Terrorismi

Jos muutama heppu ei pääse valtoihin muutamaan kuukauteen, niin aivan vitun sama, kunhan vai jokainen pienikin terroriteko jää tapahtumatta...

Kyllä jos sillä vältetään ylilyönnit jotka voivat tapahtua sen jälkeen jos jotain pahaa tapahtuu. Toki joku voi sanoa että annetaan pelolle valtaa kun yritetään välttää riskejä - tai kuten USA:ssa näyttää niin kokeillaan siirtyä turvallisemmalle tielle ja katsotaan mitkä ovat reaktiot.

Euroopassakin on miljoonia muslimeja ja katsojan laseista riippuen kymmeniä miljoonia hiukan eri näköisiä ihmisiä. Asiassa on myös se puoli että jos esimerkiksi rajoja tai turvallisuutta ei kyetä valvomaan niin pitkällä kymmenien vuosien ajanjaksolla siitä voi koitua heille isompia riskejä kuin osataan kuvitellakaan.
 
Ei Papua saarelta, vaan Lubjankalta.

Trumpin keksustelu Austarlian presidentin kanssa loppui hunosti, kun Trump ei suostunut ottamaan 1000 pakolaista Nauru ja Papua saarelta USA:n. Silloin Trump sanoi ettei tarvitsekaan USAn uusia tsarnajeveita (Bostonin terroriisku)
Tämä viesti että Trump tietää näistä islamisteista ja sitä että alkuun ne ovat saapuneet pakolaisina sinne. Samalla hän on huonosti informoitu Tsarnajev vanhemman velin seikkalusta ihan Bostonin terrorisiskun alla.

Tapauhtumien kulku oli seuraava ja sitä amerikkalainen yhteisö ei suostuu vaistolla tiedostaa jo kohta 4 vuotta, koska silloin he joutuvat uudestaan miettia "Who is Mr.Putin". "Erityisesti tätä toivon Trumpin ihailijoiden monipäiseltä armejalta. Heille jo geneettisella tasolla selvä mitä on rikollinen tsekistinen regime ja kenties voivat kertoa omalle gurulle, kenen kanssa hän aikoo taistella islamiterrorismin kanssa.

Totta on että Moskova kertonut kahdesti Tsarnajevin islamistisista symaatioista, antamatta kuitenkaan mitään konkrettisia todisteita. Hänet on kuulusteltu kahdesti USA:saa, mutta ei ollut mitään todisteita pidättämiseen.

Tästä viime aikana Putler muistuttaa jatkuvasti länsimäiselle yleisölle, toistaen jo ulkoa opittua legendaa, mm Sotsin Valdain foorumilla.
"V 2011 me olemme varoittaneet amerikkalaisia asiakkaitamme Tamerlan Tsarnajevin yhteyksista islamilaisista yhteyksista. Meidän kollegat eivät vastaanottaneet meidän informaatiota ja jopa neuvoneet olla sekaantumatta heidän asioihin. No hyvä on, minä olen antanut Bortnikoville käskyn olla nostamatta tätä kysymystä enää amerikkalaisille. Ja sitten muutaman kuukauden päästä Tsarnajevit teki terroriiskun Bostonissa. Katsokaa, ne eivät ole valmiit tekemään yteistyötä meidän kanssa jopa silloin kun kysymys on heidän omasta turvallisuudesta".

Sujuvasti kertottu ja poliittisesti hyvinkin oikein. Mutta hän tietoisesti jättää kertomatta samalla erittäin dramaattisen sivun Tamerlanin elämässä ja kuolemassa. Tsarnajevit eivät ole tehneet iskun muutaman kuukauden päästä. Vaan vuoden ja muutaman kuukauden päästä - huhtkuussa v 2013. Mutta vuonna 2012 tapahtui hämmästyttäviä asioita.
Eli, Tsarnajevia kuulusteltiin, ja hön ymmärsi, että Moskova epäilee häntä islamistien maanalla toimvaan liikeeseen. Hän tiesi varsin hyvin, mitä tälläisille tehdään Venäjällä, usein ilman mitään tutkintaa ja tuomioistuinta. Hän kuitenkin v 2012 matkusti Venäjälle, eikä metsäpolkuja pitkiin, vaan ihan laillisesti, lentämällä "Sheremetjevoon". Tsarnajev ei olisi ikinä tehnyt tätä, jos hän ei olisi ihan täysin varma, että Venäjällä hänen turvallisuua on taatu.
Tietenkin, henkilö, jonka kohtalosta huolehtinut itse Putin ja Bortnikov, joutui ensimmäisistä sekunneista lentokentälle saapumisen jälkeen FSB:n tiiviin tarkkailuun, ts kuraatorien huolehtiviin käsiin.

