Näin EU:ssa.

Usa. Vuonna 2008 aiheutettu maailmanlaajuinen talouskatastrofi oli tahallinen. Sen vuoksi tuhannet ihmiset asuvat teltoissa ympäri amerikkaa ja siitä ei ole maailma toipunut.
Tahallisesti joitakin vuosia aikaisemmin päästettiin jättimäisiksi sijoituspankit, joita ennen asetuksilla rajoitettiin ettei vuoden 29 lama enään toistuisi. Nämä rajoitukset purettiin.
Sen jälkeen alettiin myymään roskalainoja tuhansille ja taas tuhansille. Niputettiin lainat yhteen ja alettiin pelaamaan niillä osakemarkkinoilla. Johdannaisilla. Näitä puolestaan myytiin tuhansille ja taas tuhansille. Merkittävää on että jopa tälläisille tahoille kuin Teksasin suuri eläkerahasto joutui huijatuksi.Menetti kaikki rahansa.

Vastuussa olevat tiesivät mitä tekivät. He eivät koskaan joutuneet linnaan. Ainoastaan kongressin kuulusteluihin. Siellä käytiin läpi mm. heidän sähköpostikeskustelua jossa avoimesti puhuivat näistä roskasijoituksista ja hyväuskoisista hölmöistä.
Tapauksen jälkeen vastuussa olevat saivat erillaisia virkoja. Valtionvarainministeriöön tai muuhun vastaavaan.

Kukaan ei kysy että miksi? Ei kukaan?
Foliohatut ovat ainoa kenen kanssa asiasta pystyy edes keskustelemaan. He sanovat että tämä on klassinen porras tässä vapaamuurareiden ja uuden maailmanjärjestyksen luomisessa. Tuhotaan talous, tuhotaan perusarvot,kulttuurit ja tehdään maailmanvaltio jossa palvotaan sitten vanhaa vihtahousua.

No niin tai näin. Maa jossa voidaan tahallisesti ja tiedostaen aiheuttaa maailmanlaajuinen katastrofi ilman kenenkään kyseenalaistamista on aikas sairas.
Tosin seurasihan tuosta Wall streetin mielenosoitukset. Ohjaaja Moore eristi pankin poliisinauhalla ja yritti suorittaa kansalaispidätystä tuloksetta. Hän myös meni rahankuljetusautolla ja tyhjien rahasäkkien kanssa hakemaan niitä kansalta varastettuja rahoja. Ei saanut.

Eu liittyy tähän siten että Euro menetti uskottavuutensa,kun lainat loppuivat ja euromaiden piti maksaa takaisin lainojaan joita ne euron vuoksi oli saaneet liian halvalla korolla ja siksi ottaneet sitä enemmän kuin pystyivät maksamaan. mm Kreikka.
Eu onkin Usan roistojen siirtomaa jolla ei ole omaa tahtoa.

Hei nyt ihan oikeasti. Jos näitä foliohattujuttuja alkaa esiintyä foorumilla, niin loppuu ainakin meikäläiseltä lukeminen ja saatte kirjoitella näitä ihan keskenänne.

En rupea edes käymään läpi tämän jutun virheitä, totean nyt vain että kukaan jolla on perustiedot kansantaloustieteestä ei voi muuta kuin nauraa tuolle vuodatukselle.

EDIT: Ystävällinen ehdotus: ymmärtääkseni Hommafoorumilla tällaiset tekstit ovat ihan kuin kotonaan.
 
Viimeksi muokattu:
Muistatko miten halpaa kaikki oli 10 vuotta sitten
- Kananmunat +101%, peruna +96%, sähkö +88%...

Talouselämä 15.3.2013 10:48

Jonkin verran inflaatiota voi toki odottaakin - kymmenessä vuodessa inflaatio on ollut tasan 19 prosenttia. Silti monet tuotteet ovat kallistuneet paljon sitä enemmän.

Nyt voi silti olla hyvä aika muistella hetki aikoja, jolloin esimerkiksi lottorivi maksoi 60 senttiä, jauhelihan kilohinta oli 6,72 euroa ja esimerkiksi kananmunat olivat puolet halvempia kuin nyt...

