Suomettuminen 2010-luvulla

Tuossa aikaisemmin puhuttiin Harkimon kaupasta ja joku mainitsi, että briteistä on ostettu jalkapalloseuroja ym. Erittelen hiukan näitä erilaisia omistuksia.

Celsean omistaja on Berezovski-vainaaseen verrattava oligarkki Roman Abramovits. Hän on kaukana valtiollisesta toimijasta.

Areenan ostajat, Rotenbergit ja Timtsenko ovat Putinin lähipiiristä. Itse asiassa Venäjällä vain Putinin kaverit ovat rikkaita. Jos et ole kaveri, et ole rikaskaan.

"Hallin ulkopuolelta" voin sanoa, että KHL:ssä on vain kaksi seuraa, jotka tuottavat jokusen ruplan voittoa. Liigan toiminta rahoitetaan suureksi osaksi Gazpromin rahoilla, samoilla energia- ja yritysvaroilla tehdään muutenkin Venäjän suurvalta-asemaa - armeijan modernisointia ym.

Joidenkin brittiläisten ja amerikkalaisten taloustoimittajien mukaan Venäjä on tällä hetkellä mielenkiintoinen aivan omaleimainen valtio, jossa turvallisuuspalvelu, suuret yhtiöt, miljardöörit, presidentti ja veroparatiisit liittyvät oleellisesti yhteen.

Mikäli hurja skenaario on totta, se, ostiko merkittävän kalliosuojalla varustetun rakennuksen suoraan Suomen mediakeskittymän ja päärautatieverkon vierestä Venäjän valtio vai miljardööri kaksoiskansalainen, on oikeastaan aivan se ja sama.
 
Aivan, ei ole venäläistä miljardööriä ilman Putin-perheen hyväksyntää. Mitä tulee venäläisoligarkkiemigrantteihin mm. Britanniassa, heillekin lienee tullut varsin kirotun selväksi se, että kotimaan käsi on pitkä ja kynnet ovat pitävät.

Lähinnä itkettää suomalaiszournalistien kyky käsitellä näitä asioita mediassa, joko ei osata, tai ei uskalleta tai ei viitsitä tai kaikki yhdessä, en tiedä sitten, mikä näistä vaihtoehdoista on pahin. Aikuisten oikeasti tämä kehitys on vaarallisempi kuin pahin taistolaiskausi.
 
Mitä paremmaksi venäläisten hyvinvointi nousee, sitä vähemmän heillä on syytä rynnätä rosvoamaan naapurilta.
Hmm. euroopan vanhin autokantakin taitaa olla osa kokonaismaanpuolustusta...
 
Tvälups kirjoitti:

Joillakin on miljardeja, jossain mummo syö kaalia ja saa muutaman kymmennen ruplaa.

Ei tietenkään tarvitse rosvota. Laillista kauppaa. Suomalaisomistusten määrää kasvatetaan tehokkaasti, mutta me emme osta.

Vaikka saisimme, olisimme alakynnessä, sillä volyymimme on pienempi. Nyt tilanne on yksinomaan katastrofaalinen. Suomettumista on se, ettei hallitus ole tasoittanut peliä. Protektionismille on peruste, koska vastavuoroisuus ei toimi.

Raskas liikenne on jo suureksi osaksi venäläisomistuksessa. Eiköhän Haanpäällekin tehty "tarjous, josta ei voi kieltäytyä". SE. Mäkinen on omistukseltaan puhtaasti venäläisyritys. Satamissa on tehty voimakas nurkanvaltaus. Kuljetuksen ja huolinnan alaan on panostettu. Mutta siinä on tietysti bisnestäkin.

Oudompaa on se, että jostain syystä yritykset ovat ostaneet jopa pelkkiä rääseikköjä merkittävien kohteiden (linkit ym.) vierestä ja ympäriltä. Mitähän käyttöä jollain suolla, surkealla kuusikolla ja muutamalla vanhalla rakennuksella on?