FSB:n valvoovan silmän alla hän matkusti Kaukasuksella, tapasi islamilaisia aktivisteja. Kuten "Novaja gazetassa" kerrottu Бостонский взрыватель был заряжен" dagestanilaisen terrorismivastaisen keskuksen erikoismiehet useasti todenneet hänen yhteyksista maanalaiseen islamistiliikkeseen kuuluvudesta epäiltyjen Mahmud Nidaliin ja Wiljam Plotnitskyiin, Tsarnajevin vanhojen tuttujen Pohjois Ameriikasta.

Näitä kavereita sitten likvidoitu. Ensimmöisen 19 toukokuutta,,ja toisen 14 heinäkuuta. Tämän jälkeen saavuttomissa oleva Tsarnajev hävisi. Hajosin atomeiksi. "Lähti metsään, kuten oletti naiivit dagestanilaiset turvallisuusmiehet.

Mutta todellisuudessa hän taas saappui Moskovaan, josta kenenkään estämättä ja menestyksellisesti lensi pois samalta lentokentältä takaisin Yhdysvaltoihin. Oman mission ja kohtalon päin. "Eikä Papua saarelta, vaan Lubjankalta" - kuten sanoo Piontkovskyi.

Kun terroriiskun jälkeen Moskovaan saappui USAn senaattoreden delegaatio tekemään yhteistyötä venäläisten kollegojen kanssa asian tutkinnassa, heitä käskettyy mennä "jonnekin kauemmaksi", kertomalla ettei mitään Tsarnajevia ollut Venäjällä laisinkaan. Yhdesta amerikkalaisesta diplomaatista, joka saattoi tämän delegaation, Ryan Christopher Foglesta tuli venäläisten erikoispalvelujen uhri: hänelle luvattiin luovuttaa Tsarnajevia koskevat salaiset tiedot ja pidätettiin näyttävästi tv kameroiden edessä. Фогл Райан Кристофер.

Tämän terroriiskun jälkeen standartti ohjelma "Olkaa yhteistyössä meidän kanssa, tai teitä tullaan räjähtämään säännöllisesti" oli ensimmäistä kokonaisuudessa työstetty ja ajattettu sisään putinistilla propagandalla ja sen ulkomalaalaisen agentuurin avulla.

USA:n edellinen hallinto ja the Federal Bureau of Investigation, ihan varmasti tietävät totuus Bostonin terroriiskusta ja sen järjestäjistä. Mutta heillä ei riittää rohkeutta katsoa tätä totuutta silmiin - se on liian hirveä. Mutta tämä sokeaksi leikkiminen voi johtaa uusiin tragedioihin.
Senaattori Mccain, mahdollisesti, ei osaa edes epäillä miten oikeassa hän oli, varoittamallalla Trumpia: "Silloin kun tulette keskustelemaan Putinin kanssa, älkää unohtakaa että puhutte bandiitin ja murhajan kanssa".

Mutta kuten todettiin выяснилось Trumpin haastattelussa kanavan FOX O'Reilly kanssa (tullaan näyttämään tänään 6.2 00.00 msk), USA:n presidentti tietää varsin hyvin Putinin olevan bandiitti ja murhaaja, mutta tämä ei häiritse häntä lainkaan.
O’Reilly: Do you respect Putin?

Trump: I do respect him. I respect a lot of people, that doesn't mean I'm going to get along with him. But if Russia helps us in the fight against ISIS, which is a major fight – and Islamic terrorism all over the world – that's a good thing.

O’Reilly: Putin's a killer.

Trump: There are a lot of killers. We've got a lot of killers... Our country's so innocent?

Андрей Пионтковский
http://www.kasparov.ru/material.php?id=58961486A7CDB
----------------
Mutta mielestäni Trump vastasi hyvin. Hän ei kiistanutkaan ettei Putin ole bandiitti ja murhaja! Loput on lyyrikkaa.
 
Viimeksi muokattu:
Terroriuhka ennallaan... Miksi juuri nyt tällaista viestiä?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702072200066594_uu.shtml

Suomen terroriuhka ennallaan
Tiistai 7.2.2017 klo 13.20

Sisäministeriön mukaan terrori-iskujen uhan taso Suomessa on ennallaan.

LUE MYÖS
Sisäministeriö: Lisääntynyt vihapuhe ja valeuutiset lietsovat ääriliikkeitä

Ministeriö viittaa väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa Suojelupoliisin uhka-arvioon, jota on päivitetty viimeksi marraskuussa 2015. Tuolloin Supo arvioi, että terroristijärjestöjen suunnitelmallisten iskujen uhka on matala, mutta yksittäisten terrorististen väkivallantekojen uhka on kohonnut.

