Millainen ihminen ryhtyy Putinin trolliksi?

Noh noh. Olen outo. Niin sanoi vaimo kun minut näki,kuten joku muukin, ja se selittäköön tämän, mutta kun tänne tulee säännöllisesti joku uusi nimimerkki kertomaan Rt:n väitteitä, niin parasta antia on järkevä vastaus. Rollittelu ja halventava suhtautuminen antaa kuvaa vain yhdestä sallitusta mielipiteestä. Ei maailma ole mustavalkoinen ja aina pitää haastaa. Se on parasta. On mukava lukea, kun joku uusi tulee kertomaan "faktat" Ukrainasta, ja joku vanhempi täällä asiallisesti ja järkevästi perustelee miksi näin ei ole. Tätä tapahtuu säännöllisesti täällä. Se myös toimii mittarina,jos joskus käykin niin, ettei ne vastaperustelut tunnu enään järkevältä. Asiassa kuin asiassa. Silloin on aika tarkistaa mielipiteensä.

Juuri näin. Ei alennu trollien tasolle vaan ottaa ikäänkuin asiallisesti perustellut asiat asiana, oli sanoja sitten värittynyt tai ei, ja selättää faktoilla. Eri asia jos joku on pelkkä provosoiva "huutelija". Noita jälkimmäisiä kyllä löytyy ihan palkkaamattakin oman maan kansalaisista...katsokaa jostain Iltalehden "keskustelusta", ei hyvää päivää...
 
Eikös keskustelu (ainakin mielestäni) ole yleisesti pysynyt ihan kohtuullisella tasolla?
 
En oikeastaan haluisi näihin asioihin edes mennä, menee reilusti ohi ketjun aiheen.

@Sarek1 en halua osallistua.

Ystävä hyvä, eikös nyt olla pääsemässä asian ytimeen, ainakin mitä ketjun aiheeseen tulee?

Ja anteeksi kovasti, tarkoitin aiemmassa viestissäni keskustelun jatkajilla oikeastaan meitä muita. Pyysin selvennystä noihin kolmeen kysymykseen, jotka askarruttavat pientä mieltä. Ne ovat olennainen komponentti ja se tärkeä asia tässä vaiheessa.

Ja ne kysymyksethän olivat nämä:
1. Onko Venäjä = Putinin keisarikunta "4eva" (koetin olla nuorekas kun lyhensin ikuisuutta)
2. Onko venäläisten tahto = Putinin tahto (vai toisin päin?)
3. Edellyttääkö Venäjän itsenäisyyden puolustaminen tämän ketjun nimessä mainittua "Putintrollausta" jos Suomesta halutaan vahva ja omavarainen naapuri?
 
Viimeksi muokattu:
Ulkomaiset asiantuntijat pitävät Venäjää maantieteelisesti ns. ”mahdottomana puolustaa”. Menemättä historiaan, niin sama pätenee edelleen.

Hyvinhän nuo ovat pärjänneet, kun sinne on joku tosissaan yrittänyt (1812 ja 1941). Norjassa, joka maantieteellisesti oli helppo puolustaa, meni saksalaisilla kolme viikkoa 1940.

Tasankokansa on aina huolissaan. Se on kuin geeni. NATO ei milloinkaan hyökkää Venäjälle eikä uhkaa sitä millään tavoin, minkä tiedätkin. Ainoa, mitä se voi tehdä, on viedä sen "defensiivisen puolustusvyöhykkeen" pois.

Amerikkalaisista sanotaan, että vuoden 2001 jälkeen he ovat valmistautuneet jopa siihen, että zombiet hyökkäävät. Taitaa olla vitsi.

NATO-kannatus nousee ja laskee hiukan riippuen myös Venäjän suunnasta ja toimista. Tämä on ollut sellainen nousuvuosi, kuten oli myös vuosi 2008.

Itämeren tasapainoon vaikuttaa myös Ruotsi ratkaisuineen.
 
