Skenaario 2020

Tvälups

Ylipäällikkö
Suomen kohtalo tämän vuosikymmenen lopulla, jos eli kun nykymeno jatkuu:

"Ensimmäisessä vaiheessa ilmavoimat, sotilastiedustelu GRU:n erikoisjoukot ja tiedustelupalvelujen (FSB ja SVR) taistelujoukot suorittavat iskuja vihollisen tärkeimpien kohteiden valloittamiseksi tai tuhoamiseksi ja vihollisen sotilaallisen ja poliittisen johdon eliminoimiseksi. Tämän jälkeen maavoimien alayksiköitä ja sisäministeriön joukkoja - mieluummin taistelukokemusta omaavia joukkoja - tuodaan sotatoimialueelle. Niiden tehtävänä on ottaa tärkeimmät kohteet haltuunsa ja suorittaa "puhdistustoimia" alueella. Sen jälkeen ne, yhdessä paikallisen väestön venäjänmielisistä muodostetun miliisin avulla, ottavat haltuunsa koko vallatun alueen ja varmistavat kansallismielisten henkilöiden eliminoimisen ja joidenkin väestön osien karkottamisen joiltakin alueilta. On korostettava ettei paikallisia viranomaisia tarvita erikoisoperaatiossa muuten kuin siinä tapauksessa että ne ovat hyödyllisiä sotilaallisen alueellisen kontrollin tukena."

-Venäläisen strategisen iskun doktriinin kuvaus, Anton Surikov 1996-

Eli:

1. Ilmaiskut ja erikoisjoukoin, poliitikkojen, ministereiden ja hallinnon avainhenkilöiden pidättäminen tai tappaminen, strategisten kohteiden (lentokentät, hallintorakennukset, media- ja viestintäkeskukset, varuskunnat, varikot sekä sotilaalliset johtokeskukset) haltuunotto.

2. Nopean toiminnan- ja valmiusjoukkojen tulo,tärkeiden liikenteen solmukkohteiden haltuunotto, hajanaisen vastarinnan kukistaminen, viidennen kolonnan organisointi, palveluksessa olevien sotilaiden ja upseerien (erityisesti liikekannallepanosta vastaavien) ja poliisien pidättäminen tai tappaminen.

3. Kansallismielisten tai isänmaallisten siviilien pidättäminen tai tappaminen (vapaaehtoismiliisi pakotetaan teloittamaan maanmiehiään), sekä vieminen vankeina pois maasta, jotkut alueet (puskurivyöhykkeet kuten tornionjokilaakso, yms.) tyhjennetään kokonaan väestöstä ja ihmiset siirretään leireille Venäjälle (varoitukseksi muille).

http://turjalainen.blogspot.com/2012/02/suomen-kohtalo-taman-vuosikymmenen.html
 
Älähän nyt heittäydy turhan pessimistiseksi.

Uusi taistelutapa sekä kansainvälisellä areenalla hankinut suhteet muihin länsimainen estävät tuonkaltaisen tilanteen.
 
Mielenkiinostava

Mikä on Suomen valmius niiden kohtaan numero 1 ?
 
Hejsan kirjoitti:

Suomellahan on loistava valmius toteuttaa nuo kaikki mihin tahansa lähiulkomaahan. Sivistysvaltio kun ollaan, niin ei tehdä ilman poliittista päätöstä. Meillä ei kenraalit komentele eikä everstit kaappaile valtaa.
 
Ennen oli Ruotsissa puhelinkataloogissa niiden ammatti.

Jos oli lentäjä niin luki lentäjä (pilooti) se oli aika helpo venäläisille ja katsoa missä ne lentäjät asuu......
 
En tiedä, mutta veikkaan että parempi olla miettimättä täällä aihetta. Ainakin jos on jotain tietoa aiheesta.
 
Hejsan kirjoitti:
Ennen oli Ruotsissa puhelinkataloogissa niiden ammatti.

Jos oli lentäjä niin luki lentäjä (pilooti) se oli aika helpo venäläisille ja katsoa missä ne lentäjät asuu......

Sanotaan näin että nykyisen vapaan matkustamisen aikakautena esim. erikoisjoukkojen soluttamisen estäminen jo kuukausia etukäteen on hankalaa. Ja varmaan saattaavat jopa treenailla moista.

Sen lisäksi esim. venäläiset turistirysä viikonloput ovat sellaisia että kaikkien maahantulijoiden seulominen on hankalaa.

Vaikka kuinka olisi viisumit myönnetty.
 
