Suomen sisäinen turvallisuus

Näkisin jo seuraavan päivän Iltapulujen otsikot. Iskokoinen kaljupäinen rasisti hakkasin pienen Somalitytön.... Eikäkuhetkinen...

Näinhän siinä kävisi. Ja tuo nettiin ladattu video luultavasti alkaisi siitä kohdasta missä tarttuu tekijään kiinni ja pistää asfalttiin hallintaotteeseen. Koita siinä sitten selitellä...oma naama ehtisi pyöriä netissä kuukauden tai pari ennen kuin totuus tulisi ilmi oikeudenkäynnissä (olettaen ettei alkup. uhrikin asettuisi vastapuolelle).
 

Tässä video tapahtuneesta. Taitaa tekijä vielä olla tummempaa sorttia joten oman elämänsähän tuossa suurella todennäköisyydellä vain onnistuisi pilaamaan, jos sen menisi taltuttamaan uhrin auttamiseksi.

Kaikki näyttäisi olevan ihan perusmallin valkolaisia. Jokuhan tuossa meni väliin ja onnistui auttamaan uhria pilaamatta elämäänsä.
 
Kaikki näyttäisi olevan ihan perusmallin valkolaisia. Jokuhan tuossa meni väliin ja onnistui auttamaan uhria pilaamatta elämäänsä.

Taisi olla joku "lauman" jäsen, joka puuttui tilanteeseen. Tai sitten ei, vaikea sanoa mitään tuosta videosta. Joka tapauksessa moni ulkopuolinen varmaan jättää puuttumatta jo senkin takia ettei muun porukan reaktioita voi tietää, jos tilanteeseen puuttuu.
 

Varsin yleisesti on tunnettua, että Turkki ja pienemmässä mittakaavassa Venäjä käytti ihmisvirtoja hyväkseen poliittisten päämäärien saavuttamiseksi.

Eipä ollut yleisesti tunnettua ainakaan Suomessa syksyllä 2015. Mitenkäs pääministeri käyttäytyi mediassa? Entä Merkel? Sisäministeri? Otettiin islamistien ohjailema "isku EU:ta vastaan" motiiveja kyselemättä ja aika hyvinhän se taisi osua? Sellainen "huuma" ja innostus että ei voinut kuin hämmästellä.

Sama toiminta jatkuu edelleen Välimerellä eikä nopeisiin toimenpiteisiin kyetä. Nahistellaa merellä siitä mistä kohdin rannikkoa ruotsalaisveneet saavat kuskata ulkomaalaisia Eurooppaan. Ei välitetä koska helppohan sitä on syytellä seurauksia (kasvavaa äärioikeiston kannatusta) kuin huolehtia Euroopan yhtenäisyydestä. Jotkut jopa tuntuvat toivovan lisää seurauksia.. sekä äärivasemmisto "torikokouksineen" että varsinaiset natsit jotka ovat seuraus....
 
Taisi olla joku "lauman" jäsen, joka puuttui tilanteeseen. Tai sitten ei, vaikea sanoa mitään tuosta videosta. Joka tapauksessa moni ulkopuolinen varmaan jättää puuttumatta jo senkin takia ettei muun porukan reaktioita voi tietää, jos tilanteeseen puuttuu.

Jep, nuo on monesti vaikeita tilanteita. Joskus saattaisi riittää pelkkä sanallinen puuttuminen jopa heikommalta. Joskus asialla on äärimmäisen väkivaltainen porukka joka voi käydä kärkkäästi kenen tahansa päälle.

Niitä tapauksia on vaikeinta tajuta, joissa jengi poistuu paikalta soittamatta sitä poliisia.

Itse en pidä kuitenkaan huonona sitä, että tapahtumia kuvataan, vaikka se lieneekin vakiopaheksunnan kohde. Kummasti jää ainakin todistusaineistoa elämään melkein joka tapauksesta. Usein jopa tekijöiden itsensä tai heidän kavereidensa kuvaamana...
 
Kaikki näyttäisi olevan ihan perusmallin valkolaisia. Jokuhan tuossa meni väliin ja onnistui auttamaan uhria pilaamatta elämäänsä.
Minun silmiini näytti, että tyypillinen kateellinen pullukkatyttö kiusaa kauniimpaa. Just noin raakaa se voi olla teinien keskuudessa.

