Suomalaiset jahtaamaan Somalian merirosvoja?

Nyt sinne sitten melko varmasti lähdetään...

Tuunattu Pohjanmaa lähtee merirosvojahtiin Somaliaan

Turun Sanomat 14.9 2010 17:00:36

Miinalaiva Pohjanmaa lähetetään merirosvojahtiin Somaliaan. Asiasta päätti Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta tiistaina. Merivoimien lippulaiva osallistuu EU:n johtamaan Atalanta-operaatioon, jossa pyritään turvaamaan YK:n ruoka-avun pääseminen perille Somaliaan.

Puolustusvoimat aloittaa 120-henkisen miehistön rekrytoinnin välittömästi. Pohjanmaan miehistö muodostetaan vapaaehtoisista ammattisotilaista sekä reserviläisistä. Pohjanmaan on alustavasti tarkoitus aloittaa kuukauden kestävä merimatkansa Somalian rannikolle tammikuussa. Pois operaatiosta tullaan kesäkuussa.

Miinalaivan tehtävä on ainutlaatuinen suomalaisen kriisinhallinnan historiassa. Koskaan aikaisemmin kriisinhallintaoperaatioon ei ole osallistuttu merivoimien sota-aluksella.

Varsinaiseen merirosvojen takaa-ajamiseen vanha Pohjanmaa on liian hidas. Sen tehtäväksi tuleekin rahtilaivojen suojeleminen merirosvojen hyökkäyksiltä. Merirosvot hyökkäävät yleensä vain vahingossa sellaisiin rahtilaivoihin, joita suojelee sota-alus.
Merirosvot alakynnessä

Somalian merirosvojen tyypillinen tapa ryöstellä laivoja on ajaa veneellä kohdelaivan kylkeen ja nousta nopeasti kannelle tikkaiden ja köysien avulla.

Merirosvot ovat tavanomaisesti aseistautuneet rynnäkkökiväärein, konekiväärein ja singoin. Pohjanmaan arsenaali on heihin nähden ylivoimainen.

Sen aseistukseen kuuluu yhteensä viisi konetykkiä, joista suurikaliiberisin on 57 millimetrin Bofors-tykki. Laivan kiinteään aseistukseen kuuluu myös kaksi raskasta 12,7 millimetrin neuvostoliittolaista konekivääriä. Lisäksi jokaisella merisotilaalla on laivalla oma henkilökohtainen aseistuksensa, joka tarkoittaa nykyajan kriisinhallintaoperaatioissa yleensä rynnäkkökivääriä ja pistoolia.

Pohjanmaa on Suomen laivaston lippulaiva. Sen pituus on 78 metriä ja leveys 11,5 metriä. Sen nopeus on 18,5 solmua. Pohjanmaa on muihin operaatioon osallistuviin aluksiin nähden sangen vanha, sillä se on rakennettu Wärtsilän Helsingin telakalla vuonna 1979. Sitä on kuitenkin modernisoitu useaan otteeseen, ja sen merenkulkujärjestelmät ovat nykyaikaiset.

Pohjanmaata on valmisteltu myös varta vasten Somalian-operaatiota varten asentamalla siihen uusi tehokas ilmastointi.

TUOMAS RIMPILÄINEN
 
Vähän sellainen olo kyllä on, että lähinnä muiden jarruna tuolla tullaan olemaan. Lähettää nyt isolle alueelle moinen sillipurkki joka on kauppalaivoja hitaampi ja jolta puuttuu käytännössä täysin partio- ja saattuetoiminnassa vaadittu multi-mission capability... Noh, toivottavasti tietotaito kuitenkin karttuu ja kaikki menee ns. putkeen.

Erittäin huvittavaa on kyllä tuo kohkaaminen laivan aseistuksesta: ihan kuin konepyssyjä olisi oikeasti tuolla suunnalla tarvittu!! Kopteri, sille hangaari sekä laivan nopeuden tuplaaminen korvaisi käytännöllisyydellään koko tuon "arsenaalin".
 
No kohkaamisen voi laittaa toimittajan piikkiin, taitaa tuo pohjanmaa silti olla pystyvin alus noihin toimiin. Tai no, ainakin sinne saadaan eniten porukkaa kokemusta keräämään.

Saattohommat tuskin ovat mikään ongelma, pystymmekö muuta sitten tekemäänkään? Minkähänlaista taustaa omaavia ressuja tuonne aletaan rekrytoimaan? Valmius tässä kuitennii päällä, kyllä mulle kelpais tollanen 3 kuukauden palkallinen huviristeily täydellä ylläpidolla.:a-cool:
 
winsu kirjoitti:

Aseistettu rahtilaiva olisi taloudellisempi ja monelta osin jopa parempi vaihtoehto. Vielä helikopteri kannelle, niin olisi täysin ylivoimainen.

