Ruotsi nöyristellee Venäjää, Suomi peesaa

Mikäs hätä tässä hommassa on? Suomen UTVA teki hyvän ja tasapainoisen päätöksen, jossa osoitetaan yhteistyöhalukkuutta Ruotsin ja Yhdysvaltojen suuntaan ja samalla pidetään terve pesäero sitoutumisesta Baltian puolustukseen, siis ennen kuin ollaan turvallisesti NATO:ssa. Venäjä tiedusteli päätöksen jälkeen että mistä on kyse ja sai vastauksen jo julkisuudessa olleiden tietojen mukaan.

Sama järjestys Ruotsissa. Siellä vaan lehdistö haluaa hysterisoida tätäkin asiaa ja nostattaa meteliä niinkuin entisen, jo kauan aikaa sitten entisen suurvallan historialliseen itsetuntoon vain sopii.

Ennen kuin siellä NATO-täysjäsenyydessä ollaan, pitääkin olla kieli keskellä suuta ja hyvin tarkkana. UTVA-päätös Ämarin harjoituksesta oli oikein oikein sopiva ja kaunis. Voihan siitäkin itkeä toiselta laidalta että nyt tulee eka kertaa USA:n hävittäjät harjoittelemaan Suomen ilmatilaan.

Ruotsilla on varaa kiukutella ja repiä otsikoita vähän paremmin kun se on Suomen selän takana, mikä ei ole tietenkään uutta.
 
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1...ältä-tuli-tarkennuspyyntö-lentoharjoituksesta

UM vahvistaa: Venäjältä tuli tarkennuspyyntö lentoharjoituksesta.
Venäjä on esittänyt kysymyksiä Viron maaliskuisesta lentoharjoituksesta, kertoo ulkoasiainministeriön valtiosihteeri Peter Stenlund.

– Kyseessä on rutiininomainen tiedontarkennuspyyntö, johon on vastattu, Stenlund kertoo.

Stenlundin mukaan Venäjän pyyntö oli asiallinen, eikä siinä ole ministeriön näkökulmasta mitään dramaattista. Vastaavanlaiset pyynnöt ovat erittäin tavallisia. Tarkennuspyyntö tuli sen jälkeen, kun ulkoasiainvaliokunta oli päättänyt osallistumisesta.

Eihän tuosta voi muuta kuin epäillä että ET valehtelee tai sitten ei tiedä mitä UM;ssä tapahtuu. Vai olisiko kyseessä alkavasta dementiasta että on muistikatkoja. THC kun on rasvaliukoista niin ei kai se aivoille voi olla terveellistä....
 
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/384040/UM-vahvistaa-Venäjältä-tuli-tarkennuspyyntö-lentoharjoituksesta

Eihän tuosta voi muuta kuin epäillä että ET valehtelee tai sitten ei tiedä mitä UM;ssä tapahtuu. Vai olisiko kyseessä alkavasta dementiasta että on muistikatkoja. THC kun on rasvaliukoista niin ei kai se aivoille voi olla terveellistä....

Mutta aika naiivia ajatella, ettei jäisi kiinni valehtelusta. Eli mielenkiintoista nähdä, miten ET kommentoi, kun kuitenkin hänen ministeriönsä kautta tullut kysely ja hän muka vasta nyt kuulee ensimmäisen kerran asiasta.
 
Ilmavoimat ei varmaan missään vaiheessa edes ehdottanut operointia Ämäristä tai mistään muustakaan vieraan valtion tukikohdasta. Miksi. Olisiko syynä ihan vaikka kustannukset. Siirrät koneet ja tukeutumisjärjestelmän kotitukikohdasta ulkomaille moninertaistaa kustannukset. Viime vuosina on tainnut olla tapana osallistua yhteen ulkomaiseen harjoitukseen. Mutta kyllä näistä tietysti voi rakennella vaikka minkälaisia skenaarioita jos vaan haluaa.

