Paikallisjoukkojen kunnian päivät

  • Oletettavasti +35 vuotiaille ei ole mitään käyttöä noissa joukoissa? ( Sama on todettu täällä keskustelussakin.)

Tämän kohdan totesin kyllä huuhaaksi. Käyn siitä itse todisteeksi.

Voihan se olla, että jossakin pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Oulussa, tms, on niin paljon massaa mistä valita, että maakuntajoukkoihinkin saadaan alle kolmikymppisiä ukkoja. Mutta ei täällä itä- ja keski-Suomessa. Meidän komppaniassa on tasaisesti väkeä haarukalla 25-45. Keskiarvo varmaan jossakin 35-37 paikkailla. Sen tiedän, että eräässä toisessa maakuntakomppaniassa maksimi-iäksi on nyt laitettu 45v.

Ja varmaan sillä tehtävällä on myös vaikutusta ikähaarukkaan. Eiköhän perus nurmiporia ole koulutettu sen verran runsaasti, että niissä voidaan johonkin 25-30 ikäryhmiin päästä. Mutta sitten kun tullaan teknisempiin ja enemmän erityiskoulutusta vaativiin tehtäviin, niin mahtaako pienemmiltä paikkakunnilta löytyä riittävän suurta väestöpoolia, että alle 35-vuotiailla pärjätään?
 
Sen tiedän, että eräässä toisessa maakuntakomppaniassa maksimi-iäksi on nyt laitettu 45v.
Onko tämä maksimi-iän asettaminen yleistä maakuntakomppanioissa?
Hyvä että asia tulee esille. Tämän myötä voidaankin jo huomattavasti paremmin haarukoida sitä kenen kannattaa osallistua tai edes elätellä toiveita maanpuolustukseen osallistumisesta.
 
Onko tämä maksimi-iän asettaminen yleistä maakuntakomppanioissa?
Hyvä että asia tulee esille. Tämän myötä voidaankin jo huomattavasti paremmin haarukoida sitä kenen kannattaa osallistua tai edes elätellä toiveita maanpuolustukseen osallistumisesta.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) ja eri aselajikiltojen kautta pääsee mukaan, MPK:n harjoituksissa varttuneelle väelle on tehtävää fyysisesti ei-raskaiden koulutus- ja johtotehtävien lisäksi kuljetuksessa, huollossa, harjoituksen teknisessä tuessa ym. MPK:n kouluttajaksi kouluttautumisen ja siellä pätevöitymisen kautta lienee mahdollista päästä SA-sijoituksessa taistelukoulutusyksikköön mukaan, paikallispataljoonassa on omat huolto- ja esikuntaelementtinsä jonne kelpaa varttuneempikin jne. jne.

Jos SA-sijoitusta ei heltiä mutta intoa on antaa oma panoksensa, niin MPK:n koulutus- ja tukiyksikköön voi ilmoittautua käytettäväksi ja edellyttäen että pääsee turvallisuusselvityksestä lävitse, kouluttaa itsensä siellä eteenpäin, koskapa KOTU-yksikölle varmastikin löytyy tekemistä kriisin aikanakin. Nykyään KOTU-yksiköt kouluttavat yhä enemmän nimenomaan paikallisjoukkoja. Ja tuolla KOTU-yksikössä pätevoityminen voi sitten johtaa siihen sopeliaaseen SA-sijoitukseen.

Ne hyvää fyysistä kuntoa vaativat tehtävät taidetaan paikallisjoukoissakin keskimääräisesti osoittaa alle 35-vuotiaille, vaikka yksilötasolla on sitten lukuisia poikkeuksia erityisesti maakuntakomppanioissa, jonne pyrkiessä kunto testataan ukko-/akkakohtaisesti.
 
