Puukot, veitset ja muut teräaseet

Tuli tuossa minunkin ostettua puukko, joka on siis Martiinin Bowie -malli, eli se jota myydään tuluksien kanssa. Ostin tuon, kun katsoin sen olevan halvempi, kuin saman firman "sissipuukko", jonka mukana ei tullut tuluksia. En tiedä mikä ero noissa on, mutta kelpaa minulle. Sa mikä tekee tästä justusta kertomisen arvoisen on, että päivää paria aikaisemmin olin ostanut yhden puukon samalta firmalta, nimellisesti Condor Juniorin. Tarkoitus oli hankkia se pikku Condor, mutta hintalappu (punainen) hämäsi ja ostin tuon Juniorin. Ei kai siinäkään mitään erityistä vikaa olisi, paitsi että sen tylpän kärjen kanssa ei saisi edes sen puukon pakkauksen tapaista pakettia auki ja se tosi seikka, että se kahva on liian pieni minulle. Pitää vissiin antaa tuo juniori jollekin lahjaksi.
 
Itse olen saanut lahjaksi Leatherman Surgen, joka tuntuu pätevältä työkalulta monenlaiseen hommaan. Aika massiivinen kapistus tuo on, mutta samalla myös laadukkaan ja jämäkän oloinen.

Itse kannan sitä töissä avoimesti vyötaskussa, koska olen sellaisessa työssä jossa sitä silloin tällöin tarvitsee. Vapaa-ajallakin tuota on tullut vyöllä sekä taskussa pidettyä. Jos poliisi tuosta mielensä pahoittaa ja päättää takavarikoida minun letukkani sekä antaa rikesakon toisen vahingoittamiseen sopivan esineen hallussapidosta, niin minkäs sille voi. Kapakoihin ja kuppiloihin ei moisia ei kannata viedä, mutta arkielämässä en näe sen kantamisessa mitään ongelmaa.

Itse en kyllä tiedä mikä intressi poliisilla olisi alkaa keräillä monitoimityökaluja pois kaltaisiltani hyvin käyttäytyviltä ja selväpäisiltä kansalaisilta?
 
Itse olen saanut lahjaksi Leatherman Surgen, joka tuntuu pätevältä työkalulta monenlaiseen hommaan. Aika massiivinen kapistus tuo on, mutta samalla myös laadukkaan ja jämäkän oloinen.

Surge oli se malli, jossa on se sellainen jännä kolo pihdeissä(we all know what that is for.)? Tai ainakin sellaista mallia katsoin kaupassa, mutta en ostanut, kun nykyinen Wave on yhä kunnossa ja huomattavan vähäisellä käytöllä.
 
Joskus tuli sorruttua myyntipuheisiin jossain Rantaruotsin matkalla (Bilnääs tai jotakin) kun siellä oli joku Fiskarsin tehtaanmyymälä ja siellä noheva myyntimies. Hän sai ostamaan helkutin kalliin sissipuukon, sellaisen jossa on se pikkuisen pidempi terä ja muovikotelo. Kehui itse suunnitelleensa keklun. Peltonen linee ollut. Ihme ja kumma kesti käyttöä, vaikka yleensä käytössäni ei kestä rautakankikaan. Mutta eipä pysynyt tallessa. Pönkötti syöksyessä aina kylkeen, niin askartelin sen m-85 tetsareihin, josta puukko tuppinen päätti jatkaa matkaansa erään varuskunnan lähimetsiin testauksen yhteydessä. Onneksi tippui tuppineen, niin ei aiheuta vahinkoa viattomille sivullisille... Eipä ollut häävi puukko loppupeleissä hintaansa nähden. Ei oikein kaksinen vuolemiseen, köykäinen vesuriksi... Ostin tukon hinta-laatu puukkoja tilalle. Helppo vuolla, ei harmita jos katoaa ja käy kätöseen kivasti. Ei ole falloksinen egon jatke, mutta ajaa asiansa. Sissipuukko oli lähes yhtä paha pettymys kun Leatherman Wawe, joka ei oikein kestä käyttöä (pehmeätä peltiä terät, pihdit nitkuu, terien lukitus pettää) mutta se osaa kotiin takaisin vaikka kaivoon heittäisi. Pitäis nyt tärvellä se veivi lopullisesti niin vois ostaa oikean työkalun tilalle vaikka Kiinasta.
 
Joo, minäkin harkitsin pitkään, että kannattaako ostaa "kunnollista" puukkoa, kun noita kiinan moria saa kaupoista kolme kipaletta vitosella. Ja monikäyttötyökalut on luokkaa kympin.
 
