Operaatio Vastatuuli

No tuo on kyllä täysin paskapuhetta. Omalta palvelusajalta en muista ketään, joka olis valitellu taloudellisia ongelmia JOHTUEN varusmiespalveluksesta.

Varusmiesliiton mukaan palvelus aiheuttaa taloudellista tappiota muutenkin vähävaraisille varusmiehlle: http://varusmiesliitto.fi/category/kannanotot/

"Kolmannes varusmiehistä hakee sotilasavustusta. Avustus ei nykyisellään riitä yksinasuvien asevelvollisten välttämättömiin menoihin. Varusmiesliitto vaatii muutosta sotilasavustuslakiin."

"Ensimmäisen kuuden kuukauden aikana varusmiehille maksettava päiväraha on 5,10 euroa päivässä. Kuukaudessa käteen jää 142,80 euroa, jolla tulee maksaa kaikki sotilasavustuksen ulkopuoliset menot. Yksinasuvalle asevelvolliselle päivärahakertymä tarkoittaa usein säästöihin, vanhempiin tai lainaan turvautumista.

“Ei ole kestävää, että asevelvollisuus aiheuttaa taloudellista taakka erityisesti jo itsenäistyneille varusmiehille. Asevelvollisuutta suorittavien määrän laskiessa on vähintäänkin kohtuullista, että palveluksensa suorittavilla on tosiasiallinen mahdollisuus taloudelliseen toimeentuloon”, Vuornos sanoo."
 
Kaikki jotka haki tuota, haki ihan sillä perusteella kun on ilmaista rahaa tiedossa. Miksi siis EI hakea, kun kerran saa rahaa tekemättä mitään??
 
Tuollainen on tilanne ollut mielestani aina.
Kun olin intissa, niin paivaraha ei riittanyt kampan kuluihin, kiinteisiin maksuihin. Onneksi olin ollut hyvissa hankkeissa ennen inttia, niin raha riitti sillakertaa, mutta kun nykyaan ei voi ketaan ottaa 16 vuotiaana kesaduuniin, tai ainakin se on rajattu pahasti... Miten siina keraa yhtaa rahaa ennen inttiinlahtoa.
Kohtuullsita olsi muuttaa lakia.
Toisaalta suomi on niin syvalla paskalaarissa, etta riittaako raha enaan edes jonkun aselajin kalustoinvestointehin!!!
 
Miksi et hakenu kelasta apuja palveluksen ajaksi kun niitä saa. Kelahan olis maksanu sen kämpän!
 
Eräs tuttuni asui ennen varusmiespalveluksensa alkua isänsä omistamassa asunnossa. Ennen palvelukseenastumista he nostivat vuokraa huomattavasti, ja yhteiskunta maksoi kiltisti korotetun vuokran.

Vuokralla asuvien varusmiesten vuokrien maksaminen vääristää asuntomarkkinoita, ja kannustaa varusmiehiä muuttamaan kotoa vähän ennen palveluksen alkua, vaikka tarvetta ei olisi. Valtion ei tulisi tukea tälläistä keplottelua korvamerkittyjä tukia jakamalla, vaan kaikkien varusmiesten tulisi oletusarvoisesti saada palveluksesta sama korvaus, ja varusmiehet voisivat sitten itse päättää maksavatko rahoilla vuokraa vai asuvatko edelleen kotona.
 
  • Tykkää
Reactions: s91

Ensinnä sinulle ei kelpaa se, ettei palveluksesta saa tarpeeks rahaa asumismenoihin ja nyt ei kelpaa, että kela maksaa asumisen. Mikä sulle oikein kelepaa muutako oikean palkan maksu palveluksesta?
 
Kaikki jotka haki tuota, haki ihan sillä perusteella kun on ilmaista rahaa tiedossa. Miksi siis EI hakea, kun kerran saa rahaa tekemättä mitään??
Mielenkiintoinen ajatus, että varusmiesavustusta saa "tekemättä mitään". En ole ennen pitänyt varusmiespalveluun menemistä "ei mitään tekemisenä".