Sisäministeriön mukaan myöskään Suomesta Syyrian, Irakin tai Somalian konfliktialueille lähteneiden vierastaistelijoiden tilanteessa ei viime vuonna tapahtunut merkittävää muutosta. Viranomaiset ovat tunnistaneet lähes 80 lähtijää, mutta todellinen määrä on suurempi. Heistä vähintään 15 on saanut surmansa taisteluissa.

Suurin osa vierastaistelijoista on liittynyt terrorijärjestö Isisiin. Ministeriön mukaan takaisin Suomeen palanneisiin liittyy vakava väkivallan uhka, joka arvioidaan tapauskohtaisesti.

Myös konfliktialueilta tulevien turvapaikanhakijoiden joukossa on yksittäisiä kapinallis- tai terroristiryhmien jäseniä. Mitä pidempään konflikti jatkuu, sitä todennäköisempää ministeriön mukaan on, että turvapaikanhakijoiden joukossa on niitä, jotka ovat osallistuneet jollain tapaa aseelliseen toimintaan.

STT
 
:mad::mad::mad:
Isis-blogi uhkailee suomen kielellä – Supo: Suomi saapui radikaali-islamistien tietoisuuteen
Suomenkielisen radikaali-islamistisen propagandan levittäminen on yleistynyt, kertoo Supo. Blogissa jopa sauvakävelijät olisivat mahdollisia iskukohteita.
....
http://yle.fi/uutiset/3-9448694


Kotimaa
Isisin sanoma leviää nyt suomeksi – jihadistiblogi kannustaa vuodattamaan vääräuskoisten verta
Supo: Isisin propaganda kannustaa nyt tappamaan vääräuskoisia ”missä tahansa”. Siten uhka kohdistuu entistä enemmän myös Suomeen.

53bc399180b54ca09c7310f3c41d1a48.jpg


http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005080269.html
 
:mad::mad::mad:
Isis-blogi uhkailee suomen kielellä – Supo: Suomi saapui radikaali-islamistien tietoisuuteen
Suomenkielisen radikaali-islamistisen propagandan levittäminen on yleistynyt, kertoo Supo. Blogissa jopa sauvakävelijät olisivat mahdollisia iskukohteita.
....
http://yle.fi/uutiset/3-9448694
No mikäs väri tälle olisi hyvä siinä vihapuhe-liikennevalossa? Vai onko ne 30-40 svl-nahkatukkaa kuitenkin suurempi uhka meille..
 
Jos ISIS propaganda suomeksi kiinnostaa, niin kannattaa tutustua:
https://annidamedia.wordpress.com/
# vihapuhe tunnusmerkistön täyttyy kyllä tässä linkissä...
Ei varmaankaan poisteta, puhumattakaan, että ketään rangaistaan.... tää on se "uusi normaali"... saapas nähdä, että milloin alkaa pujoparta pojat kiertämään oveltaovelle ja saarnaamaan kansalle....
 
# vihapuhe tunnusmerkistön täyttyy kyllä tässä linkissä...
Ei varmaankaan poisteta, puhumattakaan, että ketään rangaistaan...
Se olisi uskonnonvapauden rajoittamista ja jos tuo kiellettäisiin niin pitäisi myös kieltää tiettyjä pyhiä uskonnollisia tekstejä ja historian kirjoja tai pistää ne lukkojen taakse.
Ja tuokin olisi vain ongelman lakaisua maton alle. Antaa muslimien riidellä siitä mikä on oikeaoppista islamia. Hyvällä tuurilla joku keksii hyvän perustelun sille miksi meitä ei saisi tappaa ja raiskata yleisesti.
 
Sellaista tuuria meidän kohdalle tuskin osuu, kun ovat siitä jo tuhansia vuosia vääntäneet.
Yli tuhat ei vielä tuhansia ja suurimman osan tuosta ajasta tuollaista ehdotelleet teilattiin ASAP kerettiläisinä.

Uskallan veikata, että se kuuluisa hamainen tappi on lähempänä kuin muslimien sopu.
Ei siitä mitään sopua syntyisi sen enempää kuin Lutheristakaan mutta päästäisiinpäähän me muut vähemmällä.
 
