Rauhanturvaajat turhan varovaisia

Suurin arvo A-maassa on se, että siellä voi ihan oikeasti joutua taisteluun. Pelkkä väkivallan uhka on hyvä testi sotilaalle. Olen aivan kypsä ammattisotilaisiin jotka ovat valmiita kyllä "puolustamaan kotimaata mutta eivät lähde ulkomaille sotimaan". Jos jonnekin laillisesti eduskunnan päätöksellä laitetaan reserviläisiä, kyllä jokaisen ammattisotilaan pitäisi olla valmis lähtemään mukaan. Vapaaehtoisuus ulkomaan operaatioihin pitäisi ottaa ammattisotilailta pois.
Ymmärrän pointin, että suomalaisen ammattisotilaan todellisen ammattitaidon kannalta olisi hyvä, että hän joutuisi testaamaan esimerkiksi stressinsietokykyään ulkomaisessa kriisipesäkkeessä tai jopa "päästä kokemaan" taistelutilanne. Että se valmistaisi kykyä oman maan puolustamiseen. Sehän se koko Puolustusvoima-yhtälön kuin yksittäisen kapparinkin kannalta on se ambivalenssi: valmistautua siihen, mitä ei päästä testaamaan realistisesti - ja jos tositilanteeseen ei päädytä, ollaan onnistuttu.
Nykyään taitavat upseereista ulkomaille lähteä ennenkaikkea he, jotka tähtäävät urallaan korkeampiin tehtäviin - liekö se jopa velvoite esimerkiksi yleisesikuntaupseereille? Eivät taida monetkaan upseerit ulkomailta lähteä "sotakokemusta" hakemaan.
Mutta kysäisenpä vielä, miten ajattelet, että upseerinuransa harkitseville myytäisiin ajatus siitä, että jos tahdot olla työksesi isänmaanpuolustaja, sinun on pakko puolustaa (henkesi kaupalla) jonkin muun tahon kuten yk:n esittämää etu maailmalla. Okei, yleismaailmallinen rauhanturvaaminen tms. on arvoltaan omissa silmissä todella merkittävää, mutta luopuisiko moni urahaaveestaan pelon vuoksi, että päätyisi "kuolemaan jonnekin ulkomaille". Millainen olisi aikataulutus pakkoreissulle, palkkauskäytäntö ja ennen kaikkea, miten paikka määrättäisiin kullekin sotilaalle - onhan oman kommenttisi perusteellakin kohteiden vaarallisuusasteissa eroja.
Meidän katon alla olemme mieheni kanssa ihan eri linjoilla tästä(kin) pv:n toimialaan kuuluvasta asiasta. Mieheni ei ole ollut missään vaiheessa kiinnostunut ulkomaille lähtemisestä, vaikka monet kurssikaverit ovat maailmalle suunnanneet. Itse olin ajatellut rauhanturvaajaksi lähtemistä, mutten "saanut lupaa kotoa". Ei sillä, ettenkö voisi tehdä itsenäisiä ratkaisuja elämässä, mutta parisuhdetta en tämän asian vuoksi olisi vaarantanut.
Miksikö sitten mieheni ei esim. YK-tarkkailijaksi ole hakeutunut, tai miksi minä en saanut lähteä. Jos tiivistän ajatuksen, se varmaan on, että se on vaarallista. Siellä kuolee ihmisiä. No, oma hirtehinen näkemykseni voisi seurailla Kari Suomalaisen vanhaa oivallusta: "sodassa monet selviävät hengissä, siviilissä ei kukaan."
 
Mikä noissa nyt niin salaista on ettei voi kertoa taisteluista oli kyse sitten länsinaapureista tai suomalaisista? Ei tuossa enää mitään operatiivista ole nykyään.

Toisinpäinkin näitä juttuja varmasti löytyy. Sotilasalaan taitaa kuulua aina ja vääjäämättä se, että "toisen" suoritukset ovat hieman huonompia kuin ne omat.
 
Mikä noissa nyt niin salaista on ettei voi kertoa taisteluista oli kyse sitten länsinaapureista tai suomalaisista? Ei tuossa enää mitään operatiivista ole nykyään.

Ihan sama onko operatiivista tai ei. On kielletty kertomasta. Sen minusta pitäisi riittää. Arvostan itse sitä että myös reserviläiset ovat pitäneet monet asiat omana tietonaan, vaikka niistä osa vois ollakin "raflaavaa" Iltapulu kamaa. Kertoo myös mielestäni SKJA:n hyvästä sisäisestä ryhmäkurista ja "taisteluhengestä" joka joukkoihin on syntynyt. Mutta ai niin nämäKIN asiathan ovat merkityksettömiä kotimaan puolustuksen kannalta!

