Ranska terroristi-isku

Liikkeistä erään osalta muutama outo kohta nostettu esille:
"Karkuteillä olevan Salah Abdeslamin liikkeistä terrori-iskun yönä on tihkunut julkisuuteen uutta tietoa.
Pitikö Euroopan etsityimmän miehen Salah Abdeslamin toteuttaa vielä yksi erillinen isku Pariisin joukkomurhien iltana 13. marraskuuta? Menikö hän paniikkiin ja perui iskunsa?
Ranskassa ja Belgiassa kiihkeästi etsityn Abdeslamin liikkeistä on kerrottu runsaasti uusia tiedonjyviä viikonlopun aikana. Tiedot perustuvat osin nimettömiin tutkintalähteisiin eikä niitä ole virallisesti vahvistettu. Tutkijoiden kerrotaan kuitenkin kummeksuvan monia asioita Abdeslamin liikkeissä. Abdeslamia on alusta alkaen epäilty Pariisin iskujen logistiikkavastaavaksi, sillä hän vuokrasi Belgiasta kaksi autoa, jotka on liitetty iskuihin. Bataclan-konserttisalin hyökkääjät ajoivat paikalle Abdeslamin hankkimalla Volkswagen Pololla, ja tämä vuokrasi myös Renault Clion, joka löydettiin viime tiistaina vasta neljä päivää iskujen jälkeen Pariisin 18. kaupunginosasta.
Abdeslamin on aiemmin epäilty osallistuneen kolmessa eri kohteessa Pariisissa toteutettuihin ravintolaiskuihin, mutta uudet tiedot eivät tue tätä teoriaa. Sen sijaan ne viittaavat jopa siihen, että Abdeslamin tehtävänä saattoi olla kokonaan eri iskun toteuttaminen toisaalla.
Paossa monia outoja seikkoja
CNN kertoo tutkintalähteisiin nojaten, että Abdeslamin uskotaan kyydinneen vuokraamallaan Renault Cliolla kolme itsemurhapommittajaa Stade de Francelle, jonka luona nämä räjäyttivät itsensä. Samaan aikaan Pariisin keskustassa tapahtuneissa ravintolaiskuissa tekijä tai tekijät liikkuivat mustalla Seat Leonilla. Ravintolaiskuihin osallistui todennäköisesti Salahin veli Ibrahim Abdeslam, joka räjäytti itsensä heti niiden jälkeen Boulevard Voltairella lähellä Bataclania.
Ravintolaiskuissa oli mukana myös ainakin yksi toinen henkilö, sillä joku ajoi Seat Leonin myöhemmin Montreuilin lähiöön, josta se löytyi kaksi päivää iskujen jälkeen. Salah Abdeslamia oli alun perin epäilty Seat Leonin kuskiksi, mutta hänen myöhemmät liikkeensä sijoittavat hänet todennäköisemmin Clion rattiin.
Mikäli Abdeslam todella ajoi Clioa, hänen liikkeensä seuraavien tuntien aikana ovat hämärän peitossa. Lisätietoa niistä on saatu kahdelta Belgiassa pidätetyltä mieheltä, jotka Abdeslam väitetysti soitti yöllä noutamaan hänet pois Pariisista. Kumpikin apureista on kiistänyt tienneensä Abdeslamin olleen yhteydessä Pariisin iskuihin. Eri yksityiskohdat ovat saaneet CNN:n mukaan tutkijat epäilemään, että Abdeslamille tapahtui jotain, jonka takia hän ei toiminut suunnitelmallisesti.
Renault Clio oli hylätty huolimattomasti puoliksi suojatielle. Vasta noin neljä tuntia myöhemmin Abdeslamin on kerrottu soittaneen Brysseliin, josta hänen ystävänsäMohammed Amri ja Hamza Attou lähtivät ajamaan kohti Pariisia. Miehet saapuivat Pariisin kello 5 aamulla ja suuntasivat päämoottoritietä pitkin suoraan kohti Belgiaa ja Brysseliä Abdeslam kyydissään.
