Suunnittele panssariprikaati M/12 ja valmiusprikaati M/12

Samaa yrittänyt selvittää mutta myynnit on nousussa, kaikkien ei tarvi olla niitä koska osan pitää olla kärryn vetäjiä.
Tiettyjä malleja saisi ostaa jo valmiiksi, siihen ei montaa miljoonaa mene.

Eikä kaikkien tarvitse liikkua mönkkärillä. Osa voi ihan hyvin käyttää kuorma-autolla. Traktoreillekin on käyttöä, joskaan ei välttämättä ihan etulinjan hommissa.
 
Ja kaikille riittäisi moottoroituja/panssaroituja osastoja vahvistukseksi ja prikaatien/yhtymien tykistöt ratkaisutaisteluun.

Ei suoraan sanoen tunnu yhtään pahalta kun miettii että meillä on järjestelmiä kuten MLRS, johon toki pitää saada raketteja ja pian.

Toki 40-50 olisi vähän parempi.

Vielä kun kunnolla tekoja tehtaalta, spikeja suonreunaan ja stingerillä silmään sitä joka ilmauhkaa kaipailee.
 
Näille kevyille osastoille vois myös osoittaa vanhempia Uiskoja ja G-veneitä esim Saimaalle, potentiaalia olisi paljon jos halua löytyy.
 
Eikä kaikkien tarvitse liikkua mönkkärillä. Osa voi ihan hyvin käyttää kuorma-autolla. Traktoreillekin on käyttöä, joskaan ei välttämättä ihan etulinjan hommissa.

Kuorma-autot ja traktorit sinne tukemaan yhtymän huoltoa, varsinkin autot joutaa antaa tykistölle ja raskaammille yksiköille kun niistäkin on pulaa.
 
Toki 40-50 olisi vähän parempi.

Vielä kun kunnolla tekoja tehtaalta, spikeja suonreunaan ja stingerillä silmään sitä joka ilmauhkaa kaipailee.

Olisi se parempi mutta 30 on vielä realismin rajoissa tässä maassa ja pitäisi riittää suhteellisen vahvaakin vihollista vastaan.
 
Nämä voisivat olla myös se vapaaehtoisen maanpuolustuksen kummilapsi, niiden perustaminen, varustaminen, tukeminen ja niiden kouluttaminen reservissä olisi vapaaehtoisen puolen avaintehtävä, toki puolustusvoimen tuella.
En itse usko että kannattaa ihan hirveästi häärätä ei asioiden kimpussa.vaan keskittyä johonkin tiettyyn asiaan.
 
All-Terrain-Rescue-Trailer_800X525.jpg
 
Nämä voisivat olla myös se vapaaehtoisen maanpuolustuksen kummilapsi, niiden perustaminen, varustaminen, tukeminen ja niiden kouluttaminen reservissä olisi vapaaehtoisen puolen avaintehtävä, toki puolustusvoimen tuella.
En itse usko että kannattaa ihan hirveästi häärätä ei asioiden kimpussa.vaan keskittyä johonkin tiettyyn asiaan.

Ite olin viime viikonloppuna kertaamassa VEH:n perusteella.

Tuli tavallaan kaipuu suojeluskuntiin. Kun sattu hyvä porukka jne. Niin ite muodostella ryhmällä viihty, tekeminen näytti häröltä, mutta tulokset puhuivat puolestaan.
 
Katsopa tästä, kuulemma on tekijämiehiä haussa kaikenaikaa...

On tämä hienoa mutta liian pientä vielä.

Jos kevyt jalkaväki olisi eniten vapaaehtoisuuteen perustuvin porukka siihen pitäisi olla vain kuntoon littyvät rajat, ikä voisi olla vaikka 40v ja sijoitus olisi silti operatiivisissa/alueellisissa joukoissa.

Voin itse sanoa että pystyn kotiseutua puolustamaan kuulumatta maakuntajpukkoon, oma kunto riittää muuhunkin kuin perustamaan joukkoja mutta sijoitusta tuskin on enää mihinkään näillä joukkomäärillä.
 