Hyvinhän nuo ovat pärjänneet, kun sinne on joku tosissaan yrittänyt (1812 ja 1941). Norja, joka maantieteellisesti oli helppo puolustaa ja siinä meni saksalaisilla kolme viikkoa 1940.

Tasankokansa on aina huolissaan. Se on kuin geeni. NATO ei milloinkaan hyökkää Venäjälle eikä uhkaa sitä millään tavoin, minkä tiedätkin. Ainoa, mitä se voi tehdä, on viedä sen "defensiivisen puolustusvyöhykkeen" pois.

Amerikkalaisista sanotaan, että vuoden 2001 jälkeen he ovat valmistautuneet jopa siihen, että zombiet hyökkäävät. Taitaa olla vitsi.

NATO-kannatus nousee ja laskee hiukan riippuen myös Venäjän suunnasta ja toimista. Tämä on ollut sellainen nousuvuosi, kuten oli myös vuosi 2008.

Itämeren tasapainoon vaikuttaa myös Ruotsi ratkaisuineen.

Tasankokansalla on edelleenkin muistissa Mongolien antama tyly kyykytys 13. vuosisadalla. Kun oli se yksi harvoista kerroista kun ei pärjännytkään. Jotenkin tuntuu, että tuo vuosisatainen trauma on edelleenkin voimissaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mongol_invasion_of_Rus'
 
Hyvinhän nuo ovat pärjänneet, kun sinne on joku tosissaan yrittänyt (1812 ja 1941).

Meikäläisetkin koitti yhdessä tulevan liittolaisemme kanssa myös 1709 ;) Mutta et välttämättä laskenut Kaarle XII:n kohtalouskoista sekoilua tosissaan yrittämiseksi...kyllä ne yritykset joissa oli onnistumisen edellytyksiä tapahtui 1812 ja 1941.

http://en.wikipedia.org/wiki/Battle_of_Poltava

Tietysti löytyy historian hämäristä kaikenlaista: http://en.wikipedia.org/wiki/Mongol_invasion_of_Rus'
 
"Rölli" viittasi samoille sivuille kuin Taitolaji linkittää... Kenen rölli tää sit o? Mää ole kauhia hämmästyny.

sf1.gif


popc.gif
 
Venäjä toivo Suomea, joka olisi liittoutumattomana yksin ja heikko, helposti Venäjän manipuloitavana. Tällainen Suomi olisi Venäjälle eduksi. Tässä on meille riittävästi syytä kannustaa suomalaisia keskustelemaan valinnoistaan.

Näin minä tulkitsen että Venäjä oikeasti haluaa.
 
Sanoivat aikoinaan, että suurin motiivi ryhtyä Stasin ilmiantajaksi Itä-Saksassa ei ollut raha, vaan yksinkertaisesti hyväksynnän tarve. Kun urkkijan "handler" sai urkkijan tuntemaan olonsa tärkeäksi ja kuinka juuri hänen antamansa tiedot olivat todella ratkaisevassa asemassa suurissa operaatioissa, niin tämä motivoi heitä enemmän kuin raha tai uhkailut. Olisiko näissä trolleissa samaa vikaa? Eli yksinäiset ihmiset, joilla ei ole läheisiä ihmissuhteita ja kaipaavat muiden hyväksyntää. Kun esimies tarpeeksi kehuu, niin trollaus jatkuu innolla?
 
Vetästään nyt vielä tämäkin:

http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_De_la_Gardie

During the Polish-Russian War (1605-1618), Sweden signed an alliance with tsar Vasili IV of Russia in 1609. Sweden promised to send troops to the tsar and gained, in return, the County of Kexholm. De la Gardie was put in command of the Swedish force, which consisted of mostly mercenaries, but Swedish and Finnish soldiers as well. This campaign, which eventually took De la Gardie and his troops all the way to Moscow, is known as the De la Gardie Campaign. It ended with a devastating defeat at the Battle of Klushinoin the summer of 1610, from which De la Gardie had to retreat.[1] Due to his campaign in 1610, the fighting unit consisting of Swedish and Finnish soldiers remain the only ones that have occupied Moscow as victors.

