Miten käy pv:n sijoituksesi reservissä 1.1.2015?

Rupesipa sen verran kiinnostamaan että kysyin omasta E-Kar. aluetoimistosta onko sijoitusta. Postissa tuli lappu, että on, mutta ei mitään joukko-osastonumeroa tms vaan pelkästään se tehtävä mihin on "kelpoisuus" eli käytännössä aselaji. Aselaji on sotilassalaisuus, ei varmaan MISTÄÄN pysty päättelemään mikä se voisi olla ;-)

Eipä taida siviiliammatti vaikuttaa sijoitukseen mitään jälkikäteen, paitsi jos nyt sattuu vaikkapa lääkäriksi kouluttautumaan niin varmaan laitetaan tilkitsemään reikiä todennäköisemmin kuin reijitettäväksi. Oma siviiliammatti lähinnä veisi jonnekin toimistovässykäksi, kirjurikandidaateista ei pulaa liene PV:ssä.

No ainakin elät maalirikkaalla alueella.
 
No ainakin elät maalirikkaalla alueella.

Joo, itse asiassa jopa muutin tänne pk-seudulta kun Karjala on jotenkin sydäntä lähellä (veressä äidin puolelta). Ja lapsille saa halvemmalla lääniä, neljä uutta Suur-Suomen taistelijaa kasvamassa. Mutta jotenkin kummasti tuo rajan läheisyys on itsellä nostanut kiinnostusta maanpuolustusasioihin, vaikka minä tykkäänkin noista venäläisistäkin, ihmisinä siis, sellaista perussakkia jonka käsitys hyvästä elämästä on aika lähellä omaa (ei sliipattua materiaa ja hienostelua jossain trendipaikoissa, vaan hyvää peruselämää, ruokaa ja juomaa ja perhe ja ystävät jne). Venäjän valtiosta en noin lähtökohtaisesti saa mitään hirveitä eteenottoja enkä, toisin kuin meidän poliitikoista valtaosa omien sanojensa mukaan, ole ikinä ajatellut että konventionaalinen sota Euroopan alueella olisi jotenkin mahdotonta. Monia olen televiissorista seurannut vaikka olen vasta vähän päälle 31 eli lähes pikkupoika vasta. Onhan ex-Jugoslaviassakin sodittu paljon, lienee unohtunut jonnekin. Vai onko vain pakko saada tätä "kaikki on muuttunut" henkeä kehiin, kun naapurin suurvalta käy proxysotaa pienenpienillä plänteillä eteläisessä entisessä alusmaassaan ja anneksoi kyseiseen alusmaahan virallisesti kuuluneen "viidennen kolonnan" maakunnan 85% väestöstä tukiessa tätä. Ei mitään uutta auringon alla. Jossain määrin samaa tekevät kaikki alueelliset suurvallat omilla seuduillaan ja siksi naapureiden pitää aina olla valppaina.
 
Postissa tuli lappu, että on, mutta ei mitään joukko-osastonumeroa tms vaan pelkästään se tehtävä mihin on "kelpoisuus" eli käytännössä aselaji. .

Jos haluat tietää tarkan sijoituksen, voit käydä persoonakohtaisesti paikan päällä aluetoimistossa kysymässä, ja silloin (mun kokemuksen mukaan) kerrotaan yksikkökin. Henkkarit mukaan.
 
Jos haluat tietää tarkan sijoituksen, voit käydä persoonakohtaisesti paikan päällä aluetoimistossa kysymässä, ja silloin (mun kokemuksen mukaan) kerrotaan yksikkökin. Henkkarit mukaan.

Kyllä: kirjeitse, sähköpostilla tai puhelimiste ei anneta näitä tietoja. Ainoastaan aluetoimistossa naamatusten.
 
Taidanpa siirtyä varareserviin (vai mikä se nostoväki on nykyään).
Eli täysin palvelleena ja lähes kaikkeni antaneena luovutan sijoitukseni jollekkin nuoremmalle.
Tulee meinaan 60 mittariin.

Suis
 
Taidanpa siirtyä varareserviin (vai mikä se nostoväki on nykyään).
Eli täysin palvelleena ja lähes kaikkeni antaneena luovutan sijoitukseni jollekkin nuoremmalle.
Tulee meinaan 60 mittariin.

