Tarkka-ampujatoiminta sekä TA-parin varusteet

Paljon onnea banneista näsäviisastelija. Tekijänoikeus ei ole sama kuin tietovuoto. Poistin linkin koska "vapaasti" netissä olevia lähteitä ei alunperin ole lisätty sinne julkaisijan luvalla.

Kuten sanoin: tietosisällöltään erittäin ok tekstiä. Ihan muutamia reilun pelin sääntöjä noudattamalla voisi olla varsin mallikelpoinen suoritus.
Eli Taistelijan oppaan tai muun Pv:n sivuilla julkaistun avoimen ohjesäännön/oppaan pieni lainaaminen kuvan muodossa lähdeviitteet mainiten maanpuolustusaiheisessa blogissa on "tekijänoikeusrikkomus" ja mp.net valvoo PV:n "tekijänoikeuksia" poistamalla linkit, joissa em. juttua avataan enemmän kuin ohjesäännössä sekä antamalla tuon mainion blogin linkittämisestä bannia useamman vuoden kirjoittaneelle vakkarille. Mielenkiintoista.
 
Tuossa hyviä tipsejä niille ketkä enemmän tykkäävät katsoa kuva muodossa kuin lukea. Hyvä ottaa huomioon että ei tuo mikään virallinen opetus video ole mutta tarkka silmäinen saa hyviä vinkkejä.
 
@g21.45acp , tiedämmehän, että yksikön päällikkö voi mulkata miestensä sijoituksia sopivaksi katsomallaan tavalla. TA-keskusteluun tuossa toisessa säikeessä viitaten, millä perusteilla vaihtaisit tarkka-ampujan sijoitusta?
On kuitenkin täysin realistista, että perustamispaikalta marssii tarkka-ampujaksi kaveri, joka ei ole intin jälkeen ampunut laukaustakaan, ja sitten toinen kaveri, joka on käynyt nyt vaikkapa näitä Häyhä-kisoja läpi ja on aktiivinen harrastaja.
Jossain vaiheessa kotiuttamisen jälkeen, x-määrä vuosia, intin valmiiksi sijoittaman osaamiskäyrä on laskenut, toisen, ei ta:ksi sijoitetun käyrä on sen sijaan korkealla ja nousussa. Jätätkö sijoitukset vaihtamatta, pistätkö testiin vai kuinka toimit?

Perkki olisi tässä tilanteessa luonnollisesti korjannut pois harrastajan mukanaan tuoman oman tarkkuukiväärin ja pistooliin, hyi hyi kun yrittikin tuoda läpi :rolleyes:
 

Said Mermet joined the Free Syrian Army after the military killed his nephew. “After he died, I couldn’t take it anymore,” he said. “Fighting the regime is not about revenge, but I am trying to honor my nephew.”

His house — blown up. His former job — computer technician. His recent combat experience — serving as a sniper in Aleppo. Mermet now guards the Bab Al Salameh border crossing on the Syrian-Turkish border.

“Killing a human spirit is very hard, harder than you can imagine,” he said during an interview in an internally-displaced persons camp where he lives. “We are still humans. We are not criminals who would consider killing people as something easy to do.”

“But we started to feel normal about it, because they are our enemies.”
http://warisboring.com/articles/a-personal-war-for-a-syrian-rebel-sniper/
 
Laitan tänne, koska vanhan ajan ase ja samalla uusi ase, sekä rautatähtäimillä.

 
Viimeksi muokattu:

The system consists of two barrier stops each modified to have a tapered side. The tapered surfaces contact the cylindrical barrier and pinch it applying enough tension to tightly clamp on it. In the video below Phil of MPA has also some grip tape on those tapered sides. However, it’s not clear if adding the tape is a must or just further enhancement of its gripping strength
http://www.thefirearmblog.com/blog/2016/11/04/masterpiece-arms-wedge-lock-k-cow-gate-system/
 
Aika marginaalinen käyttötarve tuotteelle Wedge Lock mutta hieno oivallus siitä huolimatta!
 
Jos tuo toimii laudan reunalta ammuttaessa yhtä hyvin, niin sitten käyttökohteet lisääntyvät. Siis esim. hirvitornit.
En oikein tiedä johtuuko se mistä mutta yleensä olen saanut aseen tuettua niin hyvin reppua, omaa ei-liipasimelle menevää kättä, hihnaa tai bipodia (joskus kaikkien komboa) käyttäen etten ole osannut edes kaivata tuohon tilanteeseen muuta kuin runsaasti maaleja. :D
 
Huonekalun reuna, tai sitten jokin satunnainen lauta joka lisättiin ampumatueksi asemaan, jotta ase saadaan oikealle korkeudelle.

itse ajattelin että poliiseille tuo on passeli, mutta sotilas tilanteessa, rakennetulla alueella voi löytyä paikkoa mistä tuosta on hyötyä varsinkin kun tuota saa laitettua etukahvan pituudella moneenkin eri kohtaan. Ei vain pikkuputkelle sopivaksi. Kehityksen uskoisin tuovan mukaan nivelen että nuo palat saa käännettyä ja lukittua horisontaaliasentoon.
 