Jutun pointti oli kai kuitenkin se, että ne, jotka avustusta saavat, saavat sitä niin vähän, ettei se kata heidän kulujaan.
 
Montako kertaa tässä täytyy mainita se seikka, että avustusta hakemalla kela maksaa varusmiehen vuokran. Eikö se sitten kata kuluja?
 
Siis minähän en asiaa tiedä. Viittaan vain tuohon varusmiesliiton kannanottoon, joka sanoo:""Kolmannes varusmiehistä hakee sotilasavustusta. Avustus ei nykyisellään riitä yksinasuvien asevelvollisten välttämättömiin menoihin. Varusmiesliitto vaatii muutosta sotilasavustuslakiin."

Voivat ne tietenkin valehdellakin.
 
Varusmiesliiton tehtävä on ajaa varusmiesten asiaa, joten miksipä ei sanois noin ettei rahat riitä. Se ei ole mitenkään puolueeton tutkimus.
 
Mielestäni Vastatuuli onnistui oikein hyvin. Ylen tekemässä jutussa (kohdasta 20:10) Jussi Hermaja pääsee heti alussa ihmettelemään, miksi vankeusrangaistuksen uhalla on ylikoulutettu 900 000 reserviläistä, vaikka vain 230 000:lle löytyy sijoitus: http://areena.yle.fi/1-2449113

Vastaava tilanne voisi olla myös peruskoulussa, jos koulut saisivat hakea ruokatarvikkeita kaupoista ilmaiseksi, ja ruokaa tämän seurauksena tehtäisiin nelinkertainen määrä siihen nähden paljonko oppilaat syövät, ja ylimääräinen ruoka heitettäisiin menemään.

Analogia olisi toimiva, jos ylimääräinen ruoka pantaisiin tarkoituksella pakkaseen syötäväksi myöhemmin. Esimerkissä ruoka heitetään pois ja se menee hukkaan. Reserviläisiä ei heitetä pois, he ovat reservissä ja heitä voidaan tarvita. Sitähän reservi nimenomaan on sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ylimääräistä ei ole koulutettu suinkaan 670000 koska 230000 koulutettua ei muodosta 230000 henkilön reserviä. Ainakin 20% voidaan laskea stetson-sleeve menetelmällä tarvittavan ylimääristä koska osaa palveluksen jälkeen osaa tarvitaan siviiliammateissa, osa kuolee ja osa on kelvottomia. Eli silloin täytyisi kouluttaa n 50000 taistelijaa "ylimääräistä. Kun reservi käsitti 350000 piti kouluttaa 70000 ylimääräistä jne. toki tuo 20% on luku joka tuskin on oikein kyse ei olekaan luvun spesifisestä oikeellisuudesta vaan periaatteesta, että pitää kouluttaa enemmän.

Lisäksi 230000 sotilaan reservi on uusi juttu, vasta juuri äskenhän tuota on pienennetty. Miten tyhmää onkaan kysyä tuota noin! Silloin kun nyt vanhimpia reserviläisiä tästä 900000 joukosta on koulutettu, ei mitenkään olisi voitu tietää, että Puolustusvoimat poliittisin päätöksin pakotetaan laskemaan reservin määrä vuonna 2015 noin matalalle tasolle.
 
Tilanne on siten nurinkurinen, että opiskelijaa itseään hyödyttävä (eli tulevaisuuden ansioita kohottava) lääkärin, juristin, insinöörin tms. koulutus on ilmaista ja siitä jopa maksetaan kohtuullista opintotukea. Kyseessä on siis tulonsiirto kouluttamattomilta ja köyhiltä koulutetuille ja rikkaille.

Sen sijaan koko yhteiskuntaa hyödyttävästä varusmieskoulutuksesta ei saa kuin mitättömän päivärahan, ja varusmiehet joutuvatkin palveluksensa aikana usein taloudellisiin vaikeuksiin.