Tietysti veroparatiisiyhtiöt ovat merkittäviä työllistäjiä. Helsinki-Vantaan lentoasemalla venäläismiljardööreillä on 122 työntekijää.

http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2013/06/28/tallaisia-ovat-hartwall-areenan-ostaneet-miljardoorit/20139083/12
 
Vonka kirjoitti:
Raskas liikenne on jo suureksi osaksi venäläisomistuksessa. Eiköhän Haanpäällekin tehty "tarjous, josta ei voi kieltäytyä". SE. Mäkinen on omistukseltaan puhtaasti venäläisyritys. Satamissa on tehty voimakas nurkanvaltaus. Kuljetuksen ja huolinnan alaan on panostettu. Mutta siinä on tietysti bisnestäkin.

No ja paskanmarjat, ei pidä kyllä yhtään paikkaansa :a-grin:
Tosin DDR haanpää on kyllä jonku pamploonasijoitusfirman omistuksessa ja sen huomaa :a-rolleyes:
 
crane kirjoitti:

Sorry Crane, teen korjauksen tähän; sain puhetietoa enkä tarkistanut.

Tunnetko pääomasijoitusyhtiö Pamplona Capital Partnersin omistussuhteet? Firma ei ole koskaan Pamplonan kaupunkia nähnytkään - minä muuten olen - vaan toimii Lontoosta ja sen oikea nimi on Pamplona Capital Management. Pääomasijoitusyhtiö osti kaiketi myös Viinikan. Sen perusti Alex Knaster, joka muiden toimiensa ohessa oli Moskovassa Simmons & Companylla, mutta muuta Venäjä-kytköstä ei ole. Kyse on siis puhtaasta pankkiirien kapitaaliyhtiöstä, joilla ei ole kansallisia intressejä.

Juu, ja varmasti päivittäistoiminnassa huomaa :blush:

Ja SE Mäkinen on logistiikkayrityksenä kotimaisen suvun vesan hallinnassa, kalusto sinänsä kirjavaa, kun Vantaan varastolla rekkareita vilkaiset.
 
ptruu. Rahoitusyhtiöiden kautta tapahtuu kaikenlaista, eivätkä bulvaanitkaan ole tuiki tuntematon käsite.
 
Vonka kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Mitä paremmaksi venäläisten hyvinvointi nousee, sitä vähemmän heillä on syytä rynnätä rosvoamaan naapurilta.
Hmm. euroopan vanhin autokantakin taitaa olla osa kokonaismaanpuolustusta...

Joillakin on miljardeja, jossain mummo syö kaalia ja saa muutaman kymmennen ruplaa.

Hapankaalia syövien maatuskojenko asiaa sitten ajettaisiin asein ja valloitusretkin?

Vonka kirjoitti:
Raskas liikenne on jo suureksi osaksi venäläisomistuksessa. Eiköhän Haanpäällekin tehty "tarjous, josta ei voi kieltäytyä". SE. Mäkinen on omistukseltaan puhtaasti venäläisyritys. Satamissa on tehty voimakas nurkanvaltaus. Kuljetuksen ja huolinnan alaan on panostettu. Mutta siinä on tietysti bisnestäkin.

Haanpään veljeksille tehtiin tosiaankin sellainen tarjous, josta järkimiehet eivät kieltäytyneet. Sitä ennen Haanpäät olivat tehneet vastaavia tarjouksia kymmenelle suomalaiselle pienyrittäjälle ja yritysostojen kautta kasvattaneet firmaansa.

Teollisuus on äänestänyt jo jaloillaan ja Haanpään rinnalle on jälleen alkanut nousta pienempiä ja vanhat tekijätkin ovat merkittävästi laajentaneet toimintaansa. Esim. Laukaan Rahtiautot, Teljän kuljetus, AllChem ja mitä niitä nyt onkaan. Ovat suomalaisia firmoja ja tekevät oman osansa huoltovarmuuden varmentamisesta.

Turha näissä asioissa on piruja seinille maalailla. Markkinatalous toimii tavallaan.
 
skärdis kirjoitti:
Vonka kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Mitä paremmaksi venäläisten hyvinvointi nousee, sitä vähemmän heillä on syytä rynnätä rosvoamaan naapurilta.
Hmm. euroopan vanhin autokantakin taitaa olla osa kokonaismaanpuolustusta...

Joillakin on miljardeja, jossain mummo syö kaalia ja saa muutaman kymmennen ruplaa.

Hapankaalia syövien maatuskojenko asiaa sitten ajettaisiin asein ja valloitusretkin?

