Suomen kyky torjua taisteluhelikoptereita

Kyllähän kopterioperaatio voi olla melkoinen operatiivinen peliliike, ilmakuljetteinen yksikkö on kuitenkin nopeasti mestoilla ja kun katsoo, miten nämä suuret valtiot nykyään mielellään toimivat, niin en uskaltaisi kyllä aliarvioida kopterijoukkoja lainkaan. Jostain syystä niitä esim. Venäjällä tehdään ja aika paljon, tokko ne on tarkoitettu vain esikuntien viikonloppuvapaita varten.

Vähän lisää lueskelin aiheesta, enkä oikein usko että koptereilla tullaan ikinä enää tekemään syviä iskuja millään tavalla varautunutta vastustajaa vastaan. Ilmeisesti nykyaikaiselle hävittäjätutkalle ja tutkaohjukselle kopteri on niin helppo maali, että suojaavien hävittäjien ei tarvitse päästää läpi kuin yksi puolustava hävittäjä, ja sitten ilmarynnäkköjoukot ottavatkin muutamassa sekunnissa enemmän tappioita kuin muutamassa viime sodassa yhteensä.

Tuon yllä mainitsemani harjoituksen jälkeen juurikin tutkissa on tapahtunut parannusta: silloiset dopplertutkat saattoivat kadottaa kopterin, jos se pysähtyi paikalleen. Nykyiset näkevät roottorin lapojen liikkeen. Sitä on hankala piilottaa vaikka kuinka matalalla lentäisi, ja se kertoo tasan varmasti, että kyseessä on helikopteri. Lapojen määrä ja nopeus kertoo jopa kopterin tyypin. Joten kopterit ottavat harjoituksissa pataan oikein urakalla.

Alkukantaisempien vihollisten kurkuttamisessa vispilöillä on vielä käyttöä, sekä esimerkiksi painopisteen, vahvistusten ja huollon siirtämisessä nopeasti vaikka rintamanosalta toiselle - oman ilmapuolustuksen takana. Mutta kuvaavaa on se, että noilla ilmarynnäkköjoukoilla näkyy koko ajan enemmän esim. BMD-rynnäkkövaunuja.
 
Asiasta viidenteen. Kuuluuko sanoa kopterien vai koptereiden?

Kopterien käyttö on vaikeata?
vai
Koptereiden käyttö on vaikeata?
 
Samalla muistetaampa, että niitä singon ammuksia ammuttiin siellä ihan urakalla. Kessin ammuksien on sitten riitettävä myöhemminkin.

Toki näin on. Silti, jos kuvittelen itseni tilanteeseen, jossa minulla on jäljellä yksi viimeinen KESsi ja pään päällä pörrää vihulaisen vispilä paikallaan matalalla, niin käytän sen KESsin epäröimättä, on se sen verran arvokas ja vaarallinen maali että kannattaa yrittää vaikka ei aina saisikaan. Vähän kuin Tenon lohi siis :D
 
On myös muistettava, että jopa taisteluhelikoptereiden panssarointi on tietyllä tavalla harhaa. Yleisesti vain miehistön suojaus ja moottori on suojattu tiettyyn tasoon asti (23mm-14.5mm-12.7mm-7.62mm). Kopterissa löytyy runsaasti paikkoja, joihin kiväärikaliiberinenkin osuma puree. Esim. 2003 Irakin hyökkäyksen aikana USA:n AH-64 Apache joutui tekemään pakkolaskun ihan kivääritulesta tulleiden osumien takia.

2503choppgallery.jpg


An Iraqi tribesman who claims to have shot down a US Apache helicopter poses in front of it in the southern Iraqi city of Karbala, 24/3/2003. Photo: AFP

 
kopterilla on ylivoimaisen helppoa käyttää maastoesteitä ja ketteryyttä hyväksi siten ettei hävittäjän mahdollisuudet ole kaksiset, siis olettaen ettei yllätysetua ole käytettävissä. Ja millä hävittäjä edes löytää maalinsa jos se lentää maata viistäen, satunnaista reittiä eikä näy missään tutkassa?