Aamulla YLE radio Puhe kanavalla toimittaja haastatteli pohjoisen alueen harjoutusta vetävää everstiä. Muutamia huomiota haastattelusta:
  • eversti kertoi reserviläisten olevan noin kolmekymppisiä
  • harjoituksessa on tarkoitus tarkistaa paikallisjoukkojen osaamista ja yhteistyötä viranomaisten kanssa
  • osallistujat ovat alueelta ja arvostetaan asuinpaikan tuntemusta
  • kansalaiset voivat hakeutua maanpuolustustoimintaan ottamalla yhteyttä oman asuinalueensa aluetoimistoon ja kysymällä mahdollisuutta maakuntakomppaniaan
  • eversti kehotti ihmisiä olemaan aktiivisia

Noin keskusteltuna asia on varmaan ihan selvää ammattilaisille ja niille jotka ovat jo mukana toiminnassa. Radiossa olleen keskustelun pohjalta, kuuntelevalle yleisölle jää kuitenkin avoimeksi muutamia kysymyksiä:
  • Oletettavasti +35 vuotiaille ei ole mitään käyttöä noissa joukoissa? ( Sama on todettu täällä keskustelussakin.) Mihin aluetoimisto sitten ohjaa nämä muut enemmän ikää omaavat hyväkuntoiset miehet?
  • Puhutaan paikallisjoukoista mutta mukaan vilahti yhden kerran sana maakuntakomppania. Siis mikä? Kansalaisille ei ole selvää tämä nykyinen organisaatiorakenne, sitä voisi hieman selventää julkisuudessa. Tämänkin keskustelun alkusivuilla ollut linkki ei enää toimi.

Tuossa nyt on heti kaksi asiaa, jotka eivät ole yleisölle selviä ja PV voisi parantaa omaa viestintäänsä. 1) organisaatiorakenne 2) vapaaehtoisen osallistumismahdollisuus ja suunta eri ikäisenä.
Radio Puhe toimitti hyvän haastattelun ja eversti vastasi hienosti. Viesti tosin menee perille vain niille jotka jo ovat mukana toiminnassa - muut eivät siitä vielä löydä paikkaa, kun mielenkiinto maanpuolustukseen herää.



.

Kiitoksia vinkistä, tässä linkki kyseiseen YLE puheen aamu-ohjelmaan, PAPU-harjoituksesta kohdasta 1:00:00 eteenpäin:

http://areena.yle.fi/1-3688214#autoplay=true
 
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) ja eri aselajikiltojen kautta pääsee mukaan ..................
Tässähän asiaa on ihan hyvin ja ymmärrettävällä tavalla jäsennelty. Osaatko sanoa mistä johtuu että vastaavaa tarkempaa kerrontaa ei löydy PV.n sivuilta?
Mielestäni se olisi PV:lle ja reservissä oleville hyvin tarpeellista että sellainen selkeä ohjaus olisi luettavissa ihan PV:n sivuilla juurikin siellä osiossa Reserviläisten teemasivulla.

Eli kerrottaisiin jo siinä millaisiin tehtäviin ja kenellä voi olla mahdollisuuksia ja miten pitää toimia. Nyt siellä vaan kerrotaan että ota yhteyttä aluetoimistoon. "Aluetoimistot palvelevat reserviläisiä". Minä en koe että tuo on onnistunutta markkinointia.

Toistan vielä sen, että omakohtaisesti linnulla ei ole paineita liikkua raskaat päällä ja olla ykkössotilas "toiminnan hermolla". Minulla on asiat päätettynä ja ok.
Omaan kuitenkin tavan tarkastella asiaa ulkopuolisen silmin ja siksi muotoilen myös kirjoitukseni sellaisilla kysymyksillä mitä voi olettaa olevan mielessä laajasti +35v. reservissä. Toivon että tällaiset keskustelut jakavat tiedonhippuja ja lukija pystyy muodostamaan niistä laajempia kokonaisuuksia. Toimeen tarttuminen Myrskyhiiren edellä esittämällä tavalla olisi laajasti suotavaa.



.
 
