Pikku-uutisia Suomesta

Näin siis Suomessa Ylen mukaan.

Jotenkin näissä tulee mieleen, että halutaan vihjailla, että varusmiespalvelus olisi syynä Laurin mielenterveysongelmiin.
Väitän, ettei ole. Ne ongelmat olisivat puhjenneet kuitenkin, ehkä opiskelun takia, tai työelämässä. Lauri on kuitenkin yrittänyt selvityä ongelmansa kanssa, joten toivoa on.
 
Lienee vain ajan kysymys ennen kuin jossain Suomenlahdella kolistellaan oikeasti.

Öljytankkeriturma lähellä Suomenlahdella – Liikennevirasto: Kaksi alusta oli törmätä yöllä Hangon eteläpuolella
Suurempi tankkeri kääntyi yllättäen kohti pienempää alusta.

18.12.2016 klo 13:40päivitetty 18.12.2016 klo 15:29
13-3-9360083.jpg

Arvioitu paikka, jossa tankkerit olivat lähellä törmätä toisiinsa.Yle Uutisgrafiikka
212
Kaksi öljylastissa ollutta tankkeria oli törmätä aamuyöllä Suomenlahdella Hangon eteläpuolella, tiedottaa liikennevirasto. Yhteentörmäykseltä vältyttiin liikenneviraston Suomenlahden meriliikennekeskuksen ansiosta.

Liikenneviraston mukaan pienempi alus oli väistämässä suurempaa tankkialusta meriteiden sääntöjen mukaisesti. Uhkaava tilanne syntyi, kun suurempi alus yllättäen kääntyi kohti pienempää tankkeria. Tässä vaiheessa meriliikennekeskus puuttui tilanteeseen, ja kreikkalainen alus lopetti kääntymisen.

– Kreikkalaisaluksen kääntymisen syy ei ole tiedossa, kertoi vuoroesimies Pekka Hiltunen Suomenlahden meriliikennekeskuksesta.

Alukset ohittivat toisensa lopulta vain muutaman sadan metrin etäisyydellä toisistaan. Pienempi alus oli liberialainen 146 metriä pitkä tankkeri, jonka lastina oli 11 565 tonnia öljyä. Suurempi alus oli kreikkalainen 244-metrinen tankkialus. Sen lastina oli 84 400 tonnia öljyä.

Tapahtumapaikka oli meriiikennekeskuksen mukaan noin 20 merimailia Hangosta etelään.

Suomalaisviranomaiset toimittavat tapauksesta tietopyynnön Kreikan viranomaisille, koska uhkaavan käännöksen tehnyt alus on liputettu Kreikkaan.

http://yle.fi/uutiset/3-9360079?origin=rss
 
Lienee vain ajan kysymys ennen kuin jossain Suomenlahdella kolistellaan oikeasti.

Öljytankkeriturma lähellä Suomenlahdella – Liikennevirasto: Kaksi alusta oli törmätä yöllä Hangon eteläpuolella
Suurempi tankkeri kääntyi yllättäen kohti pienempää alusta.

Tietääkö joku laivan nimeä?
 
Viimeksi muokattu:
Hirveä mouhoaminen taas yhdestä lakiesityksestä...

Kansa suivaantui hallituksen hätäilyyn lainvalmistelussa: ”Kiire ja resurssipula eivät ole hyväksyttyjä syitä laittomuuksille

Pääministeri Juha Sipilän hallitus saa MTV Uutisten lukijoilta kovaa kritiikkiä lainvalmisteluun liittyvistä ongelmista. Kiire ja poliittinen paine ovat syrjäyttäneet Helsingin Sanomien mukaan oikeuskanslerin pyrkimyksiä korjata hallituksen ongelmallisia lakiesityksiä.

Nykyinen hallitus on antanut Helsingin Sanomien mukaan eduskunnalle poikkeuksellisen paljon perustuslaillisia ongelmia sisältäviä lakiesityksiä.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoo lehdessä tehneensä kaikkensa korjatakseen esityksiä, ennen kuin ne tuodaan valtioneuvoston yleisistuntoon. Hänen kantansa on kuitenkin paikoin sivuutettu.


