Rannikkopuolustus ja saaristo sodankäynti

Onko vieraan vallan sallitua purkaa toisen valtion miinoitteita sen omilla aluevesillä edes harmaassa vaiheessa? Eikös semmoista lueta jo sotilaalliseksi teoksi?

Ilman muuta lasketaan, jos se tehdään avoimesti ja sotilaallisia tunnusmerkkejä käyttäen. Mutta juuri harmaassa vaiheessa tämmöinen on kyllä aluetta, jossa erilaiset propagandaoperaatiot, pienet vihreät miehet, "tukitoimet alueen ystävällismieliselle väestölle joka on pyytänyt apua merenkulkua uhkaavan vaaratekijän poistamiseen", jne tulevat varmaan aika herkästi mukaan kuvaan.
 
Mites tällanen rannikko puolustuksessa...
ei tuolla tietenkään mitään isoa paattia tuhota mutta pieniä hyvinkin..
 
Siinä kun sattuu ampumaan vahingossa etelä-venäjältä kalastajaksi muuttaneen perheellisen isän, niin saa varmasti vettä myllyyn moni eri taho

Propagandaan auttaa tapahtumien huolellinen dokumentointi esim. videokameralla jne. Kansainväliseen medialevitykseen vaan teräväpiirtovideota "kalastajista" ja heidän kovasti Venäjän laivaston alusta muistattavasta "kalastusveneestään". Loppuu jaskan pauhanta.

Jos eivät Venäjän laivaston paatilla liikkeellä ole, niin ainakin toiminnan luonne paljastuu "ei-kalastamiseksi".

Aika vässykkä meininkiä kyllä nää suomalaiset voimankäyttö"oikeudet" (tai oikeasti: niiden olemattomuus), jos ei ilmiselvää sotilaallista aktia saada kovilla ampumalla pysäyttää! Aina ollaan niin hiri-hiri tonne länsinaapuriin päin, kuinka ne ei muka ole mitään - mutta kun lukee mm. ruotsalaisia tapaushistorioita kylmänsodan ajalta, niin siellä on kovilla ammuttu ja heti kun on ollut kiikarissa jotain sopimatonta.

Esim. ruotsalaiset ei kyselleet joutavia vaan kun epältiin omilla vesillä liikkuvan minisukellusveneitä, niin perään lähti välittömästi kovia syvyyspommeja. Tappotarkotuksella.

Linkkasin eilen tuonne Ruotsi-uutisiin tositapahtumiin perustuvan dokun Alnön linnakesaaren salaperäisistä sammakkomiehistä. On niitä ollut Ruotsissa muitakin. Jopa sellaisia sammakkomiehiä, jotka on saatu tapettua.

Siinä on NATO-kelpoisen länsimaan ja Suomen ero. Ei hyysätä. Kun menee selvästi jonkin rajan yli, ammutaan kovilla ja KOHTI.
 
Viimeksi muokattu:

Jos olisi pelkona vain oma linnareissu niin ihan sama. Mutta jos pelkona on se että Suomi kärsisi siitä menossa olevassa konfliktissa, niin rauhottasin tekemisiäni.
 
Mutta jos pelkona on se että Suomi kärsisi siitä menossa olevassa konfliktissa, niin rauhottasin tekemisiäni.
Jaa meinaat että kun vastapuoli on purkamassa miiinoitteita ja sinä avaat tulen niitä kohti niin olet aiheuttanut vahinkoa Suomelle? Eikös se fakta että vastapuoli pyrkii poistamaan miinoitteita tarkoita että niillä on jo pahat mielessä eikä sun tekemiset asiaa mitenkään pahenna.
 
Ei. Kuten edellä sanoin. Jos "paikallinen kalastaja" vahvalla suomenvenäläisellä murteella on matkalla merimiinoituksille. Ja minulla on syytä olettaa että kaveri on menossa miinoituksia kohden purkamaan miinoja. Mutta hän ei ole aloittanut itse purkamista, ja Suomi on harmaassa vaiheessa.

Niin silloin ampuisin vain varoituslaukauksia.

Tämä siksi että jos harmaassa vaiheessa ampuisin
Yh-kalastaja-isän-vähemmistö-venäläisen, niin Suomi kärsisis siitä propaganda sodassa.
 