Pääkaupunkiseudulla menee kaartin SPOL:lit suoraan paikallispataljoonaan reserviin siirtyessään. Lisää vaan sitä tunnetta että paikallisjoukoissa on hiton hyvä sekoitus eri-ikäisiä ja erilaisia henkilöitä. Ja tämä on jo tälle vuodelle toinen kierros paikallisjoukkojen laajassa kertauttamisessa. Systeemi toimii!

http://maavoimat.fi/artikkeli/-/ass...tus-kehittaa-paakaupunkiseudun-puolustuskykya

Kehä 16 -harjoitus kehittää pääkaupunkiseudun puolustuskykyä
30.8.2016 11.16
Tiedote
Paikallispuolustusharjoitus Kehä 16 kehittää varusmiesten, reserviläisten, henkilökunnan ja viranomaisten suorituskykyä ja varautumista yllättäviin ja monialaisiin uhkatilanteisiin.

a05da708-d1f4-460d-b117-f9c2143cb953


Kaartin jääkärirykmentin johtama Kehä 16 -harjoitus järjestetään 5.-9.9.2016 pääosin pääkaupunkiseudulla. Harjoitukseen osallistuu Kaartin jääkärirykmentin lisäksi joukkoja Panssariprikaatista, Porin prikaatista, Satakunnan lennostosta ja Rannikkolaivastosta. Harjoituksen kokonaisvahvuus on 900 sotilasta, joista reserviläisiä on 300, varusmiehiä 550 ja henkilökuntaan kuuluvia 100. Harjoituksen johtaa Kaartin pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Ari Lehmuslehti.

Osana Kehä 16 -harjoitusta järjestetään 5. syyskuuta Helsingissä viranomaisten yhteistoimintaharjoitus, johon osallistuu henkilöstöä myös Helsingin poliisista, Helsingin pelastuslaitokselta, Helsingin satamasta, Tullista, Helsingin kaupungilta ja Rajavartiolaitoksesta.

Harjoituksen painopiste on 255 vuorokautta palvelevan erikoiskoulutetun sotilaspoliisimiehistön sodan ajan taistelutehtävissä osana paikallispataljoonaa. Sotilaspoliisit koulutetaan erikoisjoukkojen vastaiseen toimintaan sekä kohteiden, henkilöiden ja materiaalin suojaamiseen. Joukko-osastojen kesken jaetaan sotilaspoliisiosaamisen parhaita käytäntöjä.

Varusmiesten harjoitukseen kuuluvat tilanteen mukaiset tehtävät ja koulutus pääkaupunkiseudulla, kaksipuoleinen simulaattoriavusteinen taistelu Santahaminassa Helsingissä sekä taisteluammunnat Hätilässä Hämeenlinnassa. Harjoituksessa on mukana reserviläisiä muun muassa maakuntakomppaniasta Uudeltamaalta.

Harjoitusjoukot toimivat ympäri vuorokauden varustuksenaan on maastopuku ja rynnäkkökivääri. Henkilökunta käyttää keltaisia huomioliivejä maastopuvun päällä. Harjoitusjoukkojen käyttämät paukkupatruunat saattavat aiheuttaa melua välillä kello 7–22 seuraavilla alueilla Helsingissä: Santahamina, Laajasalo, Herttoniemi, Malmi, Vanhakaupunki, Vuosaari ja Itäsalmi.

Kehä 16 -harjoitus on osa Maavoimien paikallispuolustusharjoitusten kokonaisuutta. Samaan aikaan Kehä 16 -harjoituksen kanssa järjestetään Maasotakoulun johtama paikallispuolustusharjoitus Itä 2 Kaakkois-Suomessa ja Jääkäriprikaatin johtama paikallispuolustusharjoitus Pohjoinen 2 Lapissa. Harjoituksiin osallistuu yhteensä noin 2500 henkilöä.