Ymmärrän pointin, että suomalaisen ammattisotilaan todellisen ammattitaidon kannalta olisi hyvä, että hän joutuisi testaamaan esimerkiksi stressinsietokykyään ulkomaisessa kriisipesäkkeessä tai jopa "päästä kokemaan" taistelutilanne. Että se valmistaisi kykyä oman maan puolustamiseen. Sehän se koko Puolustusvoima-yhtälön kuin yksittäisen kapparinkin kannalta on se ambivalenssi: valmistautua siihen, mitä ei päästä testaamaan realistisesti - ja jos tositilanteeseen ei päädytä, ollaan onnistuttu.
Nykyään taitavat upseereista ulkomaille lähteä ennenkaikkea he, jotka tähtäävät urallaan korkeampiin tehtäviin - liekö se jopa velvoite esimerkiksi yleisesikuntaupseereille? Eivät taida monetkaan upseerit ulkomailta lähteä "sotakokemusta" hakemaan.
Mutta kysäisenpä vielä, miten ajattelet, että upseerinuransa harkitseville myytäisiin ajatus siitä, että jos tahdot olla työksesi isänmaanpuolustaja, sinun on pakko puolustaa (henkesi kaupalla) jonkin muun tahon kuten yk:n esittämää etu maailmalla. Okei, yleismaailmallinen rauhanturvaaminen tms. on arvoltaan omissa silmissä todella merkittävää, mutta luopuisiko moni urahaaveestaan pelon vuoksi, että päätyisi "kuolemaan jonnekin ulkomaille". Millainen olisi aikataulutus pakkoreissulle, palkkauskäytäntö ja ennen kaikkea, miten paikka määrättäisiin kullekin sotilaalle - onhan oman kommenttisi perusteellakin kohteiden vaarallisuusasteissa eroja."

Itse en oikeen pysty arvostamaan kapiaista joka on tehnyt uransa vain kotimaassa. Luettelet tuossa muutamia hyviä perusteita miksi näin on. On vaan nyt hiukan eri asia kun joutuu oikeasti johtamaan ja kohtaaman johtamisensa seuraukset...

Milestäni ulkomaanpalvelus tulisi olla pakollista kantahenkilökunnalle. Ne jotka eivät uskalla lähteä oikeisiin missioihin, voisivat sitten valita niitä turhan aikaisia auringotto-tarkkailija missioita...
 
Milestäni ulkomaanpalvelus tulisi olla pakollista kantahenkilökunnalle. Ne jotka eivät uskalla lähteä oikeisiin missioihin, voisivat sitten valita niitä turhan aikaisia auringotto-tarkkailija missioita...

Korostan vielä, että omasta mielestäni tuo pakollinen kriisialuekeikka tms. olisi hyväksi suomalaiselle upseerille. Mutta mieheni ei ole nähnyt sitä tarpeelliseksi; tuskin tuo pelko on olennaisin syy, ehkä enemmän mukavuudenhalu. Ja tässäpä se ristiriita on jälleen: mies, joka valmistautuu työkseen melkoiseen mukavuusasteen tippumiseen koko yhteiskunnan kannalta, jos sota realisoituisi.
Moni rauhanturvaajana toiminut reserviläinen varmaan pitää tätä ulkomaankokemuksen puuttumista yhtenä heikkona kohtana niissä upseereissa, joita kohtaa ja tämä lisännee kriittisyyttä oman maamme upseeristoa kohtaan (kuten ketjussa kolmesta uudesta kenraalista voi lisää lukea). Tietysti jossain mielessä minun on pakko ymmärtää puolison valintoja, vaikken niitä itse arvostaisi.

BTW: Olisikohan niin, että jos meille tulisi ammattiarmeija kokonaisuudessaan, heille sitten työsopimukseen tuo ulkomaankomennus sitten sisällytettäisiin?
 
BTW: Olisikohan niin, että jos meille tulisi ammattiarmeija kokonaisuudessaan, heille sitten työsopimukseen tuo ulkomaankomennus sitten sisällytettäisiin?

