Miten voittaa sota "terroristeja" vastaan?

Miten tällainen vanha juttu.
Poimitaan vain halukkaat, levitetään lentolehtiset ja maksetaan.

tarjous.jpg

Toinen vaihto ehto on koulutta pakolaisista taistelijoita.
Kaatumaan kodin uskonnon ja isämaan puolesta.
Mutta valitaan vain niitä joita isis sortaa eniten ja koti on arvossaan.

images
 
Ruben Stiller esittää varsin uskottavasti, ettei työllistyminen tms. ole ratkaisevaa musliminuorten radikalisoitumisessa:
http://areena.yle.fi/1-3086052 Tulee myös mieleen, että esimerkiksi WTC- iskun tekijät olivat kaikkea muuta kuin syrjäytyneitä reppanoita.

Myös Ranskan iskussa ainakin yksi vai kaksi tekijöistä olivat hyvin toimeentulevasta maahanmuuttajaperheestä. Tietenkin työttömyys ja integraatio-ongelmat vaikuttavat tyytymättömyyteen, mutta muitakin tekijöitä on.

Osatekijänä on varmaan että nykyään nuorilla ei ole selvää suuntaa elämässä ja koska vaihtoehtoja on paljon niin oman paikkansa löytämiseen menee aikansa. Siinä 20-30v välimaastossa kun pähkäilee että mitä sitä tekisi elämällään, niin voi hyvinkin houkuttelevalta lähteä sellaisen liikkeen mukaan mikä tarjoaa tekemistä ja tiivistä ryhmää jonka jäsen olla - maallistuneista länsimaissa se voi olla joku Greenpeacen tapainen aktivistiryhmä, mutta jos on syntyperäisiä yhteyksiä Lähi-Itään niin herkästi sitten alkaa mietityttämään joku terroristi/kapinallislafka. Jääkäriliikkeellä oli vähän samankaltaiset juuret aikanaan, nuoria miehiä jotka halusivat olla osa jotain isompaa.
 
Se on kyllä kieltämättä erikoista. Olisko tässä niin että henkilö on juurikin kasvanut sellaiseen uskonnottomaan ympäristöön vaikka hänellä on henkilökohtainen tarve uskonnollisempaan suuntaan ja kun siihen lähtee, niin menikin pitkäksi ja luisui suoraan radikaaliksi?
Meillä muilla on luontainen taipumus jäsentää näitä kohtaloita ja sitä kautta yrittää ymmärtää kehityslogiikka. Jotenkin palikat pitäisi saada paikalleen.....

Itse näkisin länsimaissa ääri-islamiin liittyvät keskiluokkaiset nuoret vastineina kantaväestön keskiluokkaisesta taustasta tuleville 1%-motoristeille, vasemmistoradikaaleille, skineille jne. Joillakin se teini-iän kapina menee pitkäksi ja saa äärimmäisiä muotoja. Ja joo. Tunnen motoristeja, kiihkoilevia vassareita, white power skinejä ja ihan puhtaasti ideologioista vapaita kriminaaleja, joilla on keskiluokkainen tausta.

Mamuilla on ja tulee parisataa vuotta olemaan se ongelma, että länsimaissa (tapa)kristitty valkoinen mies on se, jolle yhteiskunta on rakennettu, joten erilaisuus on käsin kosketeltavaa. Siispä vanhempien maallistuminen ja menestyminen on helppo yhdistää identitettin menetykseen, ja kun tiedetään, miten ns. keskivertoihminen suhtautuu jihadisteihin, tarjolla on valmis malli, jolla shokeerata. Sama koskee tietenkin isoa osaa teineinä natsisymboliikan kanssa flirttailevia valkoihoisia. Tästä teiniangsti-sakista sitten jihadistien värvääjät kalastavat parhaiksi katsomansa yksilöt.