Nyt eksytään aiheesta, mutta onhan se nyt pakko tarttua syöttiin:

En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Ensinnäkin, on aivan yksiselitteisen perseestä huudella jostain takavasemmalta, että on hienoa, mutta liian pientä vielä, kun samalla ei itse osallistu. Mistäs luulet asiaan tulevan muutosta, jos nykyisiä systeemejä ei saataisi tavoitevahvuuteen? Ei jotain aktiivireserviä laajenneta PAPERILLA vaan sen takia, että näyttäisi hyvältä, vaan se tehdään mikäli siihen nähdään mahdollisuus, eli halukasta ja kyvykästä ainesta on tarjolla tarpeeksi. Joukko on jäsentensä näköinen: mikäli koet ettei ryhtiä kyseisistä poppoista löydy, eikö järkeen kävisi, että herran pitäisi sitten omalla läsnäolollaan parantaa tilannetta.

Kenties sinulla on hieman vääristynyt kuva kyseiden yksiköiden toiminnasta ja tehtävistä, jos "oma kunto riittää muuhunkin kuin perustamaan joukkoja". Olisko mennyt esimerkiksi KOTU ja MAAKK käsitteinä sekaisin? 25-40v ikähaitarihan ei MAAKK toiminnassa ole ehdoton, kuntovaatimuksista joustetaan paljon vähemmän. Tärkeintä on se, että jokainen taistelija pärjää omassa tehtävässään. On aivan sama, jos JV-yksikön vääpeli vetäisee sen 3500 cooperissa, jos logistiikka ja mustalaistaidot eivät ole hallussa. Samalla tavalla on aika sama, kuinka hyvin ampuu jos kivääritaistelija ei näe omia jalkojaan ihravuortensa takaa tai kädet eivät taivu ottamaan sinkoa selästä.

Tarkoitus ei ole tehdä henkilökohtaista hyökkäystä, kommenttisi vaan sattuu olemaan hyvä esimerkki syväänjuurtuneista vinkumisen perinteistä. "Tehkää joku nyt jotakin" ei perinteisesti ole täyttänyt käskyn tunnusmerkkejä, toisaalta jos yksikseen huutelee taitaapi olla niin, että on ihan itse otettava lusikka kauniiseen käteen. Kukaanhan sitä ei vielä ole kieltänyt!
 
Ymmärrän pointtisi mutta tässä asiassa todellakin täytyy tulla järjestelmän vastaan ja osallistumalla noihin ei sitä pysty muuttamaan.
Tekijöitä tulee lisää kun järjestelmä on selkeä ja uskottava, esittämini malli jossa kerrotaan mitä tavoitellaan ja lähdetään sitä rekentamaan tuo uusia tekijöitä.

Poliitikkojen ja puolustusvoimien pitää tässä ottaa ensimmäinen askel.
 
OT:

Suuntaamatta viestiä kenellekään henkilökohtaisesti, toivotan kaikki yksilöinä ja koko porukan kokonaisuutena tervetulleeksi tekemään työtä jolla on tarkoitus. Porukkaa tottavie tarvitaan aina lisää, ja mielekkäitä tehtäviä ON tarjolla.

Suosittelen omakohtaista maakuntajoukkojen toimintaan tutustumista kaikille jotka epäilevät, että homma ei pelitä/ole mielekästä/whatever verkkofooruminillitystä jolla ei ole todellisuuspohjaa. Kova on poru foorumeilla että ei ole harjoituksia jne jne, mutta sitten kun VEH järjestetään - ja niitä järjestetään - niin kas kummaa, paikalla on puolet tai kaksi kolmasosaa kirjavahvuudesta.

Ikähaarukka ei ole este - jopa lähes 60-vuotias voi olla etulinjan tehtävässä, JOS kunto riittää. Ja kyllä, näihin tehtäviin kuuluu jalkaväkitaistelua jossa hiki lentää kovemmallakin karjulla.

Lisäksi MPK, Sotilaskotiyhdistys jne jne jne

Pointtini: jos joku tässä maassa väittää että ei ole mahdollisuuksia toimia maanpuolustuksen hyväksi vapaaehtoispohjalta, niin kyseinen henkilö puhuu paskaa.