Harjoituksia voi seurata verkossa:

Facebook.com/maavoimat #KEHÄ16 #PAPU216
Twitter.com/maavoimat @Maavoimat #KEHÄ16 #PAPU216
Instagram.com/puolustusvoimat.fi
Maavoimat.fi
 
http://maavoimat.fi/artikkeli/-/ass...ittivat-vaativien-tilanteiden-yhteistoimintaa

Viranomaiset kehittivät vaativien tilanteiden yhteistoimintaa
6.9.2016 21.28
Tiedote
02871e01-57d5-40c5-bc18-024f7b26dafa

Viranomaisten yhteistoimintaa kehittävä harjoitus järjestettiin Helsingin Eteläsatamassa 5.9. Harjoitukseen osallistuivat Helsingin poliisi, Suomenlahden merivartiosto, Helsingin kaupunki, Helsingin pelastuslaitos, Helsingin satama ja Tulli.

Viranomaisten yhteistoimintaharjoitus oli osa Kehä 16 -paikallispuolustusharjoitusta, joka kehittää varusmiesten, reserviläisten, henkilökunnan ja viranomaisten suorituskykyä ja varautumista yllättäviin ja monialaisiin uhkatilanteisiin.

- Harjoitukseen on rakennettu tilanne, jossa rikolliset ovat ottaneet terminaalin haltuun, kertoi Kaartin pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Ari Lehmuslehti.

Tilanne käynnisti poliisijohtoisen operaation, jossa alue eristettiin.

- Kun poliisin oma henkilö- tai välineresurssi ei riitä, muita viranomaisia pyydetään mukaan suorituskykyjen takia. Kaikki viranomaiset ovat samassa pöydässä, kun asioista päätetään, muistutti Helsingin poliisin erityistoimintayksikön johtaja, ylikomisario Heikki Porola.

Rajavartiolaitos tuki poliisia suorituskyvyillään merkittävästi. Harjoitukseen osallistuvat muun muassa Vartiolaiva Turva ja Super Puma -helikopteri.

- Harjoitus on hyvä osoitus siitä, miten viranomaiset pystyvät järjestämään hyvin laajamittaisen harjoituksen keskellä Helsinkiä, kertoi Suomenlahden merivartioston operatiivisen toiminnan johtaja, komentajakapteeni Pentti Alapelto.

Viranomaisten yhteisoperaatiolla rikolliset otettiin kiinni.

- Harjoituksella haettiin haastetta johtamiseen ja oppeja yhteistoiminnan kehittämiseen, taustoitti everstiluutnantti Ari Lehmuslehti.

Helsingin kaupunki laaja-alaisesti mukana
12313201-c4a8-4de4-a76b-81eb79400b03


Helsingin kaupungilta harjoitukseen osallistuivat muun muassa poliisi, pelastuslaitos sekä sosiaali- ja kriisipäivystys. Helsingin kaupunki on aktiivisesti mukana kehittämässä viranomaisten yhteistoimintaa siltä varalta, että jotain poikkeuksellista tapahtuu.

- Helsingin kaupungin osalta haetaan kriisijohtamiskyvykkyyttä ja millä tavalla annetaan sekä saadaan tukea muilta viranomaisilta, kertoi Helsingin kaupungin tavoitteista valmiuspäällikkö Anssi Vuosalmi.

Kolmantena tavoitteena Helsingin kaupungin osalta oli psykososiaalisen tuen antaminen.

- Sosiaali- ja kriisipäivystyksen ammattilaiset ottavat järkyttävään tilanteeseen joutuneet siviilit vastaan ja tarjoavat riittävän tuen, avasi Vuosalmi.

Ruotsalaisviranomaiset seurasivat harjoitusta
Harjoitusta seurasi kolme upseeria Livgardetin rykmentistä ja ruotsalainen poliisi osana Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälistä yhteistyötä (FISE). Livgardet on Kaartin jääkärirykmentin yhteistyöjoukko.

- Harjoituksen organisointi keskellä Helsinkiä häiritsemättä kaupunkilaisia oli vaikuttavaa, kertoi everstiluutnantti Tobias Ekman, joka on Livgardetin 11. sotilaspoliisipataljoonan komentaja.

ddb4dab3-8059-4cac-9b67-a0771c84b7bf


Harjoituksen seuraamisen tavoitteena oli parhaiden käytänteiden jakaminen.