:D
 
Tasankokansalla on edelleenkin muistissa Mongolien antama tyly kyykytys 13. vuosisadalla. Kun oli se yksi harvoista kerroista kun ei pärjännytkään. Jotenkin tuntuu, että tuo vuosisatainen trauma on edelleenkin voimissaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mongol_invasion_of_Rus'

Nuo idän- ja kaakonkulmat ovat ne oleelliset paikat vieläkin.

Täällä luoteessa vain saunoja ja pirttejä rakennellaan. Ja ydinvoimaloita. Mustameri on tärkeä. Itämeri on oikeastaan umpiperä lätäkkö eikä mikään geopoliittinen mahtimeri. Eikä sieltä Nato-salmesta mahdu edes maailmanluokan tankkerit.
 
Sanoivat aikoinaan, että suurin motiivi ryhtyä Stasin ilmiantajaksi Itä-Saksassa ei ollut raha, vaan yksinkertaisesti hyväksynnän tarve. Kun urkkijan "handler" sai urkkijan tuntemaan olonsa tärkeäksi ja kuinka juuri hänen antamansa tiedot olivat todella ratkaisevassa asemassa suurissa operaatioissa, niin tämä motivoi heitä enemmän kuin raha tai uhkailut. Olisiko näissä trolleissa samaa vikaa? Eli yksinäiset ihmiset, joilla ei ole läheisiä ihmissuhteita ja kaipaavat muiden hyväksyntää. Kun esimies tarpeeksi kehuu, niin trollaus jatkuu innolla?

Ainakin tapaus Johan Bäckman mielestäni tulee tuollaisesta, hän haluaa olla jossain "tärkeä mies" haukkumalla syntymämaataan ja kylvämällä erittäin kyseenalaisin keinoin ristiriitoja sitä kohtaan ja varmaan samalla saa myös rahaa. Sellainen ulospäinsuuntautunut mulkumpi versio näistä hyväksynnän kaipaajista.
 
Sanoivat aikoinaan, että suurin motiivi ryhtyä Stasin ilmiantajaksi Itä-Saksassa ei ollut raha, vaan yksinkertaisesti hyväksynnän tarve. Kun urkkijan "handler" sai urkkijan tuntemaan olonsa tärkeäksi ja kuinka juuri hänen antamansa tiedot olivat todella ratkaisevassa asemassa suurissa operaatioissa, niin tämä motivoi heitä enemmän kuin raha tai uhkailut. Olisiko näissä trolleissa samaa vikaa? Eli yksinäiset ihmiset, joilla ei ole läheisiä ihmissuhteita ja kaipaavat muiden hyväksyntää. Kun esimies tarpeeksi kehuu, niin trollaus jatkuu innolla?

Vuh! (Heiluttaa häntää...)
 
Vetästään nyt vielä tämäkin:

http://en.wikipedia.org/wiki/Jacob_De_la_Gardie

During the Polish-Russian War (1605-1618), Sweden signed an alliance with tsar Vasili IV of Russia in 1609. Sweden promised to send troops to the tsar and gained, in return, the County of Kexholm. De la Gardie was put in command of the Swedish force, which consisted of mostly mercenaries, but Swedish and Finnish soldiers as well. This campaign, which eventually took De la Gardie and his troops all the way to Moscow, is known as the De la Gardie Campaign. It ended with a devastating defeat at the Battle of Klushinoin the summer of 1610, from which De la Gardie had to retreat.[1] Due to his campaign in 1610, the fighting unit consisting of Swedish and Finnish soldiers remain the only ones that have occupied Moscow as victors.

