Rauhanturvaajat turhan varovaisia

Käsittääkseni muuten on niin, että rauhanturvaamistoiminnan, interventiot mukaanlukien, ainoat kiistämättömät menestykset on saavutettu YK:n lipun alla ja paheksutulla tiukalla RoE:lla. "Dynaamisempien" operaatioiden tulokset ovat liki poikkeuksetta valuneet hiekkaan.

Se, että YK:n rauhanturvaoperaatioiden success rate ei ole kovin hyvä, ei ikävä kyllä poista sitä tosiasiaa, että interventioiden success rate vaikuttaa olevan vielä huonompi. Kun näin on, niin pidän sotimista hieman kyseenalaisena, ja sotimista vain sotimisen ja harjoittelun vuoksi jopa suorastaan moraalittomana.

Tämä on kyllä mielenkiintoinen pointti. Minulla ei riitä asiantuntemus siihen että tietäisin onko asia oikeasti näin, mutta oletan että näin kuitenkin on.

Niinpä kai se menee että väkivalta synnyttää väkivaltaa. YK:n lipun alla on turvallista ja rauhallista toimia sen tietää kaikki osapuolet joten homma skaalautuu ikään kuin sen mukaan. Kun ryhdytään pakottelemaan rauhaan niin vastapuoli ei suinkaan juokse alta pois vaan yleensä pistää hantiin ja koventaa omiakin otteitaan.

YK:n operaatiot voivat olla todella pitkiä, mutta se ei ole ongelma koska porukkaa ei tule sinkkiarkuissa eikä mielisairaina kotiin. Vähän toista se on siinä vaiheessa kun aletaan sotimaan edes puli tosissaan, operaatiot kestävät hädin tuskin vuotta, ja "operaatiotempo" on kohtuullisen matala, eli ei puhuta mistään salamasodasta, joten mitään järisyttäviä muutoksiakaan ei saada aikaan... Etenkin kun muutosten aikaan saaminen veisi vuosia, jopa vuosikymmeniä.

Ei sillä että rauhaan pakottaminen olisi turha työkalu, esim Bosniassa sitä olisi tarvittu ehdottomasta, Kosovon suhteen sitten jo vähän ylireagoitiin mutta parempi niin kuin että todistaa uutta etnistä puhdistusta. Afrikan kuvioista en tiedä, kaippa Ranskalaistenkin Malin operaatio oli tehokas, mutta jälleen kerran perusongelma on se että operaatio myös lopetettiin liian nopeasti joten sinällään menestyksellisen operaation hedelmät jäivät lunastamatta. Toki asiaa en ole seurannut enää pitkään aikaaan.

Tai no en tiedä... Ehkä olen ihan väärässä.
 
Ottamatta tässä vaiheessa kantaa kriisinhallintaoperaatioissa kerättäviin kokemuksiin ja niistä kansallisen puolustuksen tarpeisiin ammennettaviin hyötyihin, nostan kuitenkin esille erään näkökulman, jota hyvin harvoin käsitellään.

Onko kukaan koskaan sattunut miettimään, että kenen etuja ja intressejä suomalaiset, amerikkalaiset ja ylipäätään länsimaalaiset ovat lähi-idän (Libanon, Irak ja A-maa) valtioissa innolla sekä valtavalla panoksellaan turvaamassa ja edistämässä?

Lähi-idän väki tuskin muodostaa esimerkiksi eurooppalaisille tai suomalaisille minkäänlaista sotilaallista uhkaa, tai muutenkaan kykenisi levittämään omia keskinäisiä kriisejään länsimaihin.

Yhtä kukkenhaimia koko touhu.
 
Ottamatta tässä vaiheessa kantaa kriisinhallintaoperaatioissa kerättäviin kokemuksiin ja niistä kansallisen puolustuksen tarpeisiin ammennettaviin hyötyihin, nostan kuitenkin esille erään näkökulman, jota hyvin harvoin käsitellään.

Onko kukaan koskaan sattunut miettimään, että kenen etuja ja intressejä suomalaiset, amerikkalaiset ja ylipäätään länsimaalaiset ovat lähi-idän (Libanon, Irak ja A-maa) valtioissa innolla sekä valtavalla panoksellaan turvaamassa ja edistämässä?

Lähi-idän väki tuskin muodostaa esimerkiksi eurooppalaisille tai suomalaisille minkäänlaista sotilaallista uhkaa, tai muutenkaan kykenisi levittämään omia keskinäisiä kriisejään länsimaihin.

