Miehistön kuljetus

Saa toivon mukaan. En muista oliko siitä jossain julkisesti ollut jo puhetta, mutta aika loogistahan se olisi. Motteihin 28 vaunua, ehkä 10 vaunua erikoisalustoiksi, 7 mennyt markkuihin eli jäljelle jäisi vajaalle neljälle komppanialle vaunut.

Yksi Sodankylään

Yksi Kajaaniin

Kaksi Poriin
 
Kyllä kotimaasta löytyy nykyään ihan moderneja moottoreita jotka ovat myös tehokkaita. AGCO:n taholta kerrottiin takavuosina että heidän konsernissaan Sisu on se moottorimerkki jossa on vähiten ongelmia. Muut merkit siis olivat Perkins ja Deutz. Eihän tällä asialla nyt mitään merkitystä ole sinänsä. Ehkä Cummins on ollut edullisempi ja Cumminshan se siinä Misussakin on. Kestäviä moottoreita ovat toki, mutta ei niitä minään moderneina ole yleensä pidetty. Tosin modernius ei varmaan ole ensisijainen kriteeri sotilasajoneuvon moottorissa.
Näin on. AGCOn premium merkinkin eli Fendtin moottoritoimittaja vaihtuu omaan poweriin eli Sisuun, kunhan sopimus ulkopuolisen Deutzin kanssa päättyy, ja Linnavuoren laajennukset saadaan täyteen tuotantoon. Syy miksi Cummins on nyt vienyt voiton kotimaiselta "uudessa" pasissa, on kai se ettei Sisu diesel ole enään Sisu diesel vaan Agco Power, ulkomainen sekin siis, eikä enään paina kotimaisuus vaa'assa. Ja jos hinta on toisessa ulkomaisessa, eli Cumminsissa, parempi niin se oli siinä.
 
Siis meillä on 100 Leo A4? 29 + 29 Moottoroitu ja 14, 14 hmm sodankylä ja Kajaani se on 86 ja jäljelle jää 14 eli yks komppania

Kertakenttään oli laskenut että neljä komppaniaa olisi ylimäärästä.

No itse asiassa jos niitä on vain kolme niin ei sekään olisi ongelma.. Porissahan on vain yksi mekanisoitu pataljoona. Jolle voisi sen yhden komppanian antaa.

Märissä unissanihan Porin prikaati koostuisi kolmesta AMV ja RG 32 vetoisesta mekanisoidusta pataljoonasta. Ja jokaisella olisi Leo komppania mukana pataljoona rakenteessa.

AMV:t tykkitorneilla.
 
Tällä foorumilla on turha esittää mitään, missä ei ole teloja. :cool:

Hinta kuulostaa suoraan sanoen halvalta.
Oma kokemus on että pyörillä pääsee missä vaan paitsi suossa. Jos pito meinaa loppua niin heittää ketjut ja taas mennään. Ketjujen asennuksessa menee joitain minuutteja.

6x6 vetoisen saa menemään tosi pahoista paikoista jos vaan kuskilla taito riittää mutta tietäähän sen nykyään, kun koulutus on niin lyhyt, että ei siinä ehdi kuin pinnasta raapasta.
 
Selustasta Prikaatiin-TSTOS-Pataljoona tasolle ei tarvitse sirpalesuojaa eikä miinasuojaa, pataljoonasta-komppaniaan riittää sirpalesuoja. Urat ovat omien hallussa, sirotteetkin huomattaneen ja siivotaan pois. Vihulaisen seikkailijahatut eivät isoja miinoja kantele. Kuorkeissa on huonoa hinta, koko, paino. Sirpalesuojatun kuorkin ja pakun hintasuhde on about 3:1.

Se on totta, ja useimpien yksiköiden perushuolto kesäkeleillä tapahtunee ottopakuilla muutenkin. C-pakut kantavat ihan kohtuudella, esim. nykyiset arvokuljetusautot ovat juurikin isoja Sprintereitä yms. mihin on asennettu reilu tonni teräspeltiä sisäseiniin. Ei liene ole mikään mahdottomuus tehdä ottotilanteessa pikainen konversio sirpalesuojattuun suuntaan, jos vain suunnitelmat muutamalle yleisimmälle pakumallille ovat valmiina olemassa.
 
Oma kokemus on että pyörillä pääsee missä vaan paitsi suossa. Jos pito meinaa loppua niin heittää ketjut ja taas mennään. Ketjujen asennuksessa menee joitain minuutteja.

