Pikku-uutisia Suomesta

Myöhäisen 90- luvun ja 2000-luvun sukupolvet ovat täysin retuperällä fyysisen kunnon puolesta. Homma lähtee kotoa, mutta kun kasvatus on ulkoistettu oppilaitoksille ja kotona on ainoastaan tabletti tai joku muu älylaite pitämässä seuraa niin lopputulokset on ihan selviä.

Meikä toimii yhden kamppailulajin vetäjänä ja uusien peruskurssilaisten kanssa kyllä riittää haasteita kun pitää lähteä ihan perus motoriikasta että voidaan edes harjoitella turvallisesti. Kummasti silti noista peruskurssilaisista kuoriutuu ihan päteviä tekijöitä kun mennään sopivalla määrällä toistoja ja kuria, mutta ei sovi unohtaa että sen harjoittelun pitää olla hauskaa:) Ei tommoinen kädestäpitely oikein sovi koululiikuntaan.. Tietenkin sitten löytyy ihan kunnon urheilijoita ja itsestään huolta pitäviä nuoria, mutta kyllä yleiseillä tasolla ovat rapakuntoista sakkia. Itse kuuluin ennemmin samaan kastiin.

Olihan tuo koululiikunta retuperällä jo 80 ja 90-luvuillakin. Yksipuolista palloilulajien höntsäilyä läpi ala- ja yläasteen ja sama jatkui lukiossa. Liikunnan opetuksesta puuttui se palo, mikä luonnontieteissä ja kieltenopetuksessa oli.

Intin liikuntakoulutus oli ihan eri maata.
 

Miksi opiskelijan pitäisi ko. elämänvaiheessa olla "hyvin toimeentuleva"? Tai no, se lienee aika suhteellinen käsite. Mikäs siinä muuten, jos haluaa pitkittää opiskelujaan kaikenlaisella häröilyllä, mutta turha sitten on mielestäni vinkua kuinka intin käyminen tekee 50 k€ loven kukkaroon.

Se sama velttoilu vaan tuppaa usein jäämään näiltä sankareilta päälle myös valmistumisen jälkeen. Meilläkin on duunissa muutama, maisterikoulutettu tms. "intellektuelli" 3-kymppinen, joka "etsii vuosittain itseään jossain keskiaasialaisessa pajukossa" keskellä kiireisintä vuodenaikaa. Kesällä ollaan sitten töissä kun on leppoisaa ja rauhallista enemmistön työkavereista ja varsinkin veemäisten vanhojen reserviupseerikäskyttäjien ollessa kesälomilla. Hiljattain kun meillä yksi laitettiin "isompiin saappaisiin" niin eipä aikaakaan kun vesseli keksi lähteä pariksi vuodeksi opintovapaalle. Ja hommat toki hoitaa "joku toinen" sillä aikaa OTO:na. Eikä opiskelu tapahdu tietenkään minään perinteisenä lähiopiskeluna vaan sellaisessa opinahjossa, jonka opinnot voi pääosin suorittaa etäopiskeluna joltain palmusaarelta. Totesi vielä että opiskelu kestää vuoden mutta opintovapaata haettiin kahdeksi vuodeksi sen varalta että Indonesiassa on huonot nettiyhteydet ja etäopiskelu niin kaukaa ei onnistukaan. Toinen vuosi hoidetaan sitten vaikka Keski-Euroopan Alpeilta. Kaikenlaiseen perseilyyn työnantajat nykyään suostuvatkin. Työyhteisölle tuosta ei ole kuin haittaa, mutta yksilö voittaa ja HR-osasto voi jakaa itselleen palkintoja vuoden HR-teoista. VMP :facepalm:
 
Viimeksi muokattu:
Miksi opiskelijan pitäisi ko. elämänvaiheessa olla "hyvin toimeentuleva"? Tai no, se lienee aika suhteellinen käsite. Mikäs siinä muuten, jos haluaa pitkittää opiskelujaan kaikenlaisella häröilyllä, mutta turha sitten on mielestäni vinkua kuinka intin käyminen tekee 50 k€ loven kukkaroon.