TuoteHelmikuu 2003Helmikuu 2013Muutos %
Konetiskiaine, 1 KG2,768,28200
Kevyt polttoöljy, 1 L0,461,14148
Kananmunat, 1 KG2,174,36101
Ruokaperuna, 1 KG0,521,0296
Sähkö, KWH0,080,1588
Diesel, 1 L0,861,5783
Tonnikalasäilyke, 150 G1,061,870
Kahvipaketti, 500 G2,223,7569
Vanhan kerrostalokaksion keskim. hinta, €/M21366228767
Lotto, 1 rivi0,6167
Naudan suikalepaisti, 1 KG9,8116,1765
Naudan jauheliha, 1 KG6,7210,7760
Porkkana, 1 KG1,11,7559
Tomaattisäilyke, 400 G0,490,7757
Kissan ruoka, 400 G0,931,4253
Sipuli, 1 KG0,931,3848
Kevyt rasiamargariini, 400 G1,271,8848
Lenkkimakkara, 1 KG3,254,7947
Hampurilainen, 1 KPL2,032,9746
Kevytmaito, 1 L0,721,0546
Viili, 200 G0,330,4845
Bensiini 98E, 1 L1,181,7145
Linja-automatka 200 km m/p42,962,145
Taksimatka 5 km päivällä9,113,144
Bensiini 95E, 1 L1,161,6643
Uimahallimaksu, 1 KRT3,865,5243
Kahvi, 1 KPP1,422,0242
Kaakaojuomajauhe, 500 G2,673,7741
Rasvaton maito, 1 L0,690,9741
Maksamakkara, 1 KG5,728,0240
Raejuusto, 200 G1,031,4440
Pizza, 1 KPL7,5210,4939
Maitorahka, 250 G0,981,3538
Kuohukerma, 2 DL0,911,2537
Elokuvalippu8,0510,9836
Sekaleipä, 1 KG3,554,8436
Rypäleet, 1 KG3,75,0436
Omena, 1 KG1,662,2636
Talousmargariini, 500 G1,181,636
Sulatejuusto, 200 G1,582,1435
Koiran ruoka, 3 KG5,367,2535
Emmentaljuusto, 1 KG10,3513,9835
1 lk:n kotimaan kirje 50g0,60,833
Hammastahna, 50 ML0,931,2433
Jogurttitölkki, 1 KG1,491,9833
Edamjuusto, 1 KG7,359,6331
Pullapitko, 1 KG5,687,4331
Astianpesuaine, 1 L3,094,0431
Vapaarahoitteisen kaksion keskimääräinen vuokra, €/M2/KK8,7311,4131
Grillimakkara, 1 KG5,817,5830
Jälkiruokakeitto, 1 L1,692,230
Spagetti, 500 G0,81,0430
Rypsiöljy, 1 L2,823,6329
Homejuusto, 1 KG12,2115,729
Lihapiirakka, 1 KG3,354,328
Jogurttipurkki, 200 G0,390,528
Rasiamargariini, 400 G1,181,5128
Makaroni, 400 G0,330,4227
Voi-kasviöljyseos, 400 G2,022,5526
Vakio, 1 rivi0,20,2525
Meetvursti, 1 KG12,5615,6825
Mandariini, 1 KG2,042,5324
Meijerivoi, 500 G2,463,0524
Kermajuusto, 1 KG7,99,723
Jälkiruokavanukas, 120 G0,390,4721
Hammasharja, 1 KPL1,531,8320
Ruukkusalaatti, 1 KPL0,971,1114
Ranskalaiset perunat, 500 G0,921,0413
Maustekurkut, 1 KG5,175,8313
Näkkileipä, 1 KG4,384,8912
Ruisleipäpalat, 1 KG3,754,1511
Tiskiharja, 1 KPL1,111,2210
Palvikinkku, 1 KG10,3411,249
WC-paperi, 8 RLL3,223,488
Paprika, 1 KG3,533,818
Kinkkumakkara, 1 KG7,327,766
Terveyssiteet, 20 KPL / PAKK.3,153,325
Hienosokeri, 1 KG1,11,122
Talouspaperi, 4 RLL2,422,441
Tomaattiketsuppi, 1 KG3,213,231
Appelsiini, 1 KG1,211,210
Banaani, 1 KG1,741,72-1
Kondomit, 5 KPL/PAKK.3,413,36-1
Pitkäjyväriisi, 1 KG2,432,38-2
Tomaatti, 1 KG3,683,48-5
Sinappi, 125 G1,020,96-6
Yleispuhdistusaine, 1 L2,892,66-8
Koskenkorva, lasipullo, 0,5 L14,3513,18-8
Kurkku, 1 KG4,093,5-14
Kukkakaali, 1 KG3,752,85-24
Jäävuorisalaatti, 1 KG4,282,61-39
Kulutusluottojen korot, %5,373,13-42
Asuntolainojen keskikorko, %4,541,59-65
 


Hallitus valmistautuu siihen päivään, kun suomalaiset äänestävät väärin?