Laitanpa foliohatun päähäni.. Onko tämä tapaus mahdollisesti liittymässä kaveriin, joka esitteli aseitansa (mm. lupavapaata Jatimatic:ia) VOK.in edustalla. Hänhän oli "Suomalainen mies". Joidenkin lähteiden perusteella "ei niin Suomalainen" alkuperältään. Ammatiltaan hmmm. ravintoloitsija... Voihan kebab kioskin pitäjää moiseksi kait kutsua? Foliohattu pois päästä.

Jos näin on, on poliisilla edessä aikamoinen tiedottamisongelma. Minkähänlainen selityspatteri sieltä onkaan tulossa?!

Jään odottamaan lisätietoja mielenkiinnolla.

Onkos siitä Suutarilan ase-ja räjähde jutusta mitään tiedotettu?? Viikonloppu meni jo!!

Alkuviikosta piti olla tiedotusta. Jos ei tiedoteta tällä viikolla niin sitten voi jo vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...me-sarjatuliasetta-ja-rajahdysaineita/6301556
http://yle.fi/uutiset/3-9446255?origin=rss

Olennaiselta osalta asiasta tiedotettiinkin jo syksyllä mutta nyt on esitutkinta valmis. Niitä johtopäätöksiä?
 
Muoks.

Nää Ranska Eu- neropatit haukkuvat /arvostelevat vihersosialistinen moraali-sormi pystyssä ja vaatimassa sanktoita Trumpille ja muille maille/johtajille, jotka ovat suojelemassa valtionrajojaan sekä kansalaisiaan rakentamalla aitoja eikä yksikään media "huomaa uutisoida" tätä ristiritaa uutisoinnissa? o_O

We gonna build a great wall, that's true, it's gonna be huge. It's fantastic.
:D
Sanoisinko, että päivän paras...:solthum:

http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P134_01.html

Eiffel-torni saa ympärilleen lasiaidan


Aita tulee olemaan 2,5 metriä korkea,
luodinkestävä ja läpinäkyvä.

Aita tulee olemaan pysyvä ja
esteettinen. Valitettavasti terrorismin
uhka ei ole hävinnyt, sanoi turismista
vastaava kaupunginhallituksen
työntekijä Jean-Francois Martins
Bloomberg-uutistoimistolle.

Syksyllä valmistuvan lasiaidan myötä
Eiffel-tornin lähelle ei enää pääse
ilman turvatarkastuksia. Tämän
tarkoituksena on estää terrori- iskuja.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/art...me-sarjatuliasetta-ja-rajahdysaineita/6301556
http://yle.fi/uutiset/3-9446255?origin=rss

Olennaiselta osalta asiasta tiedotettiinkin jo syksyllä mutta nyt on esitutkinta valmis. Niitä johtopäätöksiä?

Kyllä tämä nykyinen Poliisin julklausumat ovat sellaisia, että tiedottamisesta täytyy osata lukea rivien välistä. Toki tulee välillä hieman hutejakin. Niinkuin tulee myös Poliisin tiedottamisessakin.
 

Totta kai Rasmuksen kiihkeät "suomi maailman parantajaksi" porukka kertoo tämänkin artikkelin olevan "false flag". Luonnollisesti ensimmäisenä lienee kommentti "ei anneta pelolle valtaa" ;)
Kun joku noista kävisi edes kerran hiekkamaissa katsomassa miten homma toimii, niin voisi herkistää mieltä... huhhuijaa.
 

:rolleyes:

On se kumma, kun pitää kieltää kaikki. Jos Suomessa tapahtuisi terrori-isku niin sekin olisi varmaan rasistien false flag. Tuon porukan täysin taipumaton maailmankuva ja kyvyttömyys tarkastella asioita mitenkään objektiivisesti lähentelee mielenhäiriötä. Ja tämä oli poliittisesti korrekti tapa ilmaista asia :)
 
Kyllä tämä nykyinen Poliisin julklausumat ovat sellaisia, että tiedottamisesta täytyy osata lukea rivien välistä. Toki tulee välillä hieman hutejakin. Niinkuin tulee myös Poliisin tiedottamisessakin.

Suutarilan suomalaismies jäi kysymysmerkiksi. Pietarsaaressa on selkeämpää.

Poliisi löytänyt ruumiin osia - Pietarsaaren henkirikoksesta epäillyt ovat Suomen kansalaisia

Poliisi on ottanut kaksi ihmistä kiinni epäiltynä murhasta. He ovat Suomessa syntyneitä Suomen kansalaisia. Poliisi ei kerro epäiltyjen sukupuolta.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702102200068495_uu.shtml
 
Voihan ne tekijät silti olla neekereitä tai vietnamilaisia tai eskimoita tai jotain muuta vaikka ovat suomessa synytyneitä suomen kansalaisia.
 
Back
Top