Hänen liikkeissään ei ole järkeä. Tapa, jolla hän hylkäsi ajoneuvon, tunnit, jotka kuluivat ennen kuin hän soitti epäillyille auttajilleen, ja se että hän käytti päätietä Belgiaan. Näyttää aivan siltä kuin hän olisi menettänyt kontrollin, kommentoi tutkijoita lähellä oleva lähde CNN:lle.
Hamza Attou on asianajajansa mukaan kertonut, että Abdeslamilla oli mukanaan ”iso takki ja muita tavaroita”, mikä on saanut epäilemään, että hän oli kuljettanut mukanaan räjähdevyötä. Abdeslam oli Attoun mukaan vaikuttanut olevan tolaltaan, mutta oli lopulta hallinnut hermonsa hyvin, kun miehet oli pysäytetty ennen Belgian rajaa kolmesti. Heidät päästettiin jatkamaan matkaan, koska viranomaisilla ei vielä tuossa vaiheessa ollut tietoa Abdeslamia osallisuudesta iskuihin.
Miksi Isis puhui 18. kaupunginosasta?
Amri ja Attou ovat eri lähteiden mukaan kertoneet noutaneensa Abdeslamin Pariisin 18. kaupunginosasta läheltä paikkaa, josta Clio myöhemmin löytyi. Paikalla on iso merkitys, sillä yksi avoin kysymys Pariisin iskuissa liittyy äärijärjestö Isisin ilmoitukseen, jossa se otti vastuun teosta.
Isisin lauantaina 14.11. julkaisemassa lausunnossa ylistettiin kahdeksaa miestä, jotka toteuttivat iskut Pariisin 10., 11. ja 18. kaupunginosassa. Paitsi että 18. kaupunginosassa ei tapahtunut mitään iskua. Ellei sitten Salah Abdeslamin ollut tarkoitus räjäyttää itseään siellä?
– On muutamia hypoteeseja, jotka on otettava huomioon. Oliko hän osa (terroristien) ryhmää? Oliko hän logistiikka-apu? Pitikö hänen räjäyttää itsensä? Pitikö hänen tehdä se, mutta rohkeus petti? Me emme tiedä, kommentoi Hamza Attoun asianajaja Carine Couguelet Belgian LCI-kanavan haastattelussa.
Väitteen Abdeslamin paniikkiin menosta ja iskun perumisesta on esittänyt myös hänen veljensä Mohammed Abdeslam. Tämä sanoi sunnuntaina tv-haastattelussa uskovansa veljensä perääntyneen viime hetkessä. – Salah on hyvin älykäs. Viime hetkellä hän päätti tehdä täyskäännöksen, koska hän näki jotakin, joka ei sopinut siihen, mitä hän oli odottanut. Muistutan, että tällä hetkellä emme vielä tiedä, tappoiko hän ketään tai oliko hän edes tapahtumapaikoilla, Mohamed Abdeslam sanoi RTBF-kanavalla.
Salah ja Ibrahim Abdeslamin on kuvailtu olleen aiemmin hyvin maallistuneita muslimeita, jotka joivat paljon ja polttivat tupakkaa. Muutos heissä tapahtui puolisen vuotta sitten, kun he lopettivat baareissa kulkemisen ja alkoivat rukoilla enemmän. Mohamed-veli uskoo heidän joutuneen jonkun manipuloimaksi. Sekä Salah että Ibrahim tunsivat hyvin Pariisin iskujen pääsuunnittelijaksi nostetunAbdelhamid Abaaoudin, joka sai surmansa taistelussa poliisin kanssa Pariisin Saint-Denisin lähiössä keskiviikkona."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1448247147466.html
 