Miten tuohon sitten voidaan vaikuttaa? Realistisesti ajatellen se on ihan pirun hankalaa. Värvärit kiinni ja linnaan/toiseen maahan, madalletaan kynnystä integroitua yhteiskuntaan, muutetaan kantaväestön suhtautumista jne. Avainkysymys olisi mielestäni ensimmäisen polven siirtolaisten työnsaannin helpottaminen, mutta kun se ei ole kantaväestöllekään helppoa. Siivooja tarvitsee joko 3 vuoden ammattikoulutuksen tai 2 vuoden lukiopohjaisen ammattikoulutuksen. Rekkaa ei voi ajaa ilman monen vuoden koulutusta ja kallista ammattipätevyystodistusta jne. Sitten kun kieliopinnot vedetään pahimmillaan vanhojen kielioppisääntöjen mukaan, eli, jos kysytään "Minkä pesä tämä on?", vastauksen on oltava "Linnun." tai "Sinitiaisen." Jos vastaat "Lintu." sinut todetaan kykenemättömäksi toimimaan suomalaisessa yhteiskunnassa, kun et osaa riittävästi kieltä tai sitten tiedollisesti liian vajavaiseksi tähän yhteiskuntaan ja pannaan vielä pariksi vuodeksi koulunpenkille, ei ihme, että vituttaa.

Ja koska nykyään pitää, lisään loppuun, että en hyväksy muslimien tekemiä terroritekoja tai raiskauksia, tosin en hyväksy muidenkaan tekemiä terrori-/väkivallantekoja. Se että yrittää ymmärtää syitä eikä pelkästään heiluta leimakirvestä ei tarkoita, että hyväksyy perseilyn. Kusipää on kusipää taustasta riippumatta.
 
Luokasta riippumatta jihadismiin kääntymisen selkein yhteinen nimittäjä on uskoon tuleminen. Pariisin ensimmäisen tunnistetun ampujan exä kertoi, että tyyppi vain lorvi ja poltti hamppua. Sitten iski Allah. Se itsensä (ja mahdollisesti pääsuunnittelijaserkkunsa) räjäyttänyt nainen tunnettiin viinaanmenevänä bilettäjänä, joka kulki cowboyhattu päässä ennen kuin hän näki länsimaisen turmeluksen ytimeen ja vaihtoi hatun huntuun ja pommiin.

Suomalaiset muslimit ovat valaisseet tätä. Tyypillinen värvätty on nuori, jolla on päihteidenkäyttöä ja näköalattomuutta, pikkurikoksia ja jengitaustaa. Kun nuori yhtäkkiä herää uskoon ja lopettaa maallisen elämänsä, hänelle on helppo värväreiden selittää, että koko tämä liberaali moraaliturmellus on saatanasta, joka asuu länsimaissa. Länsimaat taas haluavat tuoda saman tyhjyyden,hengettömyyden ja ö-luokan kaupallisen paskaviihteen väkisin, jopa pommien avulla, myös heidän esi-isiensä maille. Nuoren silmät aukeavat, ja tätä tilaa käyttävät partamiehet hyväkseen.

Sitä vastaan pitää kunnon soturin taistella. Siinä hän saa logon ja suunnan, joka häneltä aina puuttui hengellisesti tyhjässä Euroopassa, jossa nuori on hukassa kun kaikki on sallittua.
 
Olen pohtinut että kyse lienee jossain määrin islamin lisäksi arabi-kulttuurista. Muslimeja on esim. Aasiassa paljon, ja vaikka sielläkin on ollut jotain kähinää, niin ei mitään Lähi-Itään verrattavaa...
 
..koska Aasiassa ei velttoilla ja suvaita kuten länsimaissa. Thaimaassa kaveri ajoi kolarin ja makasi sairaalassa tajuttomana. Kun heräsi, vieressä oleva poliisi työnsi ensitöikseen pistoolin ohimolle ja aloitti kuulustelut.
Tai jos joutuu hankaluuksiin, mikäli sylkee purkan kadulle kuten Singaporessa, niin ääriajattelunsa toteuttaminen on sellaisissa yhteiskunnissa heti paljon hankalampaa.
 
Luokasta riippumatta jihadismiin kääntymisen selkein yhteinen nimittäjä on uskoon tuleminen. Pariisin ensimmäisen tunnistetun ampujan exä kertoi, että tyyppi vain lorvi ja poltti hamppua. Sitten iski Allah. Se itsensä (ja mahdollisesti pääsuunnittelijaserkkunsa) räjäyttänyt nainen tunnettiin viinaanmenevänä bilettäjänä, joka kulki cowboyhattu päässä ennen kuin hän näki länsimaisen turmeluksen ytimeen ja vaihtoi hatun huntuun ja pommiin.