Kumpaan se yhteydenotto nyt tapahtui? Presidentinkansliaan vai Ulkoministeriöön. Kuinka paljon tällaisia tiedontarkennuspyyntöjä tapahtuu? Tapahtuuko nämä virkamiestasolla vai onko ministeri osallisena? Kuinka paljon näitä tapahtuu suomalaisten toimesta? Nämäkin asiat voi aina sysätä yksittäisten henkilöiden niskaan jos asian haluaa valita sen helpoimman tien.
 
Mikäs hätä tässä hommassa on? Suomen UTVA teki hyvän ja tasapainoisen päätöksen, jossa osoitetaan yhteistyöhalukkuutta Ruotsin ja Yhdysvaltojen suuntaan ja samalla pidetään terve pesäero sitoutumisesta Baltian puolustukseen, siis ennen kuin ollaan turvallisesti NATO:ssa. Venäjä tiedusteli päätöksen jälkeen että mistä on kyse ja sai vastauksen jo julkisuudessa olleiden tietojen mukaan.

Sama järjestys Ruotsissa. Siellä vaan lehdistö haluaa hysterisoida tätäkin asiaa ja nostattaa meteliä niinkuin entisen, jo kauan aikaa sitten entisen suurvallan historialliseen itsetuntoon vain sopii.

Ennen kuin siellä NATO-täysjäsenyydessä ollaan, pitääkin olla kieli keskellä suuta ja hyvin tarkkana. UTVA-päätös Ämarin harjoituksesta oli oikein oikein sopiva ja kaunis. Voihan siitäkin itkeä toiselta laidalta että nyt tulee eka kertaa USA:n hävittäjät harjoittelemaan Suomen ilmatilaan.

Ruotsilla on varaa kiukutella ja repiä otsikoita vähän paremmin kun se on Suomen selän takana, mikä ei ole tietenkään uutta.

No...jos Suomi monesti ajattelee olevansa aina maailmanpolitiikan polttopisteessä ja maailman ehkä kolmanneksi tärkein maa, niin Ruotsi tietää olevansa VÄHINTÄÄN maailman tärkein maa pömpööseine suurvaltauhoineen.

Tämä kohkaaminen ja pömpöösin suurvaltapelleilyn lämmittely (joka oli ranskalaisten Versailles-meiningin apinointia) sekä pölvästi lehdistö ja kohkaavat poliitikot on Ruotsi-Suomi puolustusliiton kannalta suurempi händikäppi kuin lähes puuttuvat Ruotsin maavoimat.
 
Koettakaa nyt kestää vielä muutama vuosi. Sitten kun NATO napsahtaa voidaan räkyttää Venäjälle niinkus pikkupoika ison veljen selän takana ja kaikille, KAIKILLE palaa potenssi vuosikausien nöyristelyn ja maan tuhkassa ryömimisen jälkeen. Silloin lauletaan:

"...jääkäreillä mukanaan on menestys ja onni, Hornetin siiven alla roikkuu amerikkalainen pommi..."

Ei vaiskaan, meillä ei ole mitään syytä hävetä Historiallisten Näyttöjemme valossa. Ja tällä tarkoitan tietysti Venäjän tiputtamista jääkiekossa Sotshin kisoissa juuri ennen Ukrainan rähinöitä.

Kuka muu olisi pystynyt siihen? Kuka muu olisi USKALTANUT sen tehdä ??!!?? Putinin katseen alla? :D:D:D

Eikä siitäkään seurannut kuin muutama hassu ilmaloukkaus. Joihin vastattiin jämäkkyydellä ja staminalla.
 
Uskaltaako se rohkeista rohkein, eli NATO-Viro tehdä Volodjalle näin:

Bg2HbEzIMAAuWrq.jpg:large

Putinin ajatuskupla: Ei v***u, nyt ei kai auta muu kuin vallata Krim...
 
Hyvin kulkee tieto, eikun eikun joo :solthum:.