Vonka kirjoitti:
Raskas liikenne on jo suureksi osaksi venäläisomistuksessa. Eiköhän Haanpäällekin tehty "tarjous, josta ei voi kieltäytyä". SE. Mäkinen on omistukseltaan puhtaasti venäläisyritys. Satamissa on tehty voimakas nurkanvaltaus. Kuljetuksen ja huolinnan alaan on panostettu. Mutta siinä on tietysti bisnestäkin.

Teollisuus on äänestänyt jo jaloillaan ja Haanpään rinnalle on jälleen alkanut nousta pienempiä ja vanhat tekijätkin ovat merkittävästi laajentaneet toimintaansa. Esim. Laukaan Rahtiautot, Teljän kuljetus, AllChem ja mitä niitä nyt onkaan. Ovat suomalaisia firmoja ja tekevät oman osansa huoltovarmuuden varmentamisesta.

Turha näissä asioissa on piruja seinille maalailla. Markkinatalous toimii tavallaan.
Teljän kusetus on nyt täysin surkea esimerkki.
Tai ohan se malliesimerkki siitä,miten kusetetaan työntekijöitä ja verottajaa ja jota valtio laittomasti tukee.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1359869149866
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/45-minuuttia-suomen-verottajasta-valitettiin-ensi-kertaa-eu-komissioon/2013/04/1731367
 
Teljän kuljetuksen vaatimukset kuljettajalle. Pystyttävä ajamaan 48 tuntia yhteen menoon ja syömään tarvittaessa ajopiirturin kiekko 15 sekunnissa. :)
 
crane kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
Vonka kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Mitä paremmaksi venäläisten hyvinvointi nousee, sitä vähemmän heillä on syytä rynnätä rosvoamaan naapurilta.
Hmm. euroopan vanhin autokantakin taitaa olla osa kokonaismaanpuolustusta...

Joillakin on miljardeja, jossain mummo syö kaalia ja saa muutaman kymmennen ruplaa.

Hapankaalia syövien maatuskojenko asiaa sitten ajettaisiin asein ja valloitusretkin?

Vonka kirjoitti:
Raskas liikenne on jo suureksi osaksi venäläisomistuksessa. Eiköhän Haanpäällekin tehty "tarjous, josta ei voi kieltäytyä". SE. Mäkinen on omistukseltaan puhtaasti venäläisyritys. Satamissa on tehty voimakas nurkanvaltaus. Kuljetuksen ja huolinnan alaan on panostettu. Mutta siinä on tietysti bisnestäkin.

Teollisuus on äänestänyt jo jaloillaan ja Haanpään rinnalle on jälleen alkanut nousta pienempiä ja vanhat tekijätkin ovat merkittävästi laajentaneet toimintaansa. Esim. Laukaan Rahtiautot, Teljän kuljetus, AllChem ja mitä niitä nyt onkaan. Ovat suomalaisia firmoja ja tekevät oman osansa huoltovarmuuden varmentamisesta.

Turha näissä asioissa on piruja seinille maalailla. Markkinatalous toimii tavallaan.
Teljän kusetus on nyt täysin surkea esimerkki.
Tai ohan se malliesimerkki siitä,miten kusetetaan työntekijöitä ja verottajaa ja jota valtio laittomasti tukee.

Sitä se Teljä kyllä on, mutta on sentään kotimainen. :a-cool: Sehän tuntuu olevan pääasia..

Eipä silti, valtion 100 %:sti omistama Transpointtikin on kärähtänyt härskistä vedätyksestä, suoranaisesta harmaasta taloudesta. Suomalaista rehellisyyttä sekin parhaimmillaan..
 
Rikollista touhuahan tuon itella/transpointin touhu on... Iso osa noista huolitsijoista rikkoo lakia,mut valvovan viranomaisen on hankala todistaa sitä.
Iteki n.kuukausi sit tein laittomasta kabotaasista ilmoituksen
 
[/quote]

Teollisuus on äänestänyt jo jaloillaan
[/quote]

Hyvä niin. Epämääräisen heittoni vuoksi keskustelu on menossa sivupolulle.