Joskus tuli sorruttua myyntipuheisiin jossain Rantaruotsin matkalla (Bilnääs tai jotakin) kun siellä oli joku Fiskarsin tehtaanmyymälä ja siellä noheva myyntimies. Hän sai ostamaan helkutin kalliin sissipuukon, sellaisen jossa on se pikkuisen pidempi terä ja muovikotelo. Kehui itse suunnitelleensa keklun. Peltonen linee ollut. Ihme ja kumma kesti käyttöä, vaikka yleensä käytössäni ei kestä rautakankikaan. Mutta eipä pysynyt tallessa. Pönkötti syöksyessä aina kylkeen, niin askartelin sen m-85 tetsareihin, josta puukko tuppinen päätti jatkaa matkaansa erään varuskunnan lähimetsiin testauksen yhteydessä. Onneksi tippui tuppineen, niin ei aiheuta vahinkoa viattomille sivullisille... Eipä ollut häävi puukko loppupeleissä hintaansa nähden. Ei oikein kaksinen vuolemiseen, köykäinen vesuriksi... Ostin tukon hinta-laatu puukkoja tilalle. Helppo vuolla, ei harmita jos katoaa ja käy kätöseen kivasti. Ei ole falloksinen egon jatke, mutta ajaa asiansa. Sissipuukko oli lähes yhtä paha pettymys kun Leatherman Wawe, joka ei oikein kestä käyttöä (pehmeätä peltiä terät, pihdit nitkuu, terien lukitus pettää) mutta se osaa kotiin takaisin vaikka kaivoon heittäisi. Pitäis nyt tärvellä se veivi lopullisesti niin vois ostaa oikean työkalun tilalle vaikka Kiinasta.

Ihan täyttä paskaa. Vai oli J. Peltonen itse Billnäsissä tehtaanmyymälässä myymässä sinulle puukkoa. Vai tetsasit sinä kasiviitosissa puukon lanseeraamisen (1995) jälkeen. Vai keksit sinä "askarrella sen tetsareihin".
 
Vanhat maastopuvut oli ainakin Keuruulla käytössä vielä -98, joten miksi ei muuallakin?
 
Ihan täyttä paskaa. Vai oli J. Peltonen itse Billnäsissä tehtaanmyymälässä myymässä sinulle puukkoa. Vai tetsasit sinä kasiviitosissa puukon lanseeraamisen (1995) jälkeen. Vai keksit sinä "askarrella sen tetsareihin".

Vautsi, faktantarkistus pelaa ihan kiitettävästi....

Joku hassu Fiskarsin setä joskus kauan sitten, jossain Etelä-Suomen Ruukkipitäjässä se oli. Silleen nätisti meni purokin keskeltä kylää. Myyntipuheet olivat kyllä hyvät, enkä muista kerskuiko se Peltosen sen keklunkin suunnitelleen vai oliko hän setä Peltonen itse vai serkku, veli, kollega tai muuten vain BFF... No sieltä jostain se härmistyi matkaan.

Jep, joku SA-tetsari se oli. Sama wanha shaiba kuin joskus varusveijarina. Vitutusvyö malli jotakin. Sarjanumeroa en muista. Askartelu oli kyllä kaunis kiertoilmaisu sille, että sulloin sen astalon siihen leipälaukkuun (tasku tms. siinä etupuolella) kenttäpullon viereen. Nyt se työkalu löytynee sen luonnonkauniin järven Itärannalta. KOSU/VEH tuossa muutama viikko takaperin... kait joku muukin muistaa sen koska syöksyily märässä ja lumisessa metsässä jää aina vähäksi aikaa mieleen.

Eipä tarvinnut tehdä paperitöitä, kun ei ollut järjestävän seuran vehkeitä. Pitkäikäinen leluhan tuo oli verrattuna aurinkolaseihin, kännykkään, Padiin tai saatikka siihen Waween... Sattuuhan sitä ja tottuuhan siihen kun usein sattuu...

Jos vielä tiedät kertoa mihin se tarkalleen putosi niin käyn seuraavassa harjoituksessa (ALVA) keräämässä omani pois.
 
Tänks! No niinpäs taitaa ollakin! Se olikin se kirvespaja siellä Bilnääsissä... "Jos haluat tehdä hirveitä, käytä Bilnääsin kirveitä, kahva ei luista verisenäkään.." tuollainenkin mainos oli jossain aikoinaan kun sarkasmia ei oltu vielä julistettu kerettiläiseksi.
 
Ihan täyttä paskaa. Vai oli J. Peltonen itse Billnäsissä tehtaanmyymälässä myymässä sinulle puukkoa. Vai tetsasit sinä kasiviitosissa puukon lanseeraamisen (1995) jälkeen. Vai keksit sinä "askarrella sen tetsareihin".

Itse asiassa tuosta Peltosen sissipuukosta on olemassa varhaisempi versio. Se oli saatavana ainakin 1993, mutta ei siinä versiossa kyllä mitään muovituppea ollut, vaan nahkainen. Sattuu olemaan tuollainen kaapissa, oli aikanaan IT-AUKin kurssipuukko.
 
@Nenialas Idook Tarkoitat varmaan tätä keskimmäistä?

022865539.jpg
 
Mistä EU-alueella kannattaa tilata japanilaisia keittiöveitsiä?
 
Back
Top