Totuuskomissio Suomeen? Tiitisen lista esiin. YYA-haamujen kaivaminen kaapista

Aika kornia. Venäjän päättäjät tietävät ko. henkilot. Ja kuten myös länsimaiset tiedustelupalvelut ja päättäjät. Me, kansana, jota kyseinen asia eniten koskee, meiltä pimitetään totuus...
 
Viimeksi muokattu:
Rakenne, rakenne, rakenne. Jotain käskyä sotilas Tiitinen aikoinaan noudatti. Joku tai jotkut käskivät ja virkamies totteli.

Käskijä oli Mauno Koivisto. Silloin vuosi oli 1990, ja kaikki, koko turposuunta vielä epävarma. Tiitinen esitteli listan hänelle. Mutta kuitenkin Manu päätti myöhemmin muistelmissaan vihjaista Stasi-listasta, ja Tiitinen kertoi siitä Helsingin Sanomien haastattelussa. Oliko Manun tarkoitus varmistaa, että asiaan palataan myöhemmin? Vuonna 2003 Koivistolta saadaan salaamisen kannalla oleva lausunto ja vuonna 2007 häneltä saadaan julkaisemista puoltava lausunto.

Kalevi Sorsa kuoli vuonna 2004.
 
Näimpä. Ja tällöin puhutaankin jo rakenteesta ja vallitsevasta asiaintilasta, eikä suinkaan yksilöistä. Tässä mielessä yksilöiden heittäminen roviolle ei ratkaise mitään. Jollekin tulisi hyvä mieli malliin: nyt on suomettumisen ajan haamut poltettu.....ja silti tilanne olisi: paskat. Eli perkaamisen olisi oltava niin massiivista ollakseen asiallista ja järkevää, että siihen ei hevin lähdetä. Koska rakenne. Jos nämä erilaiset katit tutkittaisiin olisi tuloksena joka tapauksessa syyttäjältä: rikos wanhentunut. tms. Ja tuo kati ei välttämättä jäisi yksin kärsimään ryvetystä, hän saattaisi vetää mukaan muitakin.....ja sehän olisi aika karseeta, sehän häiritsisi valtiollista elämää ja olisi itseasiassa lähes maanpetos sekin.:rolleyes:

Kyllä ne listat kosahtivat kaappiin kahdesta syystä. Oltiin lojaaleja luovuttajatahoa kohtaan ja toiseksi kaapittajat pelkäsivät melkoista myrskyä, joka olisi vakavasti vikuuttanut suomalaista yhteenkuuluvuutta. :uzi:

Rakenne, rakenne, rakenne. Jotain käskyä sotilas Tiitinen aikoinaan noudatti. Joku tai jotkut käskivät ja virkamies totteli.
Ei hitto, avatar osunut kohilleen ;)

Olet kyllä oikeassa, vielä ei ole aika mutta ens viikon maanantai on sopiva hetki aloittaa perkuu.
 
Niin se varmaan menee että lännen kanssa kähmineet tietävät yhtä ja toista idän valinneiden touhuista ja päinvastoin. Kauhun tasapaino vallitsee ja vaikkapa tuon ns. Tiitisen listan perkaus aiheuttaisi kerrannaisineen melkomoisen myllerryksen. Juuri siksi se pitäisikin tehdä ja mitä nopeammin sitä parempi. Ei Suomi sen seurauksena nykytilannetta huonompaan jamaan joutuisi.
 
Näimpä. Ja tällöin puhutaankin jo rakenteesta ja vallitsevasta asiaintilasta, eikä suinkaan yksilöistä. Tässä mielessä yksilöiden heittäminen roviolle ei ratkaise mitään. Jollekin tulisi hyvä mieli malliin: nyt on suomettumisen ajan haamut poltettu.....ja silti tilanne olisi: paskat. Eli perkaamisen olisi oltava niin massiivista ollakseen asiallista ja järkevää, että siihen ei hevin lähdetä. Koska rakenne. Jos nämä erilaiset katit tutkittaisiin olisi tuloksena joka tapauksessa syyttäjältä: rikos wanhentunut. tms. Ja tuo kati ei välttämättä jäisi yksin kärsimään ryvetystä, hän saattaisi vetää mukaan muitakin.....ja sehän olisi aika karseeta, sehän häiritsisi valtiollista elämää ja olisi itseasiassa lähes maanpetos sekin.:rolleyes:

Kyllä ne listat kosahtivat kaappiin kahdesta syystä. Oltiin lojaaleja luovuttajatahoa kohtaan ja toiseksi kaapittajat pelkäsivät melkoista myrskyä, joka olisi vakavasti vikuuttanut suomalaista yhteenkuuluvuutta. :uzi:

Rakenne, rakenne, rakenne. Jotain käskyä sotilas Tiitinen aikoinaan noudatti. Joku tai jotkut käskivät ja virkamies totteli.
Vakavammalla mielellä kommentti.