Tällä palstalla on mielestäni keskusteltu vähän väärin suomalaisten viranomaisten ja tavallisten reserviläisten suhtautumisesta Ukrainan kaltaisiin tapahtumiin. Meille Venäjä on ikiaikainen vihollinen, joten suhde heidän suuntaan on selvä. Aina tapellaan, kun tarve tulee. Meillä pohdiskelujen pohjaksi pitäisi ottaa EU-vastaisten puolueiden saama yli 50% kannatus vaaleissa. Näiden muodostaessa hallituksen, saattaisimme nähdä Kiovasta tuttuja mielenosoituksia läntisen yhteistyön puolesta. Mielenosoittajat saisivat todennäköisesti avointa tukea länsimaisilta päättäjiltä vierailujen, julkilausumien ja taloudellisen avun muodossa. Ellei mielenosoitukset johtaisi tuloksiin, saattaisi tilanne johtaa selittämättömään ammuskeluun ja tilanteen eskaloituminen. Tottelisivatko viranomaiset tässä tilanteessa hallitusta? Hajottaisiko poliisi anarkiaksi muuttuneen mielenosoituksen väkivalloin ja varmistaisiko puolustusvoimat maan rajat kaikkiin suuntiin? Se varmistettava suunta saattaisi nimittäin olla länsi. Tottelisivatko suomalaiset Hornet pilotit hallituksen käskyjä ja ampuisivat alas suomalaisille kentille luvatta pyrkivät eurooppalaisten lentoyhtiöiden matkustajakoneet? Sehän vastaisi ukrainalaisten joukkojen tilannetta Krimillä.

Tai entäpä jos vallassa oleva EU-mielinen hallitus ei suostu luopumaan vallasta huonosti menneiden vaalien jälkeen? Vaalien tulos mitätöidään jollain verukkeella. Mitä tekevät suomalaiset viranomaiset? Entäpä tavalliset aseen omistavat kansalaiset? Armeijan johto?

Unionin johto katsoo, ettei Krim voi erota kansanäänestyksen perusteella Ukrainasta. Koskeeko vastaava näkemys myös Unionin alueita? Kumman puolen Suomen asevoimat valitsee, jos jokin Suomen tuleva hallitus päättää erota Unionista ja Unionin johto vastustaa jopa suomalaisten komissaarien suulla? Entä jos suomalaisten enemmistö haluaa eroon unionista vastoin väärennetyillä vaaleilla valittua hallitusta?

Minun silmiini Unionissa ja Suomessa ajettu aselainsäädäntö näyttää ensisijaisesti tähtäävän rehellisten kansalaisten riisumiseen aseista. Kun tähän yhdistää Unionin yhteistyöhalukkuuden Ukrainan vallan kaapanneen vähemmistöhallituksen kanssa, tulee vääjäämättä mieleen varsin ikäviä tulevaisuudenkuvia. EU:n johto ilmeisesti katsoo ettei demokratian kulisseja kyetä säilyttämään enää kovinkaan kauaa.
 
Voi hallanduudelis:

yle 21.3.2014 klo 13:57
Katainen pääsi Merkelin viereen
– Stubb tweettasi kuvan huippukokouksen istumajärjestyksestä

Pääministeri Jyrki Katainen istuu EU-huippukokouksessa puheenjohtajan pöydässä Merkelin vieressä.

Kuva: twitter
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on sijoitettu istumaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin viereen EU-huippukokouksessa. Asia selviää Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin tweettaamasta kuvasta, jossa esitellään parhaillaan käynnissä olevan huippukokouksen istumajärjestys.

Kataisen toisella puolella istuu Romanian Traian Băsescu. Merkelin toisella puolella taas istuu komission puheenjohtaja José Manuel Barroso.

Vastapäätä Kataista istuu puolestaan EU:n ulkoministeri Catherine Ashton.
 
Hei nyt ihan oikeasti. Jos näitä foliohattujuttuja alkaa esiintyä foorumilla, niin loppuu ainakin meikäläiseltä lukeminen ja saatte kirjoitella näitä ihan keskenänne.

