PV:ssa tapahtuneita onnettomuuksia ja läheltä piti-tilanteita

KSML: Poliisi epäilee upseerioppilasta törkeästä kuolemantuottamuksesta - Syndalenin ampumaturma kohta syyteharkintaan
Lauantai 26.3.2016 klo 20.09

Poliisi epäilee kuolemaan johtaneesta ampumisesta toista upseerioppilasta, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Puolustuvoimat ovat jälleen jatkaneet pimeäammuntoja joulukuisen upseerioppilaan surman jälkeen. (SAMPO KORHONEN)
Tahallista tekoa ei kuitenkaan edelleenkään epäillä. Keskisuomalaisen uutisen mukaan myös Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluvia on epäiltyinä.

- Esitutkinta alkaa muuten olla valmis, mutta joitakin kuulusteluja on vielä tekemättä. Juttu siirtyy kevään aikana syyteharkintaan, rikoskomisario Mats Sjöholm kertoi Keskisuomalaiselle.

Tutkittava nimeke on törkeä kuolemantuottamus, mutta se voi vielä muuttua syyteharkinnassa. Törkeästä kuolemantuottamuksesta voidaan tuomita vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta.

Ammuntoja jatkettu

Puolustusvoimien pimeäammunnat keskeytettiin sen jälkeen, kun upseerioppilas kuoli joulukuussa Syndalenin ammuntaharjoitusalueella Hangossa. Keskisuomalaisen mukaan Puolustusvoimat jatkaa nyt taisteluharjoituksia.

Pimeäammuntojen turvallisuusohjeistusta on täsmennetty. Keskisuomalainen kertoo, että rynnäkkökiväärin uusia varusteita ovat valonvahvistin, punapistetähtäin ja infrapunalamppu.

Uutena vuotena onnettomuustutkintakeskus lähetti ilmoituksen Puolustusvoimien pääesikuntaan siitä, että varusmiehen kypärän kiilu ja maalilaite näyttävät pimeässä samanlaisilta kiväärin tähtäimen valonvahvistimen läpi katsottuina.

Maavoimat ja Onnettomuustutkintakeskus selvittävät Hangon joulukuista onnettomuutta edelleen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032621328135_uu.shtml
 
Syndalenissa sattuu ja tapahtuu nyt vähän turhan usein. Ja varsinkin sattuu.
 
Syndalenissa sattuu ja tapahtuu nyt vähän turhan usein. Ja varsinkin sattuu.
Turha yleistää että sattuu juuri Syndalenissa. Näissä viimeaikaisissa tapauksissa joukko jolle sattui oli eri, vaikkakin molemmat merivoimien joukkoja. Ampumatapaus kävi MERISK:n RU-kurssilla ja tämä tapaus UUDPR:n taistelijalle.
 
Ilmeisesti käsiin räjähtänyt harjoituskäsikranaatti. Monesko yleistämiskelvoton yksittäistapaus tämä oli?

Nopealla googlettamisella löytyvät uutiset vuosilta 2006, 2012 ja kaksi vuodelta 2016. Kolmessa neljästä uutisesta ei kerrota tarkkaan, onko kyseessä käsittelyvirhe vai tekninen virhe heitteessä.
 
Viuhkamiinan vetosytytin räjähti – kolme kadettia loukkaantui

Kolme kadettia loukkaantui lauantaina räjähdeonnettomuudessa Jääkäriprikaatin ampumaharjoituksessa Kemijärvellä. Onnettomuus sattui iltapäivällä Sarriojärven harjoitusalueella, kun yksi kadeteista poimi maasta räjähtämättömän viuhkamiinan vetosytyttimen. Vetosytytin räjähti kadetin kädessä. Sytyttimen poiminut kadetti sai vammoja oikeaan käteensä. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Kaksi muuta kadettia sai pintanaarmuja.
– Peukalo ja etusormi eivät ole entisellään, kertoo harjoitusta johtava everstiluutnantti Reima Vanhanen.
Paikalla oli turmahetkellä kaikkiaan neljä ihmistä, joiden kaikkien epäillään saaneen kuulovaurioita. Vanhasen mukaan on mahdollista, että vetosytytin on jäänyt maastoon talvella pidetyssä harjoituksessa. Lähde
 
(Kadetit) olivat itse harmissaan, kun varomääräyspuhuttelu oli ollut 2-3 tuntia aikaisemmin, kun tänne tultiin. Siinä oli mainittu, että maastosta ei saa tietystikään mitään ottaa tai mihinkään ei saa koskea, koska se voi olla vaarallista. Kuitenkin näin pääsi käymään, niin harmissaan he olivat.

Vanhanen arvelee, että maastosta löytynyt viuhkamiina on jäänyt sinne viime talvelta.

– Katsoimme sitä paikkaa ja se on normaali paikka, jossa me tämmöisellä viuhkapanoksella ammutaan. Viime talvena olemme viimeksi ampuneet ja jostain syystä siellä maassa se on ollut.

– Sehän on vähän niin kuin tietokoneen muistitikun näköinen mustakuorinen esine. Se herättää helposti mielenkiintoa. Mutta periaatteessa valmistumaisillaan olevan miehen pitäisi kyllä tunnistaa (se). Jostain kumman syystä hän on sitä mennyt kuitenkin sormeilemaan, Vanhanen toteaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001183995.html
Kurja juttu, nuoria kavereita.
 