Minä taas odottelisin, että se vjenäläinen "kalastaja" aloittaa sen miinoituksen purkamisen. Joka on silloin act-of-war eli mulla on tulilupa upottaa koko paska. Hymyssä suin määräisin rannikkopatterille "tulta!". Voitko kuvitella....enkös olekin raaka ihminen?

Jos olisin Suomen pressa, niin jos asiasta nousisi joku paskamyrsky mediaan, niin toteaisin vain että: "Ei ehkä kannata tulla purkamaan miinotteita Suomen aluevesille. Ei kannata muutenkaan erehtyä ns. suunnistamisessa. Kannattaa pitää patterit ns. kuivina niissä GLONASS-vehkeissä, ehkä varalla myös gaypitalistinen GPS-järjestelmä. Koska täällä ammutaan harhaansuunnistaneet turisti kovilla. Oliko muita kysymyksiä? Ellei, tiedostustilaisuus on päättynyt!"
 
Jaa meinaat että kun vastapuoli on purkamassa miiinoitteita ja sinä avaat tulen niitä kohti niin olet aiheuttanut vahinkoa Suomelle? Eikös se fakta että vastapuoli pyrkii poistamaan miinoitteita tarkoita että niillä on jo pahat mielessä eikä sun tekemiset asiaa mitenkään pahenna.

Entä jos diplomaattinen tilanne vaatii, että sota ei syty juuri silloin? Esim. Ukrainassa on ollut koko ajan sellainen tilanne, että Ukrainan hallitus on tarkkaan varonut sanojaan, koska sanat "me olemme sodassa venäjän kanssa", olisivat tuhoisat.

Minä en tiedä miten nopeasti tässä oletetaan tuon raivaamisen tapahtuvan tai miten nopeasti vihollisen odotettaisiin pääsevän läpi, mutta jos meneillään on jokin neuvottelu jossa aiheena on "jos ryssä hyökkää, niin Suomi saa apua", niin ei silloin haluta laittaa sanaa, että "ne hyökkäsi nyt". Tai sitten tilanne on se, että tunnin sisällä alueella olisi RT patteriston lisäksi MTO patteristoja ja rannikko-ohjuksia kantamalla ja halutaan avata tuli kaikella yhtä aikaa.
 
Entä jos diplomaattinen tilanne vaatii, että sota ei syty juuri silloin? Esim. Ukrainassa on ollut koko ajan sellainen tilanne, että Ukrainan hallitus on tarkkaan varonut sanojaan, koska sanat "me olemme sodassa venäjän kanssa", olisivat tuhoisat

No Ukraina on Ukraina - ja Suomi on Suomi. En minä ainakaan näe miksi sanat "olemme sodassa Venäjän kanssa" olisivat jotenkin tuhoisat Suomelle? Paskaakos tulevat leikkimään aluevesillemme miinoillamme! Kikkeliskokkelis, kristallklaar viestimme on: kandee pysyä poissa.

Minä en tiedä miten nopeasti tässä oletetaan tuon raivaamisen tapahtuvan tai miten nopeasti vihollisen odotettaisiin pääsevän läpi, mutta jos meneillään on jokin neuvottelu jossa aiheena on "jos ryssä hyökkää, niin Suomi saa apua", niin ei silloin haluta laittaa sanaa, että "ne hyökkäsi nyt". Tai sitten tilanne on se, että tunnin sisällä alueella olisi RT patteriston lisäksi MTO patteristoja ja rannikko-ohjuksia kantamalla ja halutaan avata tuli kaikella yhtä aikaa.

Ei kyllä mulle aukea tuo sun logiikkas? Minusta Suomi saa apua - jos on sitä ylipäänsä saadakseen - käytettiinpä mitä vokabulääriä tahansa. Ei se nyt yhdestä sanasta ole kiinni se avun saanti...

Jotenkin tuntuu että näistä asioista tehdään väliläl aivan liian vaikeuta. Kai se se suomalaisten slaaviilainen elementti sit, joka pakottaa tekemään näistä kuvioista tämmöisiä venkoiluja?

