PV kieltänyt Venäläisen m05 "kopio" maastopuvun maahantuonnin

Mielestäni miwo ei ainakaan aikaisemmin toimittanut suomeen tavaraa. Voin tosin muistaa väärinkin.
Toimitti, yksi tuttu trokasi noita enemmänkin Suomeen joskus 2008. Viimeisissä valmistamissaan puvuissa oli kuosissa aika rankkaa ohiprinttausta, parhaimmissakin lievää. Lopettivat puvun valmistamisen kun kangas loppui kesken, tästä pääteltynä olivat haalineet markkinoilta pakkoja tornifirman tilauksesta hylättyä kakkoslaadun kangasta. Juurikin helleripstoppia ovat.

Muuten hyvä kesäpuku, mutta housut repeilevät alta aikayksikön ainakin polvista ja takit ovat mitoitukseltaan vähän turhan reiluja.

Ihan hyvä varmaan miettiä, että kannattaako niitä Jageleita nyt oikeasti ressuhommiin hankkia? Kuvio on toki samankaltainen ja meneekin m05:stä tietyissä (marginaalisissa) valaisuolosuhteissa. Kuitenkin leikkaus aivan erilainen ja printti selvästi tummempi, se on kuitenkin Venäläinen (vihollisen) maastokuvio jota varmaankin täälläkin nähtäisiin pillin vihellyksen jälkeen Igorin ja Vladimirin päällä - ns. friendly fire on silloin todellinen riski jos täällä ressut haalivat kaapit täyteen samaa pukua.

Jagelien kuvio on 1:1 M05- kuvion kanssa muodoiltaan, ja värimaailmaltaan 1:1 ainakin yhden toimituserän M05- kankaan kanssa. Spadekessulla taisi olla tästä jokin vertailukuvakin vahvistukseksi?

Väitän, että kentällä tuskin ketään omaa ammutaan "kun sillä oli takissa huppu ja vaatteissa löysempi leikkaus!" vaan tunnistaminen tapahtuu paljon kauempaa kypärän, liivien ja aseen siluettien perusteella.
 
Viimeksi muokattu:
Siirretty sivun verran viestejä oikeaan ketjuun kun jotkut (mm. minä... :rolleyes:) olivat tulleet kirjoitelleeksi tänne asioista jotka kuuluvat Taistelijan varustuksen uusiminen etenee - ketjuun.
 
Tuossa näyttäisi olevan M05 vs Jagel. Näyttäisi olevan hiuskarvan verran eroa kuviossa ja sävyssä, mutta melko suurennuslasilla saa kammata.

fin-m05_yeger_twill_fabric.jpg
 
Spadekessulla taisi olla tästä jokin vertailukuvakin vahvistukseksi?
Spadeaistini värisee!

jagelm05.jpg
Tässä tosin värisävyt ovat eri, Seyntexin 2008 on kylmempi kuin Jageli.


Jagelin kuvio on tosiaan ihan 1:1 M05 kanssa, mahdolliset eroavaisuudet, kuvion "pyöristyminen" jne johtuvat vain painotekniikasta yms. Tarina kertoo, että Devjatka (tuttavallisemmin tactic9.ru) sai aikanaan hankittua kuviot suoraan Seyntexiltä.
Suomalaisessa nollavitosestakin on lukuisia eri värivariantteja, yksi (varsin harvinainen sellainen, himoitsin tätä kyseistä sävyä kovasti varusmiesaikana, koska olen hullu) on aika tismalleen sama yleisimmän Jagel-sävyn kanssa, eli tuollainen punertavanruskeahko. Jageliakin printataan eri sävyissä, ripstop-kankaat ovat vähän "normaalimman" värisiä, hyvin lähellä Imagewearin 2011 sarjaa.
 
Sama valmistaja, joka teki Varustelekalle noita pukuja tekee myös muita jägel/M05-kuviolla olevia varusteita ja tänään kotiutui Tactic 9:n valmistama fleecetakki (Avtonom 2-MP).

tactic.jpg
tactic1.jpg
tactic2.jpg
tactic3.jpg
 
Tiisus, siinä on kerrankin loistavasti tehty reilut tuuletusaukot kainaloon/kylkeen.

PS. Ostin tässä alkusyksystä V-lekasta sen Gorka 3K sumrak-kuvioisen takin. On meinaan maan mainio päällystakki syksyiseen pyöräilyyn. Pitää tuulta erinomaisesta ja sadettakin ihan kiitettävästi. Ja työn laadussa ei moittimista. Napitkin todella hyvin ommeltu kiinni.
 
Tiisus, siinä on kerrankin loistavasti tehty reilut tuuletusaukot kainaloon/kylkeen.

Vetoketjut on myös "oikein" eli aukeavat alhaalta ylös ja hihataskujen vetoketjut ovat taskun sivussa eikä päällä. Pieniä, mutta tärkeitä yksityiskohtia.

Erikoista on se, että reserviläinen joutuu hankkimaan venäläisiä sotilasvarusteita saadakseen 2000-luvulle kuuluvat kamat.
 
Viimeksi muokattu:
Löysin esittelyvideon tuosta Avtonom-takista. Hyvä yksityiskohta että vaikka avaa kylkivetoketjun alhaalta ylös niin etu- ja takapuolikkaat pysyy kasassa helmakiristysnauhan ansiosta.