1. Ilmaiskut ja erikoisjoukoin, poliitikkojen, ministereiden ja hallinnon avainhenkilöiden pidättäminen tai tappaminen, strategisten kohteiden (lentokentät, hallintorakennukset, media- ja viestintäkeskukset, varuskunnat, varikot sekä sotilaalliset johtokeskukset) haltuunotto.

-poliitikkojen, ministereiden ja hallinnon avainhenkilöiden pidättäminen tai tappaminen ei aiheuta kuin korkeintaan mielipahaa suomalaisten keskuudessa.

-strategisten kohteiden haltuunottoa haitataan lakkauttamalla moisia Suomessa.
 
Tvälups kirjoitti:

Ja politikoiden työpisteiden suojaksi on kilpailutettu "sekuritaksen" kovasti koulutettuja -40 oppituntia- vartijoita.

-Lupa sumuttaa- miehet vartioivat valtioneuvoston linnaa, niin tehokkaasti että esim. Greenpeace pystyy tunkeutumaan katolle kesken valtioneuvoston istuntoa.
 
koponen kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Mikä on Suomen valmius niiden kohtaan numero 1 ?

Suomellahan on loistava valmius toteuttaa nuo kaikki mihin tahansa lähiulkomaahan. Sivistysvaltio kun ollaan, niin ei tehdä ilman poliittista päätöstä. Meillä ei kenraalit komentele eikä everstit kaappaile valtaa.

Totta. Erikoisjoukkokoulutusta on vielä viime vuosina lisätty. Niiden toimijoille on hankittu kv kokemusta missioilta ja hankittu heko- kalustoakin tuollaisen toteuttamiseksi.
 
pstsika kirjoitti:
Älähän nyt heittäydy turhan pessimistiseksi.

Uusi taistelutapa sekä kansainvälisellä areenalla hankinut suhteet muihin länsimainen estävät tuonkaltaisen tilanteen.

No..sanotaan nyt vaikka niin, että kyllä tässä maassa tälläkin hetkellä moni tekee polla punaisena töitä sen eteen että pystytään vastaamaan tehokkaasti uhkiin.. Poliitikot eivät sitä asiaa tietysti ole viime aikoina helpottaneet lainkaan - mutta siitä huolimatta töitä on tehty ja tehdään edelleen kovasti.

Ei ole syytä vaipua Suomalaisurheilijoilta tuttuun ja valitettavan tyypilliseen "me nyt ollaan vaan tällasia - asenteeseen"

Kyllä meillä ollaan tilanteen tasalla monessakin mielessä.
 
Kapiainen kirjoitti:

Tuo kuulostaa hirveästi propagandalta, kun mieliala ja mielentila ovat oikeita. Mutta tuo on sellainen asia, johon henkilökohtaisesti luotan täysin. Jos olen hölmö ja sokea, sitten olen.

Tehtävään annetut raamit ovatkin sitten mielestäni mahdottomat, en usko niiden sisällä saatavan ihmeitä aikaan. Mutta kyllä siellä jotain tapahtuu. Nillä mennään mitä on, niin hyvin kuin voidaan mennä.
 
Tvälups kirjoitti:
1. Ilmaiskut ja erikoisjoukoin, poliitikkojen, ministereiden ja hallinnon avainhenkilöiden pidättäminen tai tappaminen, strategisten kohteiden (lentokentät, hallintorakennukset, media- ja viestintäkeskukset, varuskunnat, varikot sekä sotilaalliset johtokeskukset) haltuunotto.

-poliitikkojen, ministereiden ja hallinnon avainhenkilöiden pidättäminen tai tappaminen ei aiheuta kuin korkeintaan mielipahaa suomalaisten keskuudessa.

-strategisten kohteiden haltuunottoa haitataan lakkauttamalla moisia Suomessa.

Venäläiset erikoisjoukot ja suomalaiset maakuntajoukot käyvät helvetillisen taistelun ministeriön edustalla, kun kumpainenkin porukka haluaa päästä täräyttämään puolustusministerin ajasta ikuisuuteen. :a-rolleyes:
 
JOKO kirjoitti:

-TYKKÄÄN-
 
Ei RKP:n edustajaa saa ampua ajasta ikuisuuteen.
 