Lapsellista näyttämisen halua hallitukselta koko juttu.
 
Turunmaa ja Karjala kun olisivat vielä ruodussa... Riittäisi nopeutta ja tulivoimaa. :uzi:
 
Mutkan kautta olen kuullut, että tuo Pohjanmaan lähtö ( ja sinne mukaan haluaminen ) olisi aiheuttanut jo perhekriisin.
 
juhapar kirjoitti:
Turunmaa ja Karjala kun olisivat vielä ruodussa... Riittäisi nopeutta ja tulivoimaa. :uzi:

Joo, muuten ne olis olleet ihan hyviä, mutta niitä ei niinkään oltu konstruoitu avomeriolosuhteisiin. Merikelpoisuus riitti Suomenlahdelle ja Saaristomerelle, mutta ei ehkä aivan Intian Valtamerelle. Onhan siellä tietysti ruotsalaisia rannikkokorvetteja, eli saman alusluokan edustajia, mutta ne ovatkin modernempia ja todennäköisesti niiden runkorakenne on erilainen. Niin, ja tietysti, seilaahan se "vihulainenkin" siellä tosi pienillä kinnereillä.

Nuo tykkiveneethän olivat hyvinkin kapeita verrattuna tämänpäivän vastaaviin aluksiin. Lisäksi niiden runko oli sanoisinko "käärmemäinen". Potkua olisi toki riittänyt sekä kone- että asepuolella todella hyvin tämäntapaisiin hommiin.
Olen henkkoht ollut modernisointiin ( 80-luvun puolivälissä ) liittyvällä koeajolla mukana. Kaasuturbiinilla 100% teholla ajettaessa piti olla tarkkana syysmyrskyssä, ettei telo itseään. Oliihan niissä toki vakaimet, mutta silti kyyti ei ollut kovin "tasaista".

Tarkemmin kun ajattelee, niin olisivat tosiaan olleet "kuin nappi silmään" merirosvojahtiin.
 
Pisti silmään tuo henkilöstömäärä: 120 sotilasta tuon kokoisella aluksella kolmen kuukauden operaatioon! Jos tuolla maailman merillä aiotaan jatkossa seilata niin sinne tarvitaan kyllä alustyyppi jolla pystytään operoimaan mahdollisimman vähällä huollolla ja henkilöstöllä.

Paljonkohan maksaisi moulinex-jäänmurtajan vuokraaminen Somalian vesille kesäkaudeksi, maalaaminen harmaaksi, tykkien pulttaaminen ja vielä helikopteri mukaan? :uzi:

Mitä muuten luulette miinalaiva Pohjanmaalle tapahtuvan tuon keikan jälkeen? Jossain Intian valtamerellä puuhastelu ei voi tehdä hyvää tuon ikäiselle paatille.
 
Museo kirjoitti:
Mitä muuten luulette miinalaiva Pohjanmaalle tapahtuvan tuon keikan jälkeen? Jossain Intian valtamerellä puuhastelu ei voi tehdä hyvää tuon ikäiselle paatille.

olisiko tuon ikäiselle varteenotettava vaihtoehto ajaa suoraan bangladeshin rantaan? :D
 
Museo kirjoitti:
Pisti silmään tuo henkilöstömäärä: 120 sotilasta tuon kokoisella aluksella kolmen kuukauden operaatioon! Jos tuolla maailman merillä aiotaan jatkossa seilata niin sinne tarvitaan kyllä alustyyppi jolla pystytään operoimaan mahdollisimman vähällä huollolla ja henkilöstöllä.

Paljonkohan maksaisi moulinex-jäänmurtajan vuokraaminen Somalian vesille kesäkaudeksi, maalaaminen harmaaksi, tykkien pulttaaminen ja vielä helikopteri mukaan? :uzi:

Mitä muuten luulette miinalaiva Pohjanmaalle tapahtuvan tuon keikan jälkeen? Jossain Intian valtamerellä puuhastelu ei voi tehdä hyvää tuon ikäiselle paatille.

Miinakansi on kuulemma rakennettu majoitustiloiksi. Ai mitäkö tapahtuu tuon kylvyn jälkeen? No, Miinalaiva pannaan telakalle ja modernisoidaan uusien vaatimusten mukaiseksi kaikin puolin. :D
 
Museo kirjoitti:
Pisti silmään tuo henkilöstömäärä: 120 sotilasta tuon kokoisella aluksella kolmen kuukauden operaatioon!