Ei ole mitenkään poissuljettua että Suomi joutuu vielä Venäjän kanssa koville. Nyt vielä vaikutusvaltaiset venkulat luulevat, että pystyvät samalla tavalla pelaamaan kuin Neuvostoliiton kanssa aikanaan. Siinä saattaa käydä kylmät kun vanha meininki ei enää pelitä niin kuin vanhaan hyvään YYA-aikaan.

Vanhat käskytyssuhteet toimivat vielä ja ehkä entistä kovemmalla puristusvoimalla, koska osa kansasta ei enää kunnioitakaan rähmällään olijoita ja paljastuminen olisikin kiusallista eikä kunniakasta.
 
Kyllä. Tämähän on Väyrysestä nähtävillä oikein hyvin.
Itse ajattelen, että listalla on näitä kunkin puolueen ylintä eläkekermaa, jotka ovat olleet tekijöinä jo 70-luvulla. Epäilemättä Halonen, Pekkarinen, Kääriäinen, Väyrynen yms. ovat mainittuina listalla. Kaikillahan piti silloin olla kontaktit Tehtaankadulle. Eri asia sitten on, miten kerkeä kieli kullakin sitten on ollut.
Eli kun tämä sukupolvi menee majan majoille, voimme alkaa odotella kassakaapin avautumista. Että eihän siihen mene kuin 20 vuotta...
 
Ei lista varmaankaan kerro kotiryssäsysteemistä yhtään mitään, se oli ihan toinen ilmiö, jossa suomalaiset alkoivat kysellä Kremlin kantaa siihen ja tähän. Paavo Väyrynen meni aika pitkälle, sillä Viktor Vladimirovin todistuksen mukaan Väyrynen suunnitteli hänen kanssaan Suomen laillisen hallituksen kaatamista. Sehän on maanpetos. Mutta dokumentointi on vain tiedustelueverstin muistelmissa, ei taida kelvata syyttäjälle.

Äänestäjälle sen olisi pitänyt kelvata todisteeksi, mutta Peräpohjolan kansa on uskollista ja vannoo varmaan yhä Paavon nimeen tämän kasvaessa porkkanaa.
 
Joo, en kotiryssäsysteemiä tarkoittanut, mutta oletan, että systeemi ja lista ovat yhteneväiset ainakin korkeimmilta tahoilta.
 
En tiedä miksi, mutta jostain syystä epäilen, että se ei ole poliitikkolista. Sorsa ehkä. Häntä tarkkailtiin kuulemma jo 1970-luvulla. Tosin saattoihan se johtua siitä, että Kekkonen halusi tietää, keitä Merihaassa kävi.

Tiitinen sanoi vuonna 2002, että "vakavia tapauksia" on n. 20. Mutta hän saattoi tarkoittaa muutakin kuin kyseistä listaa. Tai sitten juuri sitä. Kuten aikaisemmin kirjoitin, narratiivi on koko ajan muuttunut.

Kotiderkkuja tietysti oli siinä kuin kotiryssiäkin. Kaikilla johtodemareilla. Kyllä tuo "20 vakavaa" tarkoittaa jotain aivan muuta kuin sitä.
 
Syön hattuni, jos siinä ei ole erästä entistä presidenttiä.
 
Totta joka sana. Siitä huolimatta kaikki eivät olleet Stasi-agentteja joten nimeltä syyttäminen ei käy laatuun.

Niin, mutta jospa tässäkin otettaisiin suomalaisen syyttäjättämisviraston virallinen linja käyttöön (kuin esimerkiksi verottajan kanssa toimiessa), että kyseisten henkilöiden tulee näyttää syyttömyytensä toteen!
:)
Helppoa... Jollet todista, että et ole mukana stasikoukeroissa, niin olet automaattisesti syyllinen.
 
Ja tuo olisi irtiotto diktatuurin kätyreistä kohti avointa demokratiaa? Kyllä meillä pitää olla tavoitteena jotain ihan muuta kuin kosto tai emme ole yhtään derkkuja parempia.
 