Tvälups kirjoitti:
Suomen kohtalo tämän vuosikymmenen lopulla, jos eli kun nykymeno jatkuu:

"Ensimmäisessä vaiheessa ilmavoimat, sotilastiedustelu GRU:n erikoisjoukot ja tiedustelupalvelujen (FSB ja SVR) taistelujoukot suorittavat iskuja vihollisen tärkeimpien kohteiden valloittamiseksi tai tuhoamiseksi ja vihollisen sotilaallisen ja poliittisen johdon eliminoimiseksi. Tämän jälkeen maavoimien alayksiköitä ja sisäministeriön joukkoja - mieluummin taistelukokemusta omaavia joukkoja - tuodaan sotatoimialueelle. Niiden tehtävänä on ottaa tärkeimmät kohteet haltuunsa ja suorittaa "puhdistustoimia" alueella. Sen jälkeen ne, yhdessä paikallisen väestön venäjänmielisistä muodostetun miliisin avulla, ottavat haltuunsa koko vallatun alueen ja varmistavat kansallismielisten henkilöiden eliminoimisen ja joidenkin väestön osien karkottamisen joiltakin alueilta. On korostettava ettei paikallisia viranomaisia tarvita erikoisoperaatiossa muuten kuin siinä tapauksessa että ne ovat hyödyllisiä sotilaallisen alueellisen kontrollin tukena."

-Venäläisen strategisen iskun doktriinin kuvaus, Anton Surikov 1996-

Eli:

1. Ilmaiskut ja erikoisjoukoin, poliitikkojen, ministereiden ja hallinnon avainhenkilöiden pidättäminen tai tappaminen, strategisten kohteiden (lentokentät, hallintorakennukset, media- ja viestintäkeskukset, varuskunnat, varikot sekä sotilaalliset johtokeskukset) haltuunotto.

Ilmaiskut eivät tule onnistumaan sellaisenaan; ilmapuolustus tutkineen ja ilmavoimien kentät koneineen pitää neutralisoida ennen massiivisten ilmaiskujen toteuttamista. Tämä kävisi sujuvasti massiivisella Iskanderien ja sukellusveneistä ammuttavien ohjusten toimesta. Molempiin puuttuu Suomelta käsittääkseni torjuntakyky ja vihollisen suklarit voitaisiin muiluttaa harmaassa vaiheessa myös Pohjanlahdelle.

Erikoisjoukkoja ei pystytä muiluttamaan huomaamatta tarvittavaa määrää maahan, joten, minusta kyseessä olisi lukuisia rajattuja maahanlaskuja kopterereilla ja tukielementeillä sen jälkeen, kun Suomen ilmapuolustus on saatu pelistä pois.

Minusta merivoimat pitäisi olla jo tässä vaiheessa myös kukistettu; siis pinnalla olevat yksiköt; rannikkooon tukeutuvia liikkuvia yksiköitä ei saada tuhottua (ainakaan kokonaan).

2. Nopean toiminnan- ja valmiusjoukkojen tulo,tärkeiden liikenteen solmukkohteiden haltuunotto, hajanaisen vastarinnan kukistaminen, viidennen kolonnan organisointi, palveluksessa olevien sotilaiden ja upseerien (erityisesti liikekannallepanosta vastaavien) ja poliisien pidättäminen tai tappaminen.

Edellytykset kuten kohdassa 1. Ei onnistu ilman massiivista ilmapuolustuksen ja joukkokeskittymien ja merivoimien pinta-alusten eliminoimista.

Nopean toiminnan joukkojen olisi pitänyt saapua jo kohdassa 1. Minusta nyt alkaa saapua normaali maihinnousuosasto(t) Etelä-Suomen rannikoille.

3. Kansallismielisten tai isänmaallisten siviilien pidättäminen tai tappaminen (vapaaehtoismiliisi pakotetaan teloittamaan maanmiehiään), sekä vieminen vankeina pois maasta, jotkut alueet (puskurivyöhykkeet kuten tornionjokilaakso, yms.) tyhjennetään kokonaan väestöstä ja ihmiset siirretään leireille Venäjälle (varoitukseksi muille).

Kohta 3 onnistuu vasta 1-2 toimien jälkeen, kun koko Suomen puolustusvoimat on kukistettu. Vapaaehtoismiliisiä ei varmasti löydy, joten maanpuolustus.net:n jäsenet on eliminoita yksikerrallaan marjapuskiensa alta. Kun tämäkin on suoritettu, voidaan kommandandit asettaa virkaan ja vihollisarmeijan tuella (oisko nyt jo about 500.000 ukkoa maassa) aloitaa kyyditykset Siperiaan.

Tästä puuttuu siis kokonaan Suomalaisten vastatoimet; minusta jos ylläkuvattu skenaario kävisi toteen, meillä ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin pistää mekaaniset ja valmarit vastahyökkäykseen suoraan kannaksen yli, ensisijaisena kohteena Leningrad. Kajaani-Oulu linjalle muodostettaisiin sitten uusi Salpa-linja; syvyyttä about 100 km, jossa elimoitaisiin ne vihulaisen joukot, jotka eivät suunnista suoraan Ruotsin puolelle tai vaihtoehtoisesti Norjaan.

