Operaatio Vastatuuli

Näinhän se natsi-adikkakin toimi. Voitti vaalit ja sen jälkeen alkoi tapahtua demokratian kentällä. Melkoinen mylläkkähän siitä tuli. Ja vaalien pitäminen jäi melko toviksi.

Huomatkaa muuten, että Suomessa järjestettiin vapaat vaalit maailmansodan vielä kestäessä.....aikamoinen suoritus valtiolta, jossa parveili valvontakomission väkeä, NLn ylivalta joka suhteessa ja tasoilla päällä.....sitten vielä jotkut pohtivat, onko Suomi länsimainen demokratia? Huutonaurua kolmannella. Eiköhän tuo ole osoitettu varsin kuumassa paikassa.

Aikoinaan lukiossa ollessani suuresti kunnioittamani historian opettaja mainitsi ko. asiasta ja sanoi syyksi sen, että Suomessa ei ollut Puna-armeijan joukkoja (pl. Porkkala). Monessa muussa maassa oli...ja vaalien tulokset sen mukaiset...
 
Siis pitäisi ehdottomasti mennä tonne Takkujen joukkoon soluttautumaan. Sitten tekstailla sotaharjoituksen spollipomoille kaikki niiden suunnitelmat ja liikkeet. Voisi pistää vaikka omaan kännyyn 24/7 paikannuksen pyörimään Google Mapsin kautta ja spollipomo voisi katsoa sieltä kokoajan, missä takkutukat liikkuvat.

Toki, voisihan sitä kovempiakin juttuja ottaa käyttöön. Mennä vaikka tuonne paikalle noiden mukana, viedä vähän kannabista sinne ja hieroa sitä jokaisen noiden aktiivin vaatteisiin ja pussukoihin jne. Sitten jättää pari pientä marisätkää jonnekin. Sitten tietenkin hups, sattumalta tulee poliisi huumekoirien kanssa haistelemaan ja pidättää koko takkutukkasakin huumeiden hallussapito/käyttörikoksesta epäiltynä. End of game. :D

Kyllä ne takkutukat taitaa tälläkin kertaa ihan itse kertoa omilla foorumeillaan mitä tekevät ja missä, eli ei sen takia tarvitse soluttautua.

Ja tuota huumetemppua ei tarvii myöskään tehdä. Ne tekee senkin itte.
 
Aluksi ajattelin, etten viitsi edes alentua kommentoimaan niin älyttömän porukan kuin anarkistien tekemisiä.

Anarkismia kohtaan tunnettu hämmennys johtuu siitä, että suomalaisilla ei ole sitä vastaan selvää mekanismia. Hämmennys on suuri, kun ei ole valmista mallia, jolla vastata jollain heitolla kuin apteekin hyllyltä. Ihan kuin terminator, jonka pitää valita naseva ja sitä ei olekaan valikossa juuri tähän kohtaan.

Mutta yritetään kuitenkin tästä itselleni vieraasta aiheesta. Valtiot ja geopolitiikka ja semmoiset ovat enemmän minun alaani. Niihin on enemmän valmiita vastauksia apteekin hyllyllä ja kirjoitus siten vaivattomampaa kuin tähän.

Suomessa ei yhtä talvea pitemmälle pötkisi, jos porukka vain keskittyisi sabotoimaan järkeviä ja ahkeria.

http://akl-web.fi/vastatuuli mielenilmauksessa ei ole asialla anarkistit vaan se on aseistakieltäytyjäliiton järjestämä. Jotain kertonee, että nämä saivat perinteiseen mielenilmaukseensa majoitustilan Valtimon kunnasta.

http://takku.net/ kyllä änkeää mukaan, niin kuin yleensä aina tapahtumiin, mutta onni tässä on se, että tapahtuma on metsässä, että saavat kaikin mokomin ryskää pusikossa.

http://antivaalit.info/ Kieltämättä mielenkiintoisia ajatuksia. Loistava sanataituri yrittää kääntää älyttömyyttä viisaudeksi. Anarkia vastaan oleva sivilisaatio. Tosin voi olla, että nykyinen ns. toimiva sivilisaatio tuhoaa itse itsensä.