Missä olisimme muuten parempia kuin derkut??? Ei äkkiä tule muuten mieleen... :)
Yhtä kateellisia, yhtä innokkaita tekemään poliisille ilmoituksia, jopa maailman innokkaimpia tekemään rakennusvalvontaan omista naapureistamme ilmoituksia, ja voitimme puhtaasti kyselyn 40 000 € kilpailun maailmanlaajuisesti... Tiedättekös mikä se kisa oli??
;)
 
No joo, tuo on myös mahdollista. Mutta miksi sitten ei ole julkaistu näitä tietoja? Nimittäin, kun joku jonka etuna on, että tietoa ei julkisteta, tekee kaikkensa estääkseen listan julkaisua ja siihen ei riitä pelkkä poliittinen huipputoimi. Täytyy olla poliisijärjestelmän korkeimpia tappeja mukana samassa listassa, kun sitä peitellään niin voimakkaasti ja kaikki yritykset tuoda henkilöt eriin torpetoidaan välittömästi, kun aihe pompskahtaa pintaan...
Jos kyseessä olisi tykinruoan touhuilusta, niin suibaajat huutaisi kurkku suorana verta pakkiin, eli lista julkaistaisiin...

Näimpä. Ja tällöin puhutaankin jo rakenteesta ja vallitsevasta asiaintilasta, eikä suinkaan yksilöistä. Tässä mielessä yksilöiden heittäminen roviolle ei ratkaise mitään. Jollekin tulisi hyvä mieli malliin: nyt on suomettumisen ajan haamut poltettu.....ja silti tilanne olisi: paskat. Eli perkaamisen olisi oltava niin massiivista ollakseen asiallista ja järkevää, että siihen ei hevin lähdetä. Koska rakenne. Jos nämä erilaiset katit tutkittaisiin olisi tuloksena joka tapauksessa syyttäjältä: rikos wanhentunut. tms. Ja tuo kati ei välttämättä jäisi yksin kärsimään ryvetystä, hän saattaisi vetää mukaan muitakin.....ja sehän olisi aika karseeta, sehän häiritsisi valtiollista elämää ja olisi itseasiassa lähes maanpetos sekin.:rolleyes:

Kyllä ne listat kosahtivat kaappiin kahdesta syystä. Oltiin lojaaleja luovuttajatahoa kohtaan ja toiseksi kaapittajat pelkäsivät melkoista myrskyä, joka olisi vakavasti vikuuttanut suomalaista yhteenkuuluvuutta. :uzi:

Rakenne, rakenne, rakenne. Jotain käskyä sotilas Tiitinen aikoinaan noudatti. Joku tai jotkut käskivät ja virkamies totteli.

Aika kornia. Venäjän päättäjät tietävät ko. henkilot. Ja kuten myös länsimaiset tiedustelupalvelut ja päättäjät. Me, kansana, jota kyseinen asia eniten koskee, meiltä pimitetään totuus...

Suomettuminen on valtakorruptiota

Usein meiltä unohtuu, että suomettuminenkin on eräs laji korruptiota. Siihen liittyy henkilökohtaisten etujen saaminen vastineeksi vieraan vaikutusvallan tavoitteiden edistämisestä maassamme.

Vieras valta on tukenut, ja edelleenkin tukee yhteistoimintahenkilöidensä nostamista vaikutusvaltaisiin asemiin. Näin myötäilijä palkitaan samalla, kun hän kykenee yhä paremmin vaikuttamaan maamme asioihin isäntiensä eduksi, ja siinä sivulla sitoo itsensä entistä tiukemmin ulkopuoliseen ohjaukseen.

Maamme lienee valtakorruptoituneimpien joukossa maailmassa, vaikkei tätä lajia tavanomaisiin korruptiotilastoihin lasketakaan. Haitallisesta ulkopuolisesta vaikutusvallasta puhdistautuminen, eli lustraatio, muistuttaa siksi korruptionvastaista taistelua. Se on yhtä vaikeaa, ja yhtä hidasta. Mutta myös yhtä välttämätöntä. Valtakorruptiota vastaan tehoaa totuus.

T: - Juha -

ddyseo.gif

Satu-porkkanasta.jpg

'Fasismi' ja 'rauha' itäpropagandassa: http://maanpuolustus.net/posts/155138/

'Kremlinkieli' on tarkoitettu hämmentämään totuus: http://maanpuolustus.net/posts/219374/

Kremlin vastamerkityslausuntojen lukutaito: http://maanpuolustus.net/posts/207840/

Propaganda joko löytää, tai tekee perustelunsa: http://maanpuolustus.net/posts/162836/
 
Viimeksi muokattu:
Suomettuminen on valtakorruptiota

Usein meiltä unohtuu, että suomettuminenkin on eräs laji korruptiota. Siihen liittyy henkilökohtaisten etujen saaminen vastineeksi vieraan vaikutusvallan tavoitteiden edistämisestä maassamme.

Vieras valta on tukenut, ja edelleenkin tukee yhteistoimintahenkilöidensä nostamista vaikutusvaltaisiin asemiin. Näin myötäilijä palkitaan samalla, kun hän kykenee yhä paremmin vaikuttamaan maamme asioihin isäntiensä eduksi, ja siinä sivulla sitoo itsensä entistä tiukemmin ulkopuoliseen ohjaukseen.

