistusmahdollisuuksia ei ole. Eli tuo laseri tarvittaisiin tuomaan jonkinlaista referenssiä.

Ton IP- laserin kohdistaminen se vasta vittumaista on. :a-grin:
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
Ja miksei nuo nyt hankittavat vv-laitteet muka mahdollistaisi ammuntaa?

Millogin sivuilta VVLiten speksejä selailtuani sain käsityksen, ettei vehkeessä ole tähtäinristikkoa vaan se on tarkoitettu joko punapistetähtäimen yhteyteen laitettavaksi tai päässä kannettavaksi. VV2000 on ihan hyvä ratkaisu kunhan riittää sivukiskollisia aseita. Toisaalta jos aseessa on punapistetähtäin, on järjetöntä lähteä vaihtelemaan tähtäimiä kahdesti vuorokaudessa.

Ja minun mielipiteeni on, että valonvahvistinta on parempi kantaa päässä kuin aseessa. Mahdollistaa paremman liikkeen ja tähystyksen.

Edit: Tähtäinlaseri vaatisi yhden kohdistuksen, jonka jälkeen se pysyy kiinni aseessa. Joka ilta on aika työlästä lähteä tarkistamaan pimeätähtäimen kohdistusta, vaikka esimerkiksi piippuun työnnettäviä "boresight"-lasereita olisi yllinkyllin.
 
PV sivujen mukaan saa sen käsityksen että VV3X malli on nimenomaan rk ja sinko kaluston tähtäin ja VVLITE "tähystin".

Ikinä en ole noita päässyt käpistelemään, mutta eikös tuollainen VV-tähtäin toimi sen reijällisen linssinsuojan kanssa optisena tähtäimenä päiväsaikaankin? Joten jatkuvaa irroitus tarvetta ei ole...
 
Valonvahvistin ei toimi päivätähtäimenä kovinkaan järkevästi vaikka se linssinsuoja on paikallaan. Olet varmaan jotain valonvahvistinta kuitenkin käsitellyt päivänvalossa linssinsuojus kiinni, eikä esim Wild Big ole huononkaan kiikarin korvike päivällä.

Sitäpaitsi VV3X on nimensä mukaisesti 3x suurentava tähtäin ja RK:n päällä korvaa lähinnä sen ACOGin kiikaritähtäimen eli ei varmaan ole joka miehen varuste. VV2000 antaa RK:n päälle asennettuna pimeätoimintakyvyn ilman suurennosta, tosin sen käyttöä vaikeuttaa se, että siinä ei ole sivusuunnan ja korotuksen säätöjä itsessään vaan ne on tehty siihen sivujalkaan, josta tulee sitten iso, painava ja monimutkainen. Näitä kuitenkin on enemmän kuin VV3Xiä. VVLITE DUAL on taas kaksiputkinen tähystin tai 'pimeänäkölasit' joista saa ne putket irralleen kädessäpidettäväksi pikkutähystimeksi tai AIMPOINTin punapistetähtäimen perään tyrkättäväksi.
 
Back
Top