Termiä anarkia käytetään, kun sivilisaatio romahtaa, että anarkia ei siis ole toimivuuden termi vaan kuvaa romahdusta, jossa vallitsee älisevä kaaos ja heikoimpien tuhoaminen. Vain järjestäytynyt sivilisaatio pystyy turvaamaan heikoimmille elinolosuhteet, asunnon, ruokaa ja vaatteita. Anarkismi ei mieti näitä. Anarkismi toimittaisi ihmiskunnan takaisin puuhun. Anarkismi olisi vahvojen valtaa heikkojen kustannuksella.

Anarkistit pitäisi pystyä hoitamaan ilman sen kummempaa elämöintiä rikoslain puitteissa. Jos paikkoja hajoaa niin sitten vain vastuullisille vaihtoehdoiksi maksaa laskut tai linnaan. Anarkistien suurin elämöinti siis kohdistuu järjestäytyneen yhteiskunnan siihen piirteeseen, että paikkoja ei saa rikkoa rangaistuksetta vai haluaako anarkisti, että tulen hajoittamaan hänen kotinsa vai. En aio tälläistä tehdä vaan tämä oli vertauskuva siitä, että anarkisti vastustaa sitä, että hän joutuu korvaamaan vahingot.

Tässä rasittavin ilmiö on media, jonka pitää myydä lehteä. Media tekee kaikista konnista juhlittuja sankareita. Tosin se ei ole ensimmäinen kerta. Olihan Billy The Kid ja Jesse James ja Buffalo Bill suuria sankareita.

Suomen media lietsoi suuren anarkistihysterian. Median ansiosta anarkistien pelotevaikutus on niin hirveä, että pelko jäytää kroppaa. Media tekee suomalaisista pehmeitä. Media on saanut aikaan sen, että kansa on hysteriassa. Media on tietyllä tavalla fasistinen koska se pohjustaa järjestysvallan ylimitoitetut toimet lietsomalla kauhua jotain suhteellisen vähäpätöistä toimijaa vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Näinhän se natsi-adikkakin toimi. Voitti vaalit ja sen jälkeen alkoi tapahtua demokratian kentällä. Melkoinen mylläkkähän siitä tuli. Ja vaalien pitäminen jäi melko toviksi.

Huomatkaa muuten, että Suomessa järjestettiin vapaat vaalit maailmansodan vielä kestäessä.....aikamoinen suoritus valtiolta, jossa parveili valvontakomission väkeä, NLn ylivalta joka suhteessa ja tasoilla päällä.....sitten vielä jotkut pohtivat, onko Suomi länsimainen demokratia? Huutonaurua kolmannella. Eiköhän tuo ole osoitettu varsin kuumassa paikassa.

Kuinkahan demokraattiset ja vapaat vaalit nuo olivat? Sen helvetillisen ryssän painostuksen vuoksi esim IKL:n edustajat eivät saaneet olla ehdokkaina+ 11 muuta edustajaa blokattiin pois. Se niistä vapaista ja demokraattisista vaaleista. Tässä tulokset:
puolue edustajat äänet
osuus
lukumäärä
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 50 −35 25,08% −14,7 425 948 −90 032
Suomen kansan demokraattinen liitto 49 – 23,47% – 398 618 –
Maalaisliitto 49 −7 21,35% −1,5 362 662 +66 133
Kansallinen Kokoomuspuolue 28 +3 15,04% +1,5 255 394 +79 179
Ruotsalainen kansanpuolue 14 −4 7,90% −1,7 134 106 +9 386
Kansallinen edistyspuolue 9 +3 5,17% +0,4 87 868 +25 481
Pienviljelijäin puolue −2 1,18% −1,0 20 061 −7 722
Ruotsalainen vasemmisto 1 +1 0,48% +0,0 8 192 +2 212
Radikaalinen kansanpuolue 0,10% – 1 623 –
Muut 0,23% +0,1 3 904 +2 400
Yhteensä 200 -- 100% 1 698 376 +401 057
Lähde: Tilastokeskus 2004[3]; Radikaalisen kansanpuolueen äänimäärä vain painetussa versiossa[4]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eduskuntavaalit_1945
 
Aikoinaan lukiossa ollessani suuresti kunnioittamani historian opettaja mainitsi ko. asiasta ja sanoi syyksi sen, että Suomessa ei ollut Puna-armeijan joukkoja (pl. Porkkala). Monessa muussa maassa oli...ja vaalien tulokset sen mukaiset...