- Näimme viranomaisten työskentelevän yhdessä. Ei pelkästään johtotasolla, vaan myös taktisella tasolla. Arviomme mukaan suomalaisilla on toimintamalli, joka toimii tarvittaessa, arvioi everstiluutnantti Ekman.

Ruotsalaiset olivat tyytyväisiä vierailun antiin.

- Meillä oli hyviä keskusteluja molempien maiden poliisin ja puolustusvoimien kesken.

Viranomaisten yhteistoimintaharjoitusta seurasi myös poliisi.

- Olin vaikuttunut hyvästä yhteistyöstä viranomaisten välillä, kertoi poliisikomentaja Håkan Karlsson vaikutelmastaan.

Karsson pitää kansainvälistä viranomaisyhteistyötä erittäin tärkeänä. Hänen mukaan muilta voi aina oppia ja löytää uusia tapoja voimavarojen käyttämiseksi mahdollisimman tehokkaasti.
 
Maavoimat: - Harjoitukseen on rakennettu tilanne, jossa rikolliset ovat ottaneet terminaalin haltuun, kertoi Kaartin pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Ari Lehmuslehti. / Kun poliisin oma henkilö- tai välineresurssi ei riitä, muita viranomaisia pyydetään mukaan suorituskykyjen takia, ylikomisario Heikki Porola.

Eeh...minkälainen "rikollisjoukko" tulee mieleen? Mitä harjoituksen kuvauksella haluttiin viestiä?

- Muissa lausunnoissa mainittiin että kyse ei ole terrorismin torjuntaharjoituksesta. Mutta oliko sittenkin, sitä ei vaan haluttu niin sanoa jottei pöpipäät innostu?
- Kuka rikollisjoukko ryöstäisi matkustajia?
- Vihjataanko Tehtaankadulta tulevista atleettisista taistelijoista satama-alueen valtaamiseksi? Siinähän sijaitsee suurin Suomessa oleva vieraan valtion kasarmi.
- muuta?

.
 
Eeh...minkälainen "rikollisjoukko" tulee mieleen? Mitä harjoituksen kuvauksella haluttiin viestiä?

- Muissa lausunnoissa mainittiin että kyse ei ole terrorismin torjuntaharjoituksesta. Mutta oliko sittenkin, sitä ei vaan haluttu niin sanoa jottei pöpipäät innostu?
- Kuka rikollisjoukko ryöstäisi matkustajia?
- Vihjataanko Tehtaankadulta tulevista atleettisista taistelijoista satama-alueen valtaamiseksi? Siinähän sijaitsee suurin Suomessa oleva vieraan valtion kasarmi.
- muuta?

.

Oikeasti harjoituksella valmistaudutaan tilanteeseen, jossa tuhansittain Suomesta käännytettyjä siirtolaisia laitetaan helvetin isoon laivaan ja sanotaan notta goodbye.

Kuulin tämän Rainerilta, joka taas tuntee kavereita, jotka kuuluu hevosmiesten tietotoimistoon.
 
Juuri HE pitävät koneen käynnissä.

"Huoltokomppanian johtajille Paikallispuolustus Itä 2 -harjoituksessa toteutettava kertausharjoitus on jo neljäs muutaman vuoden sisällä."

Reservin osaaminen näkyy paikallishuoltokomppaniassa
7.9.2016 6.00
Tiedote
1ee596f4-b09a-42a6-9bcb-d11a101fc809

Ensihoitopisteellä käydään läpi harjoituksessa käytössä oleva hoitovälineistö.

Maasotakoulu johtaa Paikallispuolustus Itä 2 -harjoituksen 5.-9.9.2016 Kaakkois-Suomessa. Harjoitukseen osallistuu varusmiesten ja puolustusvoimien henkilökunnan lisäksi myös reserviläisiä, joiden kertausharjoitusjoukot on perustettu Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Mikkelissä. Lappeenrannassa reserviläisiä on kertaamassa myös hieman harvinaisemmassa kokoonpanossa - paikallishuoltokomppaniassa. Sen tehtävänä on mahdollistaa taistelevien joukkojen taistelu.
 