En rupea edes käymään läpi tämän jutun virheitä, totean nyt vain että kukaan jolla on perustiedot kansantaloustieteestä ei voi muuta kuin nauraa tuolle vuodatukselle.

EDIT: Ystävällinen ehdotus: ymmärtääkseni Hommafoorumilla tällaiset tekstit ovat ihan kuin kotonaan.

Eihän tuo kommentti nyt ihan täyttä huuhaata ollut. Maailmanlaajuiset salaliitot, vapaamuurarit ja vihtahousunpalvonnat nyt tietysti voi jättää omaan arvoonsa, mutta mutta..Kyllähän Suomessakin 80- luvun lopulla sotkettiin rahoitusmarkkinat ihan tahallaan ja 90- luvulla sitten hoidettiin lamaa semmoisin konstein jotka eivät kestä minkäänlaista lähempää tarkastelua edes juridisessa mielessä saati sitten eettismoraalisesti.
 
yle 27.3.2014 klo 6:25
EU-direktiivi nostaa autonrenkaiden hintaa reippaasti
Marraskuusta alkaen uusien autojen renkaista on löydyttävä automaattinen rengaspaineen valvonta. Se tarkoittaa enimmillään satojen eurojen lisää renkaiden hintaan. Uudistuksen tarkoituksena on vähentää polttoaineenkulutusta ja parantaa liikenneturvallisuutta.

Aktiivisessa rengaspaineen valvontajärjestelmässä vanteessa oleva anturi lähettää tietoja renkaasta ajotietokoneeseen. Kuva: Veli-Pekka Hämäläinen / Yle Savo
Mistä on kyse?
  • EU-direktiivi nostaa tuntuvasti autonrenkaiden hintaa uusissa autoissa
  • Marraskuun alusta alkaen kaikissa uutena myytävissä henkilöautoissa täytyy olla automaattinen rengaspaineen valvonta
  • Kuopiolaisen rengasliikkeen päällikön mukaan aktiivisen rengaspaineen valvonnan tarvitsema anturi voi maksaa satojakin euroja kappaleelta
EU-direktiivi nostaa tuntuvasti autonrenkaiden hintaa uusissa autoissa. Marraskuun alusta alkaen kaikissa uutena myytävissä henkilöautoissa täytyy olla TMPS-järjestelmä, eli automaattinen rengaspaineen valvonta.

Järjestelmä on ollut jo käytöissä joissakin uusissa autoissa, mutta nyt se tulee pakolliseksi. Uudistuksen tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta, mutta etenkin vähentää polttoaineen kulutusta.

- On ajateltu, että jopa 2,5 prosenttia polttoainetta säästetään, jos koko henkilöautokannassa käytetään uutta järjestelmää, sanoo erityisasiantuntija Keijo Kuikka liikenteen turvallisuusvirasto Trafista.

"Maksaa noin 50–250 euroa per kappale"
Autovalmistajat voivat valita joko aktiivisen tai passiivisen järjestelmän. Aktiivisessa järjestelmässä vanteessa on anturi, joka "haistelee" renkaan painetta, lämpötilaa ja painetta. Passiivisessa järjestelmässä ajotietokone huomaa paineen muutokset renkaiden kehänopeuden muuttumisesta.

Kuopion Euromasterin päällikkö Pasi Toppisen mukaan noin 80 prosenttia autovalmistajista on valinnut aktiivisen järjestelmän, joka on myös kuluttajan näkökulmasta kalliimpi.

Jos yksikin ihmishenki pystytään näillä ratkaisuilla säästämään, niin minun näkemykseni mukaan tämä on tosi loistava ratkaisu.

- Pasi Toppinen

- Sillä on yllättävän iso vaikutus. (Venttiilin paikalle asennettava anturi) maksaa tällä hetkellä noin 50–250 per kappale, eli puhutaan merkittävästä lisäkuluerästä. Se aiheuttaa varmasti mielenkiintoa kuluttajissa, Toppinen uumoilee.

Jonkin verran lisäkuluja voi tulla siitä, että anturi toimii paristolla, joka on luonnollisesti vaihdettava aika ajoin. Yhden pariston on arvioitu kestävän 5–7 vuotta, mutta Toppisen mukaan niiden kestosta Suomen oloissa ei ole vielä varmaa tietoa.

Lisäksi jokainen anturi on ohjelmoitava kyseisen auton mukaan autokorjaamoissa tai rengasliikkeissä.