Ihmettelin sen väliintulijan nettikirjoittelua. https://seerilainenfitnessblogi.wordpress.com/2017/03/12/someraivo/
Siis onko todella tarpeellista tehdä tuollaisia ohjeita aikuisille siitä mieten somessa käyttäydytään tuollaisen tapauksen yhteydessä?? Olen hämmästynyt.
Mitä helvettiä sinne someen on pakko edes mennä omalla nimellään kommentoimaan. Ohjeeksi voi riittää se tilanteen stoppaaminen ja vartijat/poliisi paikalle ja ilmoitus pahoinpitelystä, jos asianomistaja haluaa.
Muussa tapauksessa tilanne vaan poikki ja kaikki omille teilleen hus matkoihinsa.
Tuo nettitilitys kuvastaa kyllä henkilön omaa järkytyksen tasoa, mutta sellaista se varmaan on jos ei ole aikaisemmin kokenut tappelua. Mutta en ymmärrä some-ohjeiden tarvetta aikuisille.

.
 
Siis onko todella tarpeellista tehdä tuollaisia ohjeita aikuisille siitä mieten somessa käyttäydytään tuollaisen tapauksen yhteydessä?? Olen hämmästynyt.

On kyllä, ja mielestäni tuo väliinmenijän kirjoitus oli ihan paikallaan. Tämän(kin) päivän maailmassa on huomattavan paljon aikuisia jotka ovat totaalisen hukassa omassa elämässään ja todisteeksi siitä riittää liki minkä tahansa tavallisuudesta vähänkin poikkeavan tapauksen nettikommenttien lukeminen mediasta kuin mediasta. Facebookin valeprofiilien välityksellä (puhumattakaan niistä palstoista joilla voi kommentoida anonyyminä) omaa pahaa oloaan suoltavat ovat mielestäni ajoittain jopa häiritsevän suuressa roolissa jolloin asialliset ja rakentavatkin kommentit tuppaavat jäämään asiattomien purkausten varjoon. Puhtaat trollit ovat sitten taas asia erikseen ja niitäkin mahtuu nykyään joukkoon kuin joukkoon.

Edellä mainittu tietenkin riippuu siitä miten aikuisuus määritellään. Esim. MV-lehden (kyllä, käyn lukemassa kyseistä julkaisua ajoittain ja niin käyvät monet teistäkin vaikka mitä väittäisitte) kommenttiosiosta on suuri työ löytää yhden ainoaa aikuismaiseksi miellettävää kommenttia siitä huolimatta että uskoisin monien siellä kommentoivien olevan täysikäisiä. Kyseisenkaltainen kommentointityyli tuppaa ajoittain leviämään asiallisempiinkin medioihin siitä huolimatta että palstoja moderoidaan. En aina itse allekirjoita moderaattoreiden toimintaa sillä valitettavan usein kyseisillä henkilöillä on mahdollisuus sensuroida asiallisetkin kommentit joiden asiasisältö ei vain satu heitä jostain syystä miellyttämään ja aivan satavarmasti tuota mahdollisuutta myös käytetään. Siinä määrin alatyylistä tavaraa porukka osaa nettiin kuitenkin ulostaa että ehkäpä pieni pakkokin niitä on jonkun siivoilla. Mainitsemani nettilehti on hyvä esimerkki siitä mitä syntyy kun minkäänlaista moderointia ei ole.