Pohdiskelua terrorismin syistä.

"Filosofin mielestä ranskalaiset ovat erehtyneet luulemaan, että demokratia on universaali arvo. Samaan harhaan kuuluu käsitys, kuinka kaikki normaalit ihmiset haluavat samanlaista maailmaa kuin meillä.

Gauchet’n mukaan iskuihin haetaan rationaalisia selityksiä alkaen siirtomaakaudesta, koska ei haluta nähdä, miten vihollisilla on toinen käsitys ihmisyydestä, yhteiskunnasta, uskonnosta ja kulttuuriperinnöstä."

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulk...hdistyvat-kohteissa/?shared=300982-9dcd4b16-4

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/...2179003?pwbi=fbaf7f4d5c90b7dabf36d7aaced83540

Viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä Seppo Tiitinen (Suojelupoliisin päällikkö 1978-1990) sanoi haastattelussa ettei ollut yllättynyt juuri Pariisiin kohdistuneesta iskusta. "Iskuilla on suora kytkentä Ranskan politiikkaan. Saksaa ja Isoa-Britanniaa on moitittu passiivisuudesta, he eivät halua syitä iskuille.".

Ranskalla on ääri-islamisteille todella houkutteleva historia alkaen Algerian massamurhista eteenpäin Afrikan seikkailuihin, Libyan/Afganistanin/Irakin/Syyrian pommituksiin. Pelkästään vuonna 2014 oli torpattu tusinoittain terrorismiin liittyvää erinäistä suunnitelmaa/hyökkäystä, joista helpoimpia ovat ulkopuolelta kuten Syyriasta/Afrikasta tulevat. Paljon haastavampaa on estää ns. yksinäisiä susia jotka ovat Ranskan kansalaisia, mahdollisesti syntyperäisiä ja jotka radikalisoituvat ilman ulkopuolista toimintaa (matkoja ulkomaille, visiittejä tunnettujen radikaalien imaamien luokse), suunnittelevat ja toteuttavat yksin tapahtuvia hyökkäyksiä (esim. taannoinen https://en.wikipedia.org/wiki/2013_La_Défense_attack ).
 
http://www.foxnews.com/world/2015/1...lligence-grapples-with-fallout-paris-attacks/

'Complete failure': French intelligence grapples with fallout of Paris attacks

French intelligence officials were not aware until days after this month's deadly terror attack on Paris that the suspected mastermind of the carnage had a female cousin living just north of the capital, according to a published report.

The Wall Street Journal reports that information provided by Moroccan intelligence tied Hasna Houlahcen to Abdelhamid Abaaoud, enabling authorities to launch the raid that killed the two relatives this past Wednesday in Saint-Denis.

However, that lapse and others has left France's security services with uncomfortable questions to answer as the country reels from a second deadly act of terror following the attacks on the offices of the French satirical magazine Charlie Hebdo in January.

"No need to fool ourselves,” a French government official told the newspaper. "What we have in front of us is a complete failure."

Tuossa on selvästi se odotettu tapaus jossa tyypit on ollut tiedossa, mutta joku oli päättänyt olla tekemättä asialle mitään, koska "ei ollut varmuutta" ja jättänyt toimimatta koska ei voinut pidättää kaikkia pelkän epäilyksen takia.
 
Tahtoo olla länsimaisen oikeuskäsityksen juttuja. Hieman hankala pidättää ja etenkin vangita, jos on vain epäilys mutta ei todisteita.
 
Tahtoo olla länsimaisen oikeuskäsityksen juttuja. Hieman hankala pidättää ja etenkin vangita, jos on vain epäilys mutta ei todisteita.

On, mutta samalla näitä asioita käsittelevät virkailijat oppivat "jospa mitään ei tapahtuisi" -ajatustavan ja prosessoivat ne paperit rutiinilla, kun "mitään muutakaan ei voi".
 
On, mutta samalla näitä asioita käsittelevät virkailijat oppivat "jospa mitään ei tapahtuisi" -ajatustavan ja prosessoivat ne paperit rutiinilla, kun "mitään muutakaan ei voi".

No, oikeusvaltiossa tulee virkamiehelle helposti sanktioita, jos alkaa pidätellä/vangita porukkaa ns. "mielivaltaisesti". Kyllähän terrorismilainsäädäntö antaa esim. turvallisuusviranomaisille aika laajoja oikeuksia monessakin maassa, mutta jos lähdetään siitä että porukkaa aletaan pidättämään tyyliin "epäilyksen vuoksi" niin voidaan saman tien siirtyä NKVD:n touhuihin. Pitää olla ns. "todennäköisin syin" juttuja.
 
Tuo on totta, mutta tuo "todennäköisin syin" voi ajan mittaan kehittyä erittäin korkeaksi kynnykseksi. Etenkin kun poliittinen korrektius ja poliittinen tahto sotivat kaikkea sellaista vastaan mikä ei näyttäisi hyvältä multikultin kannalta.
 
Ranskassa on muistaakseni 12pv aikaa suorittaa kaikkea normaalista poikkeavaa jos on poikkeustila julistettu.

Yksi syy miksi siellä poliisi ei lähtenyt mutu tunnulla hakemaan ukkoa ennen iskuja on varmasti muistissa olleet mellakat. Joskus on vaan hyvä olla hämmentämättä soppaa mikä kiehuu...
Nyt taas voivat "rauhassa" tutkia, ottaa kiinni jne.jne. epäiltyjä.
 
Tuo on totta, mutta tuo "todennäköisin syin" voi ajan mittaan kehittyä erittäin korkeaksi kynnykseksi. Etenkin kun poliittinen korrektius ja poliittinen tahto sotivat kaikkea sellaista vastaan mikä ei näyttäisi hyvältä multikultin kannalta.