Yhtä kukkenhaimia koko touhu.

Eräänlaista panttipataljoonatoimintaahan se on. Ulkopolitiikkaa. Ja siksi sillä on niin vakaa ja raukea kannatus poliitikkojen piirissä.

Sotavalmis joukko toimimaan lampaita potkivia partahemmoja vastaan.....sotavalmis joukko toimimaan joukkoa vastaan, joka tulee kovaa ja rautakuorilla. Jepjep.
 
Ottamatta tässä vaiheessa kantaa kriisinhallintaoperaatioissa kerättäviin kokemuksiin ja niistä kansallisen puolustuksen tarpeisiin ammennettaviin hyötyihin, nostan kuitenkin esille erään näkökulman, jota hyvin harvoin käsitellään.

Onko kukaan koskaan sattunut miettimään, että kenen etuja ja intressejä suomalaiset, amerikkalaiset ja ylipäätään länsimaalaiset ovat lähi-idän (Libanon, Irak ja A-maa) valtioissa innolla sekä valtavalla panoksellaan turvaamassa ja edistämässä?


Joo. Meinasin samasta kirjoittaa, mutta aattelin että olkoon vaahtosuisuutta ja hippiagitaatiota tarpeeksi parin viestin tarpeisiin.

Varsinkin nuo Ranska-vetoiset Afrikka-operaatiot ovat sanoakseni mielenkiintoisia. Jenkeillä sentään on jonkin verran ihan aitoa idealismiakin mukana - ikävä kyllä realismia ei aina niinkään - mutta tietynlaista länsimaisen 1% tai 0,01% intressien edistämistä on noissa moderneissa siirtomaasodissa mielestäni kyllä havaittavissa. Ovatko nämä yhteneviä suomalaisten intressien kanssa, jaa-a.

Tai ainakin tälläinen mielikuva on syntynyt. Väärässäkin saatan toki olla. Kyynistynyt ainakin olen.

Sen tiedän, että useampi kuin yksi tai kaksi kohtuu fiksua, maailman asioita aktiivisesti tai jopa työn puolesta seuraavaa tuttua Kosovon ajoilta on todennut, että moraalisista syistä arveluttaisi lähteä työrukkaseksi joihinkin tai kaikkiin nykyisiin operaatioihin. Useimmat ovat vielä porukkaa, joilla edes lippalakki ei iki kuuna päivänä ole vasemmalle kallellaan.
 
En pidä Siinain, Kyproksen tai Namibian YK-operaatioita epäonnistuneina. Libanonissakin joukoilla oli paikallisille selvästi lisäarvoa. Tosin budjetin, jos olisin diktaattori, määräisin noihin aina kehitysapurahoista.

ISAF-operaatiossa olisimme voineet vastata operaatiosta vastaavien toiveisiin. On käsittämätöntä ja häpeällistä, että kaikenlaiset annikalapintiet raamittivat joukkojen toimintaa ikään kuin olisimme väärässä seurassa (Yhdysvallat), vaikka toimilla on YK:n valtuutus. Ei suomalaisista kansanedustajista koostuva valiokunta osaa junailla onnistunutta terrorisminvastaista touhua ja Afganistanin kansan elinolojen paranemista.

Ehkä valtuuksia heltiää paremmin, jos tulee joskus joku EU:n oma taisteluoperaatio. Vai sanovatko siihenkin, ettei meiltä ketään tai jos laitetaan, niin sitten vaikka joku huoltokomppania.
 
Mistäs näistä ennakolta tietää, mutta Irakista Georgian sotaan lennätetty Georgian keihäänkärki ei varsinaisesti vakuuttanut. Minä pahoin pelkään yli akateemisuuden ja liiallisen powerpointilla leikkimisen hämärtävän sodankäynnin todellisuuden. Vastaavia asevoimien täydellisiä eksymisiä on historiassa lukemattomia. Ranskan Maginot-linjan ympärille rakennettu itsepetos ehkä yksi näyttävimmistä esimerkeistä. Ja sehän muuten upposi meidän upseerikuntaan 1930-luvulla. Olihan se uusinta kansainvälistä osaamista. Nyt on ehkä toisin tai sitten ei. Kollektiivinen itsepetos on aina mahdollinen yhtenäisessä ja hierarkkisessa organisaatiossa.

