Sota Baltiasta

Eli vielä suurempi syy välttää avointa konfliktia Virossa - parempi soluttaa omia venäläisiä Narvaan ja aloittaa kapina.

Niin, kuten arvelin: saatamme nähdä hyvinkin innovatiivisia operaatioita jos Venäjä lähialueillaan päättää joskus toimia. He eivät ole hölmöjä, osaavat arvioida mihin pystyvät ja mihin vastustaja pystyy - ja pyrkivät sovittamaan toimintansa sen perusteella parhaaksi mahdolliseksi. Toki virhearviointeja sattuu aina, joten toisaalta senkin puolesta melkein mikä tahansa operaatiotyyppi voi olla mahdollinen.
Kohtahan tilanne on se, että kaikki odottavat ja varautuvat johonkin Krimin kaltaiseen - ja sitten tuleekin perinteinen operaatio, joka alkaa maahanlaskuilla avainkohteisiin ja samaan aikaan panssarikiilat pyrkivät saamaan yhteyen maahanlaskujoukkoihin muutamassa vrk:ssa..
 
Isolla sotavaltiolla on jemmassa temppuja enemmän kuin siinä kuuluisassa kissassa karvoja.
 
Joo, Ukrainan armeijahan oli käytännössä entisen Neuvostoliiton 6. Panssariarmeija. Näinollen sen perinteet olivat vahvasti Puna-armeijan perinteitä, vanhempi/ylin päällystö vielä enemmän tai vähemmän Venäjällä koulutettua ja ylipäätään NL:n aikaisessa Ukrainassa armeija ja sotilaan ammatti (kuten myös poliisitehtävät) olivat ennenkaikkea venäläismielisten hommaa. Näinollen Ukrainan uusi hallinto törmäsi heti siihen, ettei sillä käytännössä ollut armeijaa, eikä ainakaan sellaista armeijaa johon voisi luottaa. Krimillä Ukrainan armeija ei saanut aikaiseksi mitään. Ukrainassa julistettiin LKP ainakin kolmeen kertaan...juuri ketään ei saatu yhdelläkään kertaa riviin - Itä-Ukrainassa armeijan parhaimmistoon/eliittiin luettu maahanlaskujoukko ei saanut aikaiseksi käytännössä mitään, osan sotilaista loikatessa samantien kapinallisten riveihin jne jne.

Tässä on selkeä syy siihen, miksi Ukrainan uusi hallinto joutui hyvin nopeasti turvautumaan erilaisiin, enemmän tai vähemmän poliittissävytteisiin, pikakoulutettuihin vapaaehtoisjoukkoihin. Sellaisten taistelukyky ei voi koskaan olla kovin korkea, kuten ei Itä-Ukrainassakaan ollut.

Viro on tässä mielessä kokonaan toista maata. Siellä maanpuolustustahto vaikuttaa ainakin omien kokemusteni perusteella olevan hyvin korkea. Armeijalla on kova tahtotila, Viron Suojeluskunnalla samoin - ja esim Krimistä poiketen Viron Suojeluskunnassa on kuulemma merkittävä määrä myös maan venäjänkielistä väkeä, erittäin kovalla maanpuolustustahdolla ja -motivaatiolla varustettuna.
Näinollen uskoisin, että Viron armeija ( + Suojeluskunta) pistäisi ilman Naton apuakin ihan toisella tavalla kampoihin kuin Ukrainan venäläismielinen armeija.

Omien tuttavien mukaan, jotka Virossa asuvat, tilanne ei ole noin ruusuinen. En nyt muista miten suuri osa armeijasta oli venäjänkielistä, mutta näihin ukkoihin ei ole siellä suurta luottoa. Ainakaan "oikeilla" virolaisilla.
Vastaavaa tilannetta kun ukrainassa pidetään ihan mahdollisena.... Ainut este välissä on nato.
 
Älkää unohtako että Merkel totesi että mikäli Georgia olisi ollut Natossa olisi se tarkoittanut sotaa Venäjää vastaan ja saksalaiset ovat ryhtyneet pistämään kokoon taisteluosastoa joka voi lähteä lyhyellä varoitusajalla Itä-Eurooppaan.
Saksa on edelleen Saksa vaikka ovatkin välillä hukanneet Preussilaisen sotilaallisuutensa.

Kuitenkin Saksa ja USA huokaisivat helpotuksesta ettei Georgia ollut jäsen. Eli reaktio olisi ollut lähinnä "pakon sanelema" haluton reaktio, mikä olisi oletettavasti vaikuttanut myös valittuun toimintatapaan.
 
Kuitenkin Saksa ja USA huokaisivat helpotuksesta ettei Georgia ollut jäsen. Eli reaktio olisi ollut lähinnä "pakon sanelema" haluton reaktio, mikä olisi oletettavasti vaikuttanut myös valittuun toimintatapaan.
Niin on hyvin kyseenalaista mitä saksalaiset tekisivät Königsbergin vapauttamisen jälkeen.
 
Omien tuttavien mukaan, jotka Virossa asuvat, tilanne ei ole noin ruusuinen. En nyt muista miten suuri osa armeijasta oli venäjänkielistä, mutta näihin ukkoihin ei ole siellä suurta luottoa. Ainakaan "oikeilla" virolaisilla.
Vastaavaa tilannetta kun ukrainassa pidetään ihan mahdollisena.... Ainut este välissä on nato.

Jep, en tiedä aiheesta (venäjänkielisen väestön innokkuudesta) kuin sen mitä Virolaiset kollegat ovat joskus jutelleet. Todennäköisesti siellä vapaaehtoispuolella on se hyvinkin fanaattinen venäjänkielisten porukka, joka ei halua mistään hinnasta päätyä osaksi Venäjää - mutta suurin osa maan venäjänkielisistä varmasti ajattelee toisin.
Tosin onpa heissä varmasti niitäkin, jotka tuumivat kuten kesällä jossakin mediassa esillä ollut Virossa asuva venäjänkielinen vanha rouva, jolta kysyttiin mitä ajattelet siitä jos Venäjä ryhtyisi toimimaan kuten Krimillä? Rouva totesi lyhyesti: "muuttaisin pois Virosta muualle Eurooppaan" (tai jotakin sinnepäin - sanoma kuitenkin oli tuo)
 
Niin on hyvin kyseenalaista mitä saksalaiset tekisivät Königsbergin vapauttamisen jälkeen.

Siinä olisikin melkoisen ässä "nappula" Saksalle. Ottaisivat nyt myös Danzigin samalla, tietysti kun se on NATO-Puolalla niin vastineeksi pitäisi tarjota maata "Neuvostoliitosta"...mitkähän ovat Lukashenkon valmiudet pysäyttää hyökkäävät saksalais- ja puolalaislaumat? Ja viitsiikö nyt noita NATO-Liettuan ja Ukrainan alueeseen kuuluvia osia ruveta ottamaan. Mutta Valko-Venäjä lienee vapaata riistaa.

Map_of_Poland_(1945).png
 
Back
Top