"Hallitus on antanut valtakirjan hosumiselle ja touhuamiselle"

Jaakko Jonkan mukaan on kestämätöntä, jos kiireellä ja poliittisella paineella edes yritetään perustella lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.

Samaa mieltä ovat MTV Uutisten lukijat. Hallitus saa tiukkaa palautetta MTV Uutisten Facebook-sivulle tulleissa kommenteissa.

– Kiire ja resurssipula eivät ole hyväksyttyjä syitä laittomuuksille, yksi lukija kirjoittaa.

Toisen kommentoijan mielestä hallitus on antanut nyt valtakirjan ”sellaiselle hosumiselle ja touhottamiselle, että nyt eivät mene pelkästään rakenteet, vaan melko paljon sellaista arvomaailmaa ja kulttuurista pääomaa, että menee muutama vuosikymmen niiden entisöintiin.”

– Hallituksella on kiire tehdä älyttömiä päätöksiä, ettei kukaan ehdi niihin puuttua. Mutta hosumalla ei tule kun k**ipäisiä kakaroita, sanoi mun vaari aikoinaan, eräs lukija toteaa.

"Selittelyksi meni tämäkin homma"

Osa lukijoista toivottaisi pääministerin hallituksineen saman tien oppositioon. Osa ehdottelee yleislakkoakin.

Pahimmassa tapauksessa vielä 3 vuotta tätä maanpäällistä helvettiä Suomessa. Eihän ihmeitä toki tapahdu vaikka hallitus vaihtuisi, mutta maalaisjärki on näillä ainakin kadoksissa. Pahasti, yksi lukija toteaa.

Lukijat eivät ole nielleet myöskään Juha Sipilän ja valtiovarainministeri Petteri Orvon selityksiä. Orpo huomauttaa muun muassa, että tällä hetkellä hallituksella on poikkeuksellisen paljon historiallisen suuria lainsäädäntöhankkeita, jotka pitää saada läpi aikataulussa.

– Selittelyksi meni tämäkin homma, miten tämä kuulostaakaan niin tutulta, yksi lukija huoahtaa.

Muutamalta lukijalta hallitus saa toisaalta myötätuntoakin.

– On ollut ongelma jo monen muunkin hallituksen kanssa, eikä koske mitään ajankohtaista asiaa. Mutta eihän tähän holhousyhteiskuntaan saa uudistuksia tulla, yksi lukija kirjoittaa.

Lukija viittaa Jaakko Jonkan lausuntoon siitä, että hän on kiinnittänyt lainvalmistelun ongelmiin huomiota jo kymmenkunta vuotta, eli jo ennen nykyistä hallituskautta. Jonkan mukaan Sipilän hallituksen ongelmat johtuvat muun muassa runsaasta maahanmuutosta, taloudellisesta tilanteesta ja hallituksen vauhdikkaasta alkutaipaleesta.

Hallitus joutunut perumaan monia lakiesityksiään

Hallitus on tällä kaudella perunut muun muassa lakiesityksen maahanmuuttajien kotoutumistuesta. Peruutuksen syynä oli, että laki olisi ollut perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmallinen.

Budjettiriihessä hallitus puolestaan perui suunnitelmansa päiväkotimaksujen korotuksista. Tuolloin kerrottiin, että asiakasmaksujen korotuksilla ei olisi saatu aikaan tavoiteltuja säästöjä, koska monet kunnat olisivat jättäneet korotukset tekemättä.

Hallitus on vetänyt pois myös muun muassa esityksensä yhdistää Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus.


– Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, ja siksi toiseksi tarkoituksena(han) on vesittää jo oleva perustuslaki. On se tähänkin asti kelvannut. Mutta tuntuu ja näyttää siltä, ettei Sipilälle ja hänen hallitukselle kelpaa mikään entinen. Kaikki romukoppaan, yksi lukija tiivistää

http://m.mtv.fi/uutiset/kotimaa/art...le-hyvaksyttyja-syita-laittomuuksille/6218622
 
Lehden alkuperäiseen otsikkoon lisätty yksi nolla. Journalistien laskutaidossa on parantamisen varaa ;)

Näin läheltä se piti – 244-metrinen ja 146-metrinen tankkeri törmäämäisillään Suomenlahdella, lastit lähes 100 000 tonnia
Talouselämä 19.12. 13:38

Liikenneviraston meriliikenteenohjaus onnistui sunnuntaina ehkäisemään 244 metriä pitkän kreikkalaisen ja 146 metriä pitkän liberialaisen tankkialuksen mahdollisen yhteentörmäyksen Suomenlahdella Hangon eteläpuolella.