Valitettavasti.

Todennäköisesti Ranskassa myös turvallisuusviranomaisten ja poliisin kyky seurata potentiaalisia epäiltyjä on niiden määrän vuoksi aika rajattua.

Otetaan esimerkkinä DGSI: https://en.wikipedia.org/wiki/General_Directorate_for_Internal_Security

Hepuilla on 3300+ työntekijää (joista suurin osa toimistoduunareita/analyytikkoja jne.) ja pitäisi valvoa muutamaa tuhatta potentiaalista terroristia (optimistisesti arvioituna)...mahdoton yhtälö.
 
Toverivärillä. Jospa onkin niin, että nykyinen tilanne ja haasteet osoittavat tällaisen henkilöstörakenteen yksinkertaisesti vääräksi? Asia, jota pitäisi uskaltaa pohtia jokaisen turvallisuusorgaanin kohdalla, jokaisen. Siistin sisätyön sijaan ehkä ollaan tultu tilanteeseen, jossa pitää alkaa kelvata tympeä kenttätyö? Ja valita hlöstö ajan oloon sitä mukaa.
 
Samalla pitää muista että Ranska yrittää välttää tilannetta jossa mennään liian pitkälle kuten he historiallisesti ovat tehneet. Kaikki käyttäytyy niinkuin Ranska olis jotenkin heikko mutta unohtavat miten Ranskan turvallisuuspoliisi käyttäytyi 50- 60- 70- 80-luvulla ja pitkään 90-luvulle. Tämä historia jolloin ihmisiä tapatettiin, kidutettiin ja kadotettiin aika kovaa vauhtia pitkin maailmaa on juuri se syy siihen miksi tänä päivänä ovat varovaisia sääntöjen rikkomisessa.

Se on myös se syy miksi päättivät julistaa kriisitilanteen sillä silloin poliisin valtuudet suurenee...
 
Bryssel lienee monessa mielessä oiva mesta. Se on liikenteellisesti hyvässä paikassa ja siellä on kaiketi kaksikin hyvää ja isoa mestaa piilotella. Tukijoita väitetään olevan paljon ja Brysselillä on perinteitä monella elinkeinonalalla, joita terroristit joutuvat hyödyntämään, mm. pimeät paperit, rikollisten järjestämä taustamateriaali jne.

Brysselissähän on myös iso vankila kaikille ketkuille. Siellä istuvat kiinni jääneet ja ne, jotka ovat vielä vapaalla, ovat EU-parlamentin sisällä omissa toimistoissa. Okei, tuo oli vähän huono....mutta oli pakko.
 
panttivankitilanne – useita haavoittunut tulituksessa
ULKOMAAT | 24.11.2015 | 21:27 | PÄIVITETTY 21:270
STT, Aamulehti, Reuters

Reutersin mukaan Pohjois-Ranskassa lähellä Belgian rajaa on käynnissä panttivankitilanne. Pelastustoimen mukaan useita haavoittunut tulituksessa.
 
Pieleen mennyt pankkiryöstö twitterhuhujen mukaan. edit. Tai sitten kaupan ryöstöyritys. o_O
 
Viimeksi muokattu:

Toverivärillä. Jospa onkin niin, että nykyinen tilanne ja haasteet osoittavat tällaisen henkilöstörakenteen yksinkertaisesti vääräksi? Asia, jota pitäisi uskaltaa pohtia jokaisen turvallisuusorgaanin kohdalla, jokaisen. Siistin sisätyön sijaan ehkä ollaan tultu tilanteeseen, jossa pitää alkaa kelvata tympeä kenttätyö? Ja valita hlöstö ajan oloon sitä mukaa.

Asiat eivät aina välttämättä ole niin, kuin yksittäinen Wikipedian artikkeli kertoo.

Ranskassa on puolustusministeriön alainen Gendarmerie, jossa on about 100000 poliisia. Pitäisi toimia maalla ja rajoilla, mutta käytännössä toimii koko maassa. Pariisissa näkee enemmän Gendarmerie:n poliiseja verrattuna kansalliseen poliisiin.

Tuon lisäksi on varsinainen sisäasianministeriön alainen poliisivoima, jossa väkimäärä on about 150000.

Kun nuo suhteutetaan Ranskan asukaslukuun 66 miljoonaa, suhdeluku on aivan jotain muuta verrattuna esimerkiksi Suomeen.

