STEALTH

Höpö höpö
Katoppas ilmavoimien esiselvitys ja mitä siinä mainitaan häiveestä
Sen jälkeen tee lista tämän hetken hävittäjä projekteista joissa tutkapoikkipinta-alan pienentämiseen ei ole kovastikin kiinnitetty huomiota.

No, muotoillaan toisin. Häive on oleellista, mutta oleellisempaa on sensorifuusio.

Tämä oli siis ilmavoimien tyypin mielipide. Ei meikäläisen. Ja saman on virkkonut moni muiden maiden ilmavoimien kaveri.
 
Kuullosti paljon järkevämmältä noin uudelleen muotoiltuna :)
 
No, muotoillaan toisin. Häive on oleellista, mutta oleellisempaa on sensorifuusio.

Sanoisin että Suomella on tässä asiassa tuhannen taalan paikka, uskon ja toivon että mahdollisuudet käytetään hyväksi. Suomella on pitkä maaraja Venäjän kanssa ja useimmat tärkeimmät infakohteet sijaitsevat aika kaukana rajalta. Meillä on omaa maa-aluetta hyvällä syvyydellä johon kelpaa kehitellä passiivitutkaa, optronista havainnointia, automaattista lämpökameraa, akustista havainnointia ym. ratkaisuja. Nämä yhdistettynä maailmanluokan datainfraan ja vankkaan ohjelmistoosaamiseen on varmaan melko helppo kehitellä softaratkaisuja jotka kykenevät yhdistelemään eri todennäköisyydet ja tiedonhituset. Kun nämä yhdistetään vihollisen alueelle menevään havainnontiin joka on tällä hetkellä lähinnä maalta toimivaa ELINT/SIGINT:iä niin uskoisin pullien olevan hyvin uunissa.
 
@Mustaruuti Ja on todennäköisesti totta, muistan nähneeni jonkun hävittäjälentäjän kommentin jossa virkkoi tilannekuvan olevan se kaikkein tärkein asia.
 
@Mustaruuti Ja on todennäköisesti totta, muistan nähneeni jonkun hävittäjälentäjän kommentin jossa virkkoi tilannekuvan olevan se kaikkein tärkein asia.

Juuri näin.

Se on hyvä, että tartuit ilmaukseeni, koska se oli huonosti muotoiltu. Tarkoitin sitä, että kun yleisesti kovasti puhutaan stealthista viidennen sukupolven hävittäjien kohdalla, niin todellisuudessa merkittävämpi asia on sensorifuusio.
 
No, muotoillaan toisin. Häive on oleellista, mutta oleellisempaa on sensorifuusio.

Tämä oli siis ilmavoimien tyypin mielipide. Ei meikäläisen. Ja saman on virkkonut moni muiden maiden ilmavoimien kaveri.

Jos viittaat ILMAV podcastiin niin siinähän lähinnä todetaan että 5 gen (F-35) etu muihin on vielä suurempi kun se häive ei ole se ainoa etulyöntiasema.
 
Jos viittaat ILMAV podcastiin niin siinähän lähinnä todetaan että 5 gen (F-35) etu muihin on vielä suurempi kun se häive ei ole se ainoa etulyöntiasema.

Hävittäjäsukupolvista puhuttaessa tarkoitetaan sitä, että hävittäjien suorituskyvyssä on jo niin suuri ero, että voidaan puhua kertaluokkaa paremmasta suorituskyvystä edelliseen sukupolveen verrattuna.

Näitä tekijöitä viidennen sukupolven kohdalla ovat esim.
  • Vähäinen havaittavuus
  • Sensorifuusio
  • Supercruise
  • Erinomainen liikehtimiskyky
Ilmavoimien kaverin puheen vähän keskeytti haastattelija, mutta nimenomaan F-35:den suurimmaksi eroksi edelliseen sukupolveen katsottiin sensorifuusio.
 
@Mustaruuti joo joo puhumme samasta asiasta. Teknisessä/taktisessa mielessä F-35 voidaan valita seuraavaksi hävittäjäksi vaikka pelkästään sen häiveen takia ja sensorifuusio kasvattaa sitä gäppiä muihin entisestään.
 
Jos tarkastellaan pelkästään häivettä spesifisti eikä huomioida muiden vaihtoehtojen eriasteisia sensorifuusiokykyjä niin varmasti näin. Nuo kaksi osa-aluetta ovat nimenomaan F-35:den vahvuuksia.
 
Hyvä tilannekuva ja häive ovat saman kolikon kaksi eri puolta. Siten väite että "häiveellä ei merkitystä, mutta hyvä tilannekuva on tärkeätä" on loogisessa ristiriitaisuudessaan idioottimainen.

On itsestään selvää että hyvä tilannekuva on tärkeätä, se on itsestäänselvyys. Mutta mitä häive on? Häiveominaisuudet on tarkoitettu sen hyvän tilannekuvan kiistämiseen vastustajalta! On siis täysin absurdia väittää että "hyvä tilannekuva on itselle tärkeätä huonon tilannekuvan sijasta, mutta se ole tärkeätä että vastustajalla on huono tilannekuva hyvän sijasta".
 
Luitko edeltäviä viestejä?

Sensorifuusiolla on monta merkitystä. Yksi niistä on se että se helpottaa lentäjän työkuormaa merkittävästi.