Sotilasaikakausilehteä lukiessani joudun hämmästelemään erikoisia termejä ja kummallisia kaavioita. Iso osa jutuista näyttää nykyisin yksityisen sektorin konsulttien tuotoksilta. Yksinkertaisista asioista tehdään älyttömän mutkikkaita ja selkeä kieli muutetaan omituiseksi sanoilla kikkailuksi. Vaikuttamista on jokaisella sivulla. Vaikutetaan, vaikutetaan. Joku voisi laittaa välihuomautuksen, ettei muutamalla kranaatilla tai vähäisellä radiohäirinnällä ole hevon helvetin merkitystä, vaikka sitä kutsutaan millä nimellä tahansa.

Minä oikeasti pelkään upseerikunnan sortuneen joutavaan puuhasteluun ja detaljeilla hifistelyyn. Asioita katsotaan olemattoman pieninä sirpaleina tai sitten maailmaa hivelevinä kokonaisuuksina. Pelkästään sinun nimimerkkisi kertoo karua kieltään yhdestä tornin harharetkestä. Noita helvetin hattivatti-vaunuja voi viedä mihinkään taisteluun Suomen rintamilla. Niiden tykki ja panssari vastaavat T-26 vaunuja, jotka olivat kuolemanloukkuja jo kesällä 1944. Siinä ei paljoa optiikka auta, kun iivana odottaa talon takana sadan metrin päässä ja täräyttää tankilla päin näköä.

Olen samaa mieltä kanssasi, pitkä rauhan aika altistaa meidät höpöhöpölle. Todellisuus on helppo unohtaa.
Kysynkin, miten estämme sen? Pitäytyminen edellisen rähinän opeissa ei ole ratkaisu, koska maailma ja sotatekniikka on muuttunut niin paljon.
Miten sitten varmistamme, ettemme mene väärään suuntaan kun kehitämme puolustusvoimia?

Missä muuten olet turvassa jos se iivana on tankissaan 100 metrin päässä?
 
Poliittisia irtopisteitä erilaisissa "ytimissä" ja muiden pöytien ääressä on varmasti tarjolla. Toistan silti kysymyksen:

Kenen ja minkä valtion etujen puolesta länsimaat touhuavat nykyään lähi-idässä ja ovat touhunneet siellä varsin innokkaasti viimeisien vuosikymmenten aikana?

Sen verran autan, että siellä ei varmaankaan olla turvaamassa Suomen, Saksan, Ruotsin tai Yhdysvaltojen etuja eikä tärkein motiivi suinkaan ole edistää paikallisten pikkutyttöjen koulunkäyntimahdollisuuksia. Motiivit ja hyötyjät ovat ihan muut.
 
No mielestäni pääasiassa Lähi-Idässä touhutaan petrodollarin säilyttämisen puolesta. Öljyn myynti muussa valuutassa on kuolemantuomio. Kerro toki ketkä nykyisen maailmanjärjestyksen säilyttämisestä hyötyvät elleivät tavalliset ihmiset länsimaissa? Toki tietysti pitää ottaa huomioon että aika moni omistaa dollareita ja heidän velkakirjojaan kuin jenkit.
 
Olen samaa mieltä kanssasi, pitkä rauhan aika altistaa meidät höpöhöpölle. Todellisuus on helppo unohtaa.
Kysynkin, miten estämme sen? Pitäytyminen edellisen rähinän opeissa ei ole ratkaisu, koska maailma ja sotatekniikka on muuttunut niin paljon.
Miten sitten varmistamme, ettemme mene väärään suuntaan kun kehitämme puolustusvoimia?

Missä muuten olet turvassa jos se iivana on tankissaan 100 metrin päässä?


Suunnitellaan, tutkitaan, testataan ja kokeillaan. Tämän päälle rakennetaan taktiikka ja taktiikka tukevat mahdollisimman realistiset harjoitukset. Tietokoneiden myötä ylempien portaiden kouluttamiseen ja harjoituksissa rutinoitumiseen on tarjoutunut uusia mahdollisuuksia. Toistaiseksi tämä sektori taitaa tosin olla lapsenkengissä potentiaali huomioiden.

