Turkissa vallankaappaus

Tästä kaikesta tuli mieleen, että Erdoganille vois vinkata Varustelekan natsikortista. Sitten kun niitä alkaa ilmestyä epäironisesti vähän enemmän Erdoganin tukijoiden joukossa, niin saisi aikaan aika maittavia uutisotsikkoja.
 
Luin jostain, että ulkomailla vaalikampanjoiminen olisi Turkin lain vastaista....tällöinhän Erdo &co. rikkovat omaa lakiaan... Tuskin ensimmäinen kerta tosin...
 
Muutama vuosi sitten olin töissä yrityksessä jonka asiakkaana oli paljon Suomessa asuvia turkkilaisia ja sieltä ainakin sai sellaisen kuvan, että Erdogan ja AKP eivät missään kovassa huudossa ole. Toki otanta aika hyvävaraisesta porukasta, joten vaikea sanoa onko sama konsensus alemmissa tuloluokissakin.
 
Jussi Halla-aho
35 mins ·
Hiukan foliohattuinen tulkintani Turkin ja muun maailman sanasodasta. (Tulkinta lähtee siitä oletuksesta, että toimijoiden motiivit ovat rationaalisia ja että he tietävät, mitä tekevät.)

Aina tasavallan perustamisesta lähtien Turkin pysymistä länsimaisuuden ja maallisuuden syrjässä kiinni on turvannut armeija, joka tarvittaessa on ojentanut vanhoillisen kansan äänestämiä islamistisia poliitikkoja.

Sittemmin, 90-luvulta lähtien, EU-jäsenyysperspektiivi korvasi armeijan. Poliitikot eivät enää pysyneet ruodussa siksi, että pelkäsivät armeijaa, vaan siksi, että hyvästä käytöksestä oli mahdollisena palkintona EU-jäsenyys ja valtavat maatalous- ja koheesiotuet.

Jäsenyysperspektiivi kuitenkin paljastui harhaksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Turkille on valjennut, että se ei koskaan tule pääsemään EU:n jäseneksi, teki se millaisia uudistuksia vain. Laajentumiseen tarvitaan jäsenmaiden tuki, eivätkä jäsenmaat halua maksaa Turkin koheesiorahoja tai päästää miljoonia turkkilaisia (entisten lisäksi) hengailemaan alueelleen.

Koska jäsenyysperspektiiviin ei siis enää uskota, Turkin johdolla ei enää ole mitään syytä jatkaa itselleen vastenmielistä sekulaaria oikeusvaltiokehitystä. Ikävä kyllä, juuri kyseinen, EU:n edellyttämä oikeusvaltiokehitys heikensi armeijaa itsenäisenä toimijana niin paljon, että se ei enää kykene suorittamaan perinteistä tehtäväänsä kemalismin vartijana; kuten nähtiin viime kesän epäonnistuneessa vallankaappausyrityksessä.

Koska lännestä ei ole mitään saatavissa, Turkki etsii uusia ja arvoihinsa paremmin sopivia strategisia kumppaneita. Maa on lähentynyt viime aikoina Venäjää huolimatta joistakin takaiskuista kuten venäläishävittäjän alasampumisesta ja Venäjän Ankaran-lähettilään murhasta. Venäjä ja Turkki ovat arvoiltaan ja tavoitteiltaan luonnollisia kumppaneita.

Turkin riita Saksan ja Alankomaiden kanssa on aivan tekemällä tehty. Todennäköinen tavoite on ensiksi: vakuuttaa omat kansalaiset kannattamaan Erdoganin yksinvaltiuden takaavaa perustuslain muutosta, toiseksi: kiihottaa Saksassa ja Alankomaissa asuvat turkkilaiset aiheuttamaan jatkuvaa hämminkiä ja kiusaa, sekä kolmanneksi - ja edelliseen liittyen - säikäyttää hollantilaiset ja saksalaiset äänestämään "äärioikeistolaisia" puolueita. Viimeksimainitut ovat Erdoganille sisäpoliittisesti tärkeitä, kun taas Erdoganin kaveri, presidentti Putin, voi hyödyntää niitä ulkopolitiikassaan. Mitä vahvempia ovat Wilders, Le Pen ja vastaavat voimat, sitä heikompi on EU, ja sitä vapaammat kädet Venäjällä on toimia lähialueillaan.