Ikävä kyllä, kaikki edellä mainitsemani heijastuu myöskin sitten nuorempiin sukupolviin. Aikuisista ja vanhemmistahan se malli yleensä otetaan ja jos esikuva sattuu olemaan vääränlainen niin tulevaisuuden eväät voivat olla sangen heikot. Tuossakin Kampin tapauksessa syyn voi vierittää suoraan kotiin ja kurinpitoon - tai pikemminkin molempien näiden puutteeseen (niille jotka lukevat kuin piru Raamattua: En nyt tarkoita että kyseessä olisivat kodittomat lapset vaan sitä että ainakin itselleni paikka nimeltä "koti" on aina merkinnyt turvaa ja rakkautta, mutta monelle nuorelle se voi olla puhdas helvetti). Emme tietenkään voi tietää koko tarinaa tuon videopätkän takana joten en ota kantaa siihen kuka tarinassa on oikeassa ja kuka väärässä, mutta tuollainen touhu ei kuulu normaaliin käytökseen ja mikäli olisin yhdenkään näiden videolla esiintyvien nuorten vanhempi ja sattuisin kyseisellä videolla jälkikasvuni näkemään niin toimenpiteitä seuraisi aivan varmasti. Minun mielestäni tuon ikäisten ei kuulu heilua enää iltayhdeksän aikaan ostarilla tai keskustassa. Piste.

Itse en ole nykymenon valossa tästä lainkaan hämmästynyt.
 
Lyhyt kirjoitus viranomaisten yhteistoimintaharjoituksesta.

https://medium.com/@pmakela1/countering-the-hybrid-war-the-finnish-way-82ccdb0b80a5#.yquowex7x
Countering the Hybrid War — The Finnish Way
Mar 11
1*jrCGcyfOoVfk1_35Z7hPkA.jpeg

Army, Police and Border Guard troops co-operating

Unidentified troops have taken over several government buildings, an harbor and airports across Finland. Finnish army has alerted it’s available conscripts, mobilized the reserve local battalions and sent them to support police and border guard units engaging the hostile forces. The local authorities have began transitioning into a crisis mode.

Luckily all this action belonged to a series of readiness exercises designed to increase the defense readiness and co-operation across the Finnish society.

Finland is facing a new reality with rapidly evolving security threats. After the invasion of Crimea, the Russian “Little Green men” and other “hybrid war” actions have become a very real scenarios that the Finnish authorities have to train for. Finland has actively shifted its defense stance more towards counter hybrid threats with higher readiness and mobilization speed, while also improving firepower for conventional scenarios.

1*IdBUmZHYheKnx6y5KIfAsA.jpeg

Military Police conducting a raid

At the beginning of March 2017 the Finnish authorities conducted a joint readiness exercise in three different regions. These exercises, KYMI17, OULU17 and KEHÄ17 tested the co-operation of the local municipalities, the Regional State Administrative Agencies (hideous name to be by the way), the army, the police, the border guard, the airport administrators, the customs service and the emergency services in a high stress and a high threat scenario.

1*BAdgdiRaoTVEjvx9FsqR0g.jpeg

Blending in is important also in Urban ops.

The various scenarios tested the ability of the relevant authorities to create an unified situational awareness and their ability to react accordingly. Special attention was given to the rapid establishment of the relevant command authority to each situation and the allocation of the assets, that other participants could assign to their aid. Finland recognizes the need to share information horizontally in real time. The modern threats can only be countered if all relevant actors can share the same situational awareness. The security services must be able to co-operate towards a common goal with as little friction as possible.

1*JMwq6J7qP2ZcLJqj9S4JBw.jpeg

Police officer and a reservist securing a location

All of the scenarios that were trained were not published. But the public scenarios included several urban combat drills for the participating military police conscripts and local battalions. The army’s NH-90 transports helicopters were used to move reinforcements to support police and border guards. Most of the scenarios involved unidentified opponents ranging from troublesome individuals to militarily organized units with sniper and machine gun support.

1*c9s3T5yLgVXBJVz13Zlr8w.jpeg

US Army Chinook in Lapland

Meanwhile the Finnish army special forces conducted their annual winter exercise in the arctic wilderness of Lapland together with international friends like the US Army.

Finland is preparing to secure it’s safety in all scenarios, against all enemies and all along the vast nation. Finland will fight from the fells of Lapland to hearts of its cities.

PS. More awesome pictures here:
https://www.facebook.com/pg/maavoimat/photos/?tab=album&album_id=1352685078088211
 
Mies suunnitteli eri tapoja surmata siskonsa – KKO käsittelee syytettä kunniamurhan valmistelusta

Syyttäjä vaatii korkeimmassa oikeudessa miehelle tuomiota sisaren kunniamurhan valmistelusta. KKO aloitti maanantaina suullisen käsittelyn, jossa kuullaan miestä, sisarta ja useita todistajia.