Eli valtio palkitsee itsekkyydestä ja rankaisee epäitsekkyydestä. Jotkut kehtaavat vielä osoittaa mieltä sitä vastaan että hallitus yrittää korjata tilannetta: http://www.hs.fi/paivanlehti/15062015/a1434252016610

Opintotuki ei ole palkanomaista vastiketta vaan tukea tilanteeseen jossa muuten ollaan taloudellisesti ahtaalla koska ei ole tuloja eikä ole työtön ja tilanne on väliaikainen. Tuen saaminen on viisaasti sidottu opintojen edistymiseen. Koulutuksesta ei siis makseta mitään, mutta opiskelijaa tuetaan. Opintotuki ei siis ole vastiketta koulun käymisestä.
 
Toki voidaan arvioida, onko tuosta 230 000 joukosta jokainen sijoituskelpoinen juuri tarvittaessa. Ei takuulla ole, ihmisiä on loukkaantuneena,sairaana ym.
 
Sähkölasku taitaa jäädä itelle maksettavaksi, sit mahdollinen nettiliittymä ja/tai puhelinliittymä. Niin ja kaikki pimpin vonkaukseen liittyvät lisämaksut kun sormet savuten naputellaan tekstaria ja sovitaan treffejä baareihin.. Aika tiukille se vetää tollasen 150euron kuukausitulon.
 
Opintotuki ei ole palkanomaista vastiketta vaan tukea tilanteeseen jossa muuten ollaan taloudellisesti ahtaalla koska ei ole tuloja eikä ole työtön ja tilanne on väliaikainen. Tuen saaminen on viisaasti sidottu opintojen edistymiseen. Koulutuksesta ei siis makseta mitään, mutta opiskelijaa tuetaan. Opintotuki ei siis ole vastiketta koulun käymisestä.
No, tuossa ei ole kyllä mitään järkeä. Opintotuki on vastiketta koulun käymisestä. Sitä saa vain, jos on kirjoilla jossain oppilaitoksessa ja jos osoittaa opintojensa edistyvän. En oikein näe, että tätä voisi kutsua siis miksikään muuksi kuin vastikkeeksi siitä, että opiskelee.

Siitä voidaan sitten kinastella, onko tämä perusteltua. Yksi vika suomalaisessa opintojen tukemissysteemissä on se, että se ei kannusta nopeaan valmistumiseen. Itse ottaisin ennemmin käyttöön lukukausimaksut ja perustulon.

Oleellista opiskelun kohdalla on se, että siinä syntyvä pääoma (kirjaimellisesti oppi siellä pään sisällä kasvaa) menee ennen kaikkea opiskelijan itsensä pussiin, koska hänen arvonsa työmarkkinoilla nousee. Tämän vuoksi on tosiaan kyseenalaista, että ei-opiskelevien tulee sitä tukea veroilla. Johonkin mittaan sitä tukee se, että valtio saa luonnollisesti korkean tuottavuuden työntekijöiltä enemmän verotuloja. Toisaalta opiskelijoiden taloudellista tukemista puolustaa myös se, että se sallii kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluville opiskelun, mutta minusta tämäkin voidaan saavuttaa edullisemmalla systeemillä. Lukukausimaksut ja valtion takaama laina olisi tähän paras keino. Valtion takaamaa lainaa joutuisi maksamaan takaisin vasta siinä vaiheessa, kun tulot ylittävät jonkun tason, mikä tarkoittaisi sitä, ettei kenenkään tarvitsisi olla menemättä opiskelemaan siksi, että pelkää olevansa saamatta kunnon työpaikkaa sen jälkeen ja siten tekevänsä konkurssin opintolainojen vuoksi, mutta toisaalta myös sitä, ettei oppilaitoksessa kannattaisi vain hengailla, vaan suorittaa opinnot nopeasti loppuun, jotta pääsee maksamaan opintolainansa pois.

Mutta niin tai näin, varusmiehille pitäisi vähintään korvata palvelu yhtä hyvin kuin opiskelijoita tuetaan.
 
Ensinnä sinulle ei kelpaa se, ettei palveluksesta saa tarpeeks rahaa asumismenoihin ja nyt ei kelpaa, että kela maksaa asumisen. Mikä sulle oikein kelepaa muutako oikean palkan maksu palveluksesta?