 
@Herman30 Joo, kyllä ryssä osaa univormuja tehdä. Hämmästyttävää, että Pv ei ole saanut aikaiseksi teettää/suunnitella jokamiehelle ”omia” kausivaatteita, vaan kuoren muodostaa suurimmalla osalla (mm. kenttäarmeija lähes kokonaisuudessaan) maastopuku ja/tai pakkaspuku tai osa siitä. Jotkut harvat (erikoisjoukot, osa krihaporukoista) saavat sitten khakin tai OD:n värisiä taistelupaitoja. Kotimaan oloissakin olisi varmastikin olemassa tilausta
1) Maastotakkia kevyemmälle varusteelle, joka on kuitenkin t-paitaa raskaampi. Esim. taistelupaita.
2) Maastotakkia raskaammalle varusteelle, joka on kuitenkin pakkastakkia kevyempi. Esim. taistelufleece.

Turhaa rutinaa kyllä sinänsä, sillä eihän tuo ole minun ongelmani, mutta ne, jotka joutuvat olemaan pelkän linjastolta tulleen jakovarustuksen kanssa ovat kyllä varmaan aika kademieliä, kunhan tosipaikka tulee.
 
Sama valmistaja, joka teki Varustelekalle noita pukuja tekee myös muita jägel/M05-kuviolla olevia varusteita ja tänään kotiutui Tactic 9:n valmistama fleecetakki (Avtonom 2-MP).

Hohtaako tuo Tactic 9:n m05/jägel kangas kuinka pahasti VV:n läpi katsoessa?
 
Viimeksi muokattu:
@Herman30Hämmästyttävää, että Pv ei ole saanut aikaiseksi teettää/suunnitella jokamiehelle ”omia” kausivaatteita, vaan kuoren muodostaa suurimmalla osalla (mm. kenttäarmeija lähes kokonaisuudessaan) maastopuku ja/tai pakkaspuku tai osa siitä. Jotkut harvat (erikoisjoukot, osa krihaporukoista) saavat sitten khakin tai OD:n värisiä taistelupaitoja. Kotimaan oloissakin olisi varmastikin olemassa tilausta
1) Maastotakkia kevyemmälle varusteelle, joka on kuitenkin t-paitaa raskaampi. Esim. taistelupaita.
Tämähän on jo tuotannossa, ja ollut myös varuste-esittelyissä:
21143628076_495bdc40d0_b.jpg

Ja tässä paremmassa kuvassa, aavikkoväreissä:
messut2015%20144_zpsmlnafkhj.jpg



2) Maastotakkia raskaammalle varusteelle, joka on kuitenkin pakkastakkia kevyempi. Esim. taistelufleece.
Tuohan pystytään korvaamaan täysin kerrospukeutumisella, nykyinen merinovillainen väliasu on siihen omiaan.
 
@Herman30 Kotimaan oloissakin olisi varmastikin olemassa tilausta
2) Maastotakkia raskaammalle varusteelle, joka on kuitenkin pakkastakkia kevyempi. Esim. taistelufleece.

Taistelufleecessä on se vika, että se on tehty helposti syttyvästä aineesta fleecestä.

Fleece otettiin alunperin käyttöön jenkeissä koska villa koettiin liian kalliiksi miljoonapäiselle kenttäarmeijalle. Irakin ja Afganistanin kokemusten perusteella fleecetakkia on kiva pitää matkalla pöperölle eteentyönnetyssä tukikohdassa tai lämmikkeeksi vanerilevyistä tehdyssä parakissa. Piikkilanka-aidan ulkopuolelle sitä ei paraneottaa, koska tuli on sodassa alati läsnä.

Harjoituskäyttöön toki varmasti ihan jepa.
 
Erinomaisia pointteja villa vs. fleece. Tässä toissavuonna jenkkiarmeijakin aloitti taas villakankaisiin liittyviä projekteja, kun viesti kentältä vihdoin kiersi tarpeeksi ylös: muovi ei olekaan pelkkää kultaa.
 
Taistelufleecessä on se vika, että se on tehty helposti syttyvästä aineesta fleecestä.

Fleece otettiin alunperin käyttöön jenkeissä koska villa koettiin liian kalliiksi miljoonapäiselle kenttäarmeijalle. Irakin ja Afganistanin kokemusten perusteella fleecetakkia on kiva pitää matkalla pöperölle eteentyönnetyssä tukikohdassa tai lämmikkeeksi vanerilevyistä tehdyssä parakissa. Piikkilanka-aidan ulkopuolelle sitä ei paraneottaa, koska tuli on sodassa alati läsnä..

Tiedän erään tapauksen, missä mökillä erehdyttiin fleece laittamaan kuivumaan sähköpatterin päälle... se mökki paloi kivijalkaan saakka.
 
Siis ymmärränkö oikein että patteri peitettiin vaatteella? Hohhoijaa tyhmiä ihmisiä, jos näin meneteltiin.
Kyllä, tyhmiä olivat. Onneksi kukaan ei kuollut/loukkaantunut. Eipä nuo ihmiset paljoa ajattele.
 
Hohtaako tuo Tactic 9:n m05/jägel kangas kuinka pahasti VV:n läpi katsoessa?

Maastokuviokangas on IR-suojattua, mutta paljaat fleeceosuudet eivät ole. Selässä ja rinnassa olevat fleecekohdat peittyvät jokatapauksessa IR-suojatulla plate carrierillä, joten suojaamattomaksi jää käsivarren sisäpuoleinen, jossa ei ole maastokuviokangasta.
 
Back
Top