Suis

Eikös se mene niin, että kun 60 menee puhki, niin on emeritus-sotilas, eli se oli siinä sitten? 60 ikävuoden jälkeen ei ole mitään virkaa, ei edes varareservissä.

aikajaksottelukaavio.jpg
 
Eikös se mene niin, että kun 60 menee puhki, niin on emeritus-sotilas, eli se oli siinä sitten? 60 ikävuoden jälkeen ei ole mitään virkaa, ei edes varareservissä.

aikajaksottelukaavio.jpg

Yli 60 vuotiaana voi vielä osallistua MPK:n kurssien järjestelyihin kovastikin...
 
Eikös se mene niin, että kun 60 menee puhki, niin on emeritus-sotilas, eli se oli siinä sitten? 60 ikävuoden jälkeen ei ole mitään virkaa, ei edes varareservissä.

aikajaksottelukaavio.jpg

HÖPÖ HÖPÖ - Miinan varteen aina mahtuu eikä sulutteiden valvontaan taida olla tunkua, kunhan koukistajalihas ja napinpainantasormet toimii. Samoin kuso kulkee radioteitse ihan iästä riippumatta. Havaintojakin voi tedä jos kuulee tai näkee.
Yli 60v voi koostaa vaikka itsenäisiksi erillispartioiksi erillistehtäviin. Ei siihen mitään sijoituksia tarvitse ja varautua voi kriisinajan tehtäviin ihan kuka vaan ihan omaehtoisen valinnan ja opettelun perusteellakin.
Monitoimiwanhus kysyy "Miten voin olla avuksi?" - ei "Mihin tehtävään minut on sijoitettu?"
 
Emeritus kuullostaa ihan hyvältä, jätän mielelläni ressu-touhut nuoremmille...

Suis
 
Emeritus kuullostaa ihan hyvältä, jätän mielelläni ressu-touhut nuoremmille...

Suis

879123b11df4c8b863d4f94dc8aa2-orig.jpg

Kuvassa on Vänrikki Stoolin tarinoista, osasta Sotavanhus, värssy:

"Täst' ilopäivästänsä
hän teitä kiittää saa:
ei ole koskaan nähnyt
hän työtä jalompaa.
Viel' osatahan voittaa,
oi, kiitos, Jumala!
Viel' elää isäin henki,
on Suomess' urhoja."

Hyviä "eläkepäiviä"!
 
Piakkoin tieto saattaa tulla myös postissa:
"Pääesikunta pohtii parhaillaan sitä, pitäisikö Puolustusvoimien ottaa yhteys kaikkiin asevelvollisiin.
HS:n tiedon mukaan Puolustusvoimat harkitsee kirjeen lähettämistä kaikille reserviläisille. Kirjeessä olisi muun muassa tieto vastaanottajan sodan ajan sijoituksesta.
Tavoitteena on lähentää reserviläisten ja Puolustusvoimien suhdetta."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1418183505029
 
Näinhän sen olisi pitänyt toimia jo vuosikymmenet.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM

Hyvä juttu, jos tarkoituksena on sitouttaa ja havahduttaa reserviläiset. Kunhan ne mölyt pidetään mahassa mitkä kuuluukin pitää.

Mutta voi taivahan vallat noita Hesarin jutun kuvavalintoja... jostain olisi ehkä saattanut löytyä vähän edustavamman kuvan antavaa materiaalia.

1305906637028

1305906638066
 
Viimeksi muokattu:
Taas malliesimerkki siitä, kuinka ala- arvoista ja melko tarpetontakin on tämän päivän lehtiuutisointi suurelle yleisölle. Eipä ole tullut selailtua Hesariakaan enää vuosiin kun ei siinä ole mitään sisältöä. Tomittajat voisivat paremmin tutustua aiheeseen, eihän tämä kertausasiakaan mitään rakettitiedettä kuitenkaan ole...
 
Piti tänään rekisteröityä Foorumille kirjoittaakseni vallan toiseen aiheeseen, mutta menkööt tämä näin aloitusviestinä. Terve vaan kaikille maanpuolustus.netin jäsenille ja lukijoille.

Ilta-Sanomissa kyseltiin asian liittymisestä viimeaikaisiin tapahtumiin.
– Tämä on keskeneräinen asia. Voin vahvistaa, että asiaa on pohdittu. Sen enempää emme lähde asiaa kommentoimaan, Kavén sanoo.

Liittyykö asia jotenkin Ukrainan kriisiin?

