Puolustusvoimien varusmiessoittokunta

Tvälups

Ylipäällikkö
yle Kulttuuri 30.7.2012 klo 16:25 | päivitetty 30.7.2012 klo 16:25
Suomalainen sotilasmusiikki kiinnostaa ulkomaillakin

Puolustusvoimien varusmiessoittokunta soitti Baselissa maailman suurimmassa tattoossa yli 300 000 kuulijalle. Suomalaiset ovat edelläkävijöitä puhallinsoitinmusiikissa, sanoo musiikkikapteeni Sami Hannula.

Suomalainen sotilasmusiikki on kysyttyä tavaraa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Juuri Sveitsin Baselista palannut Puolustusvoimien varusmiessoittokunta soitti maailman suurimmassa tattoossa yli 300 000 kuulijalle. Musiikkikapteeni Sami Hannulan mukaan suomalainen sotilasmusiikki ei juurikaan eroa muiden maiden sotilasmusiikista. Suomalaiset ovat kuitenkin ehkä hieman monipuolisempia.

- Tottakai meillä on Jean Sibelius ja sen aikakauden loistavat säveltäjät, mutta tänä päivänä meillä on monta hyvää puhallinorkesterisäveltäjää. Siinä olemme edelläkävijöitä, Hannula sanoo.
Esimakua muusikon ammatista

Puolustusvoimien varusmiessoittokuntaan hakee vuosittain yli 300 nuorta musiikinharrastajaa. Hakijoista lopulliseen soittokuntaan valitaan 80.

- Osalla on jo orkesterikokemusta ja osalla taas ei. Me tarjoamme heille paljon koulutusta ja he kehittyvät todella paljon tämän vuoden aikana, Hannula kertoo.

Vuoden koulutus aloitetaan tammikuussa ja kaksi ensimmäistä kuukautta menevät sotilaan peruskoulutuksessa, aivan kuten muillakin varusmiehillä.

- Maaliskuussa aloitetaan soittamaan ja käytännössä pari kuukautta keskitytään pelkästään harjoittelemiseen, Hannula sanoo.

Varusmiehet saavat vuoden suorituksistaan tutkintotodistuksen. Moni musiikkioppilaitos hyväksilukee suorituksia opinnoikseen.

- Tämä on myös hyvä tilaisuus nähdä, olisiko muusikon ammatti se oma juttu. Toisaalta monet taas huomaavat, että musiikki on vain hyvä harrastus, Hannula naurahtaa.
 
Pysyy se rynkky näköjään myös puolustusvoimien varusmiessoittajienkin käsissä:

Jääkäriharjoitus 2018

 

Kotiutuvien reserviupseerien musiikkivideo nostaa tunteet pintaan – "Nyt rinta rinnan seistään maaliviivalla"

Tällä kertaa RUK:ssa oli kaikkiaan seitsemän varusmiessoittokunnnan jäsentä, mistä ajatus musiikkivideoon sitten lähtikin.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun reserviupseerikoulusta kotiutuvat upseerit tekevät musiikkivideon, kertoo upseerikokelas Pekka Niemi.

 

Helsinkiläinen Game Music Collective on julkaissut sotapeliaiheisen musiikkivideon yhteistyössä Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan ja Parolan Panssarimuseon kanssa.
Kollektiivin tuoreimmassa musiikkivideossa ajetaan Panssarimuseon tankeilla Battlefield-videopelin tunnusmusiikin cover-version säestyksellä.
Video on ensimmäinen kolmesta aiheeseen liittyvästä musiikkivideosta.

1576672856103.png

 
Back
Top