Pienempi liberialainen tankkialus oli meriteiden sääntöjen mukaisesti väistämässä suurempaa kreikkalaista tankkialusta. Yllättäen kreikkalainen 244 metriä pitkä tankkialus käänsikin vasemmalle kohti pienempää tankkialusta. Meriliikenteen ohjaus puuttui välittömästi tilanteeseen ja sai kreikkalaisen tankkialuksen lopettamaan kääntymisen vasemmalle.

Alukset sivuuttivat toisensa vain muutaman sadan metrin etäisyydellä. Molemmat alukset olivat lastissa: toisessa aluksessa oli lastina 84 400 tonnia öljyä ja toisessa 11 565 tonnia.

Suomenlahden meriliikennekeskus Helsingissä valvoo alusliikennettä Suomen kansallisilla vesialueilla Hangosta itärajalle Santioon sekä kansainvälisillä vesialueilla GOFREP-yhteistyön merkeissä. Suomenlahden alusliikenteen pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä kattaa kansainvälisen merialueen Suomenlahdella ja sitä valvovat Suomi, Viro ja Venäjä yhteistyössä.
http://www.talouselama.fi/uutiset/n...enlahdella-lastit-lahes-100-00-tonnia-6608864
 
Saara Aalto palaa tiistaina Suomeen valtion palkitsemana taiteilijana.
”virtuoosimainen ja valovoimainen suurien lavojen esiintyjä”, ja hänen menestyksensä perustuu ”vuosien sinnikkääseen yrittämiseen ja uupumattomaan harjoitteluun”
Samoilla kriteereillä olisi voinut aikoinan palkita vaikkapa Hanoi Rocks. Mutta ilmeisesti ei ole palkinnonantajilla aavistustakaan minkälaisen vaikutuksen se bändi on antanut toisille bändeille ympäri maailman.
 
HS: Suomeen kaavaillaan nopean valmiuden joukkoja
Tiistai 20.12.2016 klo 04.41
Puolustusministeriö kaavailee Suomeen nopean valmiuden joukkoja, uutisoi Helsingin Sanomat.

    • Puolustusministeriö kaavailee Suomeen nopean valmiuden joukkoja, uutisoi Helsingin Sanomat.
    • Lehden tietojen mukaan uusi nopean valmiuden joukko on määrä sisällyttää helmikuussa annettavaan puolustuspoliittiseen selontekoon.
    • Valmiusjoukko olisi HS:n tietojen mukaan erikoisvarustettu, noin puolen tuhannen sotilaan vahvuinen ja välittömässä toimintavalmiudessa.

Puolustusministeriö kaavailee Suomeen nopean valmiuden joukkoja, uutisoi Helsingin Sanomat. (NINA LEINONEN)
Lehden tietojen mukaan uusi nopean valmiuden joukko on määrä sisällyttää helmikuussa annettavaan puolustuspoliittiseen selontekoon. Asialle on HS:n mukaan haettu eduskunnasta jo alustavaa tukea.

Valmiusjoukko olisi HS:n tietojen mukaan erikoisvarustettu, noin puolen tuhannen sotilaan vahvuinen ja välittömässä toimintavalmiudessa.

Asian valmistelua ovat lehden mukaan vauhdittaneet Ukrainan sota ja Krimin valtaus.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612202200043267_uu.shtml
 
HS: Suomeen kaavaillaan nopean valmiuden joukkoja
Tiistai 20.12.2016 klo 04.41
Puolustusministeriö kaavailee Suomeen nopean valmiuden joukkoja, uutisoi Helsingin Sanomat.
Tarkoittaako tämä nyt siis aitoa sopimussotilaspataljoonaa? Tämähän olisi hyvä vaihtoehto, meillä kun varusmiesten taso on korkeampi kuin Venäjällä, ja siten sopimussotilaistakin saataisiin enemmän irti (Venäjällä sopimussotilaiden ongelmana on nimenomaan ollut heikko osaamistaso).
 