"Paikallisjoukkojen suorituskyvyn takaamiseksi on maavoimissa otettu käyttöön erityisesti paikallisjoukoille räätälöity harjoituskokonaisuus, paikallispuolustusharjoitukset. Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään eri puolella maata kaksi kertaa vuodessa ja niissä koulutetaan sekä varusmiehiä että reserviläisiä edellä mainittuihin paikallisjoukkojen tehtäviin."

http://maavoimat.fi/artikkeli/-/asset_publisher/paikallispuolustusta-ja-viranomaisyhteistyota

Paikallispuolustusta ja viranomaisyhteistyötä
8.9.2016 6.40
Tiedote
4f24159c-c1ff-4c6f-973a-ea5bd01c077f

Puolustusvoimien uudistuessa otettiin maavoimissa käyttöön uusi joukkorakenne, uudistettu taistelutapa ja osana sitä paikallispuolustuskonsepti. Vaikka paikallispuolustus on ollut osa alueellista puolustusjärjestelmää jo 1970-luvulta saakka, ovat uudistetut paikallisjoukot osoitus tämän osakokonaisuuden tarpeellisuudesta ja ajanmukaisuudesta.

Nykyiset paikallisjoukot on organisoitu paikallispataljooniksi, joiden pääasiallisia tehtäviä ovat kohteiden suojaaminen, alueiden valvonta ja joukkojen perustaminen. Paikallispataljoonien tehtävissä korostuu erityispiirteenä yhteistoiminta muiden viranomaisten ja alueen muiden toimijoiden kanssa. Esimerkkinä paikallisjoukkoihin kuuluvista joukoista toimivat maakuntakomppaniat.

eb500e1a-9233-4c5e-9e63-44cea303cb15


Maakuntakomppanioihin sijoitetaan tehtäviin soveltuvia, sitoutuneita ja aktiivisia reserviläisiä. Oma-aloitteisilla reserviläisillä on mahdollisuus hakeutua maakuntajoukkoihin ja eräisiin muihin paikallisjoukkoihin vapaaehtoisina. Reserviläiset sijoitetaan pääosin oman asuinmaakuntansa alueella toimivaan maakuntakomppaniaan, jolloin heidän paikallistuntemusta voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Samaa periaatetta noudatetaan myös muiden paikallisjoukkojen osalta.

Paikallispuolustusharjoitukset
Paikallisjoukkojen suorituskyvyn takaamiseksi on maavoimissa otettu käyttöön erityisesti paikallisjoukoille räätälöity harjoituskokonaisuus, paikallispuolustusharjoitukset. Paikallispuolustusharjoituksia järjestetään eri puolella maata kaksi kertaa vuodessa ja niissä koulutetaan sekä varusmiehiä että reserviläisiä edellä mainittuihin paikallisjoukkojen tehtäviin.

Jääkäriprikaatin johtama Paikallispuolustusharjoitus Pohjoinen 2 järjestetään 5.–9. syyskuuta Rovajärven harjoitusalueella. Jääkäriprikaatin, Kainuun prikaatin, Lapin rajavartioston ja Lapin lennoston henkilökunnan lisäksi harjoitukseen osallistuu reserviläisiä Kainuun maakuntakomppaniasta sekä varusmiehiä Jääkäriprikaatista ja Kainuun prikaatista, yhtensä noin 570 henkilöä. Harjoituksen johtaa Jääkäriprikaatin apulaiskomentaja eversti Timo Mäki-Rautila.

Kainuun Maakuntakomppania harjoittelee useita kertoja vuodessa omalla toiminta-alueellaan Kainuussa. Pääosa harjoituksista on vapaaehtoisia harjoituksia.
- Tämä on Kainuun Maakuntakomppanian normaalin kertausharjoitusrytmin mukainen kertausharjoitus. Maakuntakomppania kuuluu paikallispataljoonaan ja on luonnollista, että sitä juuri tässä harjoituksessa harjoitetaan, totesi majuri Kari Saukkonen Kainuun prikaatista.