Kokonaisuus plussan puolelle
Kasvavista kustannuksista huolimatta rengasliikkeen päällikkö Pasi Toppinen pitää uudistusta kokonaisuudessaan hyvänä.

- Meilläkin on rengasratsioiden perusteella reilut 20 prosenttia autoilijoista liikkeellä väärillä rengaspaineilla. Ja jos yksikin ihmishenki pystytään näillä ratkaisuilla säästämään, niin minun näkemykseni mukaan tämä on tosi loistava ratkaisu.

Lisäksi Toppinen muistuttaa, että väärillä rengaspaineilla ajamisesta tulee muutakin haittaa: polttoainekustannukset kasvavat ja auton ohjautuminen on ääritilanteissa vaikeaa.
 
Pasi on samaa sakkia kuin autokoulumiehet. Luulivat että kun ajokortin hintaa nostetaan niin rahat tulee automaattisesti lisää. Mikä olikaan seuraus ja mitä tulee edelleen tapahtumaan? Se ettei autokortteja suoritella, autoja enää osteta niin paljoa ja renkaatkin jäävät hyllyyn... No entä paraniko turvallisuus ajokortin hintaa lisäämällä? Niinpä. En koskaan lakkaa hämmästelemästä miten jotkut ovat valmiita antamaan kaiken vapauden ja itsenäisyyden sekä terveen järjen saadakseen vain hiukan lisää turvallisuutta. Mielestäni Pasille voisi määrätä pakollisen turvakypärän sekä ympärivuorokautisen elektronisen jalkapantavalvonnan, kun se vain parantaisi vähänkin turvallisuutta...
 
Tuossa sanotaan "uusien autojen renkaista". Eli ei taida koskea vanhalla autolla ajavia?
 
EU haluaa rekisteröidä kasvit ja siemenet ja estää kotiviljelyn
rating_on.gif
rating_on.gif
rating_on.gif
rating_half.gif
rating_off.gif
3,83
Mike Adams (06.05.2013) in Terveys ja hyvinvointi, Yhteiskunta 23.5.2013

Euroopan komission ehdottama uusi laki tekisi laittomaksi kasvisten ”kasvattamisen, tuottamisen ja kaupan”, jos ne eivät ole ”testattu, hyväksytty ja EU:n uuden kasviviraston sallimia”. Lain nimi on Plant Reproductive Material Law, eli asetus kasvien ”lisäysaineiston” tuottamisesta ja sen tarkoituksena on asettaa valtio hallinnoimaan käytännössä kaikkia kasveja ja siemeniä. Tämän lain edessä tavalliset kotikasvattajat, jotka viljelevät omaan käyttöön kasveja rekisteröimättömistä siemenistä, olisivat rikollisia. Lakiluonnos, jota on korjailtu jo useaan otteeseen puutarhureilta tulleiden palautteiden vuoksi, löytyy suomeksi täältä.

Kasvijalostaja ja The Real Seed Cataloguen johtajaBen Gabel: ”Tämä laki tulee lopettamaan välittömästi kotikasvattajien, luomuviljelijöiden ja pienimuotoisten kauppaviljelijöiden ammattimaisen kasvilajien kehityksen. Kotikasvattajilla on selkeästi erilaiset tarpeet kuin suurtuottajilla, esimerkiksi maanviljely on käsityötä koneellisen sijaan ja useimmat eivät pysty tai halua käyttää teollisuuden voimakkaita kemikaaleja. Kotikäyttöön soveltuvia lajikkeita olisi siis todella vaikea saada rekisteröityä, sillä kasvivirastolla on tiukat vaatimukset ja se suosii vain teollisuuden käyttämiä lajikkeita.

Käytännössä kaikki kasvit, siemenet ja tarhurit lopulta hallituksen rekisteriin

Kaikki hallitukset ovat tietysti ihastuneita ajatukseen kaikkien ja kaiken rekisteröimisestä kirjoihin ja kansiin. Lakiehdotuksen artikkeli IV:

IV osasto Lajikkeiden rekisteröinti kansallisiin ja unionin rekistereihin

Jotta lajikkeita voidaan asettaa saataville markkinoilla kaikkialla unionissa, ne on sisällytettävä johonkin kansalliseen rekisteriin tai unionin rekisteriin menettelyllä, jossa hakemus tehdään suoraan CPVO:lle.