Niinpä. Ja näissä NLn miehittämissä valtioissa vaalit muuttuivatkin sitten silkaksi näytelmäksi aika pitkäksi aikaa.

Rajajääkäri: pääasia oli kuitenkin se, että vaalit järjestettiin. Tottakai NL painosti ja vaikutti asioihin. Mutta pääasia oli, että päästiin kiinni omiin systeemeihin. Ajan kanssa ja sen myötä homma hiljalleen kuitenkin tuli siedettäväksi. Eräänlainen torjuntavoitto tämäkin.
 
Anarkistit pitäisi pystyä hoitamaan ilman sen kummempaa elämöintiä rikoslain puitteissa.

Näin se tapahtuukin.

Missä medioissa näistä on mölytty? Itse olen lukenut vain tätä "omaa mediaamme" ja onhan meillä oikeus pitää hauskaa, jos heilläkin (hyvän maun rajoissa). He saavat tietysti ulkoilmaa enemmän.
 
Muutama vuosi takaperin oli mediassa jonkinmoinen hysteria muutamasta rappusilla istuneesta anarkistista. Paikalla oli enemmän toimittajia ja poliiseja kuin anarkisteja, toimittajien piti tietysti laatia peritoimittajatyyliin juttu. Koko juttu oli niin naurettava ylilyönti. Anarkisteilla piti olla suuri toimintapäivä, josta he olivat elämöineet netissä ja paikan päällä he eivät sitten tehneetkään mitään. Istuksivat vaan. Poliisi oli sitten varautunut sitäkin kovemmin ja poliisijohto jakeli neuroottisia lausuntoja tästä suuresta uhkasta ja media perässä.

Arvaan, että taustalla oli määrärahakysymyksiä ja uutispulaa. Siis nämä isot jättiläiset hyödynsivät täysin muutaman rappusilla istuneen nuoren omiin tarkoitusperiinsä ja liioittelivat siksi voimakkaasti. Toivottavasti päätöksentekijöinä oli arvostelukykyisiä henkilöitä.

Enpä ole itsekään seurannut Suomen mediaa, mutta arvaan kyllä miten se kirjoittelee. Arvaan pelkästään kohteen nimen perusteella. Median tyylilaji on niin äärimmäisen leipäännyttävä, ettei tarvitse edes lukea. Sitä kaavaa ja tautologiaa ja etenkin maneereja on toistettu 30 vuotta, ettei tarvitse lukea sitä enään yhtään enempää.
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko hienoa, jos tuonne saisi vaikka joka takkutukalle oman reserviläisen esim. "Kiitos '39-'45"-paidassa pysyttelemään aina lähellä mutta kuitenkin kohteliaan välimatkan päässä? :D
 
Näinhän se natsi-adikkakin toimi. Voitti vaalit ja sen jälkeen alkoi tapahtua demokratian kentällä. Melkoinen mylläkkähän siitä tuli. Ja vaalien pitäminen jäi melko toviksi.

Huomatkaa muuten, että Suomessa järjestettiin vapaat vaalit maailmansodan vielä kestäessä.....aikamoinen suoritus valtiolta, jossa parveili valvontakomission väkeä, NLn ylivalta joka suhteessa ja tasoilla päällä.....sitten vielä jotkut pohtivat, onko Suomi länsimainen demokratia? Huutonaurua kolmannella. Eiköhän tuo ole osoitettu varsin kuumassa paikassa.

Minäkin vahvensin, jos saan sen verran kopioida toimintatapaasi :D

Ulkopoliittisesti rajoitettu asema sodan jälkeen, etenkin Stalinin eläessä, oli käytännön elämän kannalta hurjasti vähäpätöisempi kuin se, että Suomen rajojen sisällä ei mikään NKVD / KGB / "Puolue" sanellut asioita. Jälkimmäinen oli se mitä sodissa nimenomaan voitettiin, mutta joskus tuota ulkopoliittista asiaa, mikä oli etenkin heti sodan jälkeen käytännössä täysin pakkorako, pidetään puheissa suurin piirtein jonain Neuvostotasavallan tai vähintään Itäblokin kommarimaan statuksen veroisena asiana, täysin virheellisesti tietysti.