:huh: Tuommoisessa pikkukiulussa yli sata ukkoa! Miten ihmeellä?

Museo kirjoitti:
Mitä muuten luulette miinalaiva Pohjanmaalle tapahtuvan tuon keikan jälkeen? Jossain Intian valtamerellä puuhastelu ei voi tehdä hyvää tuon ikäiselle paatille.

Se lykätää Tuulen viereen rantakiville odottamaan peruskorjausta, jota ei koskaan tule.
 
JOKO kirjoitti:
Museo kirjoitti:
Pisti silmään tuo henkilöstömäärä: 120 sotilasta tuon kokoisella aluksella kolmen kuukauden operaatioon!

:huh: Tuommoisessa pikkukiulussa yli sata ukkoa! Miten ihmeellä?

Tuohon lukuun kaiketi sisältyy tukiyksikkö jossain satamassa ja upseerit kekkuloimassa jossain monikansallisessa esikunnassa. Silti.
 
Pohjanmaahan on toiselta funktioltaan koululaiva. Sille on valmiikis olemassa majoituskontteja, jotka asennetaan tarvittaessa miinakannelle. Kyllä sinne helposti tuo 120 ukkoa menee. En tiedä, millaista vahtia ajattelivat ajaa, mutta jos on 4/8, niin silloinhan (karkeasti ottaen) vajaa kolmasosa on koko ajan hommissa, ts. vahdissa. Pätee ainakin kone- ja merenkulkuporukkaan, muut varmaankin toimivat erilaissa tähystys- ja valvontatehtävissä. tietysti siihen 120 ukkoon sisältyy ATO-miehetkin.

Turunmaa-lk:n tykkiveneiden täysvahvuus ( ts. sodanajan määrävahvuus ) oli muistaakseni juuri tuo 120 ukkoa. Ne olivat huomattavasti pienempiä ja ahtaampia kinnereitä kuin Pohjanmaa. Eli ei se 120 ukkoa Pohjanmaahan mikään iso määrä ole.
 
Bodyguard kirjoitti:

Niin pointti tässä juuri oli ettei sitä Pohjanmaata ei ole suunniteltu operoimaan pitkiä aikoja pienellä miehistöllä maailman merillä. Vielä 70-luvuilla saattoi eurooppalaisissakin sotalaivoissa olla satojen henkien miehistö kun taas uusimmissa tullaan toimeen vähän yli sadalla vaikka kokoa on siinä 6000 tonnia. Uusissa korveteissa taas miehistöä on ehkä 60.

Eli jos aiotaan jatkossa operoida kaukana kotoa niin miehistö on saatava niin pieneksi kuin mahdollista. Ne on kuitenkin palkattua väkeä eikä mitään varusmiehiä.
 
Tietysti kustannusmielessä se miehistö pitää optimoida niin pieneksi kuin mahdollista. Ei tosin saa sitten olla liian pieni. Minä vaan vastasin siihen ihmettelyyn, miten Pohjanmaahan mahtuu tuo 120 ukkoa. Eri asia sitten on, paljonko niitä ukkoja tarvitaan.

Merirosvojahdissa ei pelkkä elektroninen valvonta ja tähystys riitä, vaatii niitä kiikariukkoja sinne komentosillalle ja muuallekin pitkin alusta. Kuinka monta, sitä en tiedä.
Varsinaisen laivamiehistön lisäksi tarvitaan jonkunnäköinen ATO-porukka, miten iso, en tiedä.

Nykyisten ja entisten laivamiehistöjen määrät ovat suoraan verrannollisia automatiikan lisääntymisen määrään. Vastavuoroisesti pienempi miehistö sisältää Suomessa useampia palkattuja ukkoja ja vähemmän varusveijareita.

Turunmaa-lk:lla oli vielä 70-luvulla noin 70 ukon miehistö ( RA vahvuus ), joista 20 ( 28,5% ) oli kapiaisia. Rauma-lk:n ohjusveissä muistaakseni suhde oli 19 ( 76% ) kapiaista ja 6 varusmiestä.
Järjestelmien kehittyessä palkatun henkilökunnan määrä kasvaa, mutta kokonaismiehistömäärä pienenee.

Pohjanmaa on valmistunut 1978 ja vaatinee yhä, huolimatta modernisoinneista, suhteessa suuremman miehistön kuin 2000-luvulla valmistunut vastaavan kokoinen tai huomattavasti suurempikin alus.