Tuon mainitun DCRI 3300 organisaation vuotuinen budjetiksi Wikipedia ilmoittaa 41Me. Tuosta tulee kokonaista 12ke kuluja per henkilö vuodessa. Että melko pienellä palkalla hemmot pyyteettömästi toimivat. Tuolla rahalla toimitilat todennäköisesti ovat teltoissa..... Kellon pitäisi jo tässä vaiheessa alkaa piristä.

Ranska ei käytännössä ilmoita kansalliseen turvallisuuteen liittyvää henkilöstöä tai tarkempaa tehtäväkuvaan kuuluvaa organisaatiojakoa. Linjaorganisaatio ei sitä kerro.

Johannes
 
Muistakaa. Että noi aseet ei ole mitään verrattuna mitä on Ruotsissa käytetty viimesen 10v aikana. Kaikki ryöstöt, käsikrannatin nakkelut yms.
Noi jos olisi käytetty kohdistetusti, ni huh huijaa
 
Asiat eivät aina välttämättä ole niin, kuin yksittäinen Wikipedian artikkeli kertoo.

Ranskassa on puolustusministeriön alainen Gendarmerie, jossa on about 100000 poliisia. Pitäisi toimia maalla ja rajoilla, mutta käytännössä toimii koko maassa. Pariisissa näkee enemmän Gendarmerie:n poliiseja verrattuna kansalliseen poliisiin.

Tuon lisäksi on varsinainen sisäasianministeriön alainen poliisivoima, jossa väkimäärä on about 150000.

Kun nuo suhteutetaan Ranskan asukaslukuun 66 miljoonaa, suhdeluku on aivan jotain muuta verrattuna esimerkiksi Suomeen.

Tuon mainitun DCRI 3300 organisaation vuotuinen budjetiksi Wikipedia ilmoittaa 41Me. Tuosta tulee kokonaista 12ke kuluja per henkilö vuodessa. Että melko pienellä palkalla hemmot pyyteettömästi toimivat. Tuolla rahalla toimitilat todennäköisesti ovat teltoissa..... Kellon pitäisi jo tässä vaiheessa alkaa piristä.

Ranska ei käytännössä ilmoita kansalliseen turvallisuuteen liittyvää henkilöstöä tai tarkempaa tehtäväkuvaan kuuluvaa organisaatiojakoa. Linjaorganisaatio ei sitä kerro.

Johannes

Jep, ja kun olin Pariisissa pari vuotta duunissa, tuli vastaan lahinna Police Municipalin pikku-rellu/ loma-tossuvakea, joilla useimmilla reukut (tama oli 1999-2000), seka toisaalta CRS (suomeksi "Tasavallan turvallisuuskomppaniat"). Naissa on noin 13000 miesta, ja he eivat leiki. Ollenkaan.

Muistan kun kavelin sorvista himaan yhtena iltana ja kotiin meneva klassinen vasemman rannan paabulevardi (Boulevard St. Germain) oli suljettu CRS:n toimesta... kerroin lahimmalle kersantillle olevani Suomesta, asuvani toisella puolella ja mainitsin palvelleeni sotilaspoliisikomppaniassa varusmiehena. Rupateltiin siina hetken aikaa aiheesta, lahinna talvi ja naiset kiinnostivat kaveria Suomen osalta, lopuksi kysyin miksi heilla on FAMAS:it selassa ilman lippaita, vastaus oli kepeahko: "ah naa on tanaan vaan jotain vitun opettajia... odota kun tulee saatanan leipurien ammattiliitto tai maanviljelijat, sitten on kumiluodit ja kaasut kaikki kaytossa!"

https://en.wikipedia.org/wiki/Compagnies_Républicaines_de_Sécurité

Criticism
Their suppressive role and occasional abuse of force [3] towards protesters[4][5] or even school children [6] has led to criticisms among human rights supporters. There have also been a number of complaints against CRS officers on the subject of racism[7] and racial profiling.
 
Tama oli 'Police Nationale' vuonna 1961, kun esiintyi Algerian arabeilta laajempaa urputusta Pariisin keskustassa miekkareiden muodossa... ruumiit (konsensus head count n. 150-200) dumpattiin Seine-jokeen joka vei ne pois silmista.

Anteeksipyynto Pariisin Pormestarilta tuli jo 1998...:confused:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisin_verilöyly
 
Back
Top