Jatkopohdiskeluun siis; mistä Venäjällä löytyy kalusto ja joukot tuon skenaarion toimeenpanemiseen; mielestäni ei mistään...

edit: Jätin tarkoituksella Sissitoiminnan skenaarion ulkopuolelle; en ymmärrä niistä mitään muuta kuin sen, että "vain varjot heitä seuraa"...

http://turjalainen.blogspot.com/2012/02/suomen-kohtalo-taman-vuosikymmenen.html
 
"Ensimmäisessä vaiheessa ilmavoimat, sotilastiedustelu GRU:n erikoisjoukot ja tiedustelupalvelujen (FSB ja SVR) taistelujoukot suorittavat iskuja vihollisen tärkeimpien kohteiden valloittamiseksi tai tuhoamiseksi ja vihollisen sotilaallisen ja poliittisen johdon eliminoimiseksi. Tämän jälkeen maavoimien alayksiköitä ja sisäministeriön joukkoja - mieluummin taistelukokemusta omaavia joukkoja - tuodaan sotatoimialueelle. Niiden tehtävänä on ottaa tärkeimmät kohteet haltuunsa ja suorittaa "puhdistustoimia" alueella. Sen jälkeen ne, yhdessä paikallisen väestön venäjänmielisistä muodostetun miliisin avulla, ottavat haltuunsa koko vallatun alueen ja varmistavat kansallismielisten henkilöiden eliminoimisen ja joidenkin väestön osien karkottamisen joiltakin alueilta. On korostettava ettei paikallisia viranomaisia tarvita erikoisoperaatiossa muuten kuin siinä tapauksessa että ne ovat hyödyllisiä sotilaallisen alueellisen kontrollin tukena."

Heh. Kopy-Peistattu -39 ohjeisto. Silloisen suunnitelman toteutuminen olisi johtanut siihen, ettei Suomea enää kansallisena valtiona olisi ollut olemassa; n. 50% väestöstä eliminoitu ja loput hajasijoitettu sieperian aroille "työn orjiksi".

veffeade kirjoitti:
..
Erikoisjoukkoja ei pystytä muiluttamaan huomaamatta tarvittavaa määrää maahan, joten, minusta kyseessä olisi lukuisia rajattuja maahanlaskuja kopterereilla ja tukielementeillä sen jälkeen, kun Suomen ilmapuolustus on saatu pelistä pois.
..
"Tarvittava" määrä
Miten niin "muiluttamaan"?
Eikös heikäläisillä ole tapana täsmäkouluttaa (soveltava erikoistumiskoulutus) tuon tyyppiset henkilöt sijoituspaikkaansa sulauttamalla peitehommiin paikallisten sekaan muutamaksi vuodeksi..vuosikymmeneksi ainakin upseerien osalta? ..lukumääristä en mene mitään sanoman, mutta eiköhän liene "täsmatehtävien" mukainen määrä jo keskuudessamme eri aloilla ja ammateissa toimien ..ihan normi koulutusta heidän tapaansa. Että ei ne kaikki ihan "taulukauppiaita", "biznez-miehiä" ja "paluumuuttajiakaan" ole.

Ks.esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Spetsnaz

Hmm. Mikähän lienee nykyisin suosituin varjoammatti?

Tuohonhan voisi kehittää oman vastakoulutusohjelman; Kuinka tunnistan desantin? :D
..tunnistus ennen kaikkea ja mukavaahan se olisi seurailla heikäläisten touhuja pienen matkan päästä.
Joskus on tullut todennettua "siltainsinöörien" touhuja :D ja "marjanpoimijoita" harjoitusalueilla, mutta nehän on ihan normi-porukoita.
 
Remppamiehillä on ollut tiettyä valikoivuutta kelpaavien urakoiden suhteen... Ja onhan noita matkailupalveluyrityksiä hyvillä kielipalveluilla, kiva huoahtaa raskaiden hommien välillä...
 
:a-cool: niin.. ja onhan se mukavan lepposa duuni myös linkkimaston vieressä välivarsaston varastovälimiehenä :a-grin:
kiinalaisten hommat ovat vähän vaativampia, vähintään tutkijaprofessorin vakanssi VTT:llä ..mutta työn kuvakin on enempi
..hmm.. Bisnes-henkisempi. Tosin onhan nuita matemaatikko-fyysikko-koodareitakin, monissa firmossa rajan yli "aivosiirtoina".
Eikös ne melkein maksa siitä että pääsevät täällä tekemään "osaamistaan vastaavia projekteja"
 
Back
Top