Sotasaalisaseet ja niiden käyttöönotto

Jäin miettimään, että jokuhan noissa on oltava vikana, kun noin vähän ovat niitä tehneet. Siis 15-24 kpl, jos pitää paikkansa. Siis näyttäähän se videolta maailmanlopun aseelta, mutta voisin kuvitella, että kerää myös tulta puoleensa, jos viedään etulinjaan suorasuuntausetäisyyksille.
Ja miten vaikuttaa tykistön isku tuollaisen ympärillä? Leimahtaako ammo?

Syy noiden harvinaisuuteen on se, että ne eivät ole erityisen monikäyttöisiä. Niiden kantama on hyvin rajallinen, joten ne soveltuvat vain harvoihin tilanteisiin, joten niitä löytyy vain prikaatitasoa ylempää niihin harvoihin tilanteisiin missä niistä on hyötyä. Eli vaikkapa siihen, kun hyökkäys on pysähtynyt kaivautuneeseen viholliseen.

Mitä taas tulee Ukrainan tilanteeseen, niin veikkaan että Potomac Foundation:in raportoimissa tapauksissa on käytetty Uraganien termobaarista rakettia, eikä noita TOS-1:n raketteja.

Ja joidenkin lähteiden mukaan noita TOS-1 pattereita saattaisi melkeimpä aina PSV joukkue, eli ne saattavat olla jossakin määrin herkkiä vastatulelle, mutta en oikein usko että ne olisivat erityisen suojattomia.
 
Varmaankin näin kuten sanoit, kuulostaa loogiselta.
Suojattomuudesta, en minäkään usko varsinaiseen suojattomuuteen, mutta Ukrainan sodan raporteissa on tullut esille jopa 122-millisten haupitsien yllättävän hyvä vaikutus Ällitälli ja Bemari-tason kalustoon. Mietin vain, että tuo rakettikasetti saattaisi ottaa höpöä, kun raskaat kanuunamme kylvisivät sirpaletta ympärille. Tuskin kasetti on varsinaisesti panssaroitu, joskaan ei nyt mistään pahvistakaan tietysti. Kiinnostaa siis se, että onko tuo vastatykistötulella lamautettavissa. Luulen että on.
 
Kiinnostaa siis se, että onko tuo vastatykistötulella lamautettavissa. Luulen että on.

Epäilemättä on lamautettavissa, jo 122mm morkula tarpeeksi lähellä kosahtaessaan aiheuttaa varmasti vaurioita teloihin, rakettikasettiin, viestivälineisiin ym. vaikkei läpäisisikään - ja jälleen Potomac -raporttiinkin viitaten, niin useinhan riittää jo se että vastatykistötuli pakottaa ampuvan yksikön keskeyttämään tulitehtävän ja suksimaan karkuun tuliasemasta.

EDIT korjattu kirjoitusvirhe.
 
Viimeksi muokattu:
Tauko päättyi, mars liikkeelle!
2S19 Msta
550
2S19 and 2S19M1, 108 2S19M2 since 2014.

1280px-Msta-S_-_TankBiathlon2013-26.jpg

Tuo M2-versio: Improved version equipped with a new automatic fire control system which increases the rate of fire. Digital electronic maps are now available which significantly speeds up the terrain orientation in difficult geographical conditions and allows performing faster and more efficiently firing missions.
  • Range:
    • 29 km (18 mi) base-bleed
    • 36 km (22 mi) rocket-assisted
  • Rate of fire: 6-8 rounds per minute
  • Weapon elevation: -4° to +68°
  • Weapon traverse: 360°
  • Deployment time: 22 minutes
  • Unit of fire: 50 rounds
  • Crew
    5 soldiers
  • Armor The hull and turret is of all-welded steel armour, protection from small arms fire, shell splinters and
    mines.
  • Weight 42,000 kg
  • Speed 60 km/h on road
  • Range 500 km
  • Dimensions Length, 7,15 m; Width, 3,38 m; Height, 2,99 m
https://en.wikipedia.org/wiki/2S19_Msta
http://www.armyrecognition.com/russ...t_specifications_information_description.html
Kiinnostavaa muuten, että alusta perustuu T-80:een, mutta dieselmoottori on T-72:sta. Onkohan ne muuttaneet mainittuja tankkeja samalla tavalla?