Kun Virolaiset tulivat 80-luvulla käymään Suomessa, niin he nimenomaan menivät "länteen".
 
Olen edelleenkin sillä kannalla, että mieltä saa osoittaa, kunhan tekee sen lain ja asetusten puitteissa. Taitaa tuolle porukalle käydä kuten Kiakkovieraille ynnä muille hihhuleille, jotka eivät noudata mielenosoituksista säädettyä lakia: pataan tulee, ja sympatiaa ei heru.

Lait eivät ole oikeudenmukaisuuden tae. Lakien, veronkiertäjien ja pilkunnussijoiden tuottamaa inhimillistä kärsimystä vastaan tulee taistella tarvittaessa voimakeinoin. Minua huvittaa ikuisesti, että mielenosoituksia varten on lakeja. Ne ovat pointittomia lakeja, tosin ne eivät ole ainoita pointittomia lakeja. Anarkistien suurimpia epäkohtia ovat väärin kohdistettu energia, sekä kyvyttömyys luoda parempaa systeemiä. Jos anarkistilla olisi parannusehdotuksia, ei hän tarvitsisi voimakeinoja tai häiriköintiä, ellei hänen näkemys ole sitten se, että maailman tila on hälyttävä eikä tarpeeksi moni ihminen tee mitään. Kun näkemys on se, että ojaan ollaan menossa, niin ei haittaa enää mitään, jos pistää paikkoja paskaksi huomiota saadakseen. Suunnitelmallinen anarkisti ei ole anarkisti, vaan vallankumoustaistelija. Toisaalta voi olla kohtuutonta odottaa, että kuka tahansa kykenisi muuttamaan vallitsevia lakeja oikeudenmukaisemmiksi. Anarkia onkin suunnitelmatonta sotaa. Jos näkee päivänselvästi että yhteiskunta on vinoutunut mutta ei välttämättä tiedä miten sen korjaisi paremmaksi, niin pitäisikö jäädä käsiensä päälle istumaan vaiko aloittaa lamautustoimet yhteiskuntaa vastaan? Askel kerrallaan, sanon minä.

En enää tiedä puhuinko kiakkovieraista vai 'Vastatuulen' osallistujista vaiko vastarinnan teosta yleisesti. 'Vastatuulen' osallistujia en suosi. Aseistakieltäytyjien liitto on pointiton järjestö Suomessa mutta sen olemassaolon syyt ovat selvät. Aseistakieltäytyjillä ja pasifisteilla olisi oikeaa työsarkaa idän puolella. Turvallisempaahan se on toki metelöidä Suomen puolella, ja sillä tavoin pääsee tuntemaan, että edistää toimillaan maailmanrauhaa, yhdessä maailman vakaimmista valtioista. Ha! Niin kauan kun löytyy tarpeeksi ihmisiä tarttumaan aseisiin omasta vapaasta tahdostaan, tasan niin kauan löytyy armeijoita. Ja tasan niin kauan kun löytyy tarpeeksi ihmisiä kieltäytymään pakollisesta asevelvollisuudesta, tasan niin kauan meiltä löytyy Aseistakieltäytyjien liitto. Mitäpä yritämme tyrkkiä jengiä armeijaan oletuksena.

Jos meillä pitää olla pakollinen ase(oppi)velvollisuus, niin eikö meillä pitäisi olla myös pakollinen aseistakieltäytymiskurssi? Pasifismikurssi? Humanitäärisen työn alkeet. Kuinka ehkäistään sotien syntyminen ja voiko sodan estää jos joku aseistautunut osapuoli vaatimalla vaatii sitä?
 