Näin on Ruotsissa. Itse asiassa keikkaa ei vain "edellytetä" vaan itseasiassa "luvataan" sopimuskauden aikana...sen verran parempi on palkkaus missioilla kotimaan töihin verrattuna. :)
 
Ymmärrän pointin, että suomalaisen ammattisotilaan todellisen ammattitaidon kannalta olisi hyvä, että hän joutuisi testaamaan esimerkiksi stressinsietokykyään ulkomaisessa kriisipesäkkeessä tai jopa "päästä kokemaan" taistelutilanne. Että se valmistaisi kykyä oman maan puolustamiseen. Sehän se koko Puolustusvoima-yhtälön kuin yksittäisen kapparinkin kannalta on se ambivalenssi: valmistautua siihen, mitä ei päästä testaamaan realistisesti - ja jos tositilanteeseen ei päädytä, ollaan onnistuttu.
Nykyään taitavat upseereista ulkomaille lähteä ennenkaikkea he, jotka tähtäävät urallaan korkeampiin tehtäviin - liekö se jopa velvoite esimerkiksi yleisesikuntaupseereille? Eivät taida monetkaan upseerit ulkomailta lähteä "sotakokemusta" hakemaan.
Mutta kysäisenpä vielä, miten ajattelet, että upseerinuransa harkitseville myytäisiin ajatus siitä, että jos tahdot olla työksesi isänmaanpuolustaja, sinun on pakko puolustaa (henkesi kaupalla) jonkin muun tahon kuten yk:n esittämää etu maailmalla. Okei, yleismaailmallinen rauhanturvaaminen tms. on arvoltaan omissa silmissä todella merkittävää, mutta luopuisiko moni urahaaveestaan pelon vuoksi, että päätyisi "kuolemaan jonnekin ulkomaille". Millainen olisi aikataulutus pakkoreissulle, palkkauskäytäntö ja ennen kaikkea, miten paikka määrättäisiin kullekin sotilaalle - onhan oman kommenttisi perusteellakin kohteiden vaarallisuusasteissa eroja.

Itse lähdin kehittämään ammattitaitoani ja koska katsoin sen velvollisuudekseni. Ja paljon osin asioita jotka palvelevat suoraan kotimaan puolustusta. Toki nykyään on vaikea päästä ylempiin tehtäviin ilman ulkomaan kokemusta, mutta kyllä meillä on kenraaleitakin jotka eivät ole koskaan palvelleet ulkomailla.

Eiköhän se peruste olisi yksinkertaisesti - "kuuluu tähän ammattiin". Ei poliiseilta ja palomiehiltäkään kysytä vapaaehtoisuutta, vaan edellytetään että riskeeraavan henkensä jos niin tilanne vaatii. Miksi ammattisotilas olisi eri asemassa? Kuten aiemmin sanoin, jos eduskunta ja presidentti laillisessa järjestyksessä lähettävät sotilaita ulkomaan operaatioihin, miksi ammattisotilas voi sanoa "Ei kiitos"? Ymmärrän reserviläisten osalta vapaaehtoisuuden, mutta en"ammattilaisten".

Rekrytoinnissa jokunen voisi jäädä tulematta alalle, mutta toisaalta toistaiseksi meillä on riittänyt tulijoita joista valita. Voitaisiin ehkä muutama tutkijatyyppi ja virkamiesmäinen leipäpappi menettää, tilalle tulisi todennäköisemmin enemmän toimintahakuisia tyyppejä. Ja jos hakeutuminen kovasti vähnee, sitten pitää kehittää palvelussuhteen ehtoja, ihan niin kuin kaikissa muissakin ammateissa.

Joku joku on niin mukavuushaluinen, ettei halua kehittää itseään ammattisotilaana ulkomailla on mielestäni väärässä ammatissa. Kuolemanpelkoa voi hoitaa pitämällä itsensä hyvässä kunnossa ja ylläpitämällä sotilaan taitoja, sodassa ammattimiehiä kuolee paljon vähemmän kuin amatöörejä.

Palvelussuhteen ehdot on nykyään jo porrastettu operaatioiden vaarallisuuden mukaan, samalla järjestelmällä voitaisiin toimia vaikka osa lähtisikin pakolla. Kun kaikkien pitäisi käydä ulkona, olisi itseasiassa nykyistä helpompi rytmittää ulkomaanpalvelus kotimaan tehtäviin. Henkilöstöalan suunnittelijoiden tehtävät helpottuisivat huomattavasti kaikilla tasoilla. Ylemmissä esikunnissa kun voisi pitkäll tähtäimellä täyttää eri ulkomaantehtävät niin että se sopisivat henkilöstön urakiertoon ja joukko-osastoissa kun henkilöstöä ei yhtäkkiä häviä rivistä kun joku tehtävä johon ei ole saatu täyttöä pitää nopeasti täyttää ja joku ilmoittautuu vapaaehtoiseksi.
 