2S19_Msta-S_1.jpg

:mad: Löysinpä tämän kuvan liian myöhään!
ARG-T_zps1cfb5108.jpg
2S19_Msta-S_288th_Arty_Bde_9.jpg

2s19-11.JPG

Laitoin tämän videon aikaisemmin:

n: 8:30 kohdalla esittelevät tuota latausjärjestelmää. Yksi asia mikä minulla jäi silmään on se hylsy. Tarkoittaako se, että tuossa vaunussa pitää päättää tuo panoskoko ennen kuin ladataan panokset kyytiin?
 
Se on venäläinen ase niin sillä ammutaan aina TÄYSILLÄ!!
 
Jos seurasit tarkkaan niin kartussit ladataan käsin, jonka aikana ylimääräiset panokset poistetaan kartussista. Tuossa ampuivat täyspanoksella, koska suora-ammunta ammutaan ainakin suomessa aina täyspanoksella.

Rajoittaa vissiin käyttöä ainakin jonkin verran? Ainakaan ei voida valita sellaista panosta jolla saadaan kranaatit tulemaan maahan mahdollisimman jyrkässä kulmassa?
 
:salut::salut:
Ensimmäinen kunnollinen opetusvideo venäläisten sinkojen käytöstä! Erinomaista. Kohdasta 56:18 alkaen kannattaa kaikkien tsekata. Tulee muuten esille sekin, että RPG-7:n raketin kärjen suojahattu kannattaa pitää paikallaan viime hetkiin asti, tai ei ainakaan saa kompastua sen kanssa.
 
Jos seurasit tarkkaan niin kartussit ladataan käsin, jonka aikana ylimääräiset panokset poistetaan kartussista. Tuossa ampuivat täyspanoksella, koska suora-ammunta ammutaan ainakin suomessa aina täyspanoksella.

Eli kuten sanoin, niin panoskoko pitää päättää ennen kuin ammukset ladataan kyytiin. Eli pitäisikö tuosta päätellä asioita siitä, miten tuota on tarkoitettu käytettävän? Eli joko tarkoitus on ampua koko ammuslasti pitkälti samalle etäisyydelle, tai sitten joku on jatkuvasti ulkopuolella hommailemassa noiden panosten kanssa? Nähdäkseni noiden toiminta ei ole ihan niin joustavaa, kuin länsimaisten systeemien vastaava.
 
Valitsin ilmeisestikin sanani huonosti. Siinä vaiheessa, kun kartussi laitetaan lataimeen ne mahdolliset ylimääräiset pussit poistetaan käsin. Eiköhän toiminta ole sama kaikissa telahaupitseissa, joissa panos ladataan käsin.
 
Tulee muuten esille sekin, että RPG-7:n raketin kärjen suojahattu kannattaa pitää paikallaan viime hetkiin asti, tai ei ainakaan saa kompastua sen kanssa.

Tuosta tuli mieleen, että minkälainen rasitus pitää olla mikä räjäyttää suojahatuttoman ampumattoman kranaatin: pitääkö olla nopeahko, esimerkiksi kompastumisesta seuraava isku vai riittääkö tietyn painorajan ylitys ja mikä on painoraja? Toimisiko suojahatuton raketin kärki miinana?
 
Nopea isku pitäisi riittää.

Tuo on hyvä video missä monta asiaa selvitettynä.
 
Videossa kerrotaan että kompastuminen juurikin riittää. On varmaan enemmän kuin tarpeeksi voimaa. Mies puhuu kuinka Irak-veteraanit näkivät alituiseen kuinka paikalliset poistivat suojakorkin HETI aseen käsiinsä saatuaan, jotta ase on käyttövalmis. Joten eikös eräänä päivänä joku suuri irakilaistaistelija juossut sinkonsa kanssa kadun yli, kompastui ja pum. Vaadittavalle iskulle on varmasti jokin määritelty luku newtoneina tai jouleinta, eli liike-energiana. Itse en kehtaisi edes tulisella katseellani tuijottaa kärkeen korkin poiston jälkeen, saati puhaltaa siihen, saati koskea siihen.

Tuo on hyvä video missä monta asiaa selvitettynä.
Heh. 10min paikkeilla saadaan oppia että RPG-7:lla voi laukaista yksittäisiä 7.62x39 laakeja. :D
Ei varmaan ollut yleistä tietoa...?
 