Helsingin käräjäoikeuden mukaan 20-vuotias mies suunnitteli henkirikosta, koska 16-vuotias sisar ei hänestä noudattanut kulttuurin ja uskon perinteitä. Sisaren karattua kotoa veli etsi häntä useita päiviä ja kuvaili erilaisia surmaamistapoja.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen reiluksi kahdeksi vuodeksi vankeuteen törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja pahoinpitelystä.

Hovioikeus hylkäsi syytteen rikoksen valmistelusta. Sisaren pahoinpitely toi miehelle ehdollista vankeutta ja valvontaa.

Syyttäjä haki valituslupaa KKO:sta. Oikeus antaa ratkaisun asiassa myöhemmin.
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2354165
 
Oma veikkaus, ei tuomiota. Jos tulee tuomio niin vähän sakkoja yms. Sit odotellaankin et sisko on vainaa, kun se idiootti ei kummiskaan pysty olemaan ottamatta yhteyttä tuttuihinsa ja sukulaisiin.
 
Systeemi on sairas kun tällaisista rikoksista annetaan ehdollisia tuomioita. Sehän tarkoittaa elävässä elämässä että asia painetaan villaisella. Ihan sama kuin jätettäisiin rankaisematta mikäli rangaistus on täysin teoreettinen.
 
Tähän liittyen, mistä tietää että kevät on tullut Ruotsiin?
Parvekkeilta alkaa tippumaan nuoria naisia...

Noissa kulttuureissa otetaan nuo "kunnia"-asiat todella vakavasti, oli sitten syytä tai ei ja siihen pitää Suomessakin varautua.
 
Oma veikkaus, ei tuomiota. Jos tulee tuomio niin vähän sakkoja yms. Sit odotellaankin et sisko on vainaa, kun se idiootti ei kummiskaan pysty olemaan ottamatta yhteyttä tuttuihinsa ja sukulaisiin.
Riittää kun se faija painostaa ja pakottaa, niin poikahan toimii vaikka itkua vääntäisi.
Miten faija saadaan puhutteluun? Siltä voisi kysellä hieman tästä lasten integroimisesta länsimaiseen yhteiskuntaan.
 
Siis, mitä helvettiä..alaikäisen raiskaaja siirretään toiseen vastaanottokeskukseen???
elävästi ja ikävästi tulee mieleen Otanmäkeen siirretyt....

Laitilan Sanomat: Ulkomaalaisen miehen epäillään raiskanneen nuoren tytön Laitilassa

Ulkomaalaisen miehen epäillään raiskanneen alaikäisen tytön Laitilassa muutama kuukausi sitten, kertoo Laitilan Sanomat. Asiasta on tehty rikosilmoitus, ja se päätyy syyttäjän syyteharkintaan, kertoo komisario ja tutkinnanjohtaja Kirsi Koskinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta lehdelle.

Asiasta ei ole tiedotettu medialle tätä ennen, mutta aiheesta on käyty kovaa keskustelua eräässä Facebook-ryhmässä.

– Alun perin emme nähneet tiedottamisen tarvetta. Seksuaalirikoksista harvoin tiedotetaan, koska ne ovat niin yksityisiä asioita. Tiedottamisohjeet lähtevät siitä, että jos asia herättää ihmisten mielenkiinnon, siitä kerrotaan, Koskinen selvittää Laitilan Sanomille.

Facebook-ryhmässä nettipoliisi, ylikonstaapeli Outi Leppäjoki Lounais-Suomen poliisilaitokselta kommentoi keskustelua julkisesti ja virallisesti poliisin statuksella jo viime viikolla. Hän kertoi ryhmässä, että rikosilmoitus on tehty ja että poliisi on suorittanut aktiivisesti esitutkintatoimenpiteitä asian selvittämiseksi.

Lisäksi hän kirjoitti, että kyseinen epäilty ulkomaalaismies tullaan siirtämään pois Laitilan vastaanottokeskuksesta.