Suomalaiset muslimit ovat valaisseet tätä. Tyypillinen värvätty on nuori, jolla on päihteidenkäyttöä ja näköalattomuutta, pikkurikoksia ja jengitaustaa. Kun nuori yhtäkkiä herää uskoon ja lopettaa maallisen elämänsä, hänelle on helppo värväreiden selittää, että koko tämä liberaali moraaliturmellus on saatanasta, joka asuu länsimaissa. Länsimaat taas haluavat tuoda saman tyhjyyden,hengettömyyden ja ö-luokan kaupallisen paskaviihteen väkisin, jopa pommien avulla, myös heidän esi-isiensä maille. Nuoren silmät aukeavat, ja tätä tilaa käyttävät partamiehet hyväkseen.

Sitä vastaan pitää kunnon soturin taistella. Siinä hän saa logon ja suunnan, joka häneltä aina puuttui hengellisesti tyhjässä Euroopassa, jossa nuori on hukassa kun kaikki on sallittua.

Alkoholistille tai narkille uskoon tuleminen ja sitä myöten omaksuttu uudenlainen ja ehdoton elämäntapa voi olla ainoa tapa selvitä hengissä. Tuollaista prosessia läpikäyvä voi tosiaan olla helppo kohde taitavalle värväille.
 
Terroristien kuva paljastaa seuraavan sukupolven terroristien isät ja äidit

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2015/11/terroristien-kuva-paljastaa-seuraavan.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)

Tänään meille kerrottiin seuraavaa: "kaikki Pariisin-iskun terroristiepäillyt ovat toistaiseksi saatujen tietojen mukaan kasvaneet joko Pariisin tai Brysselin lähiöissä ja radikalisoituneet Euroopassa. Osa heistä oli saanut Isisiltä taistelukoulutusta Syyriassa. Pariisin iskupaikalta löytyneen Syyrian kansalaisen passin epäillään olevan harhautus.

Charlie Hebdo -satiirilehteen iskeneet asemiehet olivat syntyneet Ranskassa. Juutalaiseen supermarkettiin hyökännyt mies oli senegalilais-ranskalaisesta perheestä ja kasvanut Pariisissa. Helmikuussa Tanskassa kulttuurikeskuksessa ja synagogan edessä kaksi ihmistä ampunut hyökkääjä oli syntynyt Tanskassa ja asunut myös Jordaniassa."

Näemme, että kaikki viime aikoiha huomiota herättäneet terroristit ovat pitkäaikaisia Euroopassa asujia. Joukossa ei siis ole ensimmäistäkään nyt meneillään olevan kansainvaelluksen mukana tullutta muslimia.

Tarkoittaako tämä siis sitä, että presidentti Niinistö oli oikeassaväittäessään, että "turvapaikanhakijat ovat kokonaan eri asia kuin terroristit"? Ja ettei nykyinen turvapaikanhakijavirta aiheuta Suomelle eikä muulle Euroopalle minkäänlaista terrorismiriskin nousua?

Vastaus on sekä kyllä että ei. Asia nimittäin näyttäisi riippuvan tarkastelun aikajänteestä.

Edelle lainatun todistusaineiston perusteella näyttäisi olevan niin, ettei nykyisistä turvapaikanhakijoista ole meille terrorismivaaraa. He lienevät paenneet Lähi-idän ja muun kolmannen maailman kauhuja, eivätkä halua samaa tänne.

Siten rumaan kukkaansa viime vuosina puhjenneen terrorismin perimmäisenä syynä ei ole Eurooppaan viime aikoina tulleiden muslimimaahanmuuttajien joukko, vaan jokin aivan muu tekijä. Eikä tuo tekijä ole mikään muu kuin tänne tulleiden kateus kantaväestöä kohtaan.

Selitys kateudelle on mitä todennäköisimmin se, että islamilaiset maahanmuuttajat menestyvät länsimaisissa yhteiskunnissa merkittävästi heikommin kuin kantaväestö. Esimerkiksi Suomessa heidän työllistymisensä takkuilee ja sitä kautta muslimien elintaso on heikompi kuin kantaväestöllä.