Vanha klassikkovideo todistamaan väitteen paikkansapitävyys:

 
Asiasta viidenteen. Kuuluuko sanoa kopterien vai koptereiden?

Kopterien käyttö on vaikeata?
vai
Koptereiden käyttö on vaikeata?

Kumpikin kuulostaa oikealta. Kuin hitsaaja tai hitsari vanhan vitsin mukaan:

Alokas oli ilmoittautumassa asepalvelukseen. Komppanian vääpelinä toimiva sotilasmestari merkitsi alokkaan henkilötietoja.

”Alokkaan ammatti?”
”Hitsari herra sotilasmestari”
”Kuulkaas alokas, se on hitsaaja eikä hitsari, no mikä on alokkaan ammatti?”
”Hitsaaja, herra sotilasmestaaja”
 
Hehe, olen päässyt kerran juurikin tuommoisen BO-105:n kyytiin. Kuski (ruotsalainen) näytti insertioharjoituksessa Norjan vuonoilla vähän suomiarmin pojille, miten vispilää pyöritetään.

Kun suurjännitelinja tulee vastaan suunnilleen samasta perspektiivistä kuin autolla ajaessa, niin kyllähän se vähän rystysiä valkaisee. Mutta näppärästi sieltä noustiin.

Nuo puut eivät vaan vissiin suojaa ylettömän hyvin tutkatähystykseltä. Ja roottori - tai oikeastaan ilmeisesti roottorin napa hilavitkuttimineen - on vissiin modernille tutkalle aika lailla sama asia kuin tarkoitusta varten tehty tutkaheijastin.

Vaan korjatkoon, jos jollakulla on parempaa tietoa.
 
Tuo Bo-105:hän on erinomaisen ketterä vispilä poikkeavien lapojensa takia. Saksalaisilla oli noita kylmän sodan aikana suunniteltu käytettävän panssarintorjuntaan muutaman kopterin väijytyksissä. Nopea nousukyky ja pienet mutta tarkat liikkeet lienevät tärkeitä tuollaisissa tilanteissa. Tuleekin mieleen, että olisikohan taisteluhelikopteri nykyään parempi puolustuksellinen kuin hyökkäyksellinen ase, pl. puskakonfliktit.

Intin loppusodassa oli kyllä hupaisa helikopterin "hyökkäys", kun ajoi suoraan patterin komentopaikan päälle ja jäi siihen pörräämään. Harjoituksen valvoja juoksi kaatamassa porukkaa maahan kuolleina tai loukkaantuneina ko. vispilän tulituksesta sen kahden minuutin ajan kun kone pysyi käytännössä paikallaan. Puhumattakaan siitä, että koko patteri ja vieressä oleva ilmatorjunta ampui hekoa taukoamatta jo pitkään ennen kuin se oli edes lähellä. Ilmahäly oli tietenkin annettu jo aikaa sitten. Valvoja oli hiukan nolon näköisenä, kun eräs teltastaan ilmahälytyksen alkaessa kömpinyt kuljettaja huuteli kyllästyttyään, että pitääkö konetta heittää rynkyllä propelliin, kun ei näytä muuten mikään tehoavan. :D
 
Paikallaan leijuva helikopteri havaitaan doppler-ilmiön perusteella. Eli lapojen liike saa aikaan tutkan lähettämän taajuuden muuttumisen. Varsinaista erottelua taustakaiusta ei tarvita.
 
Asiasta viidenteen. Kuuluuko sanoa kopterien vai koptereiden?

Kopterien käyttö on vaikeata?
vai
Koptereiden käyttö on vaikeata?

Tulee mieleen eräs everstiluutnantti vai oliko sillon vielä majuri jota suuresti ärsytti mun käyttämä sana "veihti". Voiveihti, keittiöveihti..
"- Ei se oo mikään helvetin veihti vaan veitsi."

No joo, sori meni OT.

