Suomi aikoo rajoittaa kaksoiskansalaisten pääsyä valtion virkoihin

Keskusrikospoliisi (KRP) alkaa tutkia epäiltyä uutta tapausta, jossa on annettu virheellistä ohjeistusta kaksoiskansalaisuudesta, kertoo Puolustusvoimat. Rikostarkastaja Jari Nieminen KRP:stä vahvistaa, että Puolustusvoimien tekemä tutkintapyyntö on vastaanotettu. Keskusrikospoliisi tutkii asiaa varusmieskoulutukseen liittyvänä epäiltynä syrjintänä. Nieminen toimii jutussa tutkinnanjohtajana.

– Asia on niin alkuvaiheessa, ettei siitä tässä vaiheessa voi kertoa enempää. Käynnistelemme esitutkintayhteistyötä valtakunnansyyttäjänviraston kanssa.
http://www.pohjolansanomat.fi/kotim...tutkimaan-kaksoiskansalaisuusohjeet-15896321/
 
Pari ajatusta herää YLE:n tämänpäivän uutisoinnista.
1. Kenelleköhän muille kuin YLE:lle tämä YLE:n tietolähde välittää mm. Tiedustelulaitoksen ohjeistuksia ym.? Olisiko tästä syytä pikkuhiljaa jo huolestua??
2. Edelleenkään en ole nähnyt tätä ohjeistusta, eikä ole kukaan tuntemani kollegakaan. Melko erikoista, koska tämä ohjeistus olisi nimenomaan meidän pitänyt nähdä.

Voisikohan olla, että kyseessä on tosiaan valeuutinen? Ylen toimittaja on ollut liian kiimassa vahvistaakseen lähteen luotettavuuden, vaan on uskonut, kun eteen on lyöty jokin (väärennetty) henkilöllisyyden ja tehtävän osoittava asiakirja?
 
Jotakin hämärää tässä minusta nyt on. Kuten sanoin, en ole ohjeistusta nähnyt, eikä ole kukaan tuntemani kollegakaan. Jonkun meistä/heistä olisi ollut pakko tämä ohjeistus nähdä, koska muuten koko ohjeistus olisi merkityksetön.
 
Juu, en omana aikanakaan mitään moista nähnyt. Olen kuullut ("hevosmiesten tietotoimisto") että kaksoiskansalaisuus otetaan huomioon rajoittavana tekijänä PV:n tekemässä turvallisuusselvityksessä kelpoisuudesta PV:n virkaan. Mutta eihän se nyt ole syrjintää. Varusmiesten kohdalla en todellakaan ole edes kuullut moisesta.
 
Huhta tuntuu mieltyneen kiima-sanaan? Joka tapauksessa, ei ole järkevä ajatus. Johan se lennokki-casekin osoitti asian.

Et varmaan halua mainita tarkemmin positiota, mutta ehkä ette olleet listalla? Ilmavoimat, tiedustelu, lennokit jne oli erikseen speksattu.
 
Jotakin hämärää tässä minusta nyt on. Kuten sanoin, en ole ohjeistusta nähnyt, eikä ole kukaan tuntemani kollegakaan. Jonkun meistä/heistä olisi ollut pakko tämä ohjeistus nähdä, koska muuten koko ohjeistus olisi merkityksetön.

Joskus tuntuu siltä että suomalainen yhteiskunta alkaa olla jo valmista kauraa Venäjän ohjaukseen....ja sen jälkeen ei kenenkään tarvitse pohtia tällaisia asioita.
 
Puolustusvoimat noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassaolevia lakeja ja asetuksia. Jos laissa tai asetuksessa havaitaan puutteita, on oikea toimintatapa tehdä lakimuutosesitys epäkohtien korjaamiseksi, mutta lain omavaltainen rikkominen ei ole sallittua. Lakien säätämisessä on tietysti tarkoituksenmukaisinta, että lakien ja asetusten vaikutusanalyysi tehdään kattavasti jo valmisteluvaiheessa, jolloin mahdolliset sudenkuopat, ristiriitaisuudet ja epäkohdat voidaan huomioida viimeistään lausuntokierroksella ennen lain hyväksymistä. Lopputuotteena on silloin toimiva laki tai asetus, joita noudattamalla tavoitteet saavutetaan asianmukaisesti. Jälkiviisaana voitaisiin kysyä, että miten ihmeessä näinkin perustavanlaatuista epäkohtaa ei ole osattu huomioida jo aikaisemmin ja kaikki meriselittelyt ovat tässä vaiheessa enää pelkkää mutinaa tuulessa.

Lisäksi tämän tasoisen asian ohjeistaminen (normi) tehdään aina virallisella asiakirjalla ja laajalla jakelulla. Ei koskaan suullisesti tai jollain epämääräisellä "sähköposti"-viestillä. Näin sotaväessä ja muualla valtionhallinnossa kuuluu toimia, eikä tämän valossa ole mikään suuri yllätys, että laineet vellovat aika korkealla, vaikka myös tietynlaista skandaalinhakuisuuttakin on aistittavissa.

