Puolustusvoimat irtisanoo 1 200

yle uutiset Kotimaa 28.9.2012 klo 17:04
Armeijan irtisanottavien määrä jäämässä ensiarvioita pienemmäksi

YLE Uutisten saamien arvioiden mukaan työ päättyisi 700 - 800 henkilöltä. Puolustusvoimat kertoo luvut maanantaina.

Maanantaina puolustusvoimat kertoo henkilöstölle varuskuntien tiedotustilaisuuksissa, kuinka monen nykyinen tehtävä päättyy. Tehtävänsä menettävien kanssa työnantaja aloittaa muutoskeskustelut, joissa etsitään uusia työmahdollisuuksia.

Keväästä asti puolustusvoimat on laskenut vahvuuksia, siirtoja ja eläköitymisiä - lähes yötä päivää.
Siviilejä vähenee enemmän kuin sotilaita

Helmikuussa arvioitiin, että työ päättyy 1200:lta. Määrää on saatu hivutettua alemmas. YLE Uutisten saamien arvioiden mukaan työnsä menettäisi 700 - 800 henkilöä. Heistä sotilaita olisi 100 - 200, siviilejä 500 - 600. Luvut ovat vielä alustavia. Puolustusvoimat ei kommentoi Ylen saamia lukuja.

Päättyvien tehtävien määrän muutos johtuu tarkennuslaskelmista sekä työntekijöiden liikkumisesta yksiköiden välillä ja yrityspuolelle. Esimerkiksi tietoturvahenkilöstöllä ja lennonvarmistajilla on kysyntää muualla.
Siirtoruljanssi alkaa keväällä

Irtisanomisuhan alla olevista monelle voi vielä löytyä paikka puolustusvoimista, sillä edessä on valtava siirtoruletti. Siirtoja on suunnitteilla yli 2000, ne selviävät keväällä. Kaikki tuskin haluavat muuttaa työn perässä, joten tehtäviä avautuu.

Hankalinta työllistyminen on siellä, missä koko varuskunta pannaan kiinni: esimerkiksi Pohjanmaalla, mistä väki ei suin päin lähde siirtymään uuden työn perään. Myös Pohjois-Karjalassa työllisyystilanne on hankala.

Sotilaita Suomessa ei aiemmin ole irtisanottu. Siviilihenkilöstön vähennys on suuri, ja osuu erityisesti naisiin. Ensimmäiset irtisanomispaperit jaetaan kesäkuussa 2013, loput kesäkuussa 2014.
Poliisi: yt-menettelyssä ei aihetta tutkintaan

Puolustusvoimauudistukseen liittyvää yt-menettelyä on arvioitu myös lain toteutumisen kannalta. Aliupseeriliiton puheenjohtaja pyysi poliisia tutkimaan, onko puolustusvoimat toiminut yt-menettelyssä lainmukaisesti.

Liiton puheenjohtajan mielestä työntekijäpuolella ei ollut riittävästi tietoa eikä vaihtoehtoja käsitelty. Poliisin selvitysten mukaan asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, eikä tutkintakynnys ylittynyt.
 
Back
Top