– Keskustelu tästä asiasta on alkanut jo ennen Ukrainan kriisin alkua. Ei liity siis siihen, Kavén selvittää.
Suurena toimijana Puolustusvoimien "kankeus" ja asioiden välillä hidaskin eteneminen on tuttua, joten tämän kokoluokan päätökset ja niiden toteuttaminen on hyvinkin voitu aloittaa jo aiemmin. Rauhoittelevan tiedotuslinjan tuntien tässä ei voi kuitenkaan välttyä kuvalta, että poliittista ilmapiiriä kiristäneet Ukrainan tapahtumat sekä Venäjän lisääntynyt sotilaallinen toiminta Suomen lähialueilla olisivat juurikin SE syy.

Näinhän sen olisi pitänyt toimia jo vuosikymmenet.

Tämä on myös minun mielestäni täysin totta. Mikäli kirjeitä rupeaa postilaattikoihin tippumaan, odotan mielenkiinnolla mitä tietoa ne sisältävät. Pelkän SA-sijoituksen lisäksi ei olisi varmastikkaan haittaa, mikäli tieto olisi myös ensimmäisestä kokoontumispaikasta/paikasta, mistä saa tietoa mihin kokoontua/puhelinnumero tms. Tämä jouduttaisi niitä ensiaskeleita, jos pilliin joudutaan viheltämään ja kaikki säästetty aika on tarpeen.

Mikäli tätä ei huomioitaisi kuvittelisin, että yksi suurimmista pullonkauloista tulisi olemaan se, kun parisataatuhatta ukkoa ympäri maan pyörii muutaman päivän ajan kuin venäläiset Anttilassa, ilman eksaktia tietoa oman yksikkönsä kokoontumispaikkasta. Nykyään kun moni asuu kaukana siitä, missä se sodanajan joukko-osasto toimii, niin enää ei se paikallinen nuorisoseuran talo ole välttämättä toimivin ratkaisu, jonne automaattisesti hakeutua.

EDIT. korjattu lauserakenne.
 
Piti tänään rekisteröityä Foorumille kirjoittaakseni vallan toiseen aiheeseen, mutta menkööt tämä näin aloitusviestinä. Terve vaan kaikille maanpuolustus.netin jäsenille ja lukijoille.

Tervetuloa!

Tämä on myös minun mielestäni täysin totta. Mikäli kirjeitä rupeaa postilaattikoihin tippumaan, odotan mielenkiinnolla mitä tietoa ne sisältävät. Pelkän SA-sijoituksen lisäksi ei olisi varmastikkaan haittaa, mikäli tieto olisi myös ensimmäisestä kokoontumispaikasta/paikasta, mistä saa tietoa mihin kokoontua/puhelinnumero tms. Tämä jouduttaisi niitä ensiaskeleita, jos pilliin joudutaan viheltämään ja kaikki säästetty aika on tarpeen.

Mikäli tätä ei huomioitaisi kuvittelisin, että yksi suurimmista pullonkauloista tulisi olemaan se, kun parisataatuhatta ukkoa ympäri maan pyörii muutaman päivän ajan kuin venäläiset Anttilassa, ilman eksaktia tietoa oman yksikkönsä kokoontumispaikkasta. Nykyään kun moni asuu kaukana siitä, missä se sodanajan joukko-osasto toimii, niin enää ei se paikallinen nuorisoseuran talo ole välttämättä toimivin ratkaisu, jonne automaattisesti hakeutua.

En lähtisi antamaan tarkkoja lkp-tietoja. Ei se omalle perustamiskeskukselle matkustaminen niin suuri operaatio ole. Pari sataa tuhatta miestä viikon sisään paikasta A paikkaan B on pienempi operaatio kuin juhannus- tai joululiikenne yleisesti. Samalla lailla lähdetään todennäköisesti jostain isommasta kaupungista ja mennään pienemmälle paikkakunnalle käyttäen joko omaa autoa tai julkisia.
 
Muotoilin asiani hieman huonosti, sillä hain mainitsemaasi perustamiskeskusta tai vastaava, oman pataljoonan loppullisen toimipaikan sijaan. Vaikka itsekkin tiedän sodan-ajan tehtäväni suht hyvin ja yksikköni sijoituksen maantieteellisesti, ei minulla ole hajuakaan missä ko. perustamiskeskus tulisi olemaan. Toki lkp tapahtuu luultavasti myös kirjallisesti, jolloin tieto tästä todennäköisesti jokaisen saavuttaisi. Mutta olisiko paljonkin haittaa, jos se tieto olisi jo valmiina ja mahdollisten kitkatekijöiden aiheuttamien hankaluuksien vuoksi reserviläisellä olisi mahdollisuus saapua paikkaan X ilman virallista kutsuntalappua vain henkilöllisyytensä todistaen?
 
Back
Top