Vähän suuntaa:


" KESI-HARJOITUKSEN ONNISTUMISEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT

Komentaja- ja esikuntasimulaattori (KESI) on ollut käytössä vuodesta 2006 Maanpuolustuskorkeakoulun

taktiikan laitoksella Santahaminassa. Tutkielmassa tutkitaan tuotantokäytössä

kolme vuotta olleen simulaattorin toteutuneiden harjoitusten tekijöitä ja pyritään tunnistamaan

harjoitusten vahvuuksia. Harjoitus koostuu harjoitusjoukoista, -tilanteesta (eli skenaariosta)

ja -järjestelyistä. Elementit kokoaa yhteen harjoituksen johtaja, joka ohjaa toimintaa.

KESI-harjoitusten päätavoite on johtajien taktisen ajattelun ja viestivälineillä tapahtuvan johtamisen

harjaannuttaminen erilaisissa tilanteissa. Tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa menestystekijöitä

harjoitusten kehittämiseksi."


https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74259/E3887_Antikainen_AP_EUK61.pdf?sequence=1

Ei tosin vaikuta kovinkaan taloudelliselta tai tehokkaalta taktiikan hiomiseen. Sitoo paljon väkeä ja vie paljon aikaa. On sentään oikeaan suuntaan ja ensisijaisesti esinkuntatyöskentelyähän tuossa simuloidaan.

Päättäjillä pitäisi olla kaikilla tasoilla vahva rutiini taktiikan saralla ja heidän pitäisi kyetä huomioimaan joukkojen todellinen suoritusky sekä olosuhteet lähes vaistomaisesti. Useimmissa armeijoissa näin ei ole. Siksipä hyvin jäykät ja ennakolta määrätyt kuviot ovat olleet ja ovat edelleen olennainen osa sodankäynti. Meidän ei pidä tyytyä tähän, vaan kaikissa tilanteissa pitää pyrkiä käyttämään joukkoja tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Tämän kehitystyön me joudumme tekemään omissa puitteissamme. Vaatimustaso on ollut Suomessa aivan liian alhaalla, jos alkuasukkaiden metsästäminen Afganistanissa antaa jotain tällä saralla.
 
Kannattaa muistaa, että nuo simulaattorit ohjelmoidaan jonkun ammattisotilaan ohjeiden mukaisesti. Ne siis tietyllä tavalla tukevat meidän mallia toimia.
Mutta onko meidän malli sitten oikeasti toimiva, kun on oikeasti lyijyä ilmassa, asiat eivät ota sujuakseenkuten on ajateltu ja miehiä kuolee ja haavoittuu.
Muuttuuko komppaniapäällikön ajattelu kun hänen alaisensa alkavat kärsiä tappioita.

Toinen juttu on, on että mikään simulaattori ei voi korvata oikeaa kokemusta.
Meidän vastustajallamme, eli venäläisillä on sotakokemusta.

Eihän joku Talibaani ole kovin hieno vastustaja, mutta koska hän osoittanut olevansa sitkeä vastustaja, voidaan miettiä osaako hän järjestää ongelmia länsimaiselle taistelijalle.
 
Pitänee vähän humauttaa...

Jospa sitä oppia on tullut oikein reilustikin? Talebansissi käyttää "uudistettua taistelutapaa" pyrkiessään aiheuttamaan vastustajalle tappioita, mutta ei edes aio tai kykene pitämään kohteita. Näin hitihatimaiden sissit ovat aina toimineet, että sikäli homma on tuttua jo Indokiinasta ja Algeriasta.

Mitähän muuta opimme poliitikoiden vastuusta? Hehän miettivät lopultakin aina vain yhtä asiaa: valitaanko heidät uudelleen. :D

Suomessa Afganistanin sodan siviiliuhrien määrä ei ole herättänyt yhtä voimakasta julkista keskustelua kuin muualla Euroopassa. Erityisesti Saksan ja Hollannin politiikkaan sodan siviiliuhrien lukumäärä on vaikuttanut radikaalisti synnyttäen poliittisia skandaaleja. Euroopassa useat poliitikot ja sotilasjohtajat ovat joutuneet eroamaan tehtävistään Afganistanin sodan siviiliuhrien vuoksi. Mutta uskotteko, että poliitikkomme ovat seuranneet Saksaa aika tiiviisti? Luottamuspulan vuoksi joutivat eroamaan työministeri, Saksan puolustusvoimien komentaja, kansliapäällikkö ja lopuksi vielä kömpelön lausunnon takia presidentti.