"Follow the money" -periaatetta voi noudattaa tässäkin tapauksessa. Kuka hyötyy? Käynnissä olevasta diplomaattisesta kriisistä hyötyvät Venäjä, Turkki ja Venäjään myötämielisesti suhtautuva "äärioikeisto".

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Wildersin voitto tämän päivän vaaleissa ei olisi hyvä, toivottava ja tärkeä asia. Perinteiset puolueet ovat luoneet ongelman, ensinnäkin antamalla Turkille katteettomia lupauksia EU-jäsenyydestä ja toisaalta päästämällä maahan satoja tuhansia turkkilaisia, joita Erdogan voi käyttää viidentenä kolonnanaan.
 
The Turkish president has further ratcheted up the rhetoric against the Netherlands in spite of German plans for a verbal ceasefire in the escalating war of words between Turkey and Europe.

In a televised speech on Wednesday Recep Tayyip Erdoğan railed against the Dutch and reiterated his assertion that they were responsible for the slaughter of Bosnians in Srebrenica in 1995.

“They have nothing to do with the civilised world; they have nothing to do with the modern world,” he declared. “The EU is fast going toward drowning in its own fears.”

In a move intended to symbolise their discontent, authorities in Istanbul announced the scrapping of a twin-town scheme between Istanbul and Rotterdam. Turkey’s red meat association even ordered the expulsion of 40 Dutch cows of the Holstein Friesian breed.

“The Dutch Holstein cows have become very common in our country. But this breed is starting to cause serious problems,” Bulent Tunç, the head of the organisation, told the Anadolu news agency. “In future we do not want animal products from Holland. We have our own quality breeds.”
https://www.theguardian.com/world/2...ch-in-televised-speech-netherlands-srebrenica

Erdolla on diplomatia yhtä paljon hauassa kuin filippiinien Dutertella. Puhumattakaan mr tstä.
 
Turkin sisäministeri: "Let’s send 15,000 migrants a month to Europe to shock them".


Nämä puheet eivät ole edes mikään yllätys, ennemminkin odotettavissa oleva kiristyskeino - edetäänkö puheista tekoihin, se on sitten toinen asia. Toisaalta kuten eräs aamu aamu-tv:ssä asiantuntija totesi, ettei pidä todennäköisenä Turkin rikkovan tätä sopimusta, koska kerran rikottuaan sopimuksen se "kortti on sitten käytetty". Tässä on tietty se logiikka, että jos Turkki lakkaa noudattamasta kyseistä sopimusta, sen jälkeen Turkilla on yksi "kortti" vähemmän käytettävänään, mutta samalla on syytä muistaa se, että Putinin kohdallakin on huomattu se, ettei toiminta perustu "länsimaiseen logiikkaan" ja se on ollut ja tuntuu edelleen olevan yllätys monelle eturivin poliitikolle, joten miksi Erdogankaan toiminnassaan noudattaisi ennalta arvioituja toimintamalleja?

Minä pidän todennäköisenä sitä, että Turkki testaa Eurooppaa ja lähettää pakolaisia Kreikan saarille - onko kyse tuhansista tai kymmenistä tuhansista pakolaisista, sillä ei alkuun taida olla väliä, signaali on tärkein.

vlad
 
Turkin sisäministeri: "Let’s send 15,000 migrants a month to Europe to shock them".


Nämä puheet eivät ole edes mikään yllätys, ennemminkin odotettavissa oleva kiristyskeino - edetäänkö puheista tekoihin, se on sitten toinen asia. Toisaalta kuten eräs aamu aamu-tv:ssä asiantuntija totesi, ettei pidä todennäköisenä Turkin rikkovan tätä sopimusta, koska kerran rikottuaan sopimuksen se "kortti on sitten käytetty". Tässä on tietty se logiikka, että jos Turkki lakkaa noudattamasta kyseistä sopimusta, sen jälkeen Turkilla on yksi "kortti" vähemmän käytettävänään, mutta samalla on syytä muistaa se, että Putinin kohdallakin on huomattu se, ettei toiminta perustu "länsimaiseen logiikkaan" ja se on ollut ja tuntuu edelleen olevan yllätys monelle eturivin poliitikolle, joten miksi Erdogankaan toiminnassaan noudattaisi ennalta arvioituja toimintamalleja?