Olen edelleenkin sillä kannalla, että mieltä saa osoittaa, kunhan tekee sen lain ja asetusten puitteissa. Taitaa tuolle porukalle käydä kuten Kiakkovieraille ynnä muille hihhuleille, jotka eivät noudata mielenosoituksista säädettyä lakia: pataan tulee, ja sympatiaa ei heru.
Tässä paljon parempi versio tuosta anarkistien touhuista
 
Kommunismin historia on täynnä vapaan yhteiskunnan hyväksikäyttöä ja tuloksia on tullut solutuksella.
Natsit ovat marginaalissa koska eivät osaa subversiota mistä kommunisteilla on jo yli sadan vuoden kokemus.
Minulle koko sana kommunismi merkitse vain pahuutta, enemmään kuin pahuutta, se on niin lähellä käsitettä EVIL. En ole nähnyt Hitlerin fasismia, en 2MS, en ole syntynyt vielä silloin maailmaan, mutta olen nähnyt SITÄ mitä oli piiloutunut "kommunismi" sanan taakse. Ennen kaikkea se oli suurta hujausta, siinä yhteiskunnassa ontuneet kaikki moraaliset käsitykset, ja rikolliset, toinen toista verisemmät, olivatkin sankareita ja enemmän - pyhimyksia, kuten Stalin. Siellä kaikki oli ylös-alaisin. Ei ole ollut mitään kommunismia, vaan oli utopia, jota myytin kaunilla iskulauseilla, mutta todellisuudessa se oli tuska ja kärsimystä täynnä, ja kaikki oikeudenmukaisuus oli kaukana sitä. Ja ihmisia teurastettiin ja kidutettiin kymmenia miljoonia.

Minusta myös nämä länsimaiset ihmiset, jotka tulivat sinne NL:oon haljavan takia, trokkamaan,juopottelemaan, koska siellä oli halpaa, koska he saaneet siellä sitä huomiota, mitä ne eivät olisi saanet Suomessa, ihmiset jotka tulivat myös ostamaan ihmisiä seksia varten, tai muuten vain hyväksikäyttämällä usein hädässä ja äärimmäisessä köyhyydessä eläviä, myös avioliittoon, joka oli kaikkia muuta kun rakkaus avioliitto, ja ne tiesi sen, mutta halusi käyttää hyväkseen, eivät olleet kunnon ihmisia. Hyväksikäyttö on hyväksikäyttöä. Mutta juuri heidän joukosta valikoitui ne, jotka halusivat enemmään, he halusivat lähelle valtapiiriä, kgb:n lähelle, umpikierojen nykyisen pöyrystettävän korruption kantaIsien lähelle , heidän, jotka kutsuneet itseään kommunisteiksi.

Ei ollut mitään kommunismia, oli vain petoja, ihmisten näköisiä petoja, jotka leikkineet sillä sanalla. Ja kaikki tämä oli alkanut punaisesta terrorista, verisestä terrorista, sitä se nimikin, punikkeiden terrorista = lue =rikollisuudesta, terrorismista ja se oli historian pisin rikollisuuden jakso, jakso nimelta "vory v zakone" - Thief in law. Rikollisuuden jakso, jolla ei vieläkään näy loppua, koska se oli niin umpikieroutunut ja läpeensä pahaa, ja valitettavasti hyväksyttyy länsimaissa.

Kommunismia ei koskaan tuleekaan olemaan, jo senkin takia, ettei ihmiset ole samanlaisia. Se jääkin utopiaksi. Tasavertaisuus on hyvä asiaa, johonkin pisteseen saakka, mutta todellisuudessa siellä punaisten terroristien valtaan tuloon ja 100 vuoteen ei koskaan edes ollut mitään tasavertaisuutta. Sen sijan se on syntynyt siellä, missä sitä kommari-ruttoa oli kaikista vähiten , jos lainkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kaikista pahinta myrkkyähän noille takkutukille on se, että sotafasistit käyttäytyvätkin täysin asiallisesti provosoitumatta ilman mitään vastahuuteluja antaen ehkä jopa ystävällisen hymyn silloin tällöin. Keskittyvät vain omiin hommiinsa täysillä. Silloin ulkopuolisille ja ehkä jopa joillekin anarkoille, joilla aivosolu löytää kaverin, tulee oikea kuva tilanteesta: vastuuntuntoiset kansalaiset ovat harjoittelemassa yhteisen hyvän puolustusta, kun taas vastapuolella on hyödyttömiä loisia ja räksyttäjiä lapsellisesti ärsyttämässä. Aikuisethan ei ipanoiden jutuista provosoidu.
 