Tarhureiden pitää myös maksaa EU-byrokratialle siementen rekisteröimisestä. Lakiehdotuksesta:

Toimivaltaisten viranomaisten ja CPVO:n olisi perittävä jokaista rekisteröinnin voimassaolovuotta kohti maksu hakemusten käsittelystä, muotoa koskevista ja teknisistä tutkimuksista sekä auditoinneista, lajikenimien antamisesta ja lajikkeiden ylläpitämisestä.

Vaikka lain alkuperäinen tarkoitus kenties olikin koskea ainoastaan kaupallisia tarhureita, on siihen sisäänrakennettu ehdot myös kotiviljelijöiden saattamiseksi ennemmin tai myöhemmin samojen järjettömien säännösten piiriin.

Järjetöntä hallintobyrokratiaa

Ben Gabel: ”Tässä on byrokratia karannut käsistä. Tämä uusi laki luo ainoastaan kokonaisen uuden armeijan EU:n virkamiehiä siirtelemään miljoonia papereita päivästä toiseen ja samalla tappaa kotiviljelijöiden siementuotannon ja riistää viljelijöiltä oikeuden viljellä mitä haluavat. Huolestuttavaa on myös se, että kasvivirastolle on myönnetty valta säädellä ja hallita minkä tahansa kasvin tai lajikkeen lupia tulevaisuudessa – viljelykasvien lisäksi ruohot, heinät, sammaleet, pensaat, kukat, mitä vain – ilman että heidän pitää enää kysyä Komissiolta siihen lupaa.”

Vihjeenä hallinnon mielettömyyden tasosta, jolle puutarhurit ja maanviljelijät alistetaan tulevan EU-lainsäädännön myötä, seuraava esimerkki lakiehdotuksesta:

”Lisäksi vahvistetaan erityiset säännökset unionin lajikerekisteriin rekisteröimisestä sekä hakijan mahdollisuudesta tehdä valitus CPVO:n päätöstä vastaan. Kansallisiin lajikerekistereihin rekisteröintiä koskevia vastaavia säännöksiä ei vahvisteta, koska niihin sovelletaan kansallisia hallinnollisia menettelyjä.

CPVO:lle asetetaan uusi velvollisuus auditoida jokainen kansallinen lajikkeiden tutkimuskeskus. Tavoitteena on varmistaa lajikkeiden rekisteröintiprosessin laatu ja yhdenmukaisuus unionissa. Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset auditoivat ja hyväksyvät ammattimaisten toimijoiden tutkimuskeskuksen. Jos hakemukset tehdään suoraan CPVO:lle, se auditoi ja hyväksyy lajiketutkimuksiin käyttämänsä tutkimuskeskukset.”

Tämä hallinnon kapulakieli tarkoittaa lyhyesti sanottuna, että jokaisen tarhurin tulee valmistautua alistumaan täydelliselle hallituksen hulluudelle koskien siemeniä, kasveja ja kotipuutarhoja. Englantilainen RealSeeds varoittaa jokaista, joka yrittää lukea ja ymmärtää 150-sivuista lakiehdotusta:

Kukaan ei pysty lukemaan ehdotuksen viittä ensimmäistä sivua, eli tiivistelmää, ja kuvitella ymmärtävänsä lain tavoitteen ja tarkoituksen. Tiivistelmä EI OLE yhtä kuin tuleva laki tai asetus. Itse pykälistä tulee uusi laki, eikä tiivistelmällä itsessään ole mitään lainvoimaa. Se on tarkoitettu vain apuvälineeksi selittämään kansalle ja lainsäätäjille taustoja ja asiayhteyksiä, jotta ihmiset ymmärtäisivät mitä ja miksi ollaan säätämässä.

Tämän lakiehdotuksen ongelma on alusta asti ollut alun tiivistelmässä esitetyt hienot käsitteet biodiversiteetin säilyttämisestä, lainsäädännön yksinkertaistamisesta, asioiden helpottamisesta ja kaikesta mistä me niin pidämme, mutta itse lakipykälät toimivat juuri päinvastoin. Niistä tulee laki, eikä tiivistelmästä. Esimerkiksi osien 1, 2 ja 3 tiivistelmässä puhutaan asioiden helpottamisesta ”amatööri-viljelijöiden lajikkeille”, mutta itse lakipykälissä koko amatöörilajikkeiden luokka kumottiin, vaikka olemme tehneet jo yli 5 vuotta yhteistyötä Ympäristö- ja Maatalousministeriön kanssa saadaksemme ne rekisteröityä. Kuitenkin tiivistelmä ja kaikki siihen perustuvat lehdistötiedotteet kertovat, miten tämä uusi laki tulee säilyttämään amatöörilajikkeet! Tiivistelmä on pelkkää huijausta. Älkää perustako näkemystänne laista pelkkään tiivistelmään!