2S3 Akatsiya, vanha, mutta runsain mitoin käytössä ja reservissä. Tiettävästi runsaslukuisin venäläisten telahaupitsi.
Wiki ilmoittaa luvut:
Active: ≈931
Reserve: 1,600
Palvelukseen jo 1971, mutta sitä on aikojen saatossa modernisoitu:
2S3M1, upgrade of the 2S3M, fitted with a datalink. It was produced in 1987-1993. All surviving 2S3 self-propelled artillery systems were upgraded to the 2S3M1 standard;
2S3M2, latest upgraded version. It is fitted with digital ballistic computer and has an automatic gun laying system.
http://www.military-today.com/artillery/2s3_akatsiya.htm
https://en.wikipedia.org/wiki/2S3_Akatsiya
2S3M1_Akatsiya.jpg
M1

2s3_akatsiya.jpg

Maximum rate of fire of the 2S3 Akatsiya self-propelled howitzer is 3-4 rounds per minute.
Maximum firing range 17.4 km.
Usually a total of 40 rounds are carried. These include 36 HE-FRAG rounds and 4 HEAT rounds.
Weight 27.5 t.
Crew 4 men.
Elevation range - 4 to + 60 degrees.
 
Tuttua kamaa meille. Lähteet vaihtelevat noin 500-reilun 600 välillä aktiivikäytössä olevista, ja reservissä pitäisi olla 1.400 kpl. Kuten aina, luvut vain suuntaa antavia.
2S1 Gvozdika

2s1_gvosdika.jpg

Ominaisuudet
  • Panssaroidulle tela-alustalle sijoitettu kenttähaupitsi
  • Kaliiperi 122 mm
  • Suurin kantama 14 km
  • Sirpalekranaatin paino 22 kg
  • Kranaatin lähtönopeus suurimmalla panoksella 680 m/s
  • Tulinopeus 4 laukausta minuutissa
  • Mahdollisuus ampua täysympyräsektori
  • Ampuminen yläkulmilla (jopa 70 astetta) mahdollista
  • Laukauksia vaunussa 40 kpl
  • Paino noin 16 t
  • Suurin tienopeus 60 km/h
  • Miehistö 4
  • Neuvostoliittolaisvalmisteinen panssarihaupitsi
2S34 "Hosta" – Modernisation of the 2S1 with the 122 mm 2A31 gun replaced by the 120 mm 2A80. Further improvements include a new fire control system, a battlefield observation system and the ability to fire the Kitolov-2M guided ammunition. One unit, the 21st Mechanized Brigade in Totskoye is currently being equipped with the system.
https://en.wikipedia.org/wiki/2S1_Gvozdika
http://www.military-today.com/artillery/2s1_gvosdika.htm
 
Viimeksi muokattu:
UR-77 Meteorit. Miinanraivausta. 2S1:n variantti.
Täällä on ollut miinanraivausta aikaisemmin, mutta kerrataan.

1*xavdBbT-qQUHQjGvVElbtg.jpeg

A mine clearing vehicle with a turret-like superstructure bearing two launch ramps. The ramps are used to fire rockets towing hose-type mine-clearing line charges. A single charge can clear an area of 90 m by 6 m. The UR-77 is the successor to the BTR-50 based UR-67.

UR-77 vehicles were used in mass in the Battle of Komsomolskoye during the Second Chechen War- the one-ton mine-clearing charges were used to blow away entire houses.
UR-77s were delivered to the Syrian Army by Russia in 2014 to serve in the Syrian Civil War, where they have been used in action against the Free Syrian Army. Some UR-77s were filmed in combat in the Damascus suburb of
Jobar on October 1 (video deleted) . They have also been used in the East Ghouta region.

Tässä on aika hyvä hidastus aiheesta.
https://en.wikipedia.org/wiki/2S1_Gvozdika
 
:salut::salut:
Ensimmäinen kunnollinen opetusvideo venäläisten sinkojen käytöstä! Erinomaista. Kohdasta 56:18 alkaen kannattaa kaikkien tsekata. Tulee muuten esille sekin, että RPG-7:n raketin kärjen suojahattu kannattaa pitää paikallaan viime hetkiin asti, tai ei ainakaan saa kompastua sen kanssa.
Eiköhän siinä jokin muukin varmistin ole, ettei räjähtäisi ennenkuin lähtee putkesta.
 
Back
Top