Ulkopoliittinen johto sekoilee taas? - Haglund ei tiennyt Venäjän yhteydenotosta

Suomen ulkopoliittinen johto antoi ristiriitaista tietoa liittyen Venäjän kyselyyn Viron ilmasotaharjoituksesta.

Ruotsalaislehti Expressen paljasti tänään Venäjän Ruotsin-lähettilään pyytäneen Ruotsilta yksityiskohtaisia tietoja Viron Ämarissa maalis-huhtikuussa järjestettävästä ilmasotaharjoituksesta, johon Ruotsin ja Suomen ilmavoimien on tarkoitus osallistua Viron ja Yhdysvaltojen rinnalla. Lehden mukaan Venäjä on ollut asiasta yhteydessä myös Suomen johtoon.

Puolustusministeriöstä kerrottiin ensin IS:lle, ettei Venäjän tiedetä olleen heihin asiasta yhteydessä. Myöhemmin puolustusministeri Carl Haglund (r) kertoi saaneensa juuri kuulla, että Venäjän suurlähetystöstä ollaan otettu yhteyttä ulkoministeriöön sen jälkeen, kun Suomi oli päättänyt harjoitukseen osallistumisesta ja tiedottanut siitä.

Ulkoministeriö taas kertoi myöhemmin iltapäivällä Venäjän suurlähetystön olleen suoraan yhteydessä myös puolustusministeriöön.

Puolustusministeri Carl Haglund, Venäjän yhteydenotto ei ollut teidän tiedossanne ennen iltapäivää. Onko Suomen ulkopoliittisessa johdossa ollut jokin katkos tiedonkulussa?

– Ei pidä sekoittaa kahta asiaa toisiinsa. Tämä Ruotsin keskustelu liittyy siihen, että Ruotsia oli painostettu ennen päätöksentekoa. Oma pointtini oli, että onneksi meihin ei kohdistunut vastaavaa.

– On ihan normaalia, että ulkoministeriö antaa lisätietoja siitä, mistä ulkoministeriö tiedottaa, sillä kaikki UTVAn (ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta) tiedotetaan heiltä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että UM:stä pyydetään tietoja. Siltä osin tässä ei ole ollut mitää tietokatkosta.

Suomen osallistuminen Viron sotaharjoitukseen aiheutti kohun jo tammikuussa, kun Helsingin Sanomat kertoi asian synnyttäneen kiistan Suomen ulkopoliittisessa johdossa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424062972776.html?pos=ksk-trm-uuti-ospu
 
Koettakaa nyt kestää vielä muutama vuosi. Sitten kun NATO napsahtaa voidaan räkyttää Venäjälle niinkus pikkupoika ison veljen selän takana ja kaikille, KAIKILLE palaa potenssi vuosikausien nöyristelyn ja maan tuhkassa ryömimisen jälkeen. Silloin lauletaan:

"...jääkäreillä mukanaan on menestys ja onni, Hornetin siiven alla roikkuu amerikkalainen pommi..."

Ei vaiskaan, meillä ei ole mitään syytä hävetä Historiallisten Näyttöjemme valossa. Ja tällä tarkoitan tietysti Venäjän tiputtamista jääkiekossa Sotshin kisoissa juuri ennen Ukrainan rähinöitä.

Kuka muu olisi pystynyt siihen? Kuka muu olisi USKALTANUT sen tehdä ??!!?? Putinin katseen alla? :D:D:D

Eikä siitäkään seurannut kuin muutama hassu ilmaloukkaus. Joihin vastattiin jämäkkyydellä ja staminalla.

Eli nato-valtiot ärsyttää tahallaan räkyttämällä Venäjää mutta Venäjässähän ei ole mitään vikaa? Hyvin sä vedät, tuon repliikin perusteella voisi ihan helposti luulla, että olet kirjoittelet Kremlin piikkiin. En todellakaan syyttele, sanonpahan vaan millainen käsitys sun kirjoittamasta tekstistä muodostuu. Selkeää venäjämielistä propaganda-puhetta suollat. Miksi?

Noi sun juttus on pateettisia. Vitullista paskaa IMHO. Jätä vittuilu niille jotka sen osaa.
 