Ei tuolle kelpaa muu kuin elinikäinen diktaattorin paikka. Asenne on ainakin sen mukainen.
 
No, tuossa ei ole kyllä mitään järkeä. Opintotuki on vastiketta koulun käymisestä. Sitä saa vain, jos on kirjoilla jossain oppilaitoksessa ja jos osoittaa opintojensa edistyvän. En oikein näe, että tätä voisi kutsua siis miksikään muuksi kuin vastikkeeksi siitä, että opiskelee.

Siitä voidaan sitten kinastella, onko tämä perusteltua. Yksi vika suomalaisessa opintojen tukemissysteemissä on se, että se ei kannusta nopeaan valmistumiseen. Itse ottaisin ennemmin käyttöön lukukausimaksut ja perustulon.

Oleellista opiskelun kohdalla on se, että siinä syntyvä pääoma (kirjaimellisesti oppi siellä pään sisällä kasvaa) menee ennen kaikkea opiskelijan itsensä pussiin, koska hänen arvonsa työmarkkinoilla nousee. Tämän vuoksi on tosiaan kyseenalaista, että ei-opiskelevien tulee sitä tukea veroilla. Johonkin mittaan sitä tukee se, että valtio saa luonnollisesti korkean tuottavuuden työntekijöiltä enemmän verotuloja. Toisaalta opiskelijoiden taloudellista tukemista puolustaa myös se, että se sallii kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluville opiskelun, mutta minusta tämäkin voidaan saavuttaa edullisemmalla systeemillä. Lukukausimaksut ja valtion takaama laina olisi tähän paras keino. Valtion takaamaa lainaa joutuisi maksamaan takaisin vasta siinä vaiheessa, kun tulot ylittävät jonkun tason, mikä tarkoittaisi sitä, ettei kenenkään tarvitsisi olla menemättä opiskelemaan siksi, että pelkää olevansa saamatta kunnon työpaikkaa sen jälkeen ja siten tekevänsä konkurssin opintolainojen vuoksi, mutta toisaalta myös sitä, ettei oppilaitoksessa kannattaisi vain hengailla, vaan suorittaa opinnot nopeasti loppuun, jotta pääsee maksamaan opintolainansa pois.

Mutta niin tai näin, varusmiehille pitäisi vähintään korvata palvelu yhtä hyvin kuin opiskelijoita tuetaan.

Selitä mitä selität.

http://www.kela.fi/opintotuki
Opintotuki
Opintotuen tarkoitus on turvata toimeentulosi opiskelun aikana. Opintotukeen kuuluvat

Opintotuen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat

Opintuen saamisen edellytys on taloudellisen tuen tarve. Tuo on aivan keskeinen tekijä mikä erottaa tuen luonteen palkasta tai vastaavasta vastikkeesta.
 
Selitä mitä selität.

Opintuen saamisen edellytys on taloudellisen tuen tarve. Tuo on aivan keskeinen tekijä mikä erottaa tuen luonteen palkasta tai vastaavasta vastikkeesta.

Selitä mitä selität. Jos vanhempasi ovat miljardöörejä ja asut heidän luonaan ja he maksavat kaikki elinkulusi, saat silti opintotukea, kunhan muut haun ehdot täyttyvät. Sen sijaan et tuossa tilanteessa saa esim. toimeentulotukea, jonka saamiseksi oikeasti edellytetään "taloudellisen tuen tarve".
 
No kun en ole vaan tottunut elamaan kenenkaan siivella, edes yhteiskunnan... :)

Jos olet pitkällä tähtäimellä nettomaksaja, niin eihän tuo mitään siivellä elämistä ole vaan saat vaan vähän omiasi pois.

Tietty kovimmat yhteiskunnan ulkopuolella eläjät rajaavat itsensä ulos myös terveydenhuollosta sekä poliisitoimesta, ne hoidetaan itse eikä yhteiskunnan varoilla :D

appendectomy0.jpg
 
Back
Top