254aa109-e87b-468c-8a71-275bdf09fdbb


Paikallispuolustusharjoituksessa maakuntakomppanian reserviläiset pääsevät tositoimiin muun muassa kohteita suojatessaan sekä partion hyökkäysammunnassa. Reserviläisten toiminnasta näkyy innostus ja tahto yhdistettynä iän tuomaan kokemukseen ja harkintakykyyn. Harjoitukseen osallistunut maakuntakomppania on vuosien mittaan harjoitellut melko tiiviisti sekä kertaus- että vapaaehtoisissa harjoituksissa.

Nyt toteutettu taistelukoulutusta ja taisteluammuntoja sisältänyt monipuolinen harjoituskokonaisuus täydentää hyvin aiemmin opittua. Taistelukoulutuksessa käytettävät kaksipuoleisen taistelun simulaattorit (KASI) antavat toimivalle joukolle lisämotivaatiota ja lahjomattoman palautteen miten joukko suoriutui tehtävästään.

Viranomaisyhteistyö syvenee
Alueellisen viranomaisyhteistyön perusteet on puolustusvoimauudistuksen jäljiltä saatettu hyvälle tasolle ja nyt siirretään toimintaa käytäntöön muun muassa yhteisten harjoitusten kautta. Tavoitteena on kytkeä keskeisiä viranomaistahoja säännöllisesti mukaan Jääkäriprikaatin harjoituksiin. Jääkäriprikaatilla on vastaavasti valmius osallistua muiden järjestämiin viranomaisharjoituksiin silloin kun harjoituksen puitteissa ja toimeenpanijan puolelta näin nähdään tarpeelliseksi.

4b8fffe3-cc0a-4a97-99c8-abb749c0a557


- Kevään 2016 Paikallispuolustusharjoitus Pohjoinen 1 olikin aimo askel käytännön harjoitusyhteistyössä. Useita viranomaisia koskevaa vaativaa viranomaistehtävää pähkäiltiin ennen harjoitusta pariin otteeseen vihreän veran ääressä ja itse harjoituksessa siirryttiin teoriasta käytäntöön; Poliisin johdossa toimeenpantiin operaatio johon rajavartiosto ja puolustusvoimat osallistuivat virka-apua antavina osapuolina. Pohjana oli tilannekehitys, jossa "pahisten" taltuttamiseen eivät poliisin voimavarat yksin riittäneet, vaan apuun tarvittiin muidenkin turvallisuusviranomaisten suorituskykyjä. Käytännön harjoittelu todettiin kaikkien kannalta hyödylliseksi, sillä vain sitä kautta opitaan tuntemaan toistemme toimintatapoja ja löytämään parhaat käytänteet yhdessä toiminnalle nopeasti kehittyvissä ja yllättävissäkin tilanteissa, kertoi eversti Timo Mäki-Rautila.

Osana Paikallispuolustus Pohjoinen 2 -harjoitusta järjestettiin 5.–6. syyskuuta viranomaisten yhteistoimintaharjoitus, johon osallistui aluehallinto- ja paikallistason viranomaisten lisäksi eräitä muita keskeisiä yhteistoimintakumppaneita. Tässä harjoituksessa paneuduttiin hybridiuhkien maailmaan tilannekehyksessä jossa maakuntaa on kohdannut haasteet muun muassa sähkön jakelun ja tietoliikenneyhteyksien laajoina ja selittämättöminä häiriöinä. Tilanteen arviointi osoitti nopeasti, että yhteistoiminalle ja yhteisille harjoituksille on selkeästi tarvetta.