Tutkittaessa työllistymisen vaikeutta olisi helppo väittää taustalla olevan kantaväestöstä selvästi poikkeavaan väestöön kohdistuvan rasismin. Mikäli kyse olisi siitä, ei meillä voisi olla selvästi erottuvia maahanmuuttajaryhmiä, joiden työllistymisessä ei ole ongelmia. Kuitenkin tällaisia ryhmiä on - merkittävämpänä niistä kenialaiset. Ja tietenkin tataarit, jotka ovat integroituneet täydellisesti Suomeen.

Todellisia syitä terrorismin kasvulle onkin etsittävä Eurooppaan muutamia vuosikymmeniä sitten tulleiden muslimien heikosta integroitumistahdosta. Vaikka esimerkiksi perinteisen vaatetuksen on todettu ehkäisevän työllistymistä, eivät musliminaiset ole valmiitamuuttamaan sitä työnsaannin helpottamiseksi.

Oman kokemukseni mukaan monet muslimit jättävät myös syömättä päivisin ramadanin aikana, jolloin suoritustaso töissä on silmin nähden alentunut. Jotkut miehet taas eivät kättele naisia tai ota heiltä vastaan ohjeita ja määräyksiä.

Maahanmuuttajanuorilla on myös suuri riski syrjäytyä. Heidän koulumenestyksensä on muita huonompi, joten myös aikuistuvan nuoren eväät löytää oma vihreä oksansa aikuisena ovat muita suomalaisia heikommat. Tähän lienee monia syitä, kuten perheen huono integroituneisuus ja vanhempien oman koulutustaustan vähäisyys, joka kantaväestölläkin heijastuu seuraavan sukupolven koulutustasoon.

Tiedämme myös, että muslimit haluavat asua samoilla asuinalueilla toisten muslimien kanssa - jos turvapaikan tai oleskeluluvan saaneelle humanitaariselle maahanmuuttajalle järjestetään asunto maalaiskylään, hän ei viihdy siellä hetkeä pidempään.

Samanlaisten seuraan hakeutuminen on tietenkin inhimillistä, mutta osoittaa myös integroitumishaluttomuutta. Niinpä meillekin on syntynyt muslimivähemmistön leimaamia kaupunginosia pääkaupunkiseudulle ja Turkuun.

Kaikki tämä johtaa siihen, että kantaväestön ja maahanmuuttajien väliset elintasoerot ovat niin meillä kuin muuallakin Euroopassa selvästi näkyvissä. Siten huono-osaisuudelle on syntynyt etnis-uskonnollinen leima, joka siirtää syrjäytymisen näennäisen syyn intergroitumishaluttomuudesta tietynnäköisten ja -tapaisten ihmisten syrjimiseen. Sen seurauksena jotkut katkeroituvat niin paljon, että he hakevat pahalle ololleen ratkaisua äärimmäisistä keinoista - siis terrorismista.

Lopuksi palaan Sauli Niinistön kommenttiin. On tosiaankin niin etteivät nykyiset terroristit ole samaa joukkoa kuin turvapaikkaa hakevat muslimit. Sen sijaan - ellemme keksi jotain mullistavaa - he ovat meidän lastemme tai lastenlastemme maailmankuvaa järkyttävien terroristien äitejä ja isiä.

Näin tulee olemaan sitä varmemmin, mitä suuremmaksi muodostuu muslimien määrä Suomessa. Ja mitä vähemmässä määrin he ovat luopuneet oman kulttuurinsa sellaisista piirteistä, jotka johtavat kantaväestöä heikompaan menestykseen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Avaimet seuraavan terroristisukupolven välttämiselle löytyvät siis tiukasta maahanmuuttopolitiikasta sekä tehokkaista ja tosiasiat tunnustavista kotouttamistoimista.
 