Yhteiskunta ei toimi jos sen sääntöjä ei noudateta. Mielivalta johtaa valtiotasolla anarkiaan. Vai onko kaikki vain keksittyä?
 
Jälkiviisaana voitaisiin kysyä, että miten ihmeessä näinkin perustavanlaatuista epäkohtaa ei ole osattu huomioida jo aikaisemmin ja kaikki meriselittelyt ovat tässä vaiheessa enää pelkkää mutinaa tuulessa.

Ja jos kyseessä tosiaan on merkittävä epäkohta, Yle tekee palveluksen nostamalla asian julkiseen keskusteluun, jonka jälkeen epäkohta on helpompi korjata. Ylen syyttely maanpetturuudesta on mielestäni turhaa, epäkohtien osoittaminen on arvokasta työtä.
 
No, ei voi kiistää etteikö saanut vipinää puntteihin.
 
Minusta YLE:ltä voisi odottaa ketteryyttä nykymaailman tahdissa ja tällaisen turvallisuus-epäkohdan esiintuomista poissa julkisuudesta. Ketterässä maailmassa on siitä edelleen hyvä toimia lakimuutosten suuntaan, mikäli tarpeen.
YLE ei ilmeisesti ole ketterä vaan byrokraattinen ja siksi tätä retostelua julkisuudessa. Jonkinlaista outoa demokratia-turvallisuutta?

Voisi olla mielenkiintoista lukea kansanäänestys siitä pidetäänkö sopivana YLE:n toimintaa turvallisuusasioita lörpöttelevänä organisaationa? Ketterät toimijat eivät toimi omia organisaatioita haavoittaen vaan niitä turvaten.
Minä ja aika monet muut olemme tätä mieltä ja se yksin on riittävä viite YLE:n toiminnan uudelleen arvioimiseen. Missä voi äänestää?
 
Ja jos kyseessä tosiaan on merkittävä epäkohta, Yle tekee palveluksen nostamalla asian julkiseen keskusteluun, jonka jälkeen epäkohta on helpompi korjata. Ylen syyttely maanpetturuudesta on mielestäni turhaa, epäkohtien osoittaminen on arvokasta työtä.
Ei kai maanpetturuudesta syytetäkään, ainoastaan mahdollisesta sinisilmäisyydestä jonka takia joku saattaa nyt viedä YLE:ä kuin litran mittaa.
 
Juu, en omana aikanakaan mitään moista nähnyt. Olen kuullut ("hevosmiesten tietotoimisto") että kaksoiskansalaisuus otetaan huomioon rajoittavana tekijänä PV:n tekemässä turvallisuusselvityksessä kelpoisuudesta PV:n virkaan. Mutta eihän se nyt ole syrjintää. Varusmiesten kohdalla en todellakaan ole edes kuullut moisesta.
Riippuu vähän siitä mikä se toinen kansalaisuus on.

Puolustusvoimat noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassaolevia lakeja ja asetuksia.

Jos laissa tai asetuksessa havaitaan puutteita, on oikea toimintatapa tehdä lakimuutosesitys epäkohtien korjaamiseksi, mutta lain omavaltainen rikkominen ei ole sallittua. Lakien säätämisessä on tietysti tarkoituksenmukaisinta, että lakien ja asetusten vaikutusanalyysi tehdään kattavasti jo valmisteluvaiheessa, jolloin mahdolliset sudenkuopat, ristiriitaisuudet ja epäkohdat voidaan huomioida viimeistään lausuntokierroksella ennen lain hyväksymistä. Lopputuotteena on silloin toimiva laki tai asetus, joita noudattamalla tavoitteet saavutetaan asianmukaisesti. Jälkiviisaana voitaisiin kysyä, että miten ihmeessä näinkin perustavanlaatuista epäkohtaa ei ole osattu huomioida jo aikaisemmin ja kaikki meriselittelyt ovat tässä vaiheessa enää pelkkää mutinaa tuulessa.

Lisäksi tämän tasoisen asian ohjeistaminen (normi) tehdään aina virallisella asiakirjalla ja laajalla jakelulla. Ei koskaan suullisesti tai jollain epämääräisellä "sähköposti"-viestillä. Näin sotaväessä ja muualla valtionhallinnossa kuuluu toimia, eikä tämän valossa ole mikään suuri yllätys, että laineet vellovat aika korkealla, vaikka myös tietynlaista skandaalinhakuisuuttakin on aistittavissa.
Teoriassa. Ei ole täydellinen maailma, parempi olisi jos ei tarvitsisi rikkoa lakia mutta vastapuolen toimien valossa panosten ollessa mitä ovat tietyt toimenpiteet lainkirjaimen ulkopuolella nähdään usein pienempänä pahana.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä useimmat meistä kuitenkin tietävät missä ovat töissä :)
Vaikka jakelu olisi ollut mikä, niin joku tietäisi, nyt ei tiedä kukaan.