Kuten arvata saattaa, on tämä lain valmistelu Monsanton, DuPontin ja muiden maanviljelyä dominoivien ”Lopullinen ratkaisu”, sillä he ovat jo pitkään myöntäneet tavoittelevansa koko maailman viljelysatojen ja siementen hallintaa. Muuttamalla yksityisen kasvien kasvattamisen laittomaksi, mikä tekee puutarhureista rikollisia, EU:n byrokraatit voivat viimein ojentaa ruokatuotannon hallinnan hopeatarjottimella Monsanton kaltaisille mahtaville konserneille.

Myös perintösiemenet laittomiksi

Tämä uusi lakiehdotus tekisi myös useimmista perintösiemenistä laittomia. Se tarkoittaisi sitä, että siementen säästäminen tuleville sukupolville – eräs kestävän kehityksen kulmakiviä – olisi rikollista toimintaa. Sen lisäksi, kuten Ben Gabel selittää, laki ”tappaa tehokkaasti EU:ssa kaiken kotitarhureiden siementen kehitys- ja jalostustoiminnan.”

Tämä on tietysti kaikkien hallitusten perimmäinen tavoite: Kriminalisoida kaikki omavaraisuuden tavoittelu ja tehdä väestöstä kokonaan monopolikonserneista riippuvainen. Näin tapahtuu niin Yhdysvalloissa kuin Euroopan Unionissakin. Näin hallitukset toimivat: Ne ottavat totaalisen vallan, yhteiskunnan sektori kerrallaan, vuodesta toiseen, kunnes kansalaiset elävät pelkkinä globaalin diktaattorihallituksen orjina.

Verkossa on käynnistetty lakia vastustava vetoomus Avaazin sivuilla ja se kerää kannattajia kymmeniä tuhansia viikossa. Brysselin byrokraatteja vedotaan lopettamaan tämä hullutus avoimella kirjeellä, jonka on allekirjoittanut 240 järjestöä 40 Euroopan maasta, mukaan lukien Norjan Huippuvuorilla oleva siemenpankki ”Nooan Arkki”.

Tämä oli ennustettavissa

Ennusmerkkejä tämän kaltaisista tavoitteista on ollut nähtävissä jo pitkään. Olen itsekin kirjoittanut jo vuonna 2006 fiktiivisen kirjan tulevaisuuden tilanteesta, jossa siemenet ovat lailla säädeltyjä ja ihmiset hankkivat tuloja salakuljettamalla niitä. (Kirjan luku 3 luettavissa ilmaiseksi englanniksi “Freedom Chronicles 2026.”)

Uskokaa pois, Siemenille on tulossa oma kieltolaki. Omaa ruokaa kasvattavista on tulossa rikollisia, sillä suurten yritysten ohjailemat hallitukset eivät halua ihmisten kykenevän kasvattamaan itse omaa terveellistä ruokaansa. Kaikki hallitukset tavoittelevat luonnostaan täydellistä valtaa alamaisistaan ja rajoittamaan kansalaisten oikeuksia ja vapauksia, ellei niille aseteta rajoja, kuten kansalaisten perusoikeudet. Perusoikeuksiin pitäisi kuulua oikeus kasvattaa ruokaa itselleen haluamallaan tavalla.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.naturalnews.com/040214_seeds_European_Commission_registration.html
 
Kai tuollakin saataisiin jollekin sukulais pojalle/tytölle mukava suojatyöpaikka..
 
Hetkinen-hetkinen. Onko tässä nyt nähtävissä Monsanton Euroopan(kin) pääasialliseksi siementoimittajaksi, tai eipä sen tarvitse Monsanto erityisesti olla kunhan joku megakorporaatio joka koittaa sada monopolia aikaiseksi poltiikkojen avulla.

Saatanallisen pelottava mielikuva.
 
Hetkinen-hetkinen. Onko tässä nyt nähtävissä Monsanton Euroopan(kin) pääasialliseksi siementoimittajaksi, tai eipä sen tarvitse Monsanto erityisesti olla kunhan joku megakorporaatio joka koittaa sada monopolia aikaiseksi poltiikkojen avulla.