Minä pidän todennäköisenä sitä, että Turkki testaa Eurooppaa ja lähettää pakolaisia Kreikan saarille - onko kyse tuhansista tai kymmenistä tuhansista pakolaisista, sillä ei alkuun taida olla väliä, signaali on tärkein.

vlad

Joo, EU:n kannattaisi varautua "lähettämään signaali" turkille, mikäli nämä rupeavat lipeämään sopimuksistaan. Kuten vaikka lopetetaan myöntämästä viisumeja Erdon kavereille. Tai sitten tehdään toimia jotka vähentävät turismia Turkkiin entisestäänkin.
 
Hän on sanonut turkkilaisille euroopassa että hankkia vähintään 5 lapsia/perhe, niin me otaanme vallan. Samaa mitä Khaddafi ennen sanoi, We will take Europe witjh our womens v*gi*a. Our birthrate.....

Tässä lainaus ruotsin tekst-tv

Erdogan: Familjer skaffa fem barn

Turkiets president Recep Tayyip
Erdogan uppmanar turkar bosatta i
Europa att skaffa fem barn, som svar
på den diskriminering han anser att de
utsätts för.

-Skaffa fem barn, inte tre. Ni är
Europas framtid, sade Erdogan vid ett
möte i dag,
enligt nyhetsbyrån AFP.
Erdogan har tidigare uppmanat turkiska
kvinnor att skaffa minst tre barn, för
att främja befolkningstillväxten.

Den senaste tiden har Erdogan trappat
upp retoriken mot EU, eftersom han
anser att EU motarbetar Turkiet och
turkarna i Europa.
 
Viimeksi muokattu:
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2017/03/varoitus-turkille-ja-muullekin.html
perjantai 17. maaliskuuta 2017
Varoitus Turkille ja muullekin Euroopalle



Varoitus Euroopalle

Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglun (otan vapauden käyttää tätä meidän kirjaimistoamme) mukaan Hollannin vaalit ovat osoitus siitä, että Eurooppa on palaamassa uskonsotien aikaan. Voittaneet puolueet ovat molemmat siirtolaisvastaisia vai pitäisikö sanoa ei-maahanmuuttokritiikittömiä.
Nämä voimat vievät Euroopan rappioon ja pyhät sodat alkavat, julisti turkkilainen maansa korkea edustaja von oben herab.
Ikävä kyllä hän ei välttämättä ole väärässä. Kritiikittömien tomppeliherrojen johdolla EU on seilannut ilman mitään järjellistä suuntaa toivottomasti vanhentuneiden lakien mukaan ja kaiketi odottanut, että tapahtuu jonkinlainen ihme.

Se, mitä tapahtuu, on kuitenkin niin ilmeistä, ettei ketään voi estää sitä näkemästä. Ei siitä sen enempää.
Mutta Cavusoglun suurieleinen viittaus siihen, ettei Eurooppa ole ottanut historiastaan opiksi, ansaitsee hieman tarkastelua. Ei ole ehkä Turkkikaan.
Sata vuotta sitten ja itse asiassa jo kaksisataa vuotta sitten Turkki oli Euroopan sairas mies. Se kuului Eurooppaan sikäli, että se orjuutti erinäisiä Balkanin kansoja ja aina silloin tällöin kunnostautui eläimellisellä julmuudella, joka sai aikaan sen, että koko valtion nimessä oli kirouksen konnotaatio.
Jo sanottiin turkkilainen, tarkoitettiin barbaarista. Tämä asia oli meilläkin hyvin tuttu ja vaikka asiaan liittyi runsaasti myös venäläistä sotapropagandaa ja panslavistista paatosta, nousi vuosien 1877-78 Turkin sota suureksi vapausmissioksi, jossa Suomen kaartinkin osallistuminen nautti yhteisen kansan keskuudessa ilmeisen suurta kannatusta.
Naisväki kokoontui meilläkin tekemään liina-kaapeita haavoittuneiden siteitä varten ja slaavien kohtaloa basibozukien kynsissä kauhisteltiin asiaankuuluvasti.
Koska oli kiistatonta, että Euroopan sairas mies oli barbaarinen valtio, vaativat sivistysmaat eksterritoriaalioikeuksia sen alueella oleville alamaisilleen. Toisin sanoen heitä ei saanut tuomita paikallisten, vaan oman maansa lakien mukaan. Näin tapahtuikin.
Iso Britannia oli erityisen herkkä alamaistensa asemasta barbaarien joukossa ja saattoi tarvittaessa lähettää laivasto-osaston pommittamaan rannikkokaupunkeja enemmälti tähtäilemättä. Viestihän oli selvä: ellette te osoita kunnioitusta sivistykselle, niin saatte sitten ymmärtää tätä kieltä.
Korkean portin vallankäyttö ja muukin meno oli todella niin surkeaa, että se hävetti myös oman maan sivistynyttä nuorisoa, joka ymmärsi, mikä Turkin kohtalona olisi, ellei se pystyisi eurooppalaistumaan.