Käytyyn keskusteluun littyen eräs tutkijan näkökulma kuultiin tänään radion "Maailmanpolitiikan arkipäivää" -ohjelmassa.
Helsingin yliopiston tutkimusjohtaja Leena Malkki esittää, että ainakin ISIS tarjoaa selkeän ja tiukasti ohjeistetun elämän sellaiselle nuorelle, joka etsii järjestystä omaan näköalattomaan ja päämäärättömänä ajelehtivaan arkeensa.

Malkin haastattelu akaa kohdassa 4:11.............. http://areena.yle.fi/1-3087480

2606%20leena%20malkki.jpg

.
 
Alkoholistille tai narkille uskoon tuleminen ja sitä myöten omaksuttu uudenlainen ja ehdoton elämäntapa voi olla ainoa tapa selvitä hengissä. Tuollaista prosessia läpikäyvä voi tosiaan olla helppo kohde taitavalle värväille.

Ja edelleen toistan:
Maahanmuuttajanuoren kohdalla ulkopuolisuus ympäröivään yhteiskuntaan lisää riskiä joutua värväreiden kynsiin.
 
Ja edelleen toistan:
Maahanmuuttajanuoren kohdalla ulkopuolisuus ympäröivään yhteiskuntaan lisää riskiä joutua värväreiden kynsiin.

Totta kai. Kaikille valtavirrasta horjahtaneille voidaan luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista niin kauppa käy. Aika herkkää hommaa tuo värvääminenkin varmasti on. Siinä pitää olla pitkä pinna ja hyvä ihmistuntemus. Voi olla että kohdehenkilön tulevaa väkivaltaista kuolemaa itsaripommittajana ei kannata ottaa heti ensimmäisenä esille.
 
Riippuu tapauksesta.

"Ai olet

Joo tässä tapauksessa. Tosin sama ongelma on kaikilla muillakin maahanmuuttajille, mutta ei yhtä voimakasta/yhtenäistä sidosryhmää, johon tarttua.
 
Joo tässä tapauksessa. Tosin sama ongelma on kaikilla muillakin maahanmuuttajille, mutta ei yhtä voimakasta/yhtenäistä sidosryhmää, johon tarttua.

Jos muilla mamunuorilla on sama ongelma niin mitkäs värvärit heitä koettavat värvätä ja millaiseen terrorismiin?
 
Olen pohtinut että kyse lienee jossain määrin islamin lisäksi arabi-kulttuurista. Muslimeja on esim. Aasiassa paljon, ja vaikka sielläkin on ollut jotain kähinää, niin ei mitään Lähi-Itään verrattavaa...
Tuo uskonnon ja kulttuurin suhde on kyllä kiintoisa. Toisaalta islam on ytimeltään hyvin arabialaiskeskeinen pyhine paikkoineen ja pyhiinvaelluksineen plus että arabia on koko uskonnon kieli. Aasiassa jotkut uiguurit Kiinassa tai Filippiinien muslimikapinalliset taitavat olla sotajalalla uskonnon lisäksi myös etnis-separatistisista syistä.
 
Aikaisemmin puhumastamme aiheesta tän päivän HS Sunnuntai -osa kirjoittaa:

Isisin kannattajat tai johtajat ovat fanaattisia, mutta eivät ”hulluja”, ja liikkeen kasvulla on järjelliset syyt, muistuttaa Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta.
Oleellista on ymmärtää, että radikaaleja islamisteja sikiää lisää niin kauan kuin Lähi-idän sunnien ja shiiojen konflikti jatkuu, Irakin shiiahallinto alistaa sunneja, Persianlahden öljymaat tukevat radikaalia sunnilaista islamia ja Lähi-idässä on miljoonien toimettomien, rahattomien ja turhautuneiden nuorten miesten joukko, jolle voi syöttää mustavalkoisen maailmankuvan.

sekä

Symbolisesti oleellista on se, ettei Isisin sotilaallinen tuhoaminen saa olla kristityn lännen ja muslimimaailman välinen mustavalkoinen kaksintaistelu. Sen täytyy olla kristityn lännen ja islamilaisen maailman yhteisrintama: ulkovaltojen liittouma hoitaa aseistamisen ja ilmaiskut, ja paikalliset joukot hoitavat varsinaisen maahyökkäyksen ja kalifaatin miehityksen. Tarvitaan muslimien sota, jolla lyödään Isis. Sen jälkeen tarvitaan muslimien rauha, joka täyttää Isisin jättämän valtatyhjiön. ”Alueelle täytyy luoda arabimaiden yhteinen Isisin-vastainen rintama ja saada myös Turkki ja Iran tukemaan sitä”, vanhempi tutkija Sinkkonen sanoo.