Se nyt mitä näitä pohjoismaisia veljeskansojamme tunnen, niin kyllä siellä käsitetään hyvin kun kerromme että "Venäläiset yrittivät tulla purkamaan merimiinojamme kalastajiksi naamioituneina ja upotimme yrittäjät". Niinhän esim. ruotsalaiset itsekin luultavasti toimisivat vastaavassa tilanteessa! Ei siinä minusta tartte ihmeemmin selitellä tai teeskennellä, jokainen länsivaltio kyllä ymmärtää, että jonkin on vedettävä raja,jota naapurin ei sovi ylitellä tai rupeaa tykit jyskyyn.
 
Minä taas odottelisin, että se vjenäläinen "kalastaja" aloittaa sen miinoituksen purkamisen. Joka on silloin act-of-war eli mulla on tulilupa upottaa koko paska. Hymyssä suin määräisin rannikkopatterille "tulta!". Voitko kuvitella....enkös olekin raaka ihminen?

Jos olisin Suomen pressa, niin jos asiasta nousisi joku paskamyrsky mediaan, niin toteaisin vain että: "Ei ehkä kannata tulla purkamaan miinotteita Suomen aluevesille. Ei kannata muutenkaan erehtyä ns. suunnistamisessa. Kannattaa pitää patterit ns. kuivina niissä GLONASS-vehkeissä, ehkä varalla myös gaypitalistinen GPS-järjestelmä. Koska täällä ammutaan harhaansuunnistaneet turisti kovilla. Oliko muita kysymyksiä? Ellei, tiedostustilaisuus on päättynyt!"

Toinen juttu olisi se, että otetaan sopiva purkki ja käydään valtaamassa se "kalastaja" alus. Tai ainakin ymmärsin, että nämä tämän tapauksen miinoitukset ovat meidän aluevesillä, joten meillä on oikeus käydä tarkastamassa kaikki siellä liikkuvat alukset.
 
Kannattaa huomata että ollaan Euroopassa, eikä missään Israelissa.

EU:n jäsenmaiden vahvuuksia ja heikkouksia on rauhantahtoisuus. Jos vastapuoli kääntää tilanteen että sotahullut suomalaiset valkofasistit aloittivat ampumisen, niin EU:lta voi tulla aseidenvienti kielto Suomeen. NLAW:n jatkotilaus voi jäädä Uumajaan.
 
Näinpä.

Itellä on sellainen muistikuva että RV:n puolella olisi varusmieskoulutuksessa ollut oppina -ainakin vielä 90-luvun lopulla- että harmaassa vaiheessa vaikka painitaan ja hakataan pesäpallomailalla rajan yli tulevat ylimääräiset. Mutta katotaan että ampumisen aloittaa Keltainen osapuoli.

Jotta ei voida syyttää että Suomi provosoi tilannetta.
 
Kannattaa huomata että ollaan Euroopassa, eikä missään Israelissa.

EU:n jäsenmaiden vahvuuksia ja heikkouksia on rauhantahtoisuus. Jos vastapuoli kääntää tilanteen että sotahullut suomalaiset valkofasistit aloittivat ampumisen, niin EU:lta voi tulla aseidenvienti kielto Suomeen. NLAW:n jatkotilaus voi jäädä Uumajaan.

No, jos asiat on noin huonosti, että kaikenmaailman tekosyihin vedoten meitä ei haluta auttaa, niin sitten ei haluta. Ei se asioiden huononeva tila kumminkaan sillä korjaannu, että tarjoaa ahteriaan igorille ja pyytää laittamaan. Minä ampuisin niin kauan aikaa kuin atarviketta riittäisi. Sitten kun loppuisi , niin se olisi sit siinä. Kiitos ja näkemiin, parempaan ei pystytty.

Jos ruotsalaiset ei auta, niin minkä sille sitten voi. Turha ottaa stressiä asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Toivotan sitten vaan onnea ruostsalaisille Tornionjoella. Onneksi sotahullut suomalaiset on siellä korvattu rauhantahtoisilla venäläisillä!

Itse otan sitten hatkat vähintään Atlantin yli tästä Paska-Euvostoliitosta.Kiitos riitti siinä vaiheessa, jos homma tosiaan menee noin kuten Iso-Mursu kuvaili. Rallienklantimiesten kielellä: siinähän pidätte tunkkinne.
 