Jos kerran kadeteilla on kuullun ymmärtämisessä vikaa niin...? Vai iskikö asenne "kyllä minä tiedän mitä minä teen" päälle ?
 
Jos kerran kadeteilla on kuullun ymmärtämisessä vikaa niin...? Vai iskikö asenne "kyllä minä tiedän mitä minä teen" päälle ?
Kadetti teki käytännössä oikein mutta periaattessa väärin. Parempi että ammattisotilas koski kun että varusmies. Itsekin olisin tarkastanut lähemmin...Minäkään en tunnista aika monen vuosikymmenen kokemuksella kauempaa onko vetosytytin vaarallinen vai ei. En tosin olisi ehkä koskenut jos on pienikin epäilys, mutta toisaalta olisin voinutkin koskea. Veikkauksia olisiko harjoituksen varoupseeri nauranut kadetit ulos toimistostaan jos olisivat ilmoittaneet, että ovat löytäneet epäilyttävän vetosytyttimen mikä pitää raivata PRP:lla...
 
Viimeksi muokattu:
Vetosytytin on pienestä koostaan ja yhden gramman latauksesta huolimatta vaarallinen kampe. Koulukaverini menetti näön toisesta silmästään vetosytyttimen räjähdettyä kädessä 2003. Suihku osui huonolla tuurilla suoraan silmään.

Tossa tapauksessa herää muuten sellainen kysymys, että jos kerran kyseessä on ollut mustakuorinen palikka, olisiko kadetti erehdyksessä luullut sitä joksikin muuksi, esimerkiksi juuri muistitikuksi? Itse olen käsitellyt vain niitä värittömiä alumiinikuorisia.
 
Luullut, tuleva upseeri jolle on koko 2-3v just taottu päähän, että et prkle koske mihinkään mitä et tunne. Ilmoitus, kolmiokeko päälle ja raivaajat tulee paikalle katsomaan, koska niille siitä maksetaan.....
Muu on ihan omaa typeryyttä ja onnea Valtionkonttorin kanssa, jos postinmerkin korvaavat hakemukseen niin sekin on jo hyvin.
 
Taistelutampio ihmettelee, eikö harjoitusalueella olevaa epämääräistä mötikkää voisi ensin tökkiä oksalla, vaikka sormia kovasti syyhyttäisikin? Vai johtaako se sytyttimen herkistymiseen niin, että räjähtää käsille, vaikka ei olisi muuten räjähtänyt?

Ehkä joku voisi kehittää PV:lle sovelluksen, jossa kännykän kamera kohdistetaan esineeseen, ja känny arpoo sieltä esineen nimen ja ohjeet: "PFM-1, venäläinen sirotemiina, ÄLÄ KOSKE, merkitse paikka xxx tavalla ja ota yhteyttä yyy tahoon".
 
Vitut mistään sovellutuksesta, pesäpallomaila ja mäjäys sillä että ette koske niihin. Sitä paitsi Rovalla kaikki kännykkäkentät ei ole 4G tai edes 3g... tai edes sitäkään...
 
Sitä paitsi Rovalla kaikki kännykkäkentät ei ole 4G tai edes 3g... tai edes sitäkään...
Ei tarvi kenttää, kun sovelluksen ei tarvitse ottaa minnekään yhteyttä. Sytytin-, miina-, ammus- jne. malleja on kuitenkin rajallinen määrä. Oletan että hahmontunnistuksessa noita käsitellään vektoreina, mikä ei vie muistitilaa juuri mitään.

Mutta pesäpallomaila... juu, siis.. nomikäettei. :eek:
 
Kuka ostaa ne kännykät ja käskee latamaan sen applyn. Ja muistaako ne kadetit käyttää sitä vai käykö. Hei tulkaa kattoo mikä tää on ja mä otan tästä kännyllä kuvan. Ja samalla lentää sormet pitkin kankaita ja 3-4 henkilöllä on sirpaleita naamassa ja kuulovaurioita... kun se kännykkä piippaa siellä kankaalla, että ei saa koskea.....
PESÄPALLOMAILA...... lihasmuisti on paras muisti...
 
Jälleen ikäviä uutisia...:(

Reserviläinen kuoli kertausharjoituksessa Upinniemessä
30e46932fbf54f44acd00e786a848e2a.jpg

Onnettomuus on tapahtunut Upinniemen varuskunta-alueella Kirkkonummella. (KUVA: Lauri Eskola, GFDL / Wikimedia Commons)
Julkaistu: 1.6. 15:24

Onnettomuus
Onnettomuuteen liittyy ampuma-aseen käyttö.
Pääesikunnan tiedottaja Henrik Gahmberg vahvistaa Ilta-Sanomille, että Upinniemessä kertausharjoitukseen osallistunut reserviläinen on menehtynyt tänään ampuma-aseonnettomuudessa.

IS uutisoi onnettomuudesta Upinniemessä ensimmäisenä. Reserviläisen kuolemasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Tieto tapahtumasta tuli merivoimilta pääesikuntaan noin kello 14 ja onnettomuus tapahtui tätä aiemmin.

– Rannikkoprikaatin tukikomppanian kertausharjoituksessa siellä varuskunta-alueella ampumatapauksessa. Toistaiseksi tässä ei epäillä rikosta, Gahmberg sanoo.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001191795.html
 
Toinen tapaus puolen vuoden sisään. On kyllä paska ja kurja asia. Voimia omaisille :(
 
Back
Top