Ihan kiva. Noin teoriassa. Oletkohan kuitenkaan tutustunut tarkemmin niiden toimintaan? Itse olen seurannut niiden touhuja jo pari vuotta. Ne rikkoo aina satojen tuhansien eurojen edestä toisten omaisuutta näissä tapahtumissaan. Katso nyt vaikka alkuun youtubesta videoita nimillä "kiakkovieras" ja "lähiöst linnaan". Täysin rikollista toimintaa. Ja katso mitä ne on tehneet toistuvasti persujen toimistolle. Ei ne ole mitää harmittomia kakaroita joille voisi vain hymyillä. Heti kun vahingonteon raja ylitetään niin häkkiin. Ja häkin jälkeen yhdyskuntapalveluun pariksi vuodeksi korvaamaan vahingot.
 
Minusta @Jusarius :ksen kommentti: "Kaikista pahinta myrkkyähän noille takkutukille on se, että sotafasistit käyttäytyvätkin täysin asiallisesti provosoitumatta ilman mitään vastahuuteluja antaen ehkä jopa ystävällisen hymyn silloin tällöin" ei mielestäni tarkoita sitä etteikö tarvittaessa rikoksiin syyllistyneitä anarkisteja oteta kiinni virkavallan toimesta ja sitten aikanaan tuomita oikeudessa mahdollisiin vahingonkorvauksiin (joita tuskin koskaan maksavat) tai jopa "vedelle ja leivälle" - minä tulkitsen @Jusarius :in ajatuksen siten, että ei provosoiduta kun provosoidaan vaan kaikissa tilanteissa käyttäytydytään asiallisesti ja turhaa väkivaltaa välttäen.

Jos tulee konfliktitilanne harjoituksiin osallistuvien joukkojen ja anarkistien välillä, tällöin on jo julkisuuskuvan kannalta parempi, että ne harjoituksiin osallistuvat joukot eivät provosoidu eivätkä käytä turhaa väkivaltaa jos syntyy yhteenotto. Jämerä ja varma pitää tarvittaessa olla ja estää vahingonteot mutta mihinkään ylilyönteihin ei kannata ryhtyä. Ja pieni hymy voi toisinaan olla paikallaan!

Ja loppuviimeksi - viranomaistoimin häiriköt ja vahingontekijät sitten säilöön rauhoittumaan.

vlad.
 
Nämähän ovat lopulta puhtaasti mielipidekysymyksiä. Yhdelle on ok, että mennään lain kirjan mukaan, odotetaan että vahinko ensin tapahtuu ja vasta sitten tyyppiä otetaan hihasta kiinni. Toisella ruuti palaa nopeammin ja on valmius pakottaa rauhaan astetta riuskemmin ottein. Minun mielestäni anarkistien käsittelyssä on sopivaa reagoida herkemmin, koska porukka on jo antanut riittävästi näyttöä siitä millaiseen terroriin ja vahingontekoon ovat valmiita. Ei tätä leffaa tarvitse enää katsoa alusta uudelleen. Olen jäsen @KIM kanssa samoilla linjoilla.
 
vlad tarkensikin jo tärkeimmät aikaisemmasta kommentistani. Totta kai laittomuuksiin ja ilkivaltaan pitää vastata heti tarpeellisilla toimilla, mutta valtaosa takkutukistakaan ei sellaisiin kuitenkaan osallistu. He kuitenkin oikein odottamalla odottavat, että pääsevät jakamaan nettiin kuvia militaristien suorittamista säilöönotoista ja "väkivaltaisesta" rauhanomaisen mielenilmauksen hajottamisesta sekä "uhkaavasta käytöksestä". Näin he saavat myös enemmän näkyvyyttä tempaukselleen medioissa.

En epäile, etteikö PV osaisi hoitaa asiaa mallikkaasti ja miehekkään rauhallisesti, mutta on jokaisella riviressullakin siinä osansa. Tämä nyt vain oli vastaus noille aikaisempien sivujen väkivalta- ja kyyditysfantasioille.
 
Puolustusvoimat handlaa kyllä tämän haasteen ihan nätisti.

Osallistuville reserviläisille voi tulla samanlainen henkinen traumatisoituminen kuin Prahan Kevättä verisesti kukistaneille neuvostosotilaille, kun nähdään PV:n tyypillinen raskaskätinen, melodramaattisen väkivaltainen ratkaisu tähän(kin) asiaan. Ei ihmistä - ei ongelmaa, sanoi jo eräs viisas aikanaan.
 
Back
Top