No Ukraina on Ukraina - ja Suomi on Suomi. En minä ainakaan näe miksi sanat "olemme sodassa Venäjän kanssa" olisivat jotenkin tuhoisat Suomelle? Paskaakos tulevat leikkimään aluevesillemme miinoillamme! Kikkeliskokkelis, kristallklaar viestimme on: kandee pysyä poissa.

Ei kyllä mulle aukea tuo sun logiikkas? Minusta Suomi saa apua - jos on sitä ylipäänsä saadakseen - käytettiinpä mitä vokabulääriä tahansa. Ei se nyt yhdestä sanasta ole kiinni se avun saanti...

Ukrainassa nuo sanat olisivat tuhoisat, koska silloin venäjä voisi todeta, että "OK, täältä pesee koko rajan mitalta" ja aloittaa hyökkäyksen aikomuksena vallata koko maan.

Meidän tapauksessa ongelma voisi olla siinä, että LKP on jo käynnissä ja jokainen tunti on hyödyksi, koska sodan alettua alkaa vihollisen ilmatoiminta ilman mitään rajoituksia.

Ja logiikka on se, että neuvottelupöydässä on joku, jolta me haluamme takuut siitä, että saamme asian X ja nimen paperiin. Mielellään vielä näiden hallituksen ratifioinnin tms. Jos sota syttyy ennen sitä, niin saattaa olla, että paperi menettää merkityksensä ja tämä toinen osapuolit rupeaa miettimään hommaa alusta.
 
Jos ruotsalaiset ei auta, niin minkä sille sitten voi. Turha ottaa stressiä asioista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Toivotan sitten vaan onnea ruostsalaisille Tornionjoella. Onneksi sotahullut suomalaiset on siellä korvattu rauhantahtoisilla venäläisillä!

Itse otan sitten hatkat vähintään Atlantin yli tästä Paska-Euvostoliitosta.Kiitos riitti siinä vaiheessa, jos homma tosiaan menee noin kuten Iso-Mursu kuvaili. Rallienklantimiesten kielellä: siinähän pidätte tunkkinne.

Sen verran pittää muistaa että ei taija maailman miljoonien pakolaisten joukossa se suomalainen turpiina ottanut reserviläinen maailman halutuin kiintiöpakolainen.

Edelleen kokeilen sanoa että harmaa vaihe ja sen siirtyminen täyteen actioniin voi olla hyvin herkkä tilanne. Ja se voi vaatia pitkää pinnaa ja rauhallisuutta.

Toisaalta määrätietoinen provokointiin asiallisesti vastaaminen voi pysäyttää kriisin etenemisen sodaksi
 
No, jos asiat on noin huonosti, että kaikenmaailman tekosyihin vedoten meitä ei haluta auttaa, niin sitten ei haluta.

Jospa et takerru mihinkään ääritapaukseen, vaan ajattele sitä miten byrokratia toimii askel askeleelta. Haluatko sinä antaa jollekin byrokraatille tilaisuuden tuhlata aikaa päätöksen teossa? Se NLAW toimitus voi vaikka hidastua, koska joku byrokraatti näki tilaisuuden varmistaa että kaikki menee oikein.

Viholliselle ei tarvitse antaa mitään mihin tarttua. edit: On parempi antaa vihollisen tehdä ensiliike, etenkin silloin kun se koettaa houkutella sinua tekemään sen.
 
Jos joku purkki ilmaantuu rannikolle yksinään raivaamaan miinoja, niin eikö liene selvää, että kyseessä on vain provo ja enintään tiedusteluyritys tai hämäys? Jos kyseessä olisi oikea maihinnousu, niin se tehtäisiin suuremmin siekailematta, ja ne rannalla olevat tykit koetettaisiin vaientaa ennen kuin raivaaja päästettäisiin töihin. Jos tuolla raivaajalla koetetaan tiedustella tykistön asemia, niin eikö varoituslaukaus pienimmällä mahdollisella aseella ole juuri oikea ratkaisu? Kun varoitus on annettu, niin silloinkaan ole tarve paljastaa kaikkien aseiden asemia.
 
Back
Top