Koko artikkeli tässä ....... http://www.hs.fi/sunnuntai/a1447999...utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

.
 
Jos muilla mamunuorilla on sama ongelma niin mitkäs värvärit heitä koettavat värvätä ja millaiseen terrorismiin?

En ajatellut noin. Tarkoitin, että kaikilla mamuilla on (kaikissa maissa) ongelmia sopeutua paikalliseen yhteiskuntaan, sitä suurempia, mitä enemmän ympäröivästä normista mamu poikkeaa. Kun siihen vielä lisätään normaali nuoruuden angstaus ja muut ongelmat, erilaiset hyväksikäyttäjät (esim. rikollisuus) voivat tarttua mamuihin vielä helpommin kuin kantaväestön nuoriin. Muslimien kohdalla tuolla värväystoiminnalla on tietenkin vahva organisaatio ja malli, jolla vedota nuorten identiteettiongelmiin.
 
Aikaisemmin puhumastamme aiheesta tän päivän HS Sunnuntai -osa kirjoittaa:

Isisin kannattajat tai johtajat ovat fanaattisia, mutta eivät ”hulluja”, ja liikkeen kasvulla on järjelliset syyt, muistuttaa Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta.
Oleellista on ymmärtää, että radikaaleja islamisteja sikiää lisää niin kauan kuin Lähi-idän sunnien ja shiiojen konflikti jatkuu, Irakin shiiahallinto alistaa sunneja, Persianlahden öljymaat tukevat radikaalia sunnilaista islamia ja Lähi-idässä on miljoonien toimettomien, rahattomien ja turhautuneiden nuorten miesten joukko, jolle voi syöttää mustavalkoisen maailmankuvan.

sekä

Symbolisesti oleellista on se, ettei Isisin sotilaallinen tuhoaminen saa olla kristityn lännen ja muslimimaailman välinen mustavalkoinen kaksintaistelu. Sen täytyy olla kristityn lännen ja islamilaisen maailman yhteisrintama: ulkovaltojen liittouma hoitaa aseistamisen ja ilmaiskut, ja paikalliset joukot hoitavat varsinaisen maahyökkäyksen ja kalifaatin miehityksen. Tarvitaan muslimien sota, jolla lyödään Isis. Sen jälkeen tarvitaan muslimien rauha, joka täyttää Isisin jättämän valtatyhjiön. ”Alueelle täytyy luoda arabimaiden yhteinen Isisin-vastainen rintama ja saada myös Turkki ja Iran tukemaan sitä”, vanhempi tutkija Sinkkonen sanoo.

Koko artikkeli tässä ....... http://www.hs.fi/sunnuntai/a1447999...utm_medium=tf-desktop&utm_content=articlepage

.
Ongelmana vain on että Sunni muslimit eivät ole erityisen halukkaita tappelemaan isistä vastaan ja kurdit sekä shiiat eivät ole näiden kannalta oikeaoppisia muslimeja.
Yhteisrintama on kaunis ajatus mutta ei oikein realistinen.
 
Ongelmana vain on että...............
Joo, on se vaan hiekkamaat jännää seutua, että 1000 vuotta ei ole kasvattanut sitä porukkaa oikeen mihinkään sovinnolliseen ja yhteisöllisyyteen. HS artikkelin linkitin lähinnä keskustelun edistämiseksi ja eräänä näkökulmana aiheeseen. Jos ainoa oikea tapa saada rauhaa seudulle on nimenomaan konsensus-neuvottelut, niin se ei tosiaankaan tarkoita samaa kuin se olisi mahdollinen tie.
Kovasti me täällä lännessä toivomme Lähi-idän rauhoittuvan, mutta jos ei siihen ole mahdollisuuksia, niin pitäisikö lopettaa huolestuminen ja huolehtimine asiasta johon emme kuitenkaan voi vaikuttaa?
 
Back
Top