Moni rauhanturvaajana toiminut reserviläinen varmaan pitää tätä ulkomaankokemuksen puuttumista yhtenä heikkona kohtana niissä upseereissa, joita kohtaa ja tämä lisännee kriittisyyttä oman maamme upseeristoa kohtaan (kuten ketjussa kolmesta uudesta kenraalista voi lisää lukea). Tietysti jossain mielessä minun on pakko ymmärtää puolison valintoja, vaikken niitä itse arvostaisi.

BTW: Olisikohan niin, että jos meille tulisi ammattiarmeija kokonaisuudessaan, heille sitten työsopimukseen tuo ulkomaankomennus sitten sisällytettäisiin?

Näinkin voi olla. Suomalaisia on perinteisesti johdettava edestä ja omalla esimerkillä. Ei "Korsu-Kustaita" viime sodissakaan paljon arvostettu. Ja jos ammattiarmeijaan mentäisiin (toivottavasti ei mennä), ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin tehdä ulkomaanpalveluksesta pakollista.
 
Ihan sama onko operatiivista tai ei. On kielletty kertomasta. Sen minusta pitäisi riittää. Arvostan itse sitä että myös reserviläiset ovat pitäneet monet asiat omana tietonaan, vaikka niistä osa vois ollakin "raflaavaa" Iltapulu kamaa. Kertoo myös mielestäni SKJA:n hyvästä sisäisestä ryhmäkurista ja "taisteluhengestä" joka joukkoihin on syntynyt. Mutta ai niin nämäKIN asiathan ovat merkityksettömiä kotimaan puolustuksen kannalta!

Ai kuka on kieltänyt?
 
Viimeksi muokattu:
-
 
Viimeksi muokattu:
Ja mitäs se sitten tarkemmin kieltää kertomasta?

"Kriisinhallintahenkilöstöön kuuluva sitoutuu olemaan ilman lupaa mainitsematta mitään sellaisia palvelusta koskevia asioita, jotka on ilmoitettu salaisiksi tai luottamuksellisiksi tai ovat luonteeltaan sellaisia, taikka joita ei muutoin ole tarkoitettu julkisuutta tai sivullisia varten. Tämä vaitiolovelvollisuus ei lakkaa palvelussuhteen päättyessä."
 
Ei kai kukaan voi julistaa salaiseksi tai luottamukselliseksi kenenkään omaa taistelukokemusta kun näistä tilanteista on myös uutisoitu tyyliin "partiota vastaan avattiin tuli, vastapuolen tappioista ei ole tietoa". Kun kuitenkin kranaatinheittimellä on vedetty rakennuksia matalaksi tv-ohjelmankin mukaan joka käsitteli rauhanturvaajien traumoja ja vammoja. "Suomi ei käy sotaa Afganistanissa!" Toivottavasti joku tulevaisuudessa kirjoittaa kirjan johon saadaan oikeaa tietoa ja suoraa puhetta eikä liturgiaa ja "annetaan ymmärtää muttei kerrota" -paskaa.
 
En paljoa tiedä rauhanturvaamisesta joten korjatkaa jos olen väärässä. Eikö rauhanturvaamisen päämäärä ole rauhoittaa jokin konflikti siten, että siellä saadaan osapuolet rauhoittumaan ja luodaan perusta paikallisen elämänkulun rattaiden pyörimiselle? Eli siis saadaa lapset kouluun sekä isät ja äidit töihin. Olen usein ihmetellyt sitä kuinka YK ikään kuin odottaa, että osapuolet ovat kyllästyneet tappamiseen ja tuhoamiseen ja sitten mennään paikalle vartioimaan raunioita. Pitäisi reagoida heti, ennenkuin viha valtaa koko alueen. Miksi ei lähetetty jo puoli vuotta sitten 200 rt-miestä ja -naista Keski-Afrikkaan? Tai Sudaniin? Jossain vaihessa ei näissä maissa ole edes mitään pelastettavaa jäljellä... En haluaisi tulla tänne moralisoimaan, mutta eikö meidän kuuluisi olla siellä, missä voidaan saada suurin vaikutus maailmanrauhan edistämiseksi? Jotta me se voitaisiin tehdä on asetettava konfliktin uhrien etu meidän oman etumme edelle. Rauhanturvaamisen hyödyt omalle maalle ovat täten pelkkä sivutuote, vaikka se tuntuukin täällä olevan melkein pääpuheenaihe.
 