Eikös kopterit pysty ampumaan aika kaukaa? Ainakin jenkkien kopterit runno irakilaisia aika kaukaa. Voi olla hankalaa luotiaseella jos ei ihan lähelle tule.
Kyllä se varmaan häiritsee kun luodit napsuu runkoon vaikka ei muuten tehoaisikaan. Onnekas osuma vaikka lavan servoon niin tulee jo vaikeuksia hallinnassa.
 
Eikös kopterit pysty ampumaan aika kaukaa? Ainakin jenkkien kopterit runno irakilaisia aika kaukaa.

http://www.airforcemag.com/MagazineArchive/Pages/1991/October 1991/1091apache.aspx

The unseen Apaches hovered low, four miles south of the radars. At the controls of Number 976, 1st Lt. Tom Drew broke radio silence. "Party in ten," he said. On cue, ten seconds later, the helicopters unleashed a salvo of laser-guided Hellfire missiles. "This one's for you, Saddam ," muttered CW03 Dave Jones, the pilot of another Apache.

Tekee kilometreissä suunnilleen 6km.
 
Neljä mailia eli yli 6km. On se pirullinen vatkain jos venäläisten vastaavat pystyy samaan.
 
Neljä mailia eli yli 6km. On se pirullinen vatkain jos venäläisten vastaavat pystyy samaan.

Hellfirestä on malleja jotka kantavat 10 kilsaa. Ryssällä taas on jotakin vastaavaa ja ilmeisesti Pantsir It järjestelmän käyttämistä ohjuksista ollaan väsäämässä ohjusta helikoptereille. Ohjaustapa on edelleenkin komento-ohjaus mutta ohjuksen kantaman ja nopeuden katsotaan kompensoivan. Mutta ongelma on se, että miten pääset näköetäisyydelle ja tunnistamaan maalin kopterilla.
 
Mutta sitten taas toisaalta, löytyi aika mielenkiintoinen sivu:

http://en.wikipedia.org/wiki/J-CATCH

1978 taistelukopterit voittivat harjoituksessa silloin modernit hävittäjät 5-1, kun hävittäjälentäjät tulivat liian lähelle. (Ilmeisesti tutkat eivät olleet vielä ihan yhtä hyviä kuin nykyään.) Tästä on varmaan opittu: noilla lontoonkielisillä foorumeilla samat tyypit selittivätkin, että koptereita pudotellaan pitkän matkan päästä AMRAAMeilla.

Tutka ei varmaankaan auttanut noiden kopterien hakemisessa, kun lentäjät eivät olleet edes tietoisia koptereista ja osa noista koneista ei ollut edes tutkalla varustettuja. Samalla arvaisin, että kopterit oli varustettu IP ohjuksilla , joskin AH-1 on varustettu myös tykillä (tai siis osa malleista on varustettu) mutta ilmamaaliin se ei ole paljon kummempi kuin mikä tahansa muu 20 millinen. Sitä en tiedä, että oliko kiinteäsiipisissä IP-ohjuksia tai miten hyvin ne toimisivat maalia vastaan, kun ammutaan maata vasten.

Sen tiedän, että tykillä voi olla paha mennä kokeilemaan, koska perustaktiikka kopterille on kääntyä konetta kohti vaakasuunnassa, eli sen hyökkäyksen alle, joka pakottaa lentäjän syventämään syöksyään tai unohtamaan koko jutun. Kun kone kääntyy pois ja jos kopteri selvisi hengissä, niin sitten kopteri kääntyy perään, nostaa nokkaa ylös ja ampuu ohjuksen perään.
 
On myös muistettava, että jopa taisteluhelikoptereiden panssarointi on tietyllä tavalla harhaa. Yleisesti vain miehistön suojaus ja moottori on suojattu tiettyyn tasoon asti (23mm-14.5mm-12.7mm-7.62mm). Kopterissa löytyy runsaasti paikkoja, joihin kiväärikaliiberinenkin osuma puree. Esim. 2003 Irakin hyökkäyksen aikana USA:n AH-64 Apache joutui tekemään pakkolaskun ihan kivääritulesta tulleiden osumien takia.