Epäilty ulkomaalaismies asuu Laitilan vastaanottokeskuksessa. Hänet oli tarkoitus siirtää jo viime viikolla Pohjois-Suomeen, mutta siirtokohde vaihtuikin toiseen paikkaan. Koskinen ei haastatteluhetkellä tänään maanantaina osannut vielä sanoa, onko siirto jo tapahtunut.
http://www.ts.fi/uutiset/paikallise...epaillaan+raiskanneen+nuoren+tyton+Laitilassa
 
Viimeksi muokattu:
Rassismi ja Fazzizmi....
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/...oitajat-seisoivat-20-minuuttia-tumput-suorina
Potilas uhkasi vuotaa kuiviin – "Ensihoitajat seisoivat 20 minuuttia tumput suorina odottamassa poliisia"
1243049.JPG


Evitskogin vastaanottokeskukseen hälytettiin myös lääkärihelikopteri. Kuva ei liity kyseiseen tapaukseen.

Arkisto Sauvo Jylhä



Evitskogin vastaanottokeskuksessa Kirkkonummella sattui viime viikolla tapaus, jossa ensihoitajat eivät voineet mennä sisälle auttamaan vakavasti verta vuotavaa keskuksen asukasta.

Paikalle tulleet ensihoitajat joutuivat odottamaan poliisipartiota, jonka tulo kesti 20 minuuttia. Samoin odottamaan joutui lääkärihelikopterin henkilökunta.

Sisällä apua odotti Suomen Kuvalehden blogikirjoittajan, nimimerkki H. Juurakon mukaan asukas, joka oli viiltänyt molemmat ranteensa auki ja yritti katkaista myös kaulavaltimonsa.




– Vokin (vastaanottokeskuksen) työntekijät ryntäsivät tyrehdyttämään verenvuotoa ja yrittivät pitää asukasta hengissä siihen asti, kun hälytetty apu ehtisi paikalle.

Paikalle saapui blogistin mukaan ensin VPK:n ensivasteyksikkö, hetken kuluttua helikopteri lääkäreineen ja vielä ambulanssikin.

– Ongelmaksi muodostui se, ettei yksikään pelastushenkilöstöstä suostunut tulemaan sisään vastaanottokeskukseen ennen kuin poliisi ehti paikalle turvaamaan heitä, vaikka paikalla oli riittävästi vartijoita eikä kukaan keskuksen asukkaista käyttäytynyt mitenkään uhkaavasti.

Blogisti kuvailee tapahtumia vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena toimineen henkilön kertoman perusteella.

– Lääkärit ja ensihoitajat seisoivat pihalla tumput suorina, kun keskuksen työntekijät yrittivät pitää hengissä kuiviin vuotavaa miestä.

HYKS Jorvin alueen ensihoidon vastuulääkäri Niko Neuvonen tietää tapauksen. Potilaan oikeusturvaan vedoten hän ei kommentoi yksittäistapausta, mutta kertoo, että ensihoitohenkilöstö ei mene kohteeseen ennen poliisin tuloa, jos kohteessa on hätäilmoituksen perusteella väkivallan uhka.

– Lopullisen päätöksen kohteeseen menemisestä tekee ensihoidon tilannejohtaja, eli ensihoidon kenttäjohtaja tai lääkäriyksikön lääkäri.

– Mikäli tilannejohtaja ei voi olla täysin varma kohteen turvallisuudesta, hän määrää ensihoitohenkilökunnan odottamaan poliisin paikalle tuloa, Neuvonen sanoo.

Normaalisti ensihoitajat voivat mennä vastaanottokeskukseen niin kuin mihin tahansa muuhunkin kiinteistöön ilman poliisia, ellei kohteessa tiedetä olevan väkivallan uhkaa.

Blogin kirjoittaja kyselee, onko ensihoitajilla erityisiä ohjeita vastaanottokeskuksesa toimimiseen. Neuvosen mukaan tällaisia ei ole.

Blogisti ihmettelee myös, olisiko tilanteessa menetelty toisin, jos verta vuotava henkilö olisi ollut vastaanottokeskuksen henkilökuntaa tai vapaaehtoinen.

– Tilanteessa olisi toimittu aivan samalla tavalla, Neuvonen toteaa.
 
Back
Top