Voit kuunnella sen ilmavoimien podcastin ja tuoda tulkintasi framille.
 
Aivan, itse sain kuvan tuosta ja aiemmin lukemastani, että häive-etu voi pienentyä monipiste/passiivitutkien ja muiden sensoreiden kehittyessä. Tuossa sensorifuusiossa taas puhutaan siitä, ettei pilotin tarvitse yhdistää eri näyttöjä ja mittareita päässään, vaan saadaan softa tarjoilemaan se tärkein.

Sekä Gripenin että F-35 markkinoinnissa tätä on korostettu.

Juutuubin filmi jossa F-35 näyttöä ja sen toiminnallisuutta esiteltiin, ei tosin minua vakuuta. Eri näkymien/infojen vaihtaminen oli samantapaista tuskaa kuin Motorolan vanhoilla kännyköillä.

Mutta aika näyttää...
 
F35 hävittäjässä se juttu kai on siinä, että lentäjän kypäränäytölle saadaan kaikki oleellinen informaatio. Kameroiden avulla näkee myös sellaisiin suuntiin, missä koneen rakenteet olisivat muuten estämässä näkyvyyttä.

Ja mitä vastustajan tilannekuvan huonontamiseen tulee, siihen on sekä aktiivisia että passiivisia keinoja. Stealth on passiivinen, eikä sitä enää paljoa parannella jälkikäteen. Kukin voi hetken mielessään miettiä, uskooko oikeasti sen olevan tehokas koneen koko suunnitellun 50+ vuoden elinkaaren ajan. Tarkoitan tällä sitä, että suunnittelussa ei pidä tehdä liikaa kompromisseja tällaisen ominaisuuden tavoittelussa. F-35 tutkaheijaste on pienimmillään edestä. Ehkäpä suunnittelussa onkin poimittu vain matalalla roikkuvat hedelmät. Ehkä koko keskustelu on lähtenyt sivuraiteelle, kun joku markkinamies on alkanut hehkuttaa häiveominaisuuksia ja siihen on sitten tartuttu hevonpaskana, mitä se kyllä mielestäni vähän onkin.
 
Viimeksi muokattu:
image.jpeg

Hevonpaskasta puheenollen, oletko huomannut että tasan yksi (1) lentokoneen valmistaja vähättelee sen merkitystä. Kaikki isot ilmavoimat tulevat niillä häivekoneilla operoimaan seuraavan 10-15 vuoden sisällä

Jä tässä lyhyt selitys mikä hyöty siitä passiivisesta häiveestä on tuon aktiivisen toteuttamiselle
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitin sitä, että keskusteluissa on mielestäni keskitytty liikaa näihin passiivisiin ominaisuuksiin. Niistä on etua tämän päivän asejärjestelmiä vastaan. 20 vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen.
 
Metsänreunassa henkilöauto ja tankki, kumman naamiomiseen tarvit enemmän navea (=aktiivinen häive)
 
Tarkoitin sitä, että keskusteluissa on mielestäni keskitytty liikaa näihin passiivisiin ominaisuuksiin. Niistä on etua tämän päivän asejärjestelmiä vastaan. 20 vuoden päästä tilanne voi olla ihan toinen.
Mikä sen 4++ generaation koneen selviytymiskyky on tälläisellä tulevaisuuden taistelukentällä jossa 5 gen kone havaitaan kaukaa?
 
Mikä sen 4++ generaation koneen selviytymiskyky on tälläisellä tulevaisuuden taistelukentällä jossa 5 gen kone havaitaan kaukaa?

Tuo ajattelumalli ja perustelu itseä jaksaa aina ihmetyttää. Jotenkin nämä tulevaisuuden ihmesensorit ja aseet vaikuttavat vain häivekoneisiin ja niiden havaitsemiseen. Vanhemmilla 4 gen koneilla niitä vastaan lennellään iloisesti vihellellen
 
Uskon, että aktiivisten järjestelmien kehitys ajaa 20 vuodessa ohi niin paljon, ettei passiivisilla ominaisuuksilla ole niin paljoa merkitystä. Voisin perustella vaikkapa kehittelykustannuksilla ja päivitettävyydellä. Toki samat uudet jutut saa edelleenkin myös F-35:een. Tarkoitukseni ei ollut sanoa, että se olisi huono kone. Ennemminkin, että edes Lockheed Martinilla tuskin uskotaan, että pelkkä stealth on riittävä koko elinkaaren ajan.
 
Viimeksi muokattu:
Vuosi 2050
Vladivostokissa sijaitseva ennakkovaroitustutka havaitsee Pirkkalan kentältä nousevat F-35 koneet, Su-49 superterminatorit lähtevät vastaan. F-35 itsepuolustuslaserit ovat voimattomia A2 keltaisen hypernopeusohjuksia vastaan ja tippuvat liekehtivänä tulipallona maahan. Mutta ei hätää, täysin vanhan Vainolaisen huomaamatta, rakkaan liittolaisemme gripenit ovat hiipineet lähietäisyydelle. Kaulaliinat ilmavirrassa lepattaen nämä ilmojen iloiset veikot syöksyvät pahaa aavistamattoman uhrinsa kimppuun mauserit kuolemaa sylkien

Jotenkin näin? :)
 
Back
Top