Se sama velttoilu vaan tuppaa usein jäämään näiltä sankareilta päälle myös valmistumisen jälkeen. Meilläkin on duunissa muutama, maisterikoulutettu tms. "intellektuelli" 3-kymppinen, joka "etsii vuosittain itseään jossain keskiaasialaisessa pajukossa" keskellä kiireisintä vuodenaikaa. Kesällä ollaan sitten töissä kun on leppoisaa ja rauhallista enemmistön työkavereista ja varsinkin veemäisten vanhojen reserviupseerikäskyttäjien ollessa kesälomilla. Hiljattain kun meillä yksi laitettiin "isompiin saappaisiin" niin eipä aikaakaan kun vesseli keksi lähteä pariksi vuodeksi opintovapaalle. Eikä tietenkään mihinkään perinteseen lähiopiskeluna toteutettavaan juttuun vaan sellaiseen, jonka voi pääosin suorittaa etäopiskeluna jostain palmusaarelta. Totesi vielä että opiskelu kestää vuoden mutta opintovapaata haettiin kahdeksi vuodeksi sen varalta että Indonesiassa on huonot nettiyhteydet ja etäopiskelu niin kaukaa ei onnistukaan. Toinen vuosi hoidetaan sitten vaikka Keski-Euroopan Alpeilta. Kaikenlaiseen perseilyyn työnantajat nykyään suostuvatkin. Työyhteisölle tuosta ei ole kuin haittaa, mutta yksilö voittaa ja HR-osasto voi jakaa itselleen palkintoja vuoden HR-teoista. VMP :facepalm:
Kokemukseni mukaan: Human Resources = Waste of Resources
 
http://www.oph.fi/ops2016

Keskustelin aamupalalla rakkaitten lapsukaisteni kanssa, mitä koulupäivän ohjelmassa on.
Eräs heistä: - Meillä on liikkatunnilla koordinaatio taitojen harjoittelua.
Minä: ööö?? Vanhin lapsistani:- Niin isi, sitä sanottiin ennen telivoimisteluksi.:D

Kävi ilmi, että enää ei opetella lajeja vaan taitoja.

Liikunnanopettaja ennen keihäänheittoharjoituksia:- Tänään harjoittelemme vauhtia ottaen ja lopussa ristiaskeleita käyttäen pitkulaisen kapean astalon viskaamista mahdollisimman suurelle etäisyydelle..

Mikäpä lie tämänkin uudistuksen tavoitteena, siihen voisi foorumin alan ammattilaiset ottaa kantaa.

Liikuntaa en opeta, mutta sivusta olen seurannut:
Tavoitteita on useampiakin. Yhtenä pyrkimys (tulevaisuudessa) poistaa numeroarvostelu liikunnasta. Jo nyt esim. Cooperin tulos ei saa vaikuttaa numeroon, vaan numero annetaan enemmänkin yrityksen ja etenkin edistymisen perusteella. Etenkin vanhemmat opettajat tietenkin kuohivat tätä uudistusta käytännössä, mutta kuitenkin.

Usein julkisuudessa (yleistävä heitto, jolle ei lähdettä) koululiikuntaa muisteltaessa mainitaan, miten opettaja/opetus tappoi kiinnostuksen joko liikkumiseen kokonaisuudessaan tai ainakin johonkin liikunnan muotoon (yleensä hiihto). Tätä sitten pyritään nykyään välttämään ja muutetaan sekä nimityksiä että oppisisältöjä. Mahdollinen numeron poistaminen tähtää juuri motivaation nostamiseen heikoilla liikkujilla, kun ei tarvitse pelätä epäonnistumista. Miten se toimii, on sitten eri asia. Valinnainen liikunta on tietenkin asia erikseen.

Varmasti totta on, että nykyään pääpaino opettelussa on nimenomaisesti taidoissa, mutta ainakin meillä opetellaan kyllä myös lajeja.

Ja mitä niihin urheilijoiden liikuntanumeroihin tulee, niin sekä urheilijoita että numeroiden määräytymisperusteita on erilaisia. Työkaveri tuskaili keväällä, kun pitäisi antaa numero valtakunnallisella tasolla urheilevalle oppilaalle, joka ei esim. tanssi, koska ei tanssi, mutta ei suorita korvaavaa suoritetta, koska ohjelmassa on tanssia, eikä korvaavaa suoritetta, joten on väärin, jos urheilija suorittaa korvaavan suoritteen toisten tanssiessa. Eikä myöskään ui, koska uimapuku unohtui joka uintikerta. Eikä hiihdä, koska just nyt ei harkkaohjelma anna periksi, mutta ne korvaavat suoritteet eivät edelleenkään tule kysymykseen. Ja luistelu... Ja sitten huoltaja itkee, kun lapsi ei saa kymppiä ilman näyttöjä.