Ja jos pitää mennä suossa, niin liinoilla lankunpätkät renkaisiin ja taas mennään :D

600x315-1441914604.jpg

Edit: ja kaupallinen versio samasta

2016-new-Get-Unstuck-Traction-Solution-for.jpg_200x200.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Siis meillä on 100 Leo A4? 29 + 29 Moottoroitu ja 14, 14 hmm sodankylä ja Kajaani se on 86 ja jäljelle jää 14 eli yks komppania
Kertakenttään oli laskenut että neljä komppaniaa olisi ylimäärästä.

No itse asiassa jos niitä on vain kolme niin ei sekään olisi ongelma.. Porissahan on vain yksi mekanisoitu pataljoona. Jolle voisi sen yhden komppanian antaa.

Märissä unissanihan Porin prikaati koostuisi kolmesta AMV ja RG 32 vetoisesta mekanisoidusta pataljoonasta. Ja jokaisella olisi Leo komppania mukana pataljoona rakenteessa.

AMV:t tykkitorneilla.

Itse laskeskelin tosiaan, että yksi komppania per motti, kuten taisi panssarilehdessäkin olla.

Porissahan on vain yksi mekanisoitu pataljoona. Jolle voisi sen yhden komppanian antaa.

Ei se tarkoita, että lähtökohtaisesti loput kaksi pataljoonaa olisivat mitenkään huonompia. Nimeämisessä on osittain kyse siitä, että Naton joukkopooliin tarvittiin Suomelta mekanisoitu pataljoona, joten se nimettiin mekanisoiduksi pataljoonaksi. Mielestäni se on enemmänkin moottoroitu pataljoona, kuten loput kaksikin.
 
Joo yksi PSVK on per motti. Täytyy muistaa että jos reilu 8-12 Leoa menee mottien ja mekkien jyrävaunuiksi oletettavasti, ehkä jopa Karjalaisten?. Sitten noita erikoisvaunujen alustoiksi meneviä voisi olla x, eli siltavaunuja ainakin tarvitaan lisää, ja kokonaan uusia hankintoja eli evakuointivaunuja. Myöskin raivausvaunuja tarvittaisiin lisää, mutta köyhän miehen ratkaisuna voidaan mennä jyrävaunuilla?
 
olen googlannu moottoroitu taistelustosasto mutta en ole mitään saanut esille että ne ehkä saa A4:sia? jos ne saa ne, on kaks jäljellä eli 2 erillisiä tstvaunukomppanioita joka voi kuulua pohjoiseen joukolle?
 
Joo yksi PSVK on per motti. Täytyy muistaa että jos reilu 8-12 Leoa menee mottien ja mekkien jyrävaunuiksi oletettavasti, ehkä jopa Karjalaisten?. Sitten noita erikoisvaunujen alustoiksi meneviä voisi olla x, eli siltavaunuja ainakin tarvitaan lisää, ja kokonaan uusia hankintoja eli evakuointivaunuja. Myöskin raivausvaunuja tarvittaisiin lisää, mutta köyhän miehen ratkaisuna voidaan mennä jyrävaunuilla?

Rakettiraivaimia kyllä kaipailisin sille suunnalle. Varmaan iippojen raivaimilla pärjätää ihan hyvin.
 
Itse laskeskelin tosiaan, että yksi komppania per motti, kuten taisi panssarilehdessäkin olla.

Ei se tarkoita, että lähtökohtaisesti loput kaksi pataljoonaa olisivat mitenkään huonompia. Nimeämisessä on osittain kyse siitä, että Naton joukkopooliin tarvittiin Suomelta mekanisoitu pataljoona, joten se nimettiin mekanisoiduksi pataljoonaksi. Mielestäni se on enemmänkin moottoroitu pataljoona, kuten loput kaksikin.

Kovintahan olisi jos kaikki kolme olisivat saaneet AMV:t ja kikkailuun RG-32:t
 
Tuskin on enää mutukaan. Uusimmassa Panssari-lehdessä oli Motin organisaatioon ilmestynyt PSVK ja kuvatekstissä oli vielä mainittu erikseen, että MTTSTSOS PSVK kalusto on erilainen (LEO2A4) kuin MEKTSTOS PSVK:n kalusto (LEO2A6)

Oliko mainintaa Psh 74 kalustosta?
 
PJ85 kirjoitti:
Tuskin on enää mutukaan. Uusimmassa Panssari-lehdessä oli Motin organisaatioon ilmestynyt PSVK ja kuvatekstissä oli vielä mainittu erikseen, että MTTSTSOS PSVK kalusto on erilainen (LEO2A4) kuin MEKTSTOS PSVK:n kalusto (LEO2A6)

Voisitko ottaa kuvan?
 
Olen sen verran nynnyn, etten uskalla...Eikö se ole vähän niinkun huono juttu ottaa kuvaa lehdestä?
 
Back
Top