Palataan päälinjaan. Meidän pitäisi asettaa maa- ja kiinteistökaupoille ostorajoitus, koska emme vastavuoroisesti saa mitään Venäjältä? Huomatkaa, että tasaveroisuutta ei meidän volyymeillamme synny, vaikka saisimme itse ostaa. Nyt tilanne on aivan absurdi. Suomettumista on hallituksiemme täydellinen hampaattomuus.
 
Ihme vikinää ja mitä ilmeisemmin länsi- tai eteläsuomalaisten suusta.

Itä- ja erityisesti kaakkoissuomelle venäläiset kesämökkiläiset ovat äärimmäisen tärkeä ryhmä, siis talouden kannalta. Ilman venäläisten mökkibuumia olisi rakennusalan ja monen muunkin palvelualan työttömyys täysin toisissa sfääreissä. Suosittelen käyntiä vaikka Lappeen Rannan tai Savonlinnan kaupoissa ja toreilla.

EU:n ulkopuolisten kiinteistöomistuksessa on toki ongelmansa ja suoranaiset ihmeellisyytensä. Siksi kiinteistöjen omistusta voisikin rajoittaa, mutta ei kieltää. Rajoitettaisiin vaikkapa niin, että EU:n ulkopuoliset saisivat ostaa vain (ranta)asemakaavoitettuja kiinteistöjä. Tällöin strategiset kohteet ym. saataisiin pysymään poissa venäläisten käsistä.

Ongelmia tuossakin tosin olisi, sillä EU-maista tulevien ostajien käsiä ei voisi noin rajoittaa. Äkkiäkös venäläiset perustaisivat peiteyhtiöitä jonnekin Kyprokselle ja sisämarkkinoilla toimivaa kyproslaista "sijoitusyhtiötä" ei tuollaiset rajoitukset koskisi.

Pointti on siis siinä, että rajoituksilla kyykytetään tavallisia venäläisiä, siis heitä, jotka tuovat ruplansa Suomeen. Sen sijaan Kremlin kätyrit mellastaisivat kuin ei mitään..
 
Silloin kun joku on sekä väärässä että yksisilmäinen, ei pitäisi edes vastata mutta koska en tunne vielä kehityskelpoisuuttasi, kokeilen.

Kesämökkiläiset saattavat todellakin tulla mieleen savolaiselle muikkukukkojen myyjälle, mutta he eivät olleet turvallisuuspoliittisella prioriteettilistallani. Tunnustan kyllä tavanneeni idässä ääneen lausuttuna, eräänlaisena kansantotuutena, ajatusta "kaikki on myytävänä, kun saa tarpeeksi rahaa". Itse kutsun näitä "saimaalaisiksi".

Oma sukuni on Viipurista ja isäni kävi Viipurin lyseota ennen kuin meni sotaan. Hänen pataljoonansa takaa moni saimaalainen hipsi Saimaalle 1944. En tiedä, millä heidät olisi voinut ostaa ja millaisia turistibisneksiä miettivät.

Kesämökki Juukasta kyproslaisen sijoitusyhtiön kautta? Himottavampiakin kohteita lienee. Jos himo olisi niin suuri, yhtiö vuokraisi kovaan hintaan - ei myisi.

On paikallaan erottaa pietarilainen lääkäri, joka jonottaa Vaalimaalla muutaman tunnin mennen tullen päästäkseen mökilleen kuin toiminta, jossa valtiollinen toimija ottaa haltuun bulvaanin kautta. Mutta lainsäädäntötyötä tehdään kyllä vaikeampiinkin rasteihin.
 
Vonka kirjoitti:
On paikallaan erottaa pietarilainen lääkäri, joka jonottaa Vaalimaalla muutaman tunnin mennen tullen päästäkseen mökilleen kuin toiminta, jossa valtiollinen toimija ottaa haltuun bulvaanin kautta.

Minkä vuoksi?

Ja taas lisätään virkamieskoneiston kokoa turhan takia.

Jos naapurista liikenee fyrkkaa tonttiostoksille, niin ostakoot.
 
elso kirjoitti:

Virkamieskoneistomme suuruus riittää siihen kyllä ja vähemmälläkin pärjäisi. Suomalaisella hallintokoneistolla pyörittäisi 30-40-miljoonaista kansaa. :exclamation:

Miksi edes kirjoitan ehdollisena tuon: pyörittääkin parastaikaa enkä tarkoita mitään hitihatimaita. Meillä on osapuilleen Kanadan luokkaa tuo hallintoväen nuppiluku.
 