Eli koululiikunnan arvosanaan vaikutta just se, miten annat näytöt oppitunnilla. Oma kysymyksensä on tietenkin taas se, paljonko yhden lajin puuttuminen saisi vaikuttaa arvosanaan. Opettajissa on yhtä paljon kusipäitä kuin muissakin hommissa.
 
Ilmankos eräistä maista tulleista naisista niin suuri osa on yksinhuoltajia..

Pariskuntaa ei ollut vihitty avioliittoon Suomen avioliittolain mukaan, mutta he olivat olleet naimisissa islamin lain mukaan. Heillä on kaksi yhteistä lasta, jotka olivat tekohetkellä kolme ja neljä vuotta. Nainen oli saapunut Suomeen vuonna 2005, ja pariskunta tapasi toisensa vuonna 2010.

Molemmilla on taustallaan myös aiempi liitto muualla kuin Suomessa. Miehellä on myös Suomessa lapsi yhden kolmesta puolisostaan kanssa.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201701292200061618_uu.shtml
 
Tutkija vastaa vuoden homo -tunnustuksesta järkyttyneelle kansanedustajalle: "Se joka näkee siinä jotain pervoa, voi syystä miettiä omaa pervouttaan"

Tänään klo 10:07

Homoseksuaalisuuden historiaa tutkineen Sandra Hagmanin (vas) mukaan kansanedustaja Jari Ronkaisella (ps) on peiliin katsomisen paikka.

Ronkainen pahoitti julkisesti mielensä, kun hiljattain 16 vuotta täyttänyt tubettaja Tuure Boelius valittiin viime viikolla vuoden homoksi. Ronkainen kirjoitti asiasta blogiinsa lauantaina otsikolla "Lapsesta vuoden homo".

- Seksuaalisuus on jokaisen oma yksityisasia ja siihen minulla ei ole nokan koputtamista. Ongelmalliseksi asian tekee, kun julkisesti seksuaalisuuden kanssa painii alaikäinen, suojaikärajan alittava lapsi, jota koskee lainsäädännön erityinen suoja, Ronkainen kirjoittaa.

- Vielä ongelmallisemmaksi tilanne muuttuu, kun lapsi seksualisoidaan vuoden homo -tittelillä aikuisten järjestämässä tilaisuudessa.

Ronkaisen mukaan vuoden homo -ehdokkaissa olisi pitänyt olla 18 vuoden ikäraja tilaisuuden "luonteen" vuoksi.

- Viikonlopun jälkeen tulen olemaan lapsiasiavaltuutettuun yhteydessä selvittääkseni, onko tässä asiassa toimittu lain ja hyvän maun puitteissa.

Ronkaisen mainitsema suojaikäraja on 16 vuotta. Boeliuksen iäksi kerrottiin aluksi virheellisesti 15 vuotta.
"Tuure antaa toivoa nuorille"

Homoseksuaalisuuden historiaa tutkinut Hagman vastasi Ronkaiselle ja muille Boeliuksen valinnasta mielensä pahoittaneille Facebookissa sunnuntaina.

Hagmanin mukaan kritisoijat ja kauhistelijat ovat ymmärtäneet keskeisellä tavalla väärin seksuaali-identiteetin. Kyse ei Hagmanin mukaan ole seksistä, vaan syvien tunteiden, unelmien ja halujen kohdistumisesta.

- Tässä nyt meneillään olevassa kohussa on siis yksinkertaisesti kyse heteronormatiivisesta asenteesta ja homoseksuaalisuuden näkemisestä ensisijaisesti seksin kautta, Hagman kirjoittaa.

- Miksi kukaan ei ole koskaan vaatinut lapsiasianvaltuutettua asialle, kun alakouluikäisiä on laitettu uskonnon tunnilla leikkimään heteronormatiivisia häitä? Miksi sukulainen voi kysyä 15-vuotiaalta tytöltä, että "onkos sinulla jo poikaystävää?" Hänhän silloin tämän logiikan mukaan ehdottelee suojaikärajan alapuolella olevalle lapselle, että tytöllä pitäisi olla seksiä pojan kanssa!

Hagman muistuttaa, että Boelius on kymmenien tuhansien kouluikäisten lasten ja nuorten idoli.

Hagmanin mukaan Boelius on antanut toiminnallaan valtavasti toivoa muille nuorille, jotka painivat oman seksuaalisen suuntautumisensa kanssa.

- Gay Gaalan juhlakatsomo oli täynnä ihmisiä, jotka ovat olleet sukupuolisen kokemuksensa tai seksuaalisen suuntautumisensa takia koulukiusattuja, häpeissään tai alistettuja omassa nuoruudessaan.