Saatanallisen pelottava mielikuva.

Todella pelottava. Huomattava osa maailman kasvintuotannosta on jo Monsanton käsissä. EU on sentään pitänyt tähän asti jotain rotia ja eurooppalaisia viljelijöitä ei ole vielä alistettu Monsanton torppareiksi. Jos tuommoinen siementen rekisteröinti tosiaan tulee pakolliseksi niin täytyy vain toivoa että ihmisiltä löytyy vielä tervettä järkeä ja kansalaistottelemattomuus nousee arvoon arvaamattomaan.
 
Ei helvetti tuo ei saa mennä läpi, ei missään nimessä. Tuo on mieletöntä! Täytyy alkaa postaamaan tuota ympäri internettiä, joka mahdolliseen paikkaan jopa uutistoimistoihin että ihmiset heräisi ainaki tähän vedätykseen.

Pessimistinen minä kuitenkin veikkaa että suuri yleisö vaan kohauttaa harteitaan jos ei omia juttuja kosketa. Apatia on se sana joka kuvaa hyvin nykypäivän kansalais-aktiivisuutta. Vittu että turhauttaa.
 
..Pessimistinen minä kuitenkin veikkaa että suuri yleisö vaan kohauttaa harteitaan jos ei omia juttuja kosketa. Apatia on se sana joka kuvaa hyvin nykypäivän kansalais-aktiivisuutta. Vittu että turhauttaa.

Se on tarkoituksellinen tila, johon ihmiset on ajettu.

Palanen suuressa pelissä, seuraavat siirrot paljastuvat hiljakseen. YK:n Agenda 21 kertoo jo jotain. http://fi.wikipedia.org/wiki/Agenda_21
 
Vai onko tässä tehty kärpäsestä härkänen, kun joku sanoo Monsanto (tai muu megakorporaatio) niin foliohatut päässä piskilauma alkaa räksyttää? Siis mitenkään vittuilematta mutta väliin tuntuu että salaliitto-teoriat ja kaikki-on-paskaa-paitsi-kusi ajattelu on ehkä vähän turhankin suosittu lammaslauman taktiikka foorumilla. Vähän niin kuin aikanaan susi1:sen aikaan (vai oliko jo täällä, en muista) jos minä sanon että 'kenu sanoi näin' niin heti on ainakin kymmennen jäärää ringissä räkyttämässä että 'kenut ei osaa mitään', 'menis tuokin kenu oikeisiin töihin saatana'.

Minä en vieläkään saa tuosta uutisesta/artikkelista kiinni. Onko tuolla nyt suurta merkistä. Ok, joutavaa kontrollia lisää, mutta onko tässä nyt mistään sen suuremmasta kyse? Tietäneekö lainlaatijat itsekään?

Monsanton jutun tiedän, mutta mietin edelleen että liittyykö tämä juttu tuohon. EU on kuitenkin tähän asti pistänyt hanttiin. Iso ongelmahan Monsanton kanssa on se että siemen leviää muiden ihmisten pelloille ja kun sitä sieltä löytyy niin Monsanton lakimiehet koputtelee oville että se pitäisi tuhota. Siementä ei myöskään saa säilöä seuraavalle vuodelle. Toki terveyshaitat on yksi (ISO) juttu, mutta jos kesittyy nyt tämän lain sisältöön niin nuo on ne uhkakuvat joita itse kuulostelen korvat höröllä.
 
On kyllä harvinaisen vaikea keksiä mitään järkeä tähän hankkeeseen? Ymmärrän hyvin, että tämän Agent Orangen aikanaan UsArmylle ylijäämänä dumpannut yhtiö haluaa monopolin siemenkauppaan, minäkin haluaisin. Mutta että tällaista lähdetään edes valmistelemaan? Tämä mainio yhtiö varmasti osaa lobata, mutta missä on järki? Miksi siemenelle pitäisi antaa monopoli? Käsittämätöntä.
 
En ole mikään aiheen asiantuntija mutta arvelisin että komission motiivina on alun perin ollut saada kuriin villi siemenkauppa, lisätä elintarviketurvallisuutta sekä parantaa EU:n asemaa maailman siemenmarkkinoilla. Sitten byrokraatit pääsivät vauhtiin ja kaiken maailman monsantot tulivat vähän lobbaamaan. Meniköhän oikein?
 
Back
Top