Maan pelastajiksi tulivat nuorturkkilaiset ja lähes pyhäksi hahmoksi noussut Mustafa Kemal, jonka perintö vielä pari vuotta sitten oli istanbulilaisessa museossa keskeisenä tarinana turaanilaisen suvun maailmanhistoriallisen merkityksen rinnalla.
Oli hyvin ymmärettävää, että Kemal teki jokseenkin saman työn kuin Pietari Suuri. Mikäli maan piti eurooppalaistua, tuli sen myös luopua primitiivisyyden merkeistä. Fetsin käyttö kiellettiin ja turkkilaiset alkoivat pukeutua kavaijipukuun ja hameeseen. Huntuja ei sallittu.
Muistettakoon, että myös Pietari Suuri oli tuonut naiset seuraelämään mahtikäskyllä. Urkinta ja terrori edesauttoivat hyvää asiaa. Muu ei siihen porukkaan tehonnut.
Ulkoiset muodot nyt olivat ja ovat vain ulkoisia muotoja. Noihin aikoihin ne kuitenkin antoivat viestin siitä, että oli noustu barbariasta ja päästy osalliseksi siitä kulttuurista, joka oli synnyttänyt sen tieteen ja taiteen, joilla maailmaa hallittiin.

Keskiaikaiset pyllistelyt keskellä katua viidesti päivässä olivat tästä uudesta näkökulmasta yhtä arvottomia kuin muukin taikausko. Turkista tuli maallinen valtio.
Ensimmäisessä maailmansodassa Turkki liittoutui Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa, mutta se veikkasi väärää hevosta. Joka tapauksessa Venäjän vallankumous helpotti myös sen, hävinneen maan, asemaa. Vanhoista alusmaista vapautuminen lienee ollut siunaus. Vaikka imperiumi menikin, uusi Turkki nousi tuhkasta ylpeänä ja ehkä turhankin ylpeänä. Armenialaisten kansanmurhasta oli vielä tullut jatko sen barbaarisuuksien luetteloon.

Joka tapauksessa Turkin eurooppalaistaminen oli menestystarina, jota voi verrata Venäjän ja Japanin vastaaviin prosesseihin. Toki tällaiset siirtymät eivät voi koskaan olla täydellisiä. Kukistettu kansallinen perintö on aina nostalgian ja kaunan lähde. Näin se on ollut myös Venäjällä ja Japanissa.
Palatkaamme sadan vuoden takaiseen aikaan. Sivistys ja eurooppalainen kulttuuri olivat silloin itsestään selvästi synonyymejä. Sivistys merkitsi myös edistystä eli kaikille pakollista historiallista kehitystietä, jonka juonena oli ihmisen vapauden ja mahdollisuuksien kasvu, jota sopi nimittää myös onnellisuudeksi sanan aristotelisessa merkityksessä.
Eurooppalaisuutta voitiin aluksi omaksua vain matkimalla, kuten on helppo ymmärtää. Niin kaikki tekivät. Turkkilainen, joka puhui sujuvaa ranskaa tai japanilainen, joka tunsi saksalaiset klassikot, osoitti nousseensa pois barbariasta.

Tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun oppipojat alkoivat saavuttaa esikuvansa. Silloin saatettiin julistautua sitä korkeammaksi, mikä usein merkitsi myös omien traditioiden nostamista uudelleen kunniaan ellei suorastaan ylivertaisiksi.
Länsimaisen, eli siis eurooppalaisen kulttuurin halveksimisen perinne syntyi varsinaisesti Venäjällä, sekä slavofiilien että ns. virallisen patriotismin piirissä. Syytökset oman kulttuurin vajavuuksista torjuttiin pöyhkeän lännen ”russofobiana”. Vastaavaahan on sitten näkynyt muuallakin.
Mutta ei tässä kyllin. Tietyssä kehitysvaiheessaan länsimainen kulttuuri kehitti myös uuden ilmiön, itseinhon -kenties ansaitusti. Joka tapauksessa ajatus kaikkien kulttuurien tasavertaisuudesta (omaa lukuun ottamatta) muodostui suoranaiseksi aksioomaksi joskus 1960-luvulla, imperiumien purkautumisen jälkeen.
Niinpä emme enää näe takapajuisten kulttuurien edustajien matkivan länsimaisia tapoja ja vaatepartta tai jos näemme, ei asiaan liity enää samaa hartautta kuin ennen. Toiseen suuntaan kyllä käy liikettä varsin näkyvästi.
Oman kulttuurin korottaminen eurooppalaisuuden yläpuolelle käy nykyään esimerkiksi Eurooppaan saapuvilta siirtolaisilta hyvin luontevasti, mitä täkäläisen älymystön aplodit vielä edesauttavat.

Ikävä kyllä tämä suuntaus edesauttaa kehitystä, joka juuri saattaa tehdä nuo Turkin pääministerin mainitsemat uskonsodat mahdollisiksi (luoja siltä varjelkoon)!
Euroopan kulttuurinen ylemmyys muiden silmissä perustui olennaisesti sen tieteelliseen ja teknis-taloudelliseen kyvykkyyteen. Järkevä tarkkailija tunsi tarvetta kumartaa sille ja järjettömät pakotettiin niin tekemään.
Nyt, sadan vuoden kuluttua Turkki on eurooppalaistunut, mutta ei pohjia myöten. Tässä siis toistuu se tavallinen tarina. Kun on omaksuttu teknis-taloudelliset tiedot ja taidot, mutta tuskin päästy niissä huipulle, matkivan kulttuurin piirissä syntyy ressentimenttiä, joka ilmenee matkitun kulttuurin arvon kieltämisenä. Eivätkö uskottomat eurooppalaiset itse asiassa olekin vain sikoja ja koiria, jos uskomme koraania ja miksi emme uskoisi?
Niinpä siirrytään ihannoimaan sitä menetettyä ihanuutta, joka mukamas kätkeytyi omaan kulttuurin ennen kuin Eurooppa sen pilasi.
Näin kävi kerran Venäjällä ja Japanissa, näin on käynyt Iranissa ja tämähän se suuntaus on nyt Egyptissä ja jopa Turkissa. Suunta kohti sitä irrationaalisuuden maailmaa, joka edelsi eurooppalaistumista, on selvä.

Tällainen mentaliteetti synnytti kerran pöyhkeää sovinismia myös Saksassa ja Japanissa, kuten Ian Buruma ja Avishai Margalit tunnetuissa teoksissaan ovat esittäneet. Nyt temppelin harjalla on Turkki ja Venäjäkin kärsii vanhaa toisintokuumettaan, joka tosin näyttää kovin lievältä verrattuna niihin kouristuksiin, joista islamin maat nyt kärsivät.
On vain toivottava, ettei tilanteesta tule samanlainen kuin sata vuotta sitten, jolloin eksterritoriaalioikeudet olivat sivistysmaiden kansalaisille välttämättömyys. Tietyissä maissa kehitys sitä paitsi uhkaa taantua vielä kauemmas, aina hamaalle 600-luvulle.
Mikäli uskonsodat Euroopassa olisivat taas mahdollisia, ne fanaatikot pitäisi importoida noista menneisyyteen sukeltavista maista. Sitä tässä juuri ollaankin tekemässä ja Cavusoglukin tietää tämän erinomaisesti.
Vaarojahan tähän maailmanaikaan sisältyy ja niitä syntyy juuri sellaisesta mielettömästä politiikasta, jota Turkki harjoittaa järjettömän demagogian säestyksellä. Mutta tyhmyydellä on tapana kostautua.
Jäitä hattuun siis siellä. Übermut tut selten gut, sanoi saksalainen ja hän tiesi asian kokemuksesta.
 
Joo, EU:n kannattaisi varautua "lähettämään signaali" turkille, mikäli nämä rupeavat lipeämään sopimuksistaan. Kuten vaikka lopetetaan