Historiaa paksukalloisille veljilleni:

Yhdysvaltain sota Afganistanissa alkoi lokakuussa ilmaiskuilla, joiden vaikutuksia talebaneihin Kabulissa, Kandaharissa ja Jalalabadissa arvuutellaan vieläkin, mutta YK:n arvion mukaan 20 000 siviiliä kuoli. Suurin osa kuitenkin sen vuoksi, että poistuivat kodeistaan ja kuolivat nälkään ja tauteihin paetessaan Pakistaniin ja Iraniin. 4000 siviiliä kuoli hyökkäyksen asevaikutuksesta suoraan. Vuoden 2001 lopulla Yhdysvallat myönsi tämän.

Maaoperaatio alkoi. Vielä vuoteen 2007 mennessä Yhdysvallat oli saanut hengiltä siviilejä ja "talipaaneja" sikin sokin, mutta vähemmän huteja maaoperaation avulla. Samalla omat tappiot olivat jopa raskaita. Kun ajattelee nykyistä evakuointikykyä, suojia ja lääkintähuoltoa, näitä tappioita voi pitää huomattavina. Mitähän ne olisivat olleet 1960-luvulla! Osama ja ykköstalipaanit olivat vielä hengissä ja joivat minttuteetä Kalashnikovit sylissä.

Tämä ajankohta (2001-2007) oli vähän hankala meikäläisille poliitikoille. 2007 aikana alkoivat puntit tasoittua, mutta NATO johti edelleen murhajaisia. Taliban-liike syyllistyi vuoden aikana Afganistanissa useisiin sotarikoksiin ja siviilien tappamiseen. Erityisesti siviilejä tappavat talebanien itsemurhaiskut, sieppaukset ja murhat, jotka kohdistuvat mm. naisaktivisteihin, terveydenhuollon työntekijöihin ja uskonnollisiin johtajiin. Vuonna 2007 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana NATO:n, Yhdysvaltojen ja Afganistanin hallituksen joukot olivat kuitenkin tappaneet enemmän siviilejä kuin taleban-kapinalliset, mistä Washington Postkin huolestui yhdessä Human Right Watchin ja Amnestyn kanssa.

Yritä siinä nyt skandinaavisen sosiaalitanttavaltion ulkoasiainvaliokunnassa antaa actionhenkisille lisää köyttä.

YK:n tarkkailijat alkoivat korvamerkitä ruumiita. Arvion mukaan taliban-kapinalliset tappoivat vuoden 2008 aikana 800 siviiliä. Yhdysvaltojen ilmaiskut ja Afganistanin hallituksen joukot tappoivat 580 siviiliä. Käänne oli tapahtunut! Jippii. Seitsemän vuotta siihen meni ja aika helkkarinmoinen kasa raatoja, mutta nyt poliitikko saattoi huoahtaa: olimme hyvisten joukossa. Ehkä. Vuosi 2009 oli kaikkein verisin siviileille. Talibanin piikkiin saatiin 53% siviiliuhreista. Meni tiukaksi, koska juuri tuona vuonna Yhdysvallat aloitti melko mittavat ilmaiskut "terroristialueille". Vaan olipa uudistetun ikivanhan taistelutavan talibankin liikeellä omine epäsovinnnaisine menetelmineen.

Siviiliuhrien määrän pelättiin käännyttävän tavalliset afganistanilaiset NATO:n johtamia ISAF-joukkoja vastaan. YK-tarkkailijat arvioivat ettei konfliktiin löydetä ratkaisua elleivät siviilien kuolemat vähene radikaalisti. Barack Obama määräsi 30 000:n miehen lisäjoukon vuonna 2010 ja päätti kääntää asetelmat. Vuoden lopulla neljännes siviiliuhreista oli Yhdysvaltojen johtaman liittouman tappamia. Ne vähenivät edellisiin vuosiin verrattuna 30%.

Talibanin taktiikka toimi osittain. Niiden itsemurhaiskuaktiviteetti oli suoraan verrannollinen ilmaiskujen siviiliuhreihin. Kun ilmaiskut vähenivät, vähenivät itsemurhaiskut. Obama sai raportin kännyyynsä instituutilta National Bureau of Economic Research. Varmaan sanoi: No shit, Sherlock!

Norjassa on Verdens Gang-lehden mukaan kova vastustus (Nato-maa) vuoden 2010 paljastusten jälkeen. Myös Ruotsissa eräs tarkka-ampuja levitti juttua, jonka mukaan hänelle amerikkalaisohje oli, että kaikki epäilyttävät piti ampua oli akka tai lapsi. Ruotsissa mietitään porukan pois vetämistä - itse asiassa Suomessa on varmaan vähiten vastustusta.

