Pommi-isku Oslossa

Norjan poliisi: Lähtekää välittömästi Oslon keskustasta

Julkaistu 22.07.2011 19:10 (päivitetty 19:23)

Norjan poliisi kehottaa ihmisiä siirtymään välittömästi pois Oslon keskusta-alueelta ja välttämään suuria ihmisjoukkoja.

Poliisi on vahvistanut, että tuhoisan räjähdyksen keskustan hallintokorttelissa aiheutti pommi.

Poliisin mukaan on mahdollista, että pommi räjähti autossa, joka oli pysäköity hallintorakennuksen eteen. Varmuutta asiasta ei kuitenkaan vielä ole.

Viimeisimmät tiedot kertovat, että isku on vaatinut kahden ihmisen hengen. Lisäksi useita ihmisiä on loukkaantunut.

(MTV3 - Reuters)
 
JOKO kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Toivottavasti ei ole toiminta-aallon alkusoitto, joka kohdistetaan "pehmeään" Pohjolaan. Jollain äärisivulla oli aikaa sitten jo todettu kuinka Pohjola on pehmeä kohde.

Toivottavasti norjalaiset pysyvät lujina eivätkä anna tämän tapauksen heiluttaa hienoa maataan. Tekijät on pantava tilille RIKOLLISINA, olivat he sitten ketä hyvänsä.

Vihollismista tulleet vähemmistöt pitää sulkea piikkilankojen taakse ja desantit ampua tavattaessa. Siinä mitään oikeudenkäyntejä tarvita tai muuten ei mikään sota pääty onnellisesti. Nykyinen touhu on täyttä pelleilyä. Vihollismaasta lasketaan täysi-ikäisiä roikaleita tänne ja vielä pahimmillaan maksetaan elatus päälle.

Ennen osattiin paremmin
:

rdeszz2.jpg

Ikävää touhua, mutta toimii.

Toivokaamme muuten asialla olleen Gaddafin ja tämän olleen osa normaalia sodankäyntiä. Jos islamistit todellakin ulottavat jo näin voimallisen aseellisen taistelun pohjoismaihin, niin silloin naapurimme ovat helisemässä.

Komppaan voimakkaasti: :a-shocked::a-wink::a-undecided::a-huh::a-smiley:
 
Tästä uutisesta ei ole muualla mainintaa joten oisko uutisankka. Jos ei niin pahikset sai mehevän kohteen...

Valepoliisi ampui Norjan pääministeriä
Valepoliisi avasi tulen Norjan pääministeriä Jens Stoltenbergiä vastaan, kertoo Guardian-lehti.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194688214664/artikkeli/valepoliisi+ampui+norjan+paaministeria.html
 
pstsika kirjoitti:
Miten niin absurdi? Länsimaa, joka tekee sotilaallista yhteistyötä amerikkalaisten kanssa eli radikaali-muslimeille vihollinen siinä missä Yhdysvallatkin.

Tuollainen jytky olisi voinut ihan yhtä hyvin tapahtua Helsingissä tai Tallinnassa. Tai missä tahansa länsimaisessa maassa, joka osallistuu amerikkalaisvetoisiin operaatioihin islaminuskoisia maita vastaan.

Väärin. Mikä tahansa länsimaa on radikaalimuslimeille vihollinen. Ei tarvitse edes olla jenkkien kaveri, riittää kun on kristitty (vaikka sitten tapasellainen). Kuten Omar Bakri Muhammed sanoi: "We don't make a distinction between civilians and non-civilians, innocents and non-innocents. Only between Muslims and unbelievers. And the life of an unbeliever has no value. It has no sanctity."
 
JSP kirjoitti:
Tästä uutisesta ei ole muualla mainintaa joten oisko uutisankka. Jos ei niin pahikset sai mehevän kohteen...

Valepoliisi ampui Norjan pääministeriä
Valepoliisi avasi tulen Norjan pääministeriä Jens Stoltenbergiä vastaan, kertoo Guardian-lehti.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194688214664/artikkeli/valepoliisi+ampui+norjan+paaministeria.html

Jösses :(. Hajautettu ja kohdennettu hyökkäys siis...
 
Oslon tv: yksi pidätetty epäiltynä pommi-iskusta

Oslon tv:n mukaan yksi ihminen on pidätetty epäiltynä Oslon pommi-iskusta.