Kuten aiemmin sanoin, en tiedä millaisella vahtijärjestelyllä Pohjanmaa aikoo operoida ja kuinka suuri yksi vahti on. Se vaikuttaa miehistön kokonaismäärään myös.

Tukeutumisporukkaa jotain yhteysupseeria tms lukuunottamatta tuohon 120 ukkoon tuskin sisältyy. Sotalaiva ei välttämättä tarvitse sotilaskoulutettua henkilöstöä satamassa ja sellaista todennäköisesti on jo siellä olemassa.
 
PV:n tiedotteen mukaan suomalaisella osastolla tulee olemaan kansallinen tukijoukko afrikan mantereella. Miten iso tuo porukka on, sitä ei vielä ole sanottu. Oma mutu- veikkaus on kolmisenkymmentä ukkoa.
 
30 ukkoa vaikuttaa aikamoiselta määrältä yhtä kinneriä varten. Eiköhän noilla isommilla mailla ole jo tukiorganisaatio olemassa, miksei sitä olisi voinut hyödyntää?
Tietysti, jos johonkin esikuntahommiin tms. tarvitaan/halutaan mukaan jengiä, niin sittenhän se määrä kasvaa.
OK, jos on useampia satamia, mitä aiotaan käyttää, nii kaipa jokaiseen sitten tarvitaan ne omat ukot. Nuo tukiukot ovat todennäköisesti koordinaattoreita, eli hoitavat varaosa-, polttoaine- ja provianttitilaukset ja valvovat niiden toimituksia. Toimittajina sitten paikallinen yritys tai operaation oma huolto-organisaatio. Täysin omaa organisaatiota ei kannata pystyttää. Ehkäpä mukana jokunen viestiyhteysukko?
A-tarvikehuolto on sitten erikseen, mutta käsittääkseni laivaan mahtuu melkomoinen määrä mukaan otettavaksi jo Suomestakin
 
Täyttä mutuahan tämä vielä on, ennenkuin PV julkistaa tehtävät...mikäli julkistaa.

Operaationahan tämä tulee olemaan täysin erilainen, kuin aiemmat. Silti, esim. ISAFin tehtävälistasta voi tehdä jotain päätelmiä, minkälaisia hommia tukiyksikössä mahdollisesti on. 20-30 maissa ei välttämättä kovin tuulesta temmattu luku ole.

Riippuu toki siitäkin, miten paljon tuo purkki on maissa olevan porukan varassa 3kk ajan ja miten paljon otetaan sitten apuja muilta operaatioon osallistuvilta tahoilta.

Vaikka en tätä somalia- touhua kovin järkevänä pidä, niin kieltämättä on mielenkiintoista nähdä miten toiminta onnistuu sitten ensi vuonna.
 
Hm.., on aika vaikeaa verrata laivan ja esim. komppanian huoltoa ja muuta tukitoimintaa toisiinsa. Laiva on aika pitkälti omavarainen, tarvitsee tietysti monenlaisia täydennyksiä. Pohjanmaa on tehnyt lukuisia pitempiä purjehduksia ja niissä täydennykset on sitten hoidettu ilman omaa väkeä paikan päällä. Ok, tuollainen operaatio on tietysti eri asia kuin normaali koulutuspurjehdus, mutta siltikin epäilen, tarvitaanko 30 ukkoa sinne. Operaatiolla on varmasti johto- ja huolto-organisaatio jo olemassa. Jonkunhan pitää jakaa vastuut ja tehtävät, jotta resurssit on tarkoituksenmukaisesti kohdistettu. Tiedonsiirto- ja tiedustelutoimintaan tarvittava organisaatio lienee jo olemassa. Laiva hallinnoi itse itsensä, sinne ei kauheasti ylimääräistä tarvita.
Kuten sanoin, tuonne operaation johtoon ja sitten ehkäpä käytettäviin satamiin yhteysupseereita tms. Mitä muuta tarvitaan. Logistiikka- ym organisaatiot ovat jo olemassa, ei liene järkevää pystyttää omaa.
Ok, ehkä en huomaa jotain ja varmasti en tiedä yksityiskohtia operaation kokonaisorganisaatiosta.
 
Siinä olen kyllä samaa mieltä, että mitä järkeä lähettää Somaliaan alusta, joka ei niihin tehtäviin suoraan sovellu. Rahaa palaa. Ok, ukot saa purjehduskokemusta yllin kyllin avomeriolosuhteissa.
 
Back
Top