Sähkökatkokset

Tvälups

Ylipäällikkö
Yli 130 000 taloutta yhä vailla sähköjä - pahin tilanne Savossa ja Satakunnassa
yle 28.12. klo 06:13, päivitetty tänään 28.12. klo 18:50


Reilut 130 000 kotitaloutta on vielä vailla sähköjä. Tiistainen Hannu-myrsky teki tuhojaan etenkin maan kaakkoisosissa. Savossa ja Satakunnassa sähköttä on vajaat 70 000 taloutta. Kaatuvat puut ovat estäneet yön aikana korjausmiesten pääsyn osaan vikapaikoista.

Myrskytuuli kaatoi puita ja katkaisi sähköjä vielä keskiviikon vastaisena yönä Savossa. Savon Voiman asiakkaista alle 10 000 oli kello neljän aikaan iltapäivällä vailla sähköä. Noin 30 000 taloutta oli keskiviikkoaamuna ilman sähköjä Suur-Savon Sähkön alueella.

Suur-Savon Sähkön käyttöpäällikön Arto Nieminen mukaan puiden kaatuminen on hankaloittanut korjaustöitä.

- Kova tuuli on jatkunut koko yön. Tilanne on ollut jo vaarallinen paikoittain. Korjausmiehet eivät uskaltautuneet mennä ihan joka paikkaan korjaamaan, koska puita kaatui koko ajan, ja oli vaara että pimeässä olisi jäänyt loukkuun kaatuvan puun alle, Nieminen kertoo.

Niemisen korjaustöitä jatketaan heti aamukuudesta lähtien. Korjausmiesten avuksi lähtee muun muassa metsureita. Pahimmissa paikoissa taloudet saavat odottaa sähköjä vielä joitakin päiviä.

- Kyllä siellä on vaaran paikkoja on. Nyt ei kannata aluella liikkua, missä on kallistuneita tai kaatumassa olevia puita. Ettei tapahdu mitään tapaturmia, Nieminen sanoo.

Katkot vaivaavat pahoin myös Fortumin ja Vattenfallin asiakkaita.

Fortumin asiakkaista keskiviikkoiltapäivällä vailla sähköjä on noin 46 000. Suurin osa sähkövioista on tapaninpäivän myrskyn aiheuttamia. Fortumin osalta pahin tilanne lounaisessa Suomessa.

Fortumin viestintäpäällikkö Karoliina Lehmusvirran mukaan sähköjen palauttaminen saattaa joidenkin asiakkaiden kohdalla kestää vielä päiviä tai jopa viikkoja, sillä sähköverkkoa joudutaan rakentamaan paikoin uudelleen.

Vattenfallin asiakkaista hieman yli 13 000 oli tänään kello 18 jälkeen vailla sähköjä. Eniten sähköttömiä talouksia on Pirkanmaalla ja Hämeessä.

YLE Uutiset

Alueuutisissa kerrottiin kuinka paikallinen terveyskeskus oli nurin ja vuodeosaston evakuointia suunniteltiin. Varavoimaa kun ei ole.

Eipä tarvittu kovin kummoista luonnonmullistusta osoittamaan ettei tämä nyky-yhteiskuntamme todellisuudessa kestä päivääkään sotaa.
 
Iltalehti kirjoitti:
Paniikki iski: Ihmiset hamstraavat kynttilöitä ja vettä
Keskiviikko 28.12.2011 klo 14.28 (päivitetty klo 17.56)

Tapaninpäivänä alkanut myrsky on lisännyt useiden tavaroiden myyntiä.

Suomea viime päivinä riepotellut myrsky ja sitä seuranneet laajat sähkökatkot ovat hyödyttäneet sellaisten tuotteiden kauppaa, joita ei tavallisesti tähän aikaan myydä paljoa. Keskosta ja S-ryhmästä kerrotaan, että muun muassa paristoja, taskulamppuja, matkaradioita, tulitikkuja, sytyttimiä ja vesipulloja on ostettu tavanomaista enemmän. Myös säilykkeet ja varavesiastiat ovat menneet kaupaksi.

- Isojen vesikanisterien myynti on kasvanut ja kanisterit ovat jopa loppuneet osasta kaupoista, muun muassa Kirkkonummen citymarketista, kertoo Keskon Uudenmaan alueen tiedotuspäällikkö Tanja Ruotsi.