Tai ainaki luulitte tietäneenne ;) Ystävällisesti tarkoitettu tuo :)

Eiköhän tuokin asia selviä, jos on jo poliisi selvittelemässä myöskin.
 
Eihän PV:n turvallisuuspuoli yleensä kauheasti ota yhteyttä....paitsi kun "kysyttäessä kuultava kertoi seuraavaa..." :p
 
Riippuu vähän siitä mikä se toinen kansalaisuus on.

Teoriassa. Ei ole täydellinen maailma, parempi olisi jos ei tarvitsisi rikkoa lakia mutta vastapuolen toimien valossa panosten ollessa mitä ovat tietyt toimenpiteet lainkirjaimen ulkopuolella nähdään usein pienempänä pahana.

Ei vain teoriassa, vaan myös käytännössä. Puolustusvoimat noudattaa kaikessa toiminnassaan voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Suomi ei ole nyt sodassa kenenkään kanssa eikä maahan kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Jos perustellusta syystä todetaan nykyisessä lainsäädännössä olevan aiheen mukainen kansallisen turvallisuuden vaarantava porsaanreikä, niin se kyllä saadaan tukituksi. Sitä ei tosin tehdä mielivaltaisesti lakia rikkomalla eikä asiaa juonita sähköpostiviestittelyllä, vaan tavoitteeseen päästään lakia muuttamalla ja etenemällä step-by-step asianmukaisen prosessin kautta, kuten järjestäytyneessä yhteiskunnassa on tapana. Lakimuutoksen jälkeen onkin lakisääteinen peruste ohjeistaa tarpeelliseksi katsottujen rajoitusten voimaan saattaminen virallisella asiakirjalla ja koko homma on hoidettu alusta loppuun siistin ammattitaitoisesti by-the-buk.

Nyt näyttää siltä, että asiaa on touhusteltu poikaporukassa ja siinä ohessa vähän oikaistu, jolloin asian eteneminen on harhautunut laveamman suunnan sivuraiteelle. Vesilasin myrskyn laineet käyvät nyt sen verran korkealla ja julkisuusarvoakin on siinä sivussa kertynyt, että todennäköisesti joku saa tästä hyvästä vielä edes nimellisesti sormilleen. Kaikenlainen syrjintä ja yhdenvertaisuus ovat nykypäivän Suomessa sen verran herkkiä asioita, että niihin reagoidaan aina voimakkaasti. Puolin ja toisin.
 
Tuota kannattaisi oikeasti kokeilla. Saataisiin vähän käsitystä, miten tarkasti Yle verifioi taustatietonsa.

Sellainen riski tuossa tosin on, että se olisi valehtelua ja täyttää petoksen tunnusmerkit (tahallinen vahingoittamistarkoitus erehdyttämällä), mikä on luonnollisesti rikosoikeudellinen asia.

Petoksen tunnusmerkistöön kuuluu taloudellinen vahinko. Mikä tahansa vahinko ei käy. Moni kiimainen ( ;) ) mies on valehdellut rakastaneensa naista päästäkseen pukille, mutta montaako on syytetty petoksesta saati tuomittu?

Mielestäni on hyvin kaukaa haettua, että toimittajalle valehtelemalla voisi aiheuttaa taloudellista vahinkoa, etenkään kun YLE ei ole kaupallinen media. Jos joku pilaa maineensa jahtaamalla epämääräisiä juttuvinkkejä ja kuulopuheita, niin se on oma häpeä.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L36

Huhta tuntuu mieltyneen kiima-sanaan? Joka tapauksessa, ei ole järkevä ajatus. Johan se lennokki-casekin osoitti asian.

Tiedämmekö varmuudella, että lennokkicasen tapauksessa ohjeistus tuli tiedustelulaitokselta? Vai oliko kyseessä paikallinen päätös? Käsittääkseni Yle julkaisi jutun ensimmäistä kertaa 31. tammikuuta, ja lennokeihin liittyvä koulutushaaratilaisuus oli tammikuussa. Jos lähde on tiennyt tuosta lennokkicasesta etukäteen (esim. paikalla ollut venäläinen itkenyt suurlähetystöön tms.), niin lähde on voinut syöttää liioitellun juttunsa "salaisesta ohjeesta" Ylen toimittajalle.

Maanpuolustus-yhteyksissä kiima on relevantti sana vielä silloinkin, kun meidät on jo haudattu [radioaktiiviseen tuhkaan]. Lähipäivinä on lanseerattu ainakin kaksi uutta kiimaa:

Onko JEF-kiima -termiä vielä lanseerattu? Jos ei, niin olin eka!

Minulla ainakin olisi turvallisempi olo ja paremmat yöunet eurooppalaisen kaluston kanssa, mutta kun K9-kiima iski upseeristoon niin minkäs teet?
 
Back
Top