Maamme lienee yksi valtakorruptoituneimpia maalimassa, vaikkeitätä lajia tavanomaisiin korruptiotilastoihin lasketakaan. Haitallisesta ulkopuolisesta vaikutusvallasta puhdistautuminen, eli lustraatio, muistuttaa siksi korruptionvastaista taistelua. Se on yhtä vaikeaa, ja yhtä hidasta. Mutta myös yhtä välttämätöntä. Valtakorruptiota vastaan tehoaa totuus.

T: - Juha -​

Nyt tuli yksi osa kivijalkaa tähän. Korruption poistamisen hitaus on henkistä mutta myös herkällä tavalla materiaalista. Oli aika, jolloin "yleiset syyt" estivät toisinajattelijan etenemisen ja sehän jo sinällään hämärtää vielä uraa etsivien kunnianhimoisten käsityskykyä oikeasta ja väärästä. Jos me kerran olemme "YYA", miksi ei voisi mennä vähän pitemmälle,kun siitä saa vieläpä hilloa ja hunajaa? Jos ei muuta niin yhteiskunnallista painoarvoa ja "ulkopoliittista kreditabiliteettia".

Eniten tätä hevosta veikattiin K-linjalla ja sorsalaisissa ja luulenpa, että samankaltaisissa ympyröissä sitä tullaan veikkaamaan jatkossakin, koska pohja on olemassa, hiljaiseloa viettäen. Reilu puhdistautuminen olisi antanut myös tuleville sukupolville uuden opin.

Nyt se jätettiin tekemättä ties mistä hienotunteisuussyistä, ja mitä seuraa? Nousee uusi viidennen kolonnan sukupolvi, vielä marginaalisena mutta väkevänä, toimeton ja laiska mutta toimialaa kaipaava nuoriso ja nuori aikuisväestö historiattomuudessaan on altis retkahtamaan mihin vain hönöyteen kun edut tarjotaan, on kyseessä Tehtaankatu, Itäinen Puistotie tai Rue de la Loi.
 
Muistetaas nyt noiden muiden maiden totuuskomissioista, että siellä kuitenkin kuoli ihmisiä runsaasti järjestelmän kourissa Kylmän sodan aikana. Se on henkinen pakko tehdä tilit selviksi, kun on sellainen määrä hautoja.
Totuuskomission perustamista on vaikea välttää, kun omaiset haluavat jonkun vastuuseen muurilla kuolleista, salaisen palvelun käsissä kuollesta jne.
Suomesta puuttui tämä pakko. Poliitikkojen käsissä ei sentään ollut omien kansalaisten verta.
En laske sodan jälkeen tehtyjä luovutuksia itään tähän joukkoon.
 
Ei ole. Suomalaiset poliitikot luuli pääseensä eroon menneisyyden haamuista CCCP kaatumisen ja EU:n myötä. Mutta, kun pirun Putin löikin kiekon takasin päätyyn ja homma alkaa melkein alusta...
 
Suomalaiset poliitikot luulivat päässeensä helpolla pälkähästä. Ei sittenkään tarvinnut tehdä mitään vaativaa ja hankalaa.
Sitten se pirun Vladimir alkoi pullistelemaan ja nyt ollaan taas samassa tilanteessa jossa oman politiikan liikkumatila on kaventunut.

Kuinka moni poliitikko ei uskalla tehdä mitään koska pelkää entisten neuvostoystävien paljastavan menneisyyden synnit?
Siksi totuuskommissio olisi paikoillaan, mutta tuskin onnistuu seuraavaan 20 vuoteen.
 
Missä olisimme muuten parempia kuin derkut??? Ei äkkiä tule muuten mieleen... :)
Yhtä kateellisia, yhtä innokkaita tekemään poliisille ilmoituksia, jopa maailman innokkaimpia tekemään rakennusvalvontaan omista naapureistamme ilmoituksia, ja voitimme puhtaasti kyselyn 40 000 € kilpailun maailmanlaajuisesti... Tiedättekös mikä se kisa oli??
;)

Luulenpa että derkkukansalaisen ja saman aikauden suomalaisen elinolosuhteiden vertailu kääntyy vahvasti jälkimmäisen eduksi. Ero oli aika paljon enemmän kuin periaatteellinen.

Sikäli olet varmasti oikeilla jäljillä että vastaavissa olosuhteissa Suomeen olisi ollut luotavissa taitavalla junailulla tehokas ilmiantokoneisto. Sellaisia olosuhteita ei kuitenkaan ollut.
 
Back
Top