Saksassa järjestettiin eurooppalainen TA-kilpailu.

http://www.eur.army.mil/bestsquad/
WHAT IS THE EUROPEAN BEST SQUAD COMPETITION?

This year's Best Squad Competition includes competitors from Belgium, Denmark, Italy, Latvia, Lithuania, the Netherlands, Norway, Spain, Sweden, the United Kingdom and the United States.

The four-day competition, with approximately 30 events, will test multinational sniper squads on land navigation, advanced marksmanship, medical simulations and more.

The Best Squad Competition is designed to project a dynamic presence, foster military partnership and promote NATO and partner nation interoperability.

https://www.army.mil/article/177439/
Norjan tiimi voitti, ruotsalainen sijoittui toiseksi, belgialainen kolmanneksi. Jenkit osallistuivat viiden tiimin voimin, mutta eivät silti päässeet edes kolmen parhaan joukkoon.
 
2446076000.jpg

Kannu kiinni tuo ase näyttää ihän älyttömän pitkältä. Varsinkin tässä kuvakulmassa, mutta kannu irti ase on normaalipituinen. Silmät valehtevat.
524496771.jpg

https://kineticresearchgroup.com/

http://www.thefirearmblog.com/blog/2017/01/13/gear-review-kinetic-research-group-whiskey-3-chassis/
 
@ctg Osaatko muuten sanoa, että kuinka pitkä piippu pitää olla, jotta saa pitää tuon taittoperän toimivana?
 
TA-hommat ovat mielenkiintoisia ja pitkänmatkan ammunta on monesti huomattavasti mielekkäämpää kun lyhyemmän, olettaen että osumia tulee tai pystyy spottaamaan osumia.

Oma mielipiteeni on se sama kuten täällä on jo aikaisemminkin puhuttu, että "ta-toiminta" on laaja yläkategoria joka pitää sisällään paljon eri alakategorioita. Esimerkiksi tarkka-ampujatoiminta usein pitkälle koulutettujen ammattisotilaiden, itsenäisesti toimivien ja tehtäväkohtaisesti varustettujen partioiden toimesta on erilaista toimintaa kun nopeasti ja suppeammin koulutettujen tulituki tarkka-ampujien jotka toimivat käytännössä tavallisena kiväärimiehenä oman ryhmänsä osana.

Valitsemaansa tarkka-ammuntaa voi toki kuka tahansa harrastaa välineurheiluna, teknisinä tai ei-teknisinä suoritteina. Melkein kuka tahansa voi hankkia tarvittavan kaluston kunhan lupa-asiat ja lompakko ovat kunnossa. Voi opetella ampumaan, lukemaan tuulta, arvioimaan etäisyyksiä ja mittaamaan niitä stadiamenetelmällä sekä opetella lentoratataulukot ulkoa. Mutta jos mistä tahansa sotilaallisesta toiminnasta puhutaan ja liitetään suorittaminen sotilaalliseen viitekehykseen, kaiken perusta on fyysinen kunto. Sen jälkeen tulevat henkiset ominaisuudet. Jos nämä eivät ole toimintaan sopivat, teknistä ja ei-teknistä osaamista ei voi hyödyntää. Kuten muussakin sotilaallisessa toiminnassa, tehtävän vaatima riittävä kunto ja terveydentila on kaiken perusta.

Taitettavana. Siis että ase pysyy tarpeeksi pitkänä täyttämään lain vaatimukset.

Omaan silmääni näyttää kuvista siltä, että riittää jos kivääriluvallisista mitoista puhut, mutta varmasti ei voi tietystikkään sanoa. Tuossa Remarissa näyttäisi olevan 24" piippu eli se on jo yksinään 60cm. Riittää siis piipun osalta. Siihen päälle lukonkehys sekä lukonkehyksen jatkeeksi tuleva osa tukkia, joka jatkuu alaspäin pistoolikahvana (kahvaa ei luonnollisesti lasketa). Eiköhän siitä tulisi vähintään se vaadittava 24cm lisää. Viimeistään jos kompensaattorin tai liekinsammuttimen tapittaa kiinni niin siitä saa jo helposti 5cm lisää pituuteen. Jälkimmäinen ei kuulosta hyvältä ratkaisulta, mutta jos nokalle tulevan laitteen valitsee huolella ja työn teetättää laatusepällä niin sen kanssa pystyisi varmasti elämään.

Muu-aseeksi jos sattuisi lipsahtamaan niin en uskoisi sen olevan kovin suuri ongelma (laitoksesta riippuen) koska kyseessä on TT2 ase, etenkin jos sinulta löytyy vakavaa harrastustaustaa pidemmältä ajalta ja aikaisempia omia pyssyjä omistuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ctg
Back
Top