Niinpä niin, julkisen talouden osuus on 53% eli yli puolet BKT:stä.

Jos hallintoväkeä on 30 miljoonalle niin ostoskeskuksia on rakennettu vain 15 miljoonaiselle kansalle, joka ehkä selittää hintatason.
 
Vonka kirjoitti:
elso kirjoitti:
Vonka kirjoitti:
On paikallaan erottaa pietarilainen lääkäri, joka jonottaa Vaalimaalla muutaman tunnin mennen tullen päästäkseen mökilleen kuin toiminta, jossa valtiollinen toimija ottaa haltuun bulvaanin kautta.

Minkä vuoksi?

Ja taas lisätään virkamieskoneiston kokoa turhan takia.

Jos naapurista liikenee fyrkkaa tonttiostoksille, niin ostakoot.

Virkamieskoneistomme suuruus riittää siihen kyllä ja vähemmälläkin pärjäisi. Suomalaisella hallintokoneistolla pyörittäisi 30-40-miljoonaista kansaa. :exclamation:

Menee tivaamiseksi, mutta edelleen; miksi? Vaikka virkamiehiä olisi kuinka liikaa, ja olisivat kuinka laiskoja tahansa, heillä ei liene tarvetta teettää yhtään ylimääräistä työtä, varsinkaan, jos sillä ei ole minkäänlaista tarkoitusta.
 
skärdis kirjoitti:
Vonka kirjoitti:
Palataan päälinjaan. Meidän pitäisi asettaa maa- ja kiinteistökaupoille ostorajoitus, koska emme vastavuoroisesti saa mitään Venäjältä? Huomatkaa, että tasaveroisuutta ei meidän volyymeillamme synny, vaikka saisimme itse ostaa. Nyt tilanne on aivan absurdi. Suomettumista on hallituksiemme täydellinen hampaattomuus.

Ihme vikinää ja mitä ilmeisemmin länsi- tai eteläsuomalaisten suusta.

Itä- ja erityisesti kaakkoissuomelle venäläiset kesämökkiläiset ovat äärimmäisen tärkeä ryhmä, siis talouden kannalta. Ilman venäläisten mökkibuumia olisi rakennusalan ja monen muunkin palvelualan työttömyys täysin toisissa sfääreissä. Suosittelen käyntiä vaikka Lappeen Rannan tai Savonlinnan kaupoissa ja toreilla.

EU:n ulkopuolisten kiinteistöomistuksessa on toki ongelmansa ja suoranaiset ihmeellisyytensä. Siksi kiinteistöjen omistusta voisikin rajoittaa, mutta ei kieltää. Rajoitettaisiin vaikkapa niin, että EU:n ulkopuoliset saisivat ostaa vain (ranta)asemakaavoitettuja kiinteistöjä. Tällöin strategiset kohteet ym. saataisiin pysymään poissa venäläisten käsistä.

Ongelmia tuossakin tosin olisi, sillä EU-maista tulevien ostajien käsiä ei voisi noin rajoittaa. Äkkiäkös venäläiset perustaisivat peiteyhtiöitä jonnekin Kyprokselle ja sisämarkkinoilla toimivaa kyproslaista "sijoitusyhtiötä" ei tuollaiset rajoitukset koskisi.

Pointti on siis siinä, että rajoituksilla kyykytetään tavallisia venäläisiä, siis heitä, jotka tuovat ruplansa Suomeen. Sen sijaan Kremlin kätyrit mellastaisivat kuin ei mitään..

Kreml saattaa tulevaisuudessa olla hyvinkin kiinnostunut venäläisten oikeuksista ja omistuksista Suomessa. Tulevaisuudessa nämä "kyykytetyt" tavalliset venäläiset kelpaavat Kremlille tekosyyksi puuttua Suomen asioihin. Saattavatpa jopa kyseenalaistaa nykyisen rajalinjan paikan mielekkyyden, jos iso osa rajan takana olevista alueista on jo venäläisten omistuksessa ja venäläisten asuttamia.

Itä-Suomen paikallistalouden hetkellisten hyötyjen takia ei pitäisi vaarantaa koko maan tulevaisuutta.
 
Back
Top