Eikös se ollut lähinnä raskaan kk:n laukausten takia? Varmaan siellä kiväärikaliberisiakin on ollut, mutta käsittääkseni sinne oli koottu kasa 14,5 millisiä.
 
Eikös se ollut lähinnä raskaan kk:n laukausten takia? Varmaan siellä kiväärikaliberisiakin on ollut, mutta käsittääkseni sinne oli koottu kasa 14,5 millisiä.

Saattoi olla noin. Mutta silti, helikopteria on melko mahdoton tehdä sellaiseksi, etteikö pienempikalibeerisellakin tulella olisi siihen mitään vaikutusta. Valmistaja väittää, että Apache olisi panssaroitu 12.7mm vastaan, lisäksi miehistö, moottori, voimansiirto ja roottorit 23mm vastaan.

Muokkasin vielä:

Wikistä löytyy aika lista Irakissa alasammuttuja Apacheja tms:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_aviation_shootdowns_and_accidents_during_the_Iraq_War

Pikaisesti vilkaistessa aika monta alasammuttua (ei siis mottorivian tms. onnettomuuden uhria) löytyy. 31 Apachea menetetty, 16 vihollistulen takia (näistä 4 heitin-iskussa kentälle eli siis maassa). 12 ammuttu ilmasta alas.
 
Viimeksi muokattu:
Saattoi olla noin. Mutta silti, helikopteria on melko mahdoton tehdä sellaiseksi, etteikö pienempikalibeerisellakin tulella olisi siihen mitään vaikutusta. Valmistaja väittää, että Apache olisi panssaroitu 12.7mm vastaan, lisäksi miehistö, moottori, voimansiirto ja roottorit 23mm vastaan.

Se panssarointi on luokkaa "yksi laukaus ei tuo kopteria alas". Mikä tarkoittaa sitä, että 23 millinen HE ammus ohjaamoon ei pudota kopteria, koska miehistöä on kaksi ja välissä on melkoinen panssarilasi. Roottorin akseli on 5 tuumainen, jotta se kestää 12.7mm:n osuman. Mutta tietääkseni ja kuvia katsellen, niin en oikein usko, että apachen ohjaamo kestäisi sivulta tulevaa kiväärin luotia. Lasit kun ei ole kovin paksuja sillä suunnalla.

Mutta olemme samaa mieltä ainakin periaatteessa.
 
On myös muistettava, että jopa taisteluhelikoptereiden panssarointi on tietyllä tavalla harhaa. Yleisesti vain miehistön suojaus ja moottori on suojattu tiettyyn tasoon asti (23mm-14.5mm-12.7mm-7.62mm). Kopterissa löytyy runsaasti paikkoja, joihin kiväärikaliiberinenkin osuma puree. Esim. 2003 Irakin hyökkäyksen aikana USA:n AH-64 Apache joutui tekemään pakkolaskun ihan kivääritulesta tulleiden osumien takia.

2503choppgallery.jpg


An Iraqi tribesman who claims to have shot down a US Apache helicopter poses in front of it in the southern Iraqi city of Karbala, 24/3/2003. Photo: AFP

komppaan tätä..wanhana rajasissinä ottaisin kamovin jyvälle ja lipas tyhjäksi 3 laukauksen sarrrjoina leijuvaan kohteeseen.

siellä varmaankin nykyhekoissa menee johtoa ja liitintä senverta rungossa,että joku järjestelmä (onko sitten lentosuoritukseen kriittinen) häiriintyy/hajoaa varmasti
 
Jostain luin aikanaan, että paras systeemi matalalla lentävän kopterin torjuntaan on lentopommi?! Lähimaillekaan tipahtanut pommi tiputtaa hekon lähes varmasti. Toki nykyään uudet tutkat näkevät jo kopterin niin matalalla kuin se pystyy lentämään.
Stingerit ostettiin meille lähes varmasti hekoja vastaan. Pystyulottuvuus ei vain tahdo riittää hävittäjiä vastaan.
 
Back
Top