Turun Prisman tavaratalonjohtaja Mika Aaltonen arvioi, että myrsky puhalsi kynttilöiden myynnin uuteen liekkiin.

- Yleensä kynttilöiden myynti loppuu ennen joulua, mutta nyt niiden myynti on vain jatkunut pyhien jälkeen, Aaltonen sanoo.

Jääkaappien lämpeneminen on näkynyt puolestaan kylmälaukkujen myynnissä.

- Kylmälaukkuja ei yleensä myydä ollenkaan tähän aikaan vuodesta, mutta nyt niitä haetaan lisää varastosta, joten kysyntä on erittäin kova, Aaltonen kuvailee.

Aggregaatit ja moottorisahat suosittuja

Ruoanlaitto on monessa sähköttä jääneessä kodissa ollut iso ongelma. Toiset ovat lämmittäneet ruokansa takassa tai retkikeittimillä, mutta esimerkiksi Porin alueella monet ovat suunnanneet ravintolaan.

- Myrsky on selkeästi näkynyt myynnin kasvuna, kun verrataan vuoden takaiseen. Tiistaina myytiin 30-40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Jos ei kotona pysty tekemään ruokaa, jostakin sitä on saatava, Porin Rosson keittiömestari Kimmo Kalliomäki arvioi.

Myös S-ryhmien huoltoasemilla ravintolaruokailu on ollut vilkasta.

- Vähän normaalia enemmän on perheitä käynyt ravintolapuolella syömässä, mutta myymäläpuolella myrskyn vaikutukset eivät niinkään näy, sanoo ABC Viitasaaren palveluvastaava Pauli Ratia. K-ryhmän rautakaupoissa aggregaatteja sekä moottorisahoja ja niihin liittyviä osia on myyty runsaasti, kertoo Tanja Ruotsi.

- Muuten arvioidaan, että myrskytuhojen jälkien korjaamiseen liittyvä myynnin menekki näkyy rautakaupoissa vasta pidemmällä aikavälillä, kun paikkoja aletaan laittaa kuntoon, hän sanoo.

STT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122815010236_uu.shtml


Kotivara. Tarvitseeko sanoa muuta?
 
Vai että ihan paniikki iski... Just de.

Lieneekö sitten toimittajalle paniikinpoikanen iskenyt kun uutiskiimaan ei ole löytynyt tyydyttäjää muualta kuin tästä. Voidaanko tämmöinen teko luokitella raiskaukseksi ja jos voidaan niin pitäisikö antaa linnaa? Oma vastaukseni on että kyllä ja kyllä.

Eipä taineet taas viime talvena olla eteläsavossa pahimmillaan kuin parisen viikkoa ilman sähköjä kovien pakkasten aikana ja joku pelastuspäällikkö tms totesi kylmänrauhallisesti että kyllä siellä osataan asiaan varautua jo vanhasta muistista muutenkin. Taitaa osat alueista joutua olemaan ilman sähköä nytkin viikon pari. Eikä varmasti panikoi kukaan, paisti iltiksen toimittaja uutiskiimassa raiskatessaan näyttöpäätettä.

Anna mun kaikki kestää.
 
Lontoon ylitse puhalsi trooppinen hirmumyrsky noin kaksi viikkoa sitten. Sade oli lämmin, todella raskaista ja massiivisia pilviä. Mutta tänään kun mä lensin saman systeemin, ilkeän pikkusiskon läpi, niin heikkoa turbulenssia tuntui vain kierteen läpi mentäessä.

Toinen asia tietenkin on, että kotimaa otti takkiinsa ainakin julkisia tiedostusvälineitä katoessa. Kukaan ei tiedostanut Berliinissa myrskyn kovuutta kun se osui mannerlaattaan noustuaan vuorten yli. Ja sellainen oli ensimmäinen lajiaan, varsinkin aikaan, missä Amerikan öljypäästö sekoittuu Antlantin meren tavalliseen sykliin. Voi olla, että tälläisiä myrskyjä tulee useampi tulevaisuudessa korjaavan sään ottaessa uuden tilan Euroopan sää syklissä.

Ties mitä tulevina vuosina tapahtuu mutta yksi minkä mä olen tuntenut on kovemmat talvet, missä naapuri voi hyödyntää tilannetta tulemalla maahan. Ei välttämättä hirveetä invaasiota, mutta tiedusteluväkeä kuitenkin.
 
Back
Top