Suuri maatalouskeskustelu

Öh..tota, ette kai te nyt ihan oikeasti kulje maastossa puukko taskussa sen varalta jos sattuu susi hyökkäämään?

Ei minulla ole leuku taskussa vaan vyöllä. Se on tapa. Siinä se kulkee mukaan kalaan, metsälle ja mitä nyt milloinkin. Autossakin se on yksi mukana. Kaikkeahan voi sattua; törmää vaikka kanalintu autoon niin saa helpommin ruokaa.

Jos on jonkun varalta niin karhun. Jos tulee päälle niin saisi sitä edes jostain raapaistua. On niitä lähelle tullut mutta karkuun lähteneet. Ruma kun olen.
 
Voisin olettaa molemmissa tapauksissa emä:n olevan vasemmalla, mutta tämä on pelkkä olettamus enkä ainakaan noiden kuvien perusteella menisi ampumaan. Alakuvasta vasan tunnistaa aika hyvin, mutta siinäkin on sen verran risuja, että paha mennä ampumaan. Ja kannattaako tuollaisesta kulmasta edes ampuakaan?

Ei oo ollut eikä tule tarvetta ampua. Elelkööt tuolla omaa elämäänsä.

Ylemmässä kuvassa saattaa olla että kuvassa on sama yksilö. En muista enää oliko tuo toinen kuva vasasta vai ei. Jokatapauksessa paikalla oli vasa ja emä. Kokoero huomattava.

Alemmassa kuvassa olevan näyttivät äkkiseltään katsottuna samankokoisilta mutta saattaa olla että huono näkyvyys vääristi. Alemmat veijarit toisessa kuvassa:
upload_2016-10-13_21-15-0.png
 
Katso liite: 11875

Itselle neuvoivat katsomaan vain turvan muotoa, koska koko voi vaihdella. Tuossa kuvassa on ilmiselvästi vasa.
 
Hirvistä puheenollen tämä (vasa ja emä) on kuvattu syyskuussa mun olohuoneen ikkunasta: :D
Katso liite: 11873
Ja nämä huhtikuussa:
Katso liite: 11874
Ja viime sunnuntaina yksi meinas tulla auton auton ohjaamoon tekemään tuttavuutta...

Yläkuvassa kumpikaan ei ole vasa. Vasalla on lyhyt turpa.
Alemmassa oikella on vuoden ikäinen vasa. Huhtikuussa emä ei ole vielä vasonut uutta vasaa, eikä karkottanut tätä edellistä.

vasajaem%C3%A4hirvet.jpg

Tässä n. kk:n ikäinen vasa. Väriltään punainen ja kooltaan erittäin pieni.

111_1330763785.jpg

Talvella helikopterista otettu kuva. Vasat noin 8-9 kk vanhoja. Vielä tuossakin vaiheessa kokoero emoonsa on selvä ja nuo vasoiksi tunnistaa.
Vuoden ikäisestä lähtien ei enää vasana pidetä ei vasan luvalla metsästetä. Uros- tai naaras mulli. Ja siitä aikuisen hirvieläimen lupa maksetaan.
Hirvenmetsästys on tarkoin säänneltyä puuhastelua. Lupamaksut maksetaan valtiolle ja kaatolupia myönnetään noin 1 aikuinen hirvi / 1000 ha.
1500:n hehtaarin metsästysalueelle saa aikuisen ja vasan luvan.

Noiden tunnistaminen oli ja on tarkkaa, jos vasalta ampui emän, käräjäreissu, sakot ja lihat valtiolle.
Nyt lakia juuri muutettiin ja jos näin vahingossa käy, ei siitä enää käräjille passiteta.

Jos ajatellaan, minkä hirvenlihakilo tulee maksamaan, huomioituna kaatomaksut, koirat, aseet, bensat, maanvuokra ja ajankäyttö niin kannattaisi ostaa parasta sisäfilettä mitä kaupan tiskistä löytyy ja silti se jäisi halvemaksi. Ja tämä on taivahan tosi.:)

Jos aikoo hirviä metsästää, suosittelen, ettet laske kilohintaa. No, onhan se pikkunökäre pakkasesta sitä herkkua sitten hyvää.
 
Hirven tapauksessa sitä hintaa nostaa vielä se, että yleensä et pidä sitä lihaa yksinäsi, vaan se jaetaan porukan kesken. Ja monet noista maksuista on sellaisia, että jokainen porukan jäsen joutuu sellaisen maksamaan.

Ja samahan se on kaikessa tässä maassa, eli jos meinaa jotakin harjoitella, niin siitä joutuu maksamaan.
 
^Hirvikoiran omistajan kulut voidaan kertoa kolmella. Koiranpentu, 2k€. Gps panta ja laitteet, 1 k€. Vuoden eväät koiralle. Koiran koulutukseen käytetty aikamäärä. Lihaa ei koiramies saa enempää kuin muut. Ja kun se syöttää sen koulutetun hyvän koiransa susille, kyllähän se pistää miettimään, joko tämä harrastus on tässä.

Kaikkien kuluista ei tullut mainituksi vhf ja radiolupa sille. Koiratutkan seurantaohjelman vuosilisenssi. Hirven ammuntakokeen suoritusmaksu joka 3. vuosi.

Valintakysymys, mitä haluaa harrastaa. Toiset tykkää tästä, vaikka kuluja tulee ja lihan paljouden kanssa ei mässäillä.
 
Minä olin hieman olettanut että kukaan ei metsästä hirviä niin paljoa, että sen takia yksistään pitäisi koiraa, vaan se koira olisi kuitenkin lähinnä lemmikki jonka kulut on sitten erikseen. Merkittäviä kuluja toki, mutta mikäpä tässä maassa ei olisi.
 
Siltä se ainakin tuttavan kohdalla on sivusta seurattuna näyttänyt. 28 kertaa päästänyt koiran mettään ja 27 kertaa on löytynyt hirvi. Käy käsittääkseni jossain kisan tyylisissäkin jäljityksissä tms. Koirasta tosin tarjottu 10k€ mutta totesi että tietää ettei saa toista samanlaista joten ei ole kaupan. Kahta muutakin koiraa on käsittääkseni kasvattanut ja toinen noista on myyty.

Tuossa tapauksessa koira on ainakin melkoinen "luolamies" tavoiltaan eikä sitä oikein voi sisällä pitää kuin tilapäisesti. Siitä ilmeisesti myös poikkeus että pysyy omassa pihassa vaikkei ole aitauksessa. Ilmeisesti metsästykoirien kanssa tuo ei ole itsestään selvä asia.

:)
 
^Hirvikoiria käytetään hirvenhaukkukokeissa. Nimenomaan pysäyttävät hirvikoirarodut.
Suomessa käytetyt rodut harmaa norjanhirvikoira, jämtlanninpystykorva, karjalankarhukoira, laikat, suomenpystykorva ja pohjanpystykorva.
Ne ei varsin hyvin sisällä viihdy. Niiden tiheä karvoitus aiheuttaa sen, että sisällä niille tulee liian kuuma. Riistaverinä koirina ne eivät välttämättä pysy pihapiirissä irtaallaan, veri vetää ne metsään riistan perään. Toki toiset yksilöt saa koulutuksella pysymään omalla tontilla, mutta helppoa se ei ole.

Vaikka ne on riistaverisiä koiria, kiintyy ne lapsiin ja kaikkiin perheen jäseniin ja ovat itsekin perheen jäseniä, niillä on ''perhelaumassa'' oma paikkansa.
Tästä syystä koiran menetys syystä tai toisesta on aina vaikea ja raskas asia koko perheelle.

http://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/kokeet-ja-kilpailut/hirvikoirien-kokeet/hirvenhaukkukoe
 
Modet vois siirtää pari sivua eränkäyntiketjuun. Tää on maatalouskeskustelu.

Totta, lähti vähän sivuraiteille..
Ei kuitenkaan kokonaan, maa- ja metsätalousalueilla kovin monet harrastaa metsästystä. Sinä et Victor Charlie ilmeisesti kuulu heihin?
Syy: jos jotain aikoo harrastaa, eipä täällä juuri muitakaan harrastusmahdollisuuksia ikävä kyllä ole.
Taitaa tästäkin lähimpään keilahalliin olla se 100 km.

Vaan modet siirtää, jos ollaan täysin ''metässä''.
 
Juu en metästä, en. Ei ole aikaa, eikä oikein kiinnostakaan, jotain supeja ja puluja varten tuli viime syksynä tutkinto tentittyä, mutta siihen se on jäänyt. Mutta kyllähän täälläkin joka toinen on metsämies- tai nainen.
 
Eipä ole tullut vuosiin tuijoteltua viimeistä käyttöpäivämerkintää. Harmaa haiseva jauhelihakin menee kun laittaa maustetta kehitysmaatyyliin.

Ei enää vanhaa maitoa – "Viimeinen käyttöpäivä" –merkinnän keksi Al Capone
Gangsteripomo halusi siirtyä maitobisnekseen, koska maitoa myytiin enemmän kuin viinaa. Capone tuomittiin pitkään vankeuteen 85 vuotta sitten.

Maito (maito)
24.10.2016 klo 17:56
13-3-9248301.png

Al Capone pidätyskuvassa 17. kesäkuuta 1931. Capone tuomittiin 24. lokakuuta veronkierrosta ja rahanpesusta 11 vuodeksi vankilaan, maksamaan 50 000 dollarin sakot sekä 8 000 dollarin oikeudenkäyntikulut.United States Bureau of Prisons
13-3-5066890.jpg

MARCUS ZIEMANNYle

@ziemama
Jaa artikkeli Facebookissa
Jaa artikkeli Twitterissä
Chicagon alamaailman Al Capone oli yksi pelätyimmistä 1920- ja -30-lukujen rikollisista. Alfonso Capone alkoi kuitenkin pelätä itsekin ja halusi laittoman viinanmyynnin, prostituution, uhkapelien ja koronkiskonnan jälkeen irrottautua mafiakytköksistään.

”Tarvitaan tuote, jota kaikki tarvitsevat joka päivä. Ei viinasta ole siihen”, Caponen kerrotaan sanoneen. Kieltolaki veteli Yhdysvalloissa viimeisiään. Maitoa taas myytiin vailla minkäänlaista valvontaa.

Al Capone oli suuri tekijä amerikanitalialaisten Chicago Outfitissä. Mafiajärjestöllä oli vahva hallinta alkoholin pullottamisessa kieltolain aikana. Samaa systeemiä oli tarkoitus soveltaa myös maidonjakeluun.

Tarina pahan maidon sairastuttamasta sukulaisesta
Al Caponen väitetään keksineen maidon viimeinen käyttöpäivä -merkinnän sen jälkeen, kun hänen maitoa juonut lähisukulaisensa oli sairastunut. Kyseinen maito ei olisi ollut varsinaisesti vielä hapantunut, mutta kuitenkin pilaantunut.

Moniin historiankirjoituksiin on päätynyt merkintä, että Capone halusi, ettei yhdenkään lapsen tarvitsisi enää kärsiä huonolaatuisen maidon vuoksi.

Capone aloitti paikallisten poliitikkojen voimakkaan lobbauksen. Sen seurauksena Chicago sääti lain, että kaikissa maitopulloissa olisi oltava selvästi näkyvä viimeinen käyttöpäivä. Tuoretta maitoa ei sopinut käyttää kuin 72 tuntia lypsämisestä.

Caponen perheellä oli tietenkin bisnesidea valmiina. He ostivat Meadowmoor Dairies -meijeriyrityksen. Al Capone itse ehti tosin olla maitokaupassa mukana vain kolme kuukautta. Sitten hän joutui vankilaan.

Maitosotahan siitä syntyi
Jo aiemminkin lyhyesti vankilassa istunut Al Capone tuomittiin lopulta lokakuun 24. päivänä 1931 veronkierrosta ja rahanpesusta 11 vuodeksi vankilaan. Maitopuolen johtajuuden otti hoidettavakseen Caponen veli Ralph, jonka liikanimi ”Bottles” oli perua Chicagon pullotusbisneksistä.

Ralph Capone jatkoi myös Chicago Outfitissä. Hän halusi murtaa paikallisen meijeriyhdistyksen maidontoimituksen sopimushinnat käyttämällä maitokuskeja, jotka eivät kuuluneet liittoon. Caponet pullottivat Meadowmoorin maitonsa Wisconsinin meijereistä saadulla halvemmalla maidolla, jota Chicagon jälleenmyyjät eivät halunneet myydä.

Gangsterit vastasivat hangoitteluun räjäyttelemällä paikallisyhdistykseen kuuluvia meijereitä. Siitä syntyi 1932 vuoden kestänyt maitosota.

Hallitsemalla pullotusta ja pullojen leimausta, Caponet pystyivät ottamaan kaupungin maitomarkkinat haltuunsa viimeisen käyttöpäivän määräävän lain avulla. Siinä samalla lisääntyi maidon myyntikin, kun vanhaa alettiin kaataa aiemmin pois.

Päivämäärämerkinnät lisäsivät toisaalta myös terveyttä. Suomessa maitoa sääteli vuodesta 1952 alkaen elintarvikeasetus. Siinä määriteltiin säilyvyysaika. Aluksi pakatussa maidossa oli oltava viimeinen myyntipäivä, joka myöhemmin muuttuiparasta ennen -pakkausmerkinnäksi.
 
Ihme rasisteja noi lampurit.. Voisi olla hyvä idea joskus näyttää oikea puhdasoppinen halal-teurastus vaikkapa punavihersuvaitsevaistolle. Voisi ideologiat vähän törmäillä, yhtäältä uusien jännittävien tapojen varaukseton ihailu ja toisaalta eläinten asianmukaisen kohtelun ja kivuttoman teurastuksen vaatiminen.
 
Meidän naapurustossa on eräs perhe, joilla on lihakarjaa ja lampaitakin. Heille oli tämä halal heppu soitellut ja pyytänyt audienssia "kutsunut itsensä kylään" tyylillä ja sitten pölähtänyt mersulla pihaan, puku päällään, simpsetit kaulalla ja lakerikengät jalassaan. Oli ollut niin absurdia ostotapahtumaa siinä pihapiirissä, että oli isäntä miettinyt hetken jopa piilokameran filmausjutussa olevansa mukana.
Oli jutellut islamin tulevaisuudesta tämä lampaanostaja ja tarjonnut elävästä täysiaikaisesta lampaista 60-70 euroa kappaleesta....
Kuulemma suomessa menee halal teurastettua lammasta lähivuosina niin paljon, ettei Suomessa kasvattavat lammastilalliset ehdi muuta kasvattaa, kuin lampaita.... Mutta tarjottu hinta tuollainen ja pelkkä puku tyypillä ollut useamman tuhannen kostyymi... ei ollut kuulemma tullut lammaskauppoja... ihmehomma... ;)
 
Mukavia nuo metsästysasiat, vaikkeivät olisikaan suoranaisesti ketjun aiheeseen liittyviä. Kehä kolmosen sisältä maailma ja sen todellisuus näyttävät varmaan monin osin hivenen toisenlaiselta kuin täältä periferiasta. Esimerkkinä nämä petoasiat. Ohessa uuden maailmanjärjestyksen mukainen karttakuva Soumesta (älkää "tatin kuntit" ottako itseenne ;)):

IMG_1204.PNG

Asun kaupungissa, mutta manttaalit ja ryteiköt ovat syrjäseudulla Koillismaan kulmilla (poronhoitoaluetta, itselläni ei poroja ole "kahta puolen puuta" eikä edes toisella puolen närettä). Karhuja kotipitäjässä on selvästi menneitä aikoja enemmän ja susia liikuskelee ajoittain alueella, tosin poromiehet ovat ymmärrettävistä syistä kärkkäitä hätistelemään niitä loitommalle.

Ja aiheestakin vähän, joku vielä uskaltaa yrittää Soumessa, hatunnosto sille:
Puolankalaisveljeksille valmistui Kainuun suurin maitotila

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjoi...le-valmistui-kainuun-suurin-maitotila/742026/
 
Mukavia nuo metsästysasiat, vaikkeivät olisikaan suoranaisesti ketjun aiheeseen liittyviä. Kehä kolmosen sisältä maailma ja sen todellisuus näyttävät varmaan monin osin hivenen toisenlaiselta kuin täältä periferiasta. Esimerkkinä nämä petoasiat. Ohessa uuden maailmanjärjestyksen mukainen karttakuva Soumesta (älkää "tatin kuntit" ottako itseenne ;)):

Katso liite: 12083

Asun kaupungissa, mutta manttaalit ja ryteiköt ovat syrjäseudulla Koillismaan kulmilla (poronhoitoaluetta, itselläni ei poroja ole "kahta puolen puuta" eikä edes toisella puolen närettä). Karhuja kotipitäjässä on selvästi menneitä aikoja enemmän ja susia liikuskelee ajoittain alueella, tosin poromiehet ovat ymmärrettävistä syistä kärkkäitä hätistelemään niitä loitommalle.

Ja aiheestakin vähän, joku vielä uskaltaa yrittää Soumessa, hatunnosto sille:

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjoi...le-valmistui-kainuun-suurin-maitotila/742026/

Samoilta seuduilta, samoilta seuduilta ollaan! ;)
 
Back
Top