Mitä tulee kokemuksiin... Olen todella kerettiläinen. Kansainvälisen keskuksen ainoa anti suomalaiselle perustaistelijalle on ollut se, että köpötellään keskellä pihaa aseen perä enemmän vatsan kuin olkapään puolella ja miten lipas vaihdetaan ennen sen tyhjenemistä sormi liipaisimella ja kohteeseen osoittaen.

Miinoitteet olivat muuten Jugoslaviassa ilkeämpiä ja joku serbi tai kroaatti kyllä ihan sotilas verrattuna noihin tienvarsipommeja kyhääviin unikonvartijoihin. En minä usko, että Afganistanista tarvitsee seisokkia saada tai luulla, että siinä on meidän sotamme malli.
 
Viimeksi muokattu:
Poliittisia irtopisteitä erilaisissa "ytimissä" ja muiden pöytien ääressä on varmasti tarjolla. Toistan silti kysymyksen:

Kenen ja minkä valtion etujen puolesta länsimaat touhuavat nykyään lähi-idässä ja ovat touhunneet siellä varsin innokkaasti viimeisien vuosikymmenten aikana?

Sen verran autan, että siellä ei varmaankaan olla turvaamassa Suomen, Saksan, Ruotsin tai Yhdysvaltojen etuja eikä tärkein motiivi suinkaan ole edistää paikallisten pikkutyttöjen koulunkäyntimahdollisuuksia. Motiivit ja hyötyjät ovat ihan muut.

Kun viitsii edes katsoa rahavirtojen suuntia, niin sylttytehtaat löytyvät.
 
Norjassa on Verdens Gang-lehden mukaan kova vastustus (Nato-maa) vuoden 2010 paljastusten jälkeen. Myös Ruotsissa eräs tarkka-ampuja levitti juttua, jonka mukaan hänelle amerikkalaisohje oli, että kaikki epäilyttävät piti ampua oli akka tai lapsi. Ruotsissa mietitään porukan pois vetämistä - itse asiassa Suomessa on varmaan vähiten vastustusta.

Mitä tulee kokemuksiin... Olen todella kerettiläinen. Kansainvälisen keskuksen ainoa anti suomalaiselle perustaistelijalle on ollut se, että köpötellään keskellä pihaa aseen perä enemmän vatsan kuin olkapään puolella ja miten lipas vaihdetaan ennen sen tyhjenemistä sormi liipaisimella ja kohteeseen osoittaen.

Miinoitteet olivat muuten Jugoslaviassa ilkeämpiä ja joku serbi tai kroaatti kyllä ihan sotilas verrattuna noihin tienvarsipommeja kyhääviin unikonvartijoihin. En minä usko, että Afganistanista tarvitsee seisokkia saada tai luulla, että siinä on meidän sotamme malli.

Joopa-joo. Jenkeillä on ollut pitkä oppimiskokemus. Heti vuoden 2001 jälkeen operaatioihin lähdettiin "kostamaan" ja pelin henkenä oli ampua ensin ja laskea ruumiita jälkeenpäin. Kun eurooppalaiset kumppanit vuosikymmenen naputti että Irakin tai Afganistanin sotaa ei voiteta ampumalla kaikkea mikä liikkuu, jenkitkin alkoivat hiljalleen oppia. Vuonna 2010 ISAF:in taktinen voimankäyttöohje oli jo varsin tiukka voimankäytön suhteen, tavoitteena oli minimoida oheistappiot. Ohjeen soveltaminen tietenkin vaihteli. Varmasti löytyi ääliköitä jotka antoivat mainitsemiasi "älä ota mitään riskejä" ohjeita, mutta oli toisenlaisiakin johtajia. Itse olin kerran todistamassa tiukkaa tilannetta, missä käytännössä saarrettu jenkki pataljoonankomentaja kielsi ilmarynnäkön oheistappioiden pelosta tilanteessa, jossa meikäläinen olisi käyttänyt voimaa.