:D

"Laiska-Jaakko"! :D
 
Putin trollit ovat eritasoisia, ja minusta sävyttää voi jopa nettikeskustelua. Putinin fasistinen Russky Mir oli luotu mm venäjänkieliselle yleisölle ympäri maailmaa. Tätä idea toteuttavat myös trollit laidasta laitaan. On mm.trolleja, joiden tehtävään kuuluu tiettyjen kirjoittajien sabotointi. Jos, esimerkiksi, venäjänkielisen foorumiin ilmaantuu joku joka kirjoittaa Venäjän toimia kritisoivan tyylin ja hyvin perustelleen, ja jostain syystä saa kirjoitella pitempään (nykyisin minunlaiselleni se on mahdotonta), silloin kun tyhjästä ilmaantuu muutama loukkavan tyylin kirjoittava trolli. Argumentteja heillä ei ole, vaan pelkkä henkilöön menoa. Asiasta on henk.koht kokemus, siksi kerron vähän perustellisemmin. Huomasin että kirjoituksiani päivystetty, heti perässä tuli 2-3 eri nimimerkilta solvaus muodossa tai toisessa. Heidän tehtävä oli tehdä kirjoituksiani naurunalaiseksi ja loukata ei vain minua vaan myös linkkieni tekijat. "Mielipiteiden muokkausta"? Olen tehnyt jopa kokeiluja. Laitoin varta vasten herätys yöllä ja postasin valmiiksi kirjoitetun viestin linkiten vaikkapa Grani.ru:n tai Kasparov.ru:n. Ei mennyt kuin pari minuuttia ja solvaus tuli samalta nimimerkilta. Hän väitti olevansa Pietarissa. Sama ajanvyöhyke. Minä sain nukkua sentään, trolli valvosi, vaiko trollit(ko) valvoneet.Myöhemmin grani.ru, kasparov.ru sivustot blokattiin. On myös foorumeita, jonne selvästi saappuvat yövuoron trolleja, kun ukrainalaiset nukkuvat, venäläisten trollien armeja mekkaloi rauhassa, aamulla moderaatorit tekevät siivoustyötä. Censor.ua on myös blokattu. Tuntuu hassulta ajatukselta että tavalliset työtätekevät venäläiset istuvat työpaikoilla ja viettävät päivät ja yöt kielletyillä foorumeilla. Sehän lakipykälän rikkomista kaiken lisäksi. Moni ukrainalainen sivusto sulkenut kommentien jättämisen mahdollisuuden kokonaan juuri niiden takia.

Joskus keskusteluun tulivat raskaimman sarjan trollit, ne halusivat "pohtia", "sävyttäen". Pinta paloi niilläkin nopeasti, kun kyseenalaistin muutaman heidän "faktan". Eräs sellainen trolli jäi esim. monesta valheesta kiinni, hän oli mm.kertonut olevansa työntekijoiden hakijana Jamaliin tähtitieteellisilla palkoilla dollareissa, välillä hän oli "sateliitti kartojen tekijänä", välillä "gornjak" eli kaivosalan asiantuntija, välillä hänen tytär asui Kiovassa, välillä USA:ssa, hän itse Tseljabinskista jne. Hänen tehtävä oli mainostaa Venäjää korkeiden palkkojen ja eläkkeiden maana ukrainalaisille, jo ennen Ukrainan miehetystä ja tietenkin lännen köyhyttä, koko ajan viiteten jonkun Saksaan muuttaneen sukulaiseen. Häntä ärsytti todella kun kerroin tietäväni 300 euron suuruisista venäläisistä eläkkeistä, joita pidättiin siellä huippu korkeana Venäjällä. Hänen parina oli nainen "Hollannista", hänen tehtäviin kuului homovastaisuuden ja muun eu-vastaisten kuvien postaaminen yms valheiden vakuttaakseen miten Euroopasta on tullut gayroopa ja miten koko alue on kuolemassa ja oikeastaan jo kuollut pystyyn. Hänestä sain vihollisen heti kun mm. osoitin ettei mitään pedofilien puoluetta ole olemassa Hollannissa, hän kun vakutti että sellainen siellä on. Mahdollisesti hän asuikin oikeasti siellä, mutta miksi hän levitti valheita maasta, jossa asui?