End of OT.
 
Pohdin kuvitteellista ITPSTO:a. Kävisikö asejärjestelmiksi asrad-r ja crotale? Onko kyseisillä asejärjestelmillä sellaisia piirteitä jotka täydentävät toisiaan, vai onko järkevää valita vain toinen

Kuuluuko (muuhun) kokoonpanoon ilmatorjuntapanssarivaunuja tykkiaseistuksella? Jos ei, niin ensin niitä. Asrad-r tai sitten mieluummin Stinger-partioita. Crotale tai mielellään ulottuvampi järjestelmä prikaatitasolle.

On jo, tunnetaan paremmin Crotalena.
 
Ajattelin panssaripataljooniin 4-vaunuisia ITPSV-vaunujoukkueita, 1 joukkue/pataljoona. (CV90+skyranger) Stingerit kuuluvat kanssa kalustoon, pohdin nyt vaan että kumpi on järkevämpää, eli pitäisikö Stingerit viedä pataljoonatasolle, vai pitää prikaatin ITPSTOssa josta niitä voi alistaa minne tarve vaatii?

Tämän hetkinen IT näyttää siis tältä:
1.-3. PSP
ITPSVJ (CV90+skyranger)
ITPSTO
1.ITPTRI (fennek+stinger)
2.ITPTRI (fennek+stinger)
3.ITPTRI (cv90+crotale)
4.ITPTRI (cv90+crotale tai cv90+asrad-r)

Muutoksia saa, ja pitää ehdottaa, IT ei ole millään tasolla vahvaa osaamisaluetta...
 
@PJ85 Ajattelisin myös prikaatitasolla tarvittavan Stingerin kaltaista asetta huoltojoukkojen ym. suojaamiseen. Pelkkä alueella oleva Crotale (tai vast.) ei riitä.

Edit: Tokihan siellä on nuo Stinger-Fennekit, mutta niiden määrä ei varmaan ole riittävällä tasolla? Eli "pelkkiä" Stingereitä kaivattaisiin lisää.
 
Viimeksi muokattu:

Aivan, totta puhut miten en tullut ajatelleeksi.

Olisiko noita Stinger-ajoneuvoja noin 10/patteri, eli yhteensä n. 20? Pitäisikö pataljoonatasolle lisätä 1 stinger-jaos/pataljoona?

Toinen kysymys koskee pioneereita. Onko PSPIONP pioneerivoima riittävä (yht. 3 PSPIONK mm. 12 siltapsv ja 12 raivauspsv), vai tarviiko panssaripataljooniin jonkinlaisen panssaripioneerijoukkueen? Onko mekanisoiduissa pataljoonissa yleensä tapana kuulua pioneerivoimaa jo pataljoonatasolla?
 
Minun nähdäkseni nuo 1. ja 2. ITPTRI voisi koostua esim. 4*Stinger-Fennek ja 4*Stinger (MANPADS/olkapääohjus). Kaikkia Stingereitä ei mielestäni kannata asentaa ajoneuvoille, kun puolikiinteiden kohteiden suojaamisessa MANPADS on ihan riittävä.

P.S. Ajattelitko käydä Hollannissa kaupoilla vai tilata ihan uutena tehtaalta? Mietin vain, että jos noita tilataan enemmänkin, niin kannattaisi ehkä suosia AMV-alustaisia ajoneuvoja. Tuskin se SWP (Stinger Weapon Platform) on erityisen kallis tai vaikea integroida millekään alustalle, eivätkä Fennekitkään taida olla niin paljon halvempia kuin AMV:t, että niitä kannattaisi tilata uusina.

P.P.S. Voisit luoda myös "köyhän miehen" panssariprikaateja, joissa hyödynnetään ylijäämämarkkinoilla tarjolla olevaa tavaraa.
 
Jep, tuossa versiossa Suomi voittaisi joka viikko Eurojackpotissa ja paljon enemmänkin. :) Köyhän miehen versio myös suunnitteilla. Kolmen viikon kesäloma päällä, toivottavasti saan sen aikana jotain tuutista ulos...
 
Back
Top