Ihan varmaa on, että Afganistanin opetuksia ei sellaisenaan ja ilman harkintaa kannata tuoda Suomeen. Mutta kyllä siellä muutakin opitaan kuin lippaanvaihtamista. Jo pelkästään taisteluun joutumisen uhka on tuonut ryhtiä koulutukseen ja varusteiden kehittämiseen. Ja aika hyvin meidän porukat ovat A-maassa pärjänneet. Ylläköissäkään ei ole kukaan"jäätynyt", vaan tuleen on vastattu tehokkaasti ja tappioista huolimatta toiminta on jatkunut, päinvastoin kuin eräillä läntisillä naapureillamme. Joukkojen varustelutaso ja koulutustaso on ihan eri tasolla kuin aikanaan Bosniaan lähdettäessä.

Enkä aliarvioisi talebaneja. Ovat kuitenkin omalla maallaan vakavasti otettavia vastustajia. Toki joukossa on paljon paikalta palkattuja maanviljelijöitä ilman mitään sotilaskoulutusta, ja jotka eivät osuisi edes ladon seinään aseillaan. Mutta joukossa on myös hyvin kokeneita ammattisotilaita. Sieltä löytyy tyyppejä, jotka saavat kolmannen kevyen kranaatinheittimen kranaatin osumaan pienen joukkueen tukikohdan sisään keskellä yötä. Tai tyyppejä jotka osaavat suunnitella ja toteuttaa tehokkaan pataljoonatason iskuosastohyökkäyksen tietyn alueen valtaamiseksi.

Suurin arvo A-maassa on se, että siellä voi ihan oikeasti joutua taisteluun. Pelkkä väkivallan uhka on hyvä testi sotilaalle. Olen aivan kypsä ammattisotilaisiin jotka ovat valmiita kyllä "puolustamaan kotimaata mutta eivät lähde ulkomaille sotimaan". Jos jonnekin laillisesti eduskunnan päätöksellä laitetaan reserviläisiä, kyllä jokaisen ammattisotilaan pitäisi olla valmis lähtemään mukaan. Vapaaehtoisuus ulkomaan operaatioihin pitäisi ottaa ammattisotilailta pois. Motivoisi varmaan pitämään itsensä paremmassa fyysisessä kunnossa ja käymään ampumaradallakin vähän useammin...

Olen ollut sekä Balkanilla että A-maassa ja pidän jälkimmäistä paljon haastavampana ympäristönä. Miksi? Siksi että vaikka serbi voi olla parempi sotilas, he eivät kuitenkaan käyneet aktiiviseen sodankäyntiin ulkomaisia joukkoja vastaan. Balkanilla oli miinoitteita, mutta niitä ei valvottu jalkaväkiaseilla ja kevyillä heittimillä, eikä raivattuja miinoitteita käyty rakentamassa uudelleen heti pimeän tullen. Balkan oli lepokoti Afganistaniin verrattuna.
 
Puheloinen Ylen haastattelussa kertoi että oppiminen on sitä että kouluttaja voi sanoa että "Afganistanissakin rynkky piti purkaa pimeässä" alokkaille. Ei Jumalauta!
 
Olen ollut sekä Balkanilla että A-maassa ja pidän jälkimmäistä paljon haastavampana ympäristönä. Miksi? Siksi että vaikka serbi voi olla parempi sotilas, he eivät kuitenkaan käyneet aktiiviseen sodankäyntiin ulkomaisia joukkoja vastaan. Balkanilla oli miinoitteita, mutta niitä ei valvottu jalkaväkiaseilla ja kevyillä heittimillä, eikä raivattuja miinoitteita käyty rakentamassa uudelleen heti pimeän tullen. Balkan oli lepokoti Afganistaniin verrattuna.

Suomalaisessa kriisinhallintatehtävässä aivan varmasti A-maa on vaikeampi ympäristö.
 
Puheloinen Ylen haastattelussa kertoi että oppiminen on sitä että kouluttaja voi sanoa että "Afganistanissakin rynkky piti purkaa pimeässä" alokkaille. Ei Jumalauta!

Ehkä hieman yksinkertaistettu lausunto. Mutta onhan sillä merkitystä uskottavuuden kannalta, jos kouluttaja kertoo että: "Afganistanissa tuli tulitaistelussa tällainen asehäiriö ja silloin...." verrattuna "Kevyt aseopas sanoo näin ja lisäksi olen lukenut Korkeajännityksestä että..." ;-)
 
Mikä noissa nyt niin salaista on ettei voi kertoa taisteluista oli kyse sitten länsinaapureista tai suomalaisista? Ei tuossa enää mitään operatiivista ole nykyään.
 
Back
Top