Linkki Aamulehden uutiseen.
 
veffeade kirjoitti:
JSP kirjoitti:
Tästä uutisesta ei ole muualla mainintaa joten oisko uutisankka. Jos ei niin pahikset sai mehevän kohteen...

Valepoliisi ampui Norjan pääministeriä
Valepoliisi avasi tulen Norjan pääministeriä Jens Stoltenbergiä vastaan, kertoo Guardian-lehti.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194688214664/artikkeli/valepoliisi+ampui+norjan+paaministeria.html

Jösses :(. Hajautettu ja kohdennettu hyökkäys siis...

Ei helv*tti! Mitä siellä tapahtuu?!
 
Siirsin ulkomaisiin ja tilannehuone seuraa http://maanpuolustus.net/tilannehuone/index.php?id=11
 
Nuorisoleirillä on BBC mukaan 4 kuollutta ja poliisin erkoisryhmiä lennätetään helikoptereilla paikalle. Nuoriso yhteydessä puhelimella tapahtumapaikalta ja piileskelevät ampujalta. Porukka myös yrittää uida saarelta karkuun mantereelle.
 
JSP kirjoitti:
Norjan TV2:n mukaan useita ihmisiä on loukkaantunut ampumisvälikohtauksessa Utøyassa. Ampuminen on tapahtunut nuorisoleirillä, jossa on yli 700 osallistujaa.

Norjan poliisin mukaan ampumavälikohtaus sattui pian Oslon räjähdyksen jälkeen.

(MTV3)

Toivottavasti ei liity toisiinsa

Olisi todella hämmästyttävä yhteensattuma jos ei liittyisi toisiinsa...toki se voisi olla joku paikallinen Matti Saari...
 
JOKO kirjoitti:
Vihollismista tulleet vähemmistöt pitää sulkea piikkilankojen taakse ja desantit ampua tavattaessa. Siinä mitään oikeudenkäyntejä tarvita tai muuten ei mikään sota pääty onnellisesti. Nykyinen touhu on täyttä pelleilyä. Vihollismaasta lasketaan täysi-ikäisiä roikaleita tänne ja vielä pahimmillaan maksetaan elatus päälle.

Mitähän nämä "vihollismaat" ovat? En tiennyt että Norja on julistanut sodan jollekin maalle?
 
setämies kirjoitti:
veffeade kirjoitti:
JSP kirjoitti:
Tästä uutisesta ei ole muualla mainintaa joten oisko uutisankka. Jos ei niin pahikset sai mehevän kohteen...

Valepoliisi ampui Norjan pääministeriä
Valepoliisi avasi tulen Norjan pääministeriä Jens Stoltenbergiä vastaan, kertoo Guardian-lehti.

Aamulehti
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194688214664/artikkeli/valepoliisi+ampui+norjan+paaministeria.html

Jösses :(. Hajautettu ja kohdennettu hyökkäys siis...

Ei helv*tti! Mitä siellä tapahtuu?!

Normaalia sodankäyntiä. Käytetään käytettävissä olevia keinoja poliittisen tavoiteen saavuttamiseksi. Täysin ymmärrettävää islamistien kannalta. Paljon vakavampi juttu on islamistien asiaa ajaneiden norjalaisten kannalta. He ovat täysin rinnastettavissa natsien kanssa yhteistyötä tehneeseen porukkaan.

Edelleen elättelen toiveita Gaddafista, mutta ei tämä siltä näytä.
 
fulcrum kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Vihollismista tulleet vähemmistöt pitää sulkea piikkilankojen taakse ja desantit ampua tavattaessa. Siinä mitään oikeudenkäyntejä tarvita tai muuten ei mikään sota pääty onnellisesti. Nykyinen touhu on täyttä pelleilyä. Vihollismaasta lasketaan täysi-ikäisiä roikaleita tänne ja vielä pahimmillaan maksetaan elatus päälle.

Mitähän nämä "vihollismaat" ovat? En tiennyt että Norja on julistanut sodan jollekin maalle?

Norja sotii pitkin islamilaista maailmaa ja kuten hyvin tiedämme, niin islamiin perustuva kulttuuri on sillä alueella paljon merkittävämpi identiteetin määrittäjä, kuin maan rajat. Kartalla olevan viivan ei pidä antaa sumentaa arvostelukykyä. Kulttuuri, kieli, heimo ja uskonto ovat paljon vahvempia identiteetin rakentajia.