No ei kai nyt sentään? Ei kai tässä nyt käy niin että noita viestejä luetaan kuin piru raamattua?
 
Kun en tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, kysyi neuvoa vanhalta ystävältäni Jack Daniel's:ltä, hän yllytti ottamaan vielä toisen.

Koko juttu alusta loppuun on niin älytön, ettei siihen oikeastaan olisi syytä edes puuttua, mutta käyhän sen seuraaminen sentään aikusviihteen korvikkeena. Huolestetuttavaa on, että tämäkin "case" vahvistaa kansalaisten huolta siitä, kykeniskö poliittinen johtomme toimimaan jämäkästi jos maamme joutuisi vakavan turvallisuuspoliitisen kriisin eteen. Huoli on aiheellinen! Venäjän ymmärtämisestä on tullut taiteenlaji ja kansallisessa ripaskassa potkitaan omia nilkkaan sen sijaan, että häädettäisiin susia.

Viimeisin tieto; Venäjän suurlähetystön pyytäessä lisätietoja harjoituksesta, sille lyötiin käteen pari päivää vanha lehdistötiedote. Haglund on pahoillaan jos Venäjä on painostanut Ruotsia harjoituksen pitopaikan suhteen, ei kuitenkaan Suomea, eikä vasitenkaan tunnusta, että Ruotsi olisi kannellut asiasta Suomelle.

Harjoitus on minkä tahansa (paitsi suomalaisen) mittapuun mukaan viaton, mutta kyllä siitä vielä elämää suurempi juttu saadaan aikaan.
 
Eli nato-valtiot ärsyttää tahallaan räkyttämällä Venäjää mutta Venäjässähän ei ole mitään vikaa? Hyvin sä vedät, tuon repliikin perusteella voisi ihan helposti luulla, että olet kirjoittelet Kremlin piikkiin. En todellakaan syyttele, sanonpahan vaan millainen käsitys sun kirjoittamasta tekstistä muodostuu. Selkeää venäjämielistä propaganda-puhetta suollat. Miksi?

Noi sun juttus on pateettisia. Vitullista paskaa IMHO. Jätä vittuilu niille jotka sen osaa.
Muista yrjö, että se koira älähtää johon kalikka kolahtaa. :D
 
Läppäkeisari iski
 
Noh, olisihan se pitänyt arvata, että UM ja Erkki siellä taas suheeraa... :)
On se ihan ihmeellistä ettei tuota demaripaisetta kukaan puhkaise pois... jessus.
 
Venäjä kielsi Suomelta lennot Viron ilmatilassa

Tämän kylmäävän uutisen välitti meille Ruotsissa ilmestyvä Grönköpings Veckoblad http://www.gronkoping.nu/ , jonka mukaan Suomen presidentti pöyristyi kuultuaan asiasta.

Ystäväni Jack Daniel's vannoo tämänkin uutisen todeksi ja jos ei nyt, niin kohta kuitenkin!
 
Eli nato-valtiot ärsyttää tahallaan räkyttämällä Venäjää mutta Venäjässähän ei ole mitään vikaa? Hyvin sä vedät, tuon repliikin perusteella voisi ihan helposti luulla, että olet kirjoittelet Kremlin piikkiin. En todellakaan syyttele, sanonpahan vaan millainen käsitys sun kirjoittamasta tekstistä muodostuu. Selkeää venäjämielistä propaganda-puhetta suollat. Miksi?

Noi sun juttus on pateettisia. Vitullista paskaa IMHO. Jätä vittuilu niille jotka sen osaa.

Jos tuo juttuni oli vittuilua niin ilmeisesti osu ja upposi reaktiosta päätellen. Mutta kun se ei edes ollut sellaiseksi tarkoitettu. Juokse sinä vaan ruotsalaisen lehdistön tahtiin. Tiedätkös että sinun juttusi kuvaavat hyvin nimimerkkiäsi. Silkkaa oksennusta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top