Joskus foorumiin ilmaantuneet ihan järkeviltä vaikuttaneet, mutta liian monimutkaiset kirjoitukset, suorastaan yliampuvasti monimutkaiset. Niissä Venäjä oli kaikessa edelläkävijä tietenkin, sijoittajia oli jonon asti jne. Kun yritin saada niistä tolkua, kävi ilmi ettei mitään tolkkua ollutkaan, ihan..hämärän rajamaalla, mm. suunnitteillä olevat projektit esitettiin jo toimivana ja paljon outoja..Mutta niitä kirjoituksia on "tykätty" hysteerisesti.

Kyllä keskustelufoorumeilla on trolleja, jos foorumilla on lukijoita. Näin on ainakin Venäjällä.

Tuttuja elementtejä..itse olen ollut mukana erilaisissa keskusteluympäristöissä jo pitkään. Joissakin myös modaamassa. Nykyään ei viitsi enää vaivautua vaikka huomaa kaikenlaista...ja varmaan jää paljon huomaamattakin.
Näillä mennään.
 
Näin minä tulkitsen että Venäjä oikeasti haluaa.

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu mielestäni - toisaalta Venäjä tuntuu välillä aidosti kannattavan vahvaa "itsenäistä" Suomea (ja Ruotsia), mutta pilaa itse kaikki tämänsuuntaiset signaalit kun sillä lipsahtaa taas päälle se Neuvostoliittomainen koulukiusausmoodi. Venäjä on kuin ihminen, joka syvällä sisimmällään aidosti haluaa ystäviä mutta ei tajua miksi ei niitä tahdo saada kun kaikki pahastuvat sen öykkärimäisestä käytöksestä. Venäjä on kuin isompi poika, joka ensin saa pienemmästä pojasta ystävän, mutta sitten ihan yhtäkkiä antaa ymmärtää että turpiin tulee jos tämä pieni ei tahdo olla sen kaveri joskus. Sitten ei voi yksinkertaisesti ymmärtää miksi tämä johtaakin siihen että kaikki entiset kaverit haluavat olla naapurikylän toisen ison pojan kavereita.

Mitä tulee Venäjän Etelänaapureihin ja vähän Baltiaankin, tämä painostus on saanut konkreettisia muotoja koska se on ollut helppoa maiden osin erillään muista olevien venäläisvähemmistöjen takia. Suomen osalta kaikki painostus on nykyisin ja osin jo Neuvostoliiton aikana onnistuessaan käytännössä omien poliitikkojen heikkoutta ja peliä - "itsesensuuria". Jostain mielipideasiasta ei Venäjä kimppuumme käy, oli NATOa taikka ei. Suomalaisilla on vaaran vuosista 1944-1953 jolloin Stalin olisi voinut aika herkästi tänne tulla jäänyt sellainen kuva, että jos Venäjä kiukuttelee jostain niin on pakko jotenkin huomioida se päätöksenteossa. Oikeasti meillä olisi monesti ollut rahkeita vain sanoa, että kiitos mielipiteestä, mutta teemme nyt näin ilman mitään lievennyksiä, eikä suhde olisi siitä huonontunut. Puhumattakaan jostain Venäjällekin kalliista sotilaallisesta seikkailusta. Jos tuollaiseen vähänkin viitataan edes sieltä suunnasta, pitäisi olla pokkaa katsoa se selvä bluffi. Mutta poliitikkomme puoluekannasta riippumatta luulevat että selkärankaa saa vain NATOsta. Ei saa, sitä pitää olla itsellä ihan kotikutoisesti, vaikka voimme mielestäni liittyä NATOon siitä huolimatta jos katsotaan että saadaan hyvät ehdot.