Sodanjulistuksella ei ole merkitystä, kun savimaja täräytetään täsmäpommilla kappaleiksi tai tuhatvuotiset imaamien opetukset poljetaan santaan tasa-arvon nimissä.
 
Pääministeri on kunnossa mutta piti olla kuitenkin puhumassa leirillä. Tuskin on yhteen sattuma että siellä ammuskeltiin.

BBC: Norjan pääministerin piti olla ammuskelun kohteeksi joutuneella leirillä
Julkaistu: 22.07.2011 19:52
Poliisiksi naamioituneen hyökkääjän epäillään avanneen tulen työväenpuolueen nuorisoleirillä Utøyan saarella Norjan perjantaina.
Vahvistamattomien raporttien mukaan pääministeri Jens Stoltenbergin piti olla leirillä.
Norjan pääkaupunkia Osloa repi vain hetkeä aikaisemmin pommi-isku, joka vaati kuolonuhreja.
Stoltenberg kertoi Norjan television kakkoskanavalle puhelimitse olevansa kunnossa.
Hän ei kertonut olinpaikkaansa, sillä poliisi oli neuvonut häntä salaaman sen.
Yhden ihmisen kerrotaan loukkaantuneen leiriammuskelussa. Paikalla oli 560 nuorta.
IS
 
Menee mielenkiintoiseksi :(. Mitäs jos Kataista alettaisiin jahdata samalla tavalla?
 
JOKO kirjoitti:
fulcrum kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Vihollismista tulleet vähemmistöt pitää sulkea piikkilankojen taakse ja desantit ampua tavattaessa. Siinä mitään oikeudenkäyntejä tarvita tai muuten ei mikään sota pääty onnellisesti. Nykyinen touhu on täyttä pelleilyä. Vihollismaasta lasketaan täysi-ikäisiä roikaleita tänne ja vielä pahimmillaan maksetaan elatus päälle.

Mitähän nämä "vihollismaat" ovat? En tiennyt että Norja on julistanut sodan jollekin maalle?

Norja sotii pitkin islamilaista maailmaa ja kuten hyvin tiedämme, niin islamiin perustuva kulttuuri on sillä alueella paljon merkittävämpi identiteetin määrittäjä, kuin maan rajat. Kartalla olevan viivan ei pidä antaa sumentaa arvostelukykyä. Kulttuuri, kieli, heimo ja uskonto ovat paljon vahvempia identiteetin rakentajia.

Sodanjulistuksella ei ole merkitystä, kun savimaja täräytetään täsmäpommilla kappaleiksi tai tuhatvuotiset imaamien opetukset poljetaan santaan tasa-arvon nimissä.

Kannattaa myös muistaa, että Suomi on mukana suuressa islaminvastaisessa sodassa. Ei siellä vihollisten puolelta erotella NATO:n jäseniä. Ei paljoa auta kansallinen selittely rauhanturvaoperaatiosta ja rauhanturvaajista.

Sotaretki se on ja olemme siinä mukana ilman mitään selittelyjä.
 
Joo muslimit tekevät tämmöistä lågintesivt krig länsimaata vastaan
 
skärdis kirjoitti:

Juuri näin.
 
Odotellaanpa kuitenkin sitä vahvistusta iskujen tekijästä. Tuo Utøyan ampumatapaus on ilmeisesti edelleen käynnissä.
 
skärdis kirjoitti:
Kannattaa myös muistaa, että Suomi on mukana suuressa islaminvastaisessa sodassa. Ei siellä vihollisten puolelta erotella NATO:n jäseniä. Ei paljoa auta kansallinen selittely rauhanturvaoperaatiosta ja rauhanturvaajista.

Sotaretki se on ja olemme siinä mukana ilman mitään selittelyjä.

Kannattaa myös muista kumpi osapuoli sen sodan aloitti. Liki 4 000 ihmistä kuoli sen takia että yksi islamisti jengeineen päätti että länttä vastaan oli syytä aloittaa ristiretki. Miksi? Koska hänen kotimaansa oli kutsunut läntiset joukot maaperälleen vuonna 1990.

Meikäläisen mielipide vastaan on, että sellaista jengiä vastaan pitää sotia.
 
Back
Top