Tarkoittaako tämä nyt siis aitoa sopimussotilaspataljoonaa? Tämähän olisi hyvä vaihtoehto, meillä kun varusmiesten taso on korkeampi kuin Venäjällä, ja siten sopimussotilaistakin saataisiin enemmän irti (Venäjällä sopimussotilaiden ongelmana on nimenomaan ollut heikko osaamistaso).

Aikoinaan kun ne olivat pistämässä pystyyn valmareita, niin oletin sen sakin olevan juuri tuollainen porukka, jonka saisi kokoon äkkiä. Ei ollutkaan.

Mutta onkos sille nyt jonkinlaisia esteitä, jos valmareita alettaisiin organisoimaan sellaiseen suuntaan, että ne prikaatit voitaisiin ainakin osittain pistää pystyyn "päivissä"? Kertaukset olisi varmaankin normaaliin tapaan, mutta olisi kuitenkin valmiudet kutsua ukot kokoon minimaalisella varoituksella. Siis oletan, että valmareihin hakeutuu nimenomaan sellaiset henkilöt jotka voisivat tuollaiseen järjestelyyn ruveta.
 
Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään niin sanottua Helsingin Asema-aukion pahoinpitelytapausta. Oikeudessa kävi ilmi, että uhri poistui sairaalahoidosta vastoin sairaalan suosituksia.
.....
Karttunen lähti sairaalahoidosta kotiin 15.9. vastoin sairaalan suosituksia.

– Hän oli ollut neurologisesti oireeton ja hyväkuntoinen. Vamma oli paranemaan päin. Hän ei mieltänyt sitä, että kotiinlähdöstä olisi ollut vaaraa, Rinkinen sanoi.

Seuraavana päivänä Karttunen soitti kuitenkin ambulanssin, joka tuli hakemaan häntä kotoaan. Karttunen valitteli pääkipua. Hän oli löydettäessä tajuton. Lääkärissä todettiin, että aivoverenvuoto ja aivojen turvotus olisi pahentunut. Karttunen kuoli illalla 16. syyskuuta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005015429.html?ref=rss

Valvontakameravideo tapauksesta

https://mobile.twitter.com/sipilamtv3/status/811493536248057856/video/1
 
Viimeksi muokattu:
Filmistä päätellen uhria ei potkittu takaapäin, kuten tähän asti väitetty, vaan rintaan ja kaatui selälleen.
Ja se että potkii sen takia että joku sylkäisee maahan on selvästi ylireagointia. Eli minä vedän johtopäätöksen tuon filmin perusteella että natsipotkija on vankilatuomion ansainnut.
 
Erikoinen tilanne, haetaan kyllä todella kovaa rangaistusta eikä uhrin vastuulle jää mitään.

edit. ei toki poista syytetyn vastuuta
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti tulee oikeaan ketjuun...

Vihreä lanka...

Kyllä
taas täytyy sanoa, että hoh-hoijaa. Älkää lukeko, mikäli ette halua nostaa verenpainettanne. Täsmennettäköön vielä, että en tuota "julkaisua" kyllä yleensä lue. Nyt sattui vaan silmään.

Itsekin postaamassa samaa.:D

Suosittelisin lukemaan ihan vain kokonaiskuvan takia. Vaikka emotionaalisuus tekstissä aina epäilyttää, loppua myöten kurssin vaikutus kirjoittajaan on ihan kiinnostava.
 
Suosittelisin lukemaan ihan vain kokonaiskuvan takia. Vaikka emotionaalisuus tekstissä aina epäilyttää, loppua myöten kurssin vaikutus kirjoittajaan on ihan kiinnostava.

Komppaan kanssa, ehdottomasti kannattaa lukea. Ja ei, ei kuulu minunkaan normaaliin lukemistoon. Ja ei, en hyysää vihreitä. :rolleyes: Mutta tuo artikkeli = kannattaa lukea.
 
Back
Top