251557f0-054d-4ebf-b2fb-d299b4f9fe3f


Pohjoisen alueen paikallispuolustusharjoitusten vetovastuu on vuorovuosin Jääkäriprikaatilla ja Kainuun prikaatilla, joten tämän harjoituksen jälkeen viestikapula näiden harjoitusten osalta siirtyy vuorostaan Kainuuseen. Veturi vaihtuu, mutta harjoitukset toteutetaan jatkossakin yhteistyössä joukko-osastojen kesken, joten Lapin puolustajat ovat vahvasti mukana myös ensi vuoden harjoituksissa. Luvassa on edelleen mielenkiintoisia harjoituskokemuksia ja hyvää maanpuolustuskoulutusta.
 
Miksi naamat on piilossa? Hävettääkö olla SP http://hikipedia.info/wiki/Sotilaspoliisi :)
Millä komennolla saadaan joukko tuohon muotoon?

Maavoimat - Armén - The Finnish Army
Like This Page · Yesterday ·
Kaartin pataljoonan 2. Jääkärikomppanian kouluttama sotilaspoliisikomppania valmiina sijoitettavaksi sodan ajan kokoonpanoon #KEHÄ16#PAPU216 #maavoimat
See translation

Puolustusvoimat - Försvarsmakten shared Maavoimat - Armén - The Finnish Army's album.
22 hrs ·
Maavoimien paikallispuolustusharjoitukset on saatu onnistuneesti päätökseen ja joukot suuntaavat kohti uusia haasteita. Kiitos kaikille osallistujille! Harjoituksen tunnelmiin pääset palaamaan edelleen kuvien kautta. #maavoimat #PAPU216 #KEHÄ16 #POHJOINEN #ITÄ




 
Onhan kaikilla selvillä mitä ovat paikallisjoukot ja mitä maakuntantajoukot?

Maakuntajoukot ovat maakuntakomppanioita, jotka on koottu sitoumuksen tehneistä reserviläisistä.
Paikallisjoukkojen suurin osa on sotilaspoliisikomppanioita, jotka on joukkotuotannossa koulutettu paikallispataljooniin.
Ne myös kertautetaan ahkerasti kovissa harjoituksissa sijoituksensa aikana, joten ovat se pataljoonien iskevä kärki, huolto- ja maakuntakomppaniat hoitavat muut tehtävät
 
Paikallisjoukkoihin kuuluu muitakin yksiköitä kuin nuo paikallispataljoonat. Mitkä toki ovat ne näkyvimmät osat.
 
Onhan kaikilla selvillä mitä ovat paikallisjoukot ja mitä maakuntantajoukot?

Maakuntajoukot ovat maakuntakomppanioita, jotka on koottu sitoumuksen tehneistä reserviläisistä.
Paikallisjoukkojen suurin osa on sotilaspoliisikomppanioita, jotka on joukkotuotannossa koulutettu paikallispataljooniin.
Ne myös kertautetaan ahkerasti kovissa harjoituksissa sijoituksensa aikana, joten ovat se pataljoonien iskevä kärki, huolto- ja maakuntakomppaniat hoitavat muut tehtävät

Tai sitten se maakk/maakit on iskeviä osia spolK:t rajoittavat. Riippuu ihan maakunnasta miten mikäkin on ja millä painotuksella.

Nimim. Lähes kaikki suvun asekuntoiset miehet sijoitettuna eri paikalluspataljooniin ja maakkeihin ympäri suomea.
 
Tai sitten se maakk/maakit on iskeviä osia spolK:t rajoittavat. Riippuu ihan maakunnasta miten mikäkin on ja millä painotuksella.

Nimim. Lähes kaikki suvun asekuntoiset miehet sijoitettuna eri paikalluspataljooniin ja maakkeihin ympäri suomea.


Kerro kun olet herännyt haaveunistasi :D
 
Onhan kaikilla selvillä mitä ovat paikallisjoukot ja mitä maakuntantajoukot?

Kaikilla? Nimenomaan erinäisistä syistä johtuen vain harvalla oikeasti on käsitystä siitä mitä on Maak.
Kyselehän ympäriltäsi muilta kuin niiltä jotka on sun ressuporukassa. Veikkaan että 80 % ei tiedä mistä puhut.
 
Back
Top