- Se joka näkee siinä jotain pervoa, voi syystä miettiä omaa pervouttaan. Piste, Hagman päättää kirjoituksensa.

Hagman palkittiin QX-lehden järjestämässä Gay Gaalassa kunniapalkinnolla Seitsemän kummaa veljestä -teoksestaan. Teos kertoo homojen elämästä Suomessa vuosina 1894-1971.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201702062200065824_uu.shtml
 
Nii-in, ties mikä kaappi- tai muuten seksualisuudestaan epävarma, tuo Ronkainen. Onhan se kumma että hänelle homo-sanasta tulee ensisijassa mieleen seksi eikä rakkaus samaa sukupuolta olevaan.
 
http://yle.fi/uutiset/3-9445426

Hallitus koolla toista päivää salaisella agendalla, johon on mainittu kuuluvan "turvallisuus". Soini yms. joutuneet perumaan sovittuja työmatkoja, jotta voi osallistua (eli kokous on aikataulutettu viime tingassa). Verukkeeksi annettu budjettiriiheen valmistautuminen. Onko nyt jotain isoa tapahtumassa? Onko presidentti ollut mukana kokoustamassa? Foliohatut päähän ja ei kun spekuloimaan.
 
http://yle.fi/uutiset/3-9445426

Hallitus koolla toista päivää salaisella agendalla, johon on mainittu kuuluvan "turvallisuus". Soini yms. joutuneet perumaan sovittuja työmatkoja, jotta voi osallistua (eli kokous on aikataulutettu viime tingassa). Verukkeeksi annettu budjettiriiheen valmistautuminen. Onko nyt jotain isoa tapahtumassa? Onko presidentti ollut mukana kokoustamassa? Foliohatut päähän ja ei kun spekuloimaan.
Pitkäksi venähtänyt rukousaamiainen vaan...:)
 
http://yle.fi/uutiset/3-9445426

Hallitus koolla toista päivää salaisella agendalla, johon on mainittu kuuluvan "turvallisuus". Soini yms. joutuneet perumaan sovittuja työmatkoja, jotta voi osallistua (eli kokous on aikataulutettu viime tingassa). Verukkeeksi annettu budjettiriiheen valmistautuminen. Onko nyt jotain isoa tapahtumassa? Onko presidentti ollut mukana kokoustamassa? Foliohatut päähän ja ei kun spekuloimaan.
Onko nähty pääesikunnan autoja tms?
 
Eipä onneksi ole kenraalikuntaa uutisoitu paikallaolevaksi eli Sipilän yritysjohtamista tämä vain.
 
Onko nähty pääesikunnan autoja tms?

Valtamedia sinisilmäisyydessään ei varmasti ole edes ajatellut tarkkailla tällaista asiaa. Jos PV:n henkilökuntaa siellä, niin en usko, että siitä tiedotettaisiin tässä vaiheessa, vaan pitäisi luottaa silminnäkijähavaintoihin. Asuisikohan kukaan foorumilaisista siellä päin? Voisi tulevana yönä tarkkailla liikennettä sisään ja ulos. Jos nimittäin normipaltsu, niin kenenkään ei pitäisi keskellä yötä tulla tai mennä
 
Valtamedia sinisilmäisyydessään ei varmasti ole edes ajatellut tarkkailla tällaista asiaa. Jos PV:n henkilökuntaa siellä, niin en usko, että siitä tiedotettaisiin tässä vaiheessa, vaan pitäisi luottaa silminnäkijähavaintoihin. Asuisikohan kukaan foorumilaisista siellä päin? Voisi tulevana yönä tarkkailla liikennettä sisään ja ulos. Jos nimittäin normipaltsu, niin kenenkään ei pitäisi keskellä yötä tulla tai mennä
Kyllä siellä toimittajat liikennettä seuraa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702062200066257_uu.shtml
 
Normijuttu ennen NATO-jäsenyyden hakemista... :D Ei ihme, että britit tarjoavat JEF-juttuja.

Onkohan Hanko vai Porkkala jo myyty Venäjälle sluibarien toimesta?
 
Tai sitten Putler:in Venäjä suur-ruhtinaskuntana.... hyvää yötä vaan:eek:
 
Njääh. Ei mitään noin hienoo. Ne kertoo huomenaamuna uusitusta autoverosta. (Älkää sittem mua syyttäkö.)
 
Back
Top