Panssarivaunut

Porin valmiusjoukkojen komppanian koulutustapa

Haluatko selventää? Porin valmiusjoukothan ovat krihajoukkoja, jotka treenaa partiota ja musulmaanien jututtamista. Ei siellä muita tätä ennen ole ollut kuin kansainväliset valmiusjoukot. Jo tuo 2. JK teksti missä langassa olikaan kertoo, että näiden uusien valmiusjoukkojen taistelukoulutus on monipuolisempaa kuin valmiusjoukkojen.
 
Niin että luulin että tulevien valmiusjoukkojen koulutus on kuin kyseisen Kriha-komppanian.

Mutta hienoa että homma kehittyy
 
Omasta joukkueestani yksi kaveri kulki Helsinki-Kittilä osuuden lentämällä.
Varmaan onnistunut jotenkin neuvottelemaan itselleen hiukka paremmat litterat. Se minun tapaamani häiskä kulki Hamina-Kittilä välin ymmärtääkseni junalla, mihin meni ihan kivasti tunteja.
 
Ja minua oltiin laittamassa Kajaanista Espooseen lentämällä, kun oli jo kämppä ja kirjat opiskelupaikalla. Itse kyllä halusin vapailla naapuripitäjään äiteen patojen ääreen.
 
Haluatko selventää? Porin valmiusjoukothan ovat krihajoukkoja, jotka treenaa partiota ja musulmaanien jututtamista. Ei siellä muita tätä ennen ole ollut kuin kansainväliset valmiusjoukot. Jo tuo 2. JK teksti missä langassa olikaan kertoo, että näiden uusien valmiusjoukkojen taistelukoulutus on monipuolisempaa kuin valmiusjoukkojen.

Luulen että koko sekaannus lähtee siitä että nykyisiä kokoonpanoja on vaikea käsittää. Mekanisoidut yhtymät -- miksei mekanisoituja prikaateja? Ja minne jäi sodanajan divisioonat?
 
Yhtymä tarkoittaa prikaatia. Yhtymällä tarkoitetaan itsenäiseen sotatoimeen kykenevää joukkoa, joka sattuu olemaan esimerkiksi prikaati. Maavoimien perusyhtymä on taisteluosasto, koska se kykenee itsenäiseen taisteluun eli sillä on aselajit edustettuna. Jos oikein haluaa viilata pilkkua niin IT niiltä puuttuu, mutta muuten ne kykenevät itsenäisiin sotatoimiin.
 
Luulen että koko sekaannus lähtee siitä että nykyisiä kokoonpanoja on vaikea käsittää. Mekanisoidut yhtymät -- miksei mekanisoituja prikaateja? Ja minne jäi sodanajan divisioonat?
Koska divisioonat on hankalampi hoitaa, se on todella iso yhtymä about 12 000 sotilaita ja ne mek osastot ei ole niin suuria kun prikaati niilä on vajaat 2000 sotilaita.
Ei se sen vaikeampi on
 
Varmaan onnistunut jotenkin neuvottelemaan itselleen hiukka paremmat litterat. Se minun tapaamani häiskä kulki Hamina-Kittilä välin ymmärtääkseni junalla, mihin meni ihan kivasti tunteja.

Meidän aikaan nykymallinen RUK transport taisi jo olla käytössä: http://oppilaskunta.net/upseerioppilaalle/lomakuljetukset/

Olisiko ihan Ylä-Lapista kotoisin olleille tehty kädenojennus? Taisi muuten mennä Kittilä ja Inari sekaisin - Lappi on iso paikka.
 
Koska divisioonat on hankalampi hoitaa, se on todella iso yhtymä about 12 000 sotilaita ja ne mek osastot ei ole niin suuria kun prikaati niilä on vajaat 2000 sotilaita.
Ei se sen vaikeampi on

Pataljoona on n. 1000 henkeä
Prikaati on yleensä n. 2-3 pataljoonaa
Divisioona on yleensä n. 2-3 prikaatia
Armeijakunta (Army Corps) on n. 1-3 Divisioonaa
Armeija (Army) on n. lisää
Armeijaryhmä (Army Group) on n. lisää
Front (ven., "rintama", "theater") perusyksikkö
 
Tai rykmentti koostuu 2-3 pataljoonasta ja divisioona 2-3 rykmenttiä.
 
Puhumattakaan siitä, että suomalainen prikaati koostui 4 pataljoonasta. Tai divisioona 3 rykmentistä ensin, sitten kahdesta rykmentistä ja erillisestä pataljoonasta.

Joskus joutunut brittiläisille sotahistoriasta kiinnostuneille avaamaan hieman eri maiden organisaatioiden taustoja.
 
Naapuri tarjoaa T90-M tankkia vientiin, missä se kulkee nimellä Proryv-3.

Russian_defense_industry_unveils_a_new_export_version_of_T-90_main_battle_tank_named_Proryv-3_640_001.jpg

This new version of T-90 seems very similar to the T-90MS, the latest export version of the T-90 main battle tank. However, there are slight differences in external layout of the vehicle, the turret seems to use the same armour but the lower part is fitted with a wired cage armour on 360°.

As all the family of T-90 main battle tanks, this T-90M has a crew of three and a combat weight of 50 tons. It has a two-man turret with automatic loading system armed with 125 mm cannon.

A very interesting feature, all the Russian combat vehicles have a wood log mounted at the rear of the chassis to get the tank out of muddy terrain, but for this new version of T-90, the wood log is fitted on the right side of the hull.

As the T-90MS, a remote weapon system is mounted on the right side on the top of the turret which is armed with a 7.62mm machine gun.
http://www.armyrecognition.com/janu...main_battle_tank_named_proryv-3_11501175.html
 
Ja minua oltiin laittamassa Kajaanista Espooseen lentämällä, kun oli jo kämppä ja kirjat opiskelupaikalla. Itse kyllä halusin vapailla naapuripitäjään äiteen patojen ääreen.

Minut laitettiin Kajaanista Poriin koska emäntä asu siellä.. Kiimasena 8 tuntia junassa suuntaansa
 
Back
Top