Niinhän se on ja samaa sanoi Puheloinenkin haastattelussa johon myös viittasin siinä kohdassa missä kerrottiin saaduista hyödyistä. Ironisesti tottakai. Ylen Areenasta löytyy varmasti pätkä aiheesta vielä. Aikaisin konflikteihin puuttuminen tod. näk. olisi parasta, halvinta ja ennaltaehkäisevintä kehitysyhteistyötä. Mutta politiikot eivät pysty reagoimaan tarpeeksi nopeasti, heille ei halua koska eivät osaa valita puoltaan, YK:lle syystäkin ei haluta antaa omia joukkoja (World Government) päätäntävaltaan ja lisäksi pelätään omia tappioita. YK niin kauan kuin suurilla mailla on veto-oikeus on tehoton puuttamaan kriiseihin, esim. Afrikan unioni tekee paljon parempaa työtä. YK:lta saadaan tyypillisesti jälkikäteen mandaatti. Yhdysvaltalaiset pelastavat henget ensin.
 
Itse en oikeen pysty arvostamaan kapiaista joka on tehnyt uransa vain kotimaassa. Luettelet tuossa muutamia hyviä perusteita miksi näin on. On vaan nyt hiukan eri asia kun joutuu oikeasti johtamaan ja kohtaaman johtamisensa seuraukset...

Milestäni ulkomaanpalvelus tulisi olla pakollista kantahenkilökunnalle. Ne jotka eivät uskalla lähteä oikeisiin missioihin, voisivat sitten valita niitä turhan aikaisia auringotto-tarkkailija missioita...

Eiköhän se peruste olisi yksinkertaisesti - "kuuluu tähän ammattiin". Ei poliiseilta ja palomiehiltäkään kysytä vapaaehtoisuutta, vaan edellytetään että riskeeraavan henkensä jos niin tilanne vaatii. Miksi ammattisotilas olisi eri asemassa? Kuten aiemmin sanoin, jos eduskunta ja presidentti laillisessa järjestyksessä lähettävät sotilaita ulkomaan operaatioihin, miksi ammattisotilas voi sanoa "Ei kiitos"? Ymmärrän reserviläisten osalta vapaaehtoisuuden, mutta en"ammattilaisten".

Erittäin hyvä kommentteja sieltä eturivistä.
Jotenkin ymmärrän vielä vanhempien vakanssien kohdalla, mutta uusien ammattisotilaiden työ/virkaehtosopimuksessa tulisi olla pykälä joka ei anna vaihtoehtoa lähtemisen suhteen.
Jos olen oikein ymmärtänyt herrat ovat PV,n nuorempaa palkattua henkilöstöä. Kirjoituksissanne huokuu jotain joka saa minut epäilemään kirjoituksiani PV,n henkilöstö virakamiesmäistymisestä, ainakin kokonaisuudessaan.
 
Niinhän se on ja samaa sanoi Puheloinenkin haastattelussa johon myös viittasin siinä kohdassa missä kerrottiin saaduista hyödyistä. Ironisesti tottakai. Ylen Areenasta löytyy varmasti pätkä aiheesta vielä. Aikaisin konflikteihin puuttuminen tod. näk. olisi parasta, halvinta ja ennaltaehkäisevintä kehitysyhteistyötä. Mutta politiikot eivät pysty reagoimaan tarpeeksi nopeasti, heille ei halua koska eivät osaa valita puoltaan, YK:lle syystäkin ei haluta antaa omia joukkoja (World Government) päätäntävaltaan ja lisäksi pelätään omia tappioita. YK niin kauan kuin suurilla mailla on veto-oikeus on tehoton puuttamaan kriiseihin, esim. Afrikan unioni tekee paljon parempaa työtä. YK:lta saadaan tyypillisesti jälkikäteen mandaatti. Yhdysvaltalaiset pelastavat henget ensin.

Jeps. Afrikan unioni tuntuu tekevän pääasiassa ne rauhoitus hommat, tappiot on kohtuu kovia. Tsadin operaation alla tästä oli juttua Suomen Sotilaassa, käytännössä siis Valkoinen mies tulee kentälle sitten kun vaikein tilanne on hoidettu.
 
Ranskalaisilla lienee ollut verisiäkin operaatioita Afrikassa. Heillä on perinteitä ja etuja vaalittavana kyseisellä mantereella.
 
Plus Ranskalla on kahdenvälisiä puolustus-/avunantosopimuksia monen Afrikan maan kanssa siirtomaa-ajan peruilta.
 
Back
Top