Venäjä tarvitsee myös apua, vaikka se on monissa asioissa pahantekijä. Sille pitäisi jotenkin saada uppoamaan se, että ystäviä ei saa sillä että on voimakas ja uhkaava. Kerta toisensa jälkeen Venäjä on möhlinyt sille aidosti tarjotun yhteistyön käden joten se saa syyttää itseäänkin siitä, että sitä entistä vähemmän on sille tarjottu. Ystäviä saa aidosti sillä, että haluaa ne ihan omana itsenään eikä aito ystävyys liity millään tavalla pelkoon tai alistamiseen. Pelottelemalla ja alistamalla saa hännystelijöitä - ja myös vihollisia.

Edit: katkaistu ylipitkä virke välimerkeillä
 
RT:tä (englanninkielistä) olen jonkin verran katsonut kun ilmaiseksi näkyy. Se on siinä mielessä "ovelaa", että hyvin harvoin syyllistytään ilmeiseen valehteluun, lähinnä agenda tulee esille siinä että juttujen valinnassa kummasti aina painotetaan esim. USAn ja NATOn ym. ongelmia ja sivuutetaan Venäjän hommelit tyystin tai vedetään niitä johonkin sivuraiteille. Tuohon kuitenkin sallitaan myös poikkeuksia ja usein ääneen pääsevät myös vastaväittäjät. Toimittajat ovat hieman "toisinajattelijoita", jotka nostavat yleensä oikeita ongelmia esille, mutta ollakseen "Russia Today" nostetaan esille yllättävän vähän Venäjään liittyviä aiheita. Välillä kanavalla näkee jotain todella yllättävää kuten vahvasti Maidanin protestoijia sympatisoivan toimittajan ohjelma aukion verisistä tapahtumista.

Periaatteessa ihan mielenkiintoinen kanava katsoa kun muistaa että se ajaa nimenomaan tietyn tahon painotuksia ja agendaa vaikka toimittajilla onkin myös vapauksia. Tavallaan kuin joku Fox News, joka tosin on omissa kirjoissani siinä mielessä hieman vähemmän ryvettynyt kuin RT koska se avoimesti ajaa omistajansa mielipideasiaa, yksityisen omistajan siis. Jostain syystä pidän reilumpana sitä että yksityinen omistaja on jonkun puolueen tai maan "bändärinä" kuin että tuo taho itse suoraan samaa propagandaa harjoittaa. Erkkomedia on hyvin hyvin hyvin lievä esimerkki tästä.

RT:stä kommentti, ei muusta. Kiitos, että vaivauduit katsomaan myös toista näkökulmaa. RT, toisin kuin moneet muut, ei piilota, vaan korostaa tuovansa esiin venäläistä näkökulmaa maailmantapahtumiin, lue: RT About Us.

Ole ihmeessä mitä tahansa mieltä siitä, mitä RT painottaa tai kertoo, mutta jatka tällä tiellä.

Iranin valtion PressTV tuo Shiia-näkökulmaa ja RT:n kaltaisista isoista mediataloista Al-Jazeera (Qatarin valtion rahoittama) on toinen, laadukas, mutta selkeän puolueellinen (Qatar, Sunnit), länsivoimin tuotettu uutiskanava. Myös BBC:n alueelliset (afrikka, aasia) kanavat avaavat maailmankatsomusta.
 
Mutta joo. Siis Putinin "trolli" ei ole trolli, vaan ammattilainen, joka junailee porukat sotkemaan keskustelut tyhmyyttään. Hän on ylpeä maastaan ja tehtävästään.

Lyhykäisesti näin, jos mitään käsitin.
Joskus "putin-trolli" käsitteen synnyn aikoihin otin kantaa siihen, kuinka "trolli"-sana vääristää käsitystä nimikkeen takana toimivasta henkilöstä. Sittemmin tajusin, että turhaa taistella massan halua käyttää tuota sanaa vastaan. Alistuin tappioon :/. Termejen tarkoitus kehittyy ajan myötä - kait.
 
Back
Top