Suurpeto keskustelu

Ruunaan alueelta kuulin tänään ikäviä uutisia. Sikäläinen metsäpeurapopulaatio alkaa olla sitten lokattu. Perhana. Isolla vaivalla ja työllä metsäpeura saatiin palautettua....nyt se alkaa olla monin paikoin sitten selvä. Kuulemma tämä Suomeen saatu peurakanta on lajissaan puhtain.....tunturipeuraan tai poroon risteytyneitä todella vähän verrattuna esim. Komin alueen kantaan.

Tämäkin kertoo omalla tavallaan siitä kuinka ns. "vihreiden luonnonsuojelijoiden" käsitys luonnosta perustuu puhtaasti valheisiin ja vääristelyyn. Tunnetusti totuus ja rehellisyys eivät kuulu suomalaisten suojelijoiden ideologiaan.
Metsäpeura Metsäpeura eli suomenpeura eli petra (Rangifer tarandus fennicus) on suurikokoinen ja havumetsissä elämiseen sopeutunut peuran (Rangifer tarandus) alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Metsäpeura oli kivikaudelta lähtien suomalaisen erä- ja pyyntikulttuurin tärkeimpiä saaliseläimiä, mikä johti sen häviämiseen nykyisen Suomen alueelta 1800-luvun lopulla. Kanta säilyi vain Vienan Karjalassa, josta metsäpeurat alkoivat levitä takaisin Suomen puolelle Kainuuseen 1940–1950-luvuilla. Myöhemmin niitä takaisinistutettiin myös Suomenselälle. Metsäpeura luokitellaan Suomessa nykyisin silmälläpidettäväksi, eikä sitä pidetä enää uhanalaisena. Venäjällä kannan säilymistä sen sijaan uhkaavat salametsästys ja risteytyminen porojen kanssa.
Yllä Wikipedian tietoa..

Lajina metsäpeura esiintyy vain Suomessa ja osin Venäjän puoleisella Kainuun alueella. Sen kanta on koko maailman mittakaavassa suuremmassa vaarassa kadota täydelliseen sukupuuttoon kuin esim. Saimaan norpat. Uhkan aiheuttaja on vain ja ainoastaan ihmisen toimesta liialliseksi päästetty susien määrän kasvu peurojen elinalueella.

Jotta sukupuutolta vältyttäisiin tulisi susien määrää vähentää reilusti. Näin annettaisiin elinmahdollisuudet niin metsäpeuroille kuin Itä-Suomen hirvillekin.

Mutta, metsäpeuran uhka sukupuuttoon päätymisestä ei kiinnosta "vihreitä suojelijoita" pienimmässäkään määrin. Ei myöskään Maa ja metsätalousministeriötä jonka tulisi ymmärtää ainutlaatuisen suomalaisen luonnonvaraisten lajin säilyttäminen osana maamme alkuperäistä eläimistöä. Varsinkin tilanteessa jossa on kysymys kokonaisen eläinlajin kohdalla globaalista sukupuutosta. Kysymys ei ole mistään jokotai- tilanteesta. Sudella ei ole minkäänlaista uhkaa vaan laji on eräs kaikkein kestävimmistä koko maailman mittakaavassa. Metsäpeuran osalta laji tulee katoamaan koko maailmasta muutaman vuoden kuluessa jollei täysin järjettömäksi muuttunutta susien totaalia suojelua muuteta asialliseksi ja suunnitelmalliseksi kannanhoidoksi.
 
Perniön susijahdin metsästyksenjohtaja: huhupuheisiin perustuvat kirjoittelut lyövät metsästäjiin leiman lainrikkojina
Ympäristö22:00Sari Penttinen
"On metsästäjien mustamaalaamista, kun kirjoitetaan huhupuheisiin perustuen ilman faktojen tarkastusta."

240737-jpg.jpg

Poliisi tiedotti tänään perjantaina, että Perniön susijahtiin liittyvässä tutkinnassa ei ole tullut esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella poliisin olisi syytä epäillä rikosta.
Perniössä Varsinais-Suomessa ammuttiin tiistaina 7. helmikuuta Suomen riistakeskuksen myöntämällä poikkeusluvalla lupaehtojen mukaisesti susi. Lupaehtojen noudattamisen on varmistanut myös paikallinen poliisi, sillä jahdista tehtiin tutkintapyyntö.

Tutkintapyynnön teki yksityishenkilö, joka ei kuulu metsästysseurueeseen, eikä ole ollut jahdissa mukana. Pyynnössä väitettiin, että jahdissa rikottiin poikkeusluvan ehtoja pihakäyntien osalta ja kohteessa käyneen yksilön katkeamattomassa jäljityksessä.

Tutkinnassa ilmeni poliisin mukaan, että kyseessä olevan susilauman kaikki yksilöt olivat olleet pihakäynnillä useamman vakituisesti asutun asunnon lähistöllä. Tästä metsästäjien suorittama jäljitys on alkanut ja jatkunut katkeamattomana jahdin loppuun saakka.

Saman tarinan kertoo metsästyksenjohtaja Esa Nykänen. Nykänen kertoo myös, että jahtiin valmistautuminen oli erittäin huolellista. Susien liikkumisesta oli tuoretta tietoa, metsästäjät olivat tietoisia lupaehdoista, susien tunnistusohjeet käyty läpi ja työnjako selvä.

Tiedossa oli myös, että metsästystä saatetaan häiritä, kuten tehtiin viime vuoden kannanhoidollisessa metsästyksessä samoilla seuduilla.

Ennen jahtia ja jahdin aikana metsästäjät pitivät matalaa profiilia, julkisuuteen ei annettu lausuntoja. Se oli Nykäsen mukaan tietoinen päätös aiemmin tapahtuneen häirinnän vuoksi. Viranomaistutkinnan aikana lausuntojen antaminen ei ollut edes mahdollista.

Huhupuheisiin perustuvaa kirjoittelua Perniön susijahdin tapahtumista on ollut paljon. Nykänen muun muassa ihmettelee, miksi Salon Seudun Sanomat on käyttänyt jutuissaan usein asiantuntijana paikallista luontoharrastajaa. Hän on kertonut suden metsästystilanteesta omia vaihtoehtoisia faktojaan, vaikka ei ole ollut tilanteessa läsnä. Samainen henkilö on myös tehnyt omaa rikospaikkatutkintaa metsästystä seuranneina päivinä.

"On metsästäjien mustamaalaamista, kun kirjoitetaan huhupuheisiin perustuen ilman faktojen tarkastusta ja luodaan samalla leimaa metsästäjistä lainrikkojina, vaikka mitään todellista näyttöä rikoksista tai rikkomuksesta ei ole. Tällainen ei ole hyvää journalismia, Se, että metsästäjät eivät ole edellä mainituista syistä jahtia kommentoineet aikaisemmin, ei oikeuta julkaisemaan perusteettomia väitteitä."

Nykänen jatkaa jahdin kuvailua ja kertoo, että pitkin piha-alueita kulkeneen jäljityksen päätteeksi lauman sijainnista saatiin tieto. Koirat kytkettyinä jatkettiin jälkien seuraamista, kunnes lauma tavoitettiin. Lauman eläimet erkaantuivat eri suuntiin, jonka jälkeen koiranohjaaja päästi kaksi koiraa pienikokoisten jälkien perään. "Se tuntui loogisimmalta tavalta tavoitella lupaehtojen mukaan nuorta sutta."

Koirien käyttäminen sudenmetsästyksessä ei ole kiellettyä. Sitä suositellaan lupapäätöksessä nimenomaan yksittäisen suden ajattamiseen.

Jäljitetty susi tuli metsästä pellolle ja passissa olleella metsästäjällä oli aikaa tarkkailla yksilöä. Valkoista rajausta pään alueella ei ollut. Sen piti olla merkki, jolla nuoren yksilön erottaa aikuisesta. Metsästäjä kaatoi suden, jonka jälkeen kaksi metsästyskoiraa otettiin auton kyytiin.

"Paikalla ei siis ollut kolmea sutta, vaan kaksi koiraa ja yksi susi", toteaa Nykänen ja kumoaa samalla yhden monista väitteistä, joita on esitetty jahdin kulkuun liittyen.

Saalissusi lähetettiin lupaehtojen mukaisesti Luonnonvarakeskukseen tutkimuksiin. Susiyksilö luokiteltiin alfanaaraaksi, koska sillä on ollut viime keväänä pennut.

"On valitettavaa suden kannalta, jos naaras todetaan Salo-Raaseporin alueen lauman alfanaaraaksi. Samalla voi todeta, että Suomen riistakeskuksen ja Ruotsin riistavahinkokeskuksen suden tunnistamiskuvista peräisin olevat tunnistusohjeet joutavat paperisilppuriin ainakin kyseisen yksilön osalta."

Poliisin tiedotteessa otetaan myös kantaa alfanaaraan tunnistamiseen. "Asiantuntijoiden mukaan pelkästään näköhavainnon perusteella suden tunnistaminen juuri alfanaaraaksi on erittäin vaikeaa, jollei mahdotonta." Lupaehdoissa tunnistettavan alfanaaraan ampumista kehotetaan välttämään.

Yksityishenkilön tekemä tutkintapyyntö Perniön susijahdista ei johda mihinkään

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...ät-metsästäjiin-leiman-lainrikkojina-1.179148
 
"Asiantuntijoiden mukaan pelkästään näköhavainnon perusteella suden tunnistaminen juuri alfanaaraaksi on erittäin vaikeaa, jollei mahdotonta." Lupaehdoissa tunnistettavan alfanaaraan ampumista kehotetaan välttämään.

Alfanaaraan tunnistaminen ns. tilanteessa on lähes mahdotonta. Tuossa yllä kuvatussa metsästystapahtumassa kerrotaan kuinka lauma hajosi ajon aikana. Ullattaen näitä jälkeenpäin ruodittaessa juuri se vahvin, viekkain ja viisain yksilö sitten osuu kohteeksi....ei vastaa lainkaan käsitystäni eikä kokemuksiani. Yleensä saaliiksi jää nuorin, pöljin, röyhkein tumpula, joka ei tasan ole alfa, eikä se ole edes beta. Erityisesti tämä pätee silloin, kun lauma on hajalla. Tuolloin ryhmän viksuimmat yksilöt eivät tasan ja hevin tule a-linjalle. Hätyytettyinä osa susista on todella taitavia ja varovaisia, ne ovat myös oikeasti viekkaita. Nämä ominaisuudet eivät ole nuorimman suden ominaisuuksien kärkeä.

Yritän sanoa, että hajalleen menneestä laumasta valikoituu piipun eteen todella epätodennäköisesti alfa. Mutta alhvahan se on, kun asia tuntiat niin sanovat. Samat asia tuntiat, jotka varuilta pannoittavat myös suden ja koiran risteymät.....hohhoijj..oikeita tunnistamisen sheriffejä. :cool:

Nythän Ylä-karjalan alueella on helikopterista käsin nukuteltu susia ja niistä on otettu verikokeet, sylkinäytteet, tukko karvoja, tarkistettu hampaisto ja pantu panta kaulaan. Hekolla siis. Se ei ole vitsi vaan totta tässä Pölhölässä v. 2017. Rahaa hankkeeseen on saatu kaavittua melkein puoli miljoonaa. Tulee siinä terveystarkastukselle hintaa. Samalla innolla voisi kuvitella rahaa löytyvän vaikka pitkäaikaistyöttömien terveystarkastuksiin.....mutta eiväthän nämä asiat ole yhteismitallisia. :)
 
No, tuosta voitanee tehdä johtopäätös, että kyseisen alfanaaraan perimässä on jotakin vikaa, kun noin on voinut päästä tapahtumaan. Se ei selvästikkään ole käyttäytynyt lajille ominaiseen tapaan. Eli hyvä kun lopetti perimänsä levittämisen.
 
Juuri näin..

Tällaista susien hyysäämistä ei voi enää järjellä käsittää. Susia meillä riittää ammuttavaksi asti, ilman että siitä aiheutuisi pienintäkään uhkaa lajin sukupuuttoon kuolemiselle. Luonnonvaraisena elävä susi ei ole kovin helposti joutumassa saaliiksi. Siksi kannanhoidollisessa metsästyksessä saaliiksi valikoituvat heikot ja/tai ihmisen läheisyyteen tukeutuvat yksilöt jotka nimenomaan/ensisijaisesti pitääkin poistaa.
 
No, tuosta voitanee tehdä johtopäätös, että kyseisen alfanaaraan perimässä on jotakin vikaa, kun noin on voinut päästä tapahtumaan. Se ei selvästikkään ole käyttäytynyt lajille ominaiseen tapaan. Eli hyvä kun lopetti perimänsä levittämisen.

Raskaasti määriteltynä juuri näin. Kun susi toimii lajilleen tyypillisimpään tapaan, se ei hevin tule a-linjalle. Erityisesti silloin, kun lauma on hajalla. Koska hätyytettynä yksilöiden viekkaus, ihmisarkuus ym. tulevat esille. Kun hätyytetty susi on taitava, niin voitte uskoa, että se on kanssa taitava.

Kerron pätkän kokemuksestani. Wuosia sitten ajettiin melkoisella joukolla miehiä sudet rinkiin. Siima piti ja lauman oletettiin hippaisevan siimaa noudatellen hieman edestakaisin. Nuori yksilö luovutti turkkinsa siiman päässä ja jahti seis. Ja mitä helvettiä. Kun jahti oli seis, niin mitäpä tapahtui: alfapari hyppäsi lumihangesta esiin ja mennä rymisteli menojaan. Ajoketju oli ohittanut lymyävän parin. Eli niillä oli kanttia lymytä ja välttää ajon ja siiman ohjaus...antoivat nuorison kokeilla kepillä jäätä ja pysyivät itse taka-alalla. Jäljistä se voitiin päätellä myöhemmin. Eli tultuaan siimalle, vetäytyivät hieman yli sata metriä -kohti ajoketjua- ja painuivat kahden suuren kiven väliin kyyläämään. Nuoriso mennä humppasi pitkin siimaa edestakaisin. Villieläimen kunnioitettavaa viekkautta, joka on ollut evoluution mitassa tarpeellista.
 
MAAKUNTA 14.2.2017 07:07
Lieksalaisten mitta tuli susiasiassa täyteen - SRVA-sopimus irtisanottiin
  • Timo Riistaniemi

Lieksan riistanhoitoyhdistys sanoi viime viikon maanantaina irti SRVA-sopimuksen. Suurriistavirka-apu (SRVA) on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä vapaaehtoisorganisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriistakonflikteissa.

Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten ja suurpetojen jäljestäminen sekä taajaan asutulle alueelle tulleiden suurpetojen karkotukset.

1990-luvulla rakennettu valtakunnallinen toimintamalli perustuu poliisin ja riistanhoitoyhdistysten välisiin sopimuksiin.

Lieksalaiset sanoivat sopimuksen irti koirien turvattomuuteen vedoten:

- Koiria ei uskalla päästää metsään suurpetotilanteen takia, Lieksan rhy:n puheenjohtaja Esa Räty perustelee.

Yhdistys lähetti yksimielisen päätöksensä tiedoksi poliisille.

- Lieksan riistanhoitoyhdistyksen toimialueella suurpetokannat ovat lisääntynyt voimakkaasti viime vuosien aikana, etenkin susien määrä. Valtaosa koirien omistajista on kieltäytynyt käyttämästä koiriaan SRVA-tehtävissä susivaaran vuoksi, yhdistys kirjoittaa irtisanomisilmoituksessaan.

Eräyhdyshenkilö, ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisilaitokselta vahvistaa, että lieksalaisten irtisanoutumisilmoitus on tullut viime viikolla. Sopimuksessa on kolmen kuukauden irtisanomisaika, ja 7. toukokuuta alkaen Lieksan 4 060 neliökilometriä on oman onnensa nojassa.

Karjalaisen saamien tietojen mukaan Lieksan esimerkkiä seuraa tulevina viikkoina joukko Pohjois-Karjalan ja Kainuun riistanhoitoyhdistyksiä.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/u...usiasiassa-tayteen-srva-sopimus-irtisanottiin

Pohjois-Karjanlan SRVA-metsästäjät joutuivat toteamaan olosuhteiden pakosta, että nyt riitti.
SRVA-toiminta on vapaaehtoisten metsästäjien viranomaisille tekemää palkatonta työtä, esim. autokolarissa loukkaantuneen hirven jäljittäminen tai vahinkoeläimen poisto.

Näiden vapaaehtoisen tekemä työmäärä / vuosi niin iso, ettei viranomaisilla riitä rahkeet, ainakin priorisointia joudutaan voimakkaasti harrastamaan.
Eli jatkossa kolareissa loukkaantuneet hirvet saavat kuolla kitumalla pitkin metsiä ja lihatkin jäävät hyödyntämättä. Tähän asti SRVA- (suurriista virka-apu) metsästäjät on kolarihirvien lihat pois metsästä hommanneet ja ne on huutokaupoilla halukkaille myyty. Rahat lihoista ovat menneet valtiolle.

Toinen asia on vahinkoeläinten poisto. Jatkossa poistettavaksi määrätyt sudet on ampua mätkittävä helikoperista. En muuta konstia nää jäävän jäljelle.
Jos susien pannoitukseen helikoptereilla löytyi 150.000 euroa nyt alkuvuonna 2017, luulisi löytyvän myös tarvittaessa niiden poistoon.
 
:salut::salut::salut::solthum::solthum::solthum:
 
Lapsellista kiukuttelua taholle, joka ei edes asioista päätä. Noh kyllä siellä joku noi hommat silti hoitaa ja sille jää entistä enemmän lihaa yms.
 
Paikallisen riistanhoitoyhdistyksen yksimielisellä päätöksellä SRVA-sopimus irtisanottiin. Jäseniä ovat kunnan alueella asuvat metsästyskortin maksaneet ihmiset. Kukahan sinne susien tai kolarihirvien perään mahtaa lähteä laukottamaan, kun juuri oli jäsenistön yksimielinen päätös, ettei koiria enää uskalleta vaarantaa? Naapurikunnat on samassa jamassa, tuskin sieltäkään enää vapaaehtoisia innosta hihkuen löytyy.

Jos joku nuo hommat jatkossa hoitaa tai jättää hoitamatta niin viranomaiset. Joiden resursseja on juuri päätetty kohdentaa ''tärkeämpään'' tekemiseen.

Toki poliisi voi jatkossa pyytää virka-apua PV:ltä näiden asioiden hoitamiseen.
 
Saahan sitä pyytää, mutta voin kuvitella sen röhönaurun mikä tollaisesta pääsisi...
Ja aina löytyy joku ahne ja kun yksi lipee, niin kohta lipee muutkin.
 
Joo, kyllä aika moni RHY on jättämässä SRVAn viranomaisten huoleksi.

SRVA on ollut alun alkaenkin sellaista talkootyötä, ettei paremmasta väliä, siihen nähden MAAKKI on hervotonta näpertelyä vapaaehtoistoiminnasta puhuttaessa. Toimintaa on pyöritetty viranomaisvastuulla tms. mutta talkoomiehen eduin ja henkilökohtaisella riskillä.

Näissä ratkaisuissa näkyy se, mitä tarkoittaa luottamuksen puuttuminen. RHYt eivät luota enää pätkääkään ainakaan LUKEeen ja tuo luottamus on ottanut osumaa myös suhteessa riistaväen omiin organisaatioihin. Kertakaikkinen tympääntyminen äänettömän juoksupojan rooliin on ollut nähtävissä ja kuultavissa jo pitkään.

Huomattakoon, että luottamuspula ei mielestäni ole lainkaan poliisiin kohdistuvaa.

Aikaa viepää, sitovaa ja osaamista vaativaa talkootyötä, jota ei viranomaispuolella ole arvostettu pätkääkään pl. kentällä toiminut poliisi. En pidä minäkään tehtyä ratkaisua optimaalisena, mutta kuten kirjoitin: jatkoa seuraa hyvin todennäköisesti.
 
Ja aina löytyy joku ahne ja kun yksi lipee, niin kohta lipee muutkin.

Ai sä meinaat että tää SRVA vapaaehtoistoiminta on tuottoisaa puuhaa jos/kun paikallinen RHY on saanut pitää onnettomuus hirvien ja peurojen lihat. Raajarikkojen elukoiden liha onkin yleensä aina sitä kalleinta herkkua jota jonossa himoitaan.

Karhut, sudet yms päätyy valtiolle "tutkittavaksi" joten niillä ei rikastu kukaan. No joo. o_O
 
Raskaasti määriteltynä juuri näin. Kun susi toimii lajilleen tyypillisimpään tapaan, se ei hevin tule a-linjalle. Erityisesti silloin, kun lauma on hajalla. Koska hätyytettynä yksilöiden viekkaus, ihmisarkuus ym. tulevat esille. Kun hätyytetty susi on taitava, niin voitte uskoa, että se on kanssa taitava.

Kerron pätkän kokemuksestani. Wuosia sitten ajettiin melkoisella joukolla miehiä sudet rinkiin. Siima piti ja lauman oletettiin hippaisevan siimaa noudatellen hieman edestakaisin. Nuori yksilö luovutti turkkinsa siiman päässä ja jahti seis. Ja mitä helvettiä. Kun jahti oli seis, niin mitäpä tapahtui: alfapari hyppäsi lumihangesta esiin ja mennä rymisteli menojaan. Ajoketju oli ohittanut lymyävän parin. Eli niillä oli kanttia lymytä ja välttää ajon ja siiman ohjaus...antoivat nuorison kokeilla kepillä jäätä ja pysyivät itse taka-alalla. Jäljistä se voitiin päätellä myöhemmin. Eli tultuaan siimalle, vetäytyivät hieman yli sata metriä -kohti ajoketjua- ja painuivat kahden suuren kiven väliin kyyläämään. Nuoriso mennä humppasi pitkin siimaa edestakaisin. Villieläimen kunnioitettavaa viekkautta, joka on ollut evoluution mitassa tarpeellista.

Tohon Baikalin susi jahti kokemuksiin. Itselläni on kokemus jossa Alfa naaras päätyi saaliksi n. 9 suden laumasta. Ukkoja paljon ympärillä ja lauma motissa. Nuoremmat yksilöt lähti ajomiehiä karkuun vastatuulen ja aina passin eteen tullessa kääntyivät takaisin mottiin. Alfa pari oli taas lähtenyt myötätuuleen ilmeisesti luottaen kuuloonsa ja niinhän siinä sitten kävi että itse harmittelin passiani johon olin joutunut. Tuuli kävi suoraan motista ja oletin ilman muuta ettei sieltä myötä tuuleen mitään tule. Sitten alkoi vhf taskussa ilmoittamaan että minulle olisi tulossa saatanan iso susi kohti. Olin ryssinyt homman kun en ollut ottanut mukaan korvanappia ja olin unohtanut radion päälle. Sen muutaman sekunnin mitä laskin katseeni sammuttaakseni ton perkeleen vehkeen pyörähti edessäni hukka joka huomasi ja kuuli mun ämpyöinnin ja homma meni vihkoon sillä sekunnilla. Naapuri passi oli paremmin varustautunut ja alfa naaras pantoineen jäi siihen. Mukana seurannut alfa uros livahti laukauksen jälkeen heränneen puhelinliikenteen ohjaamana ulos motista. Oli vain yksi lupa joten muu lauma jäi pyörimään mottiin.

Mainittakoon vielä että naarassuden panta oli täydellisesti tulehduttanut mätää tirskuen suden kaulan vaikka varma tieto oli tutkijoilta että panta tältä yksilöltä on kuttaperka niittien ansiosta pudonnut sen kaulasta jo kaksi vuotta sitten. Ett sil viisiin.
 
Raajarikkojen elukoiden liha onkin yleensä aina sitä kalleinta herkkua jota jonossa himoitaan.

Juu, sulan maan aikaan kunnon tällin saanut hirvieläin kun makailee sisukset mutkilla muutaman tunnin suolätäkössä ennen lopettamistaan....siitä se ei liha enää parane. Ja kun sattuu heinäkuun heleillä helteillä niin vielä parempaa lihaa tulee, siitä tapellaan verissäpäin markettien jonoissa. Naminami.:confused:
 
Lapsellista kiukuttelua taholle, joka ei edes asioista päätä.

Asioista on aivan taatusti kiukuteltu päättävälle taholle. Kun se ei toimi, niin perinteisesti paska valuu alaspäin. Jossakin vaiheessa tullaan tilanteeseen että virheet joutuvat nostamaan metelin siitä kun ei poliisi lähde metsälle jahtaamaan raajarikkoa hirveä tai kaurista. Siinä vaiheessa se kiukuttelu on löytänyt tiensä taholle joka asioista päättää.

Oma toivomukseni on että tämä kapinaliike leviää koko Suomeen.
 
Juuri näin..todennäköisesti SRVA:n yhteistyö loppuu muullakin, niillä alueilla joilla susista aiheutuu haittaa ja vahinkoa.

Olen itsekin jättäytynyt SRVA hommista. Ei motivoi tehdä mitään talkoita LUKE:n ja riistahallinnon hyväksi koska yhteistyö on ollut täysin yksipuolista. Noihin em. organisaatioihin pesiytynyt suojeluporukka jättää ottamatta huomioon sekä vääristelee asukkaiden, metsästäjien, yhdysmiesten jne. havaintoja, kanta-arvioita ja valehtelevat suoraan päin naamaa käytännön kenttä-/talkootöitä tekeville. Kaikenlisäksi heillä tuntuu toimivan hyvin yhteistyö kaikille metsästyksen ja riistanhoidon vastaisille tahoille. Sellainen käsitys on jäänyt että organisaatioissa on mukana epärehellistä, suoraan sanottuna puolirikollista "paskaporukkaa". Jokusia tunnen henkilökohtaisesti, ovat kouluja käyneitä mulkeroita, biologeja, lakimiehiäkin jne. "Kusettavat" valtion varoilla oikein työkseen tavallisia maaseudun asukkaita kaikissa käänteissä. Muissakin kuin suurpetoihin ja metsästykseen liittyvissä asioissa. Käytännön kokemusta löytyy..

Mieluummin olen näissä samalla puolella kyläläisten kanssa. Eivät hekään hyväksy kyseisten virkamiesten valheita, kieroilua ja tarkoituksellista saamattomuutta. Kentällä työtätekevät poliisit jäävät tässä hieman ikävään välikäteen..ei heillä ole mitään osaa tilanteessa. Useimmat ovat täysin samaa mieltä järjettömästä susien suojelusta kuin muutkin kansalaiset. Tästäkin on tietoa.
 
Ensimmäinen todistettu susi hyökkäys lapsen kimppuun modernilla ajalla.... Ei muutakuin kaikki oravaa isommat pedot hengiltä ja heti. :) :p
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702212200074384_uu.shtml
Susi kävi kiinni 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa - käteen vakavat vammat

Tiistai 21.2.2017 klo 16.03 (päivitetty klo 16.19)

Tapaus sattui Ähtärin eläinpuistossa tänään tiistaina puolen päivän aikaan, tiedottaa Pohjanmaan poliisi.

(ENSIO RUOHOMÄKI/AL)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration: underline;">
Susi Ähtärin eläinpuistossa. Arkistokuva. (ENSIO RUOHOMÄKI/AL)
7-vuotias poika oli ollut tapahtuma-aikaan perheensä kanssa susitarhan luona, kertoo poliisi.

Vielä selvittämättömästä syystä poika oli päässyt susitarhan verkkoaidan viereen, jolloin tarhassa ollut susi oli tarttunut pojan käteen kiinni ja vetänyt käden aidan läpi susitarhan puolelle.

Tämän jälkeen aitauksessa ollut toinen susi oli tarttunut pojan käsivarteen. Poliisin mukaan paikalla olleet henkilöt olivat saaneet irrotettua sudet pojan kädestä.

Poliisin mukaan pojan käteen tulleet vammat ovat vakavia. Poika on viety hoitoon Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan.

Poliisi selvittää tapahtumien kulkua. Tapahtunutta tutkitaan tällä hetkellä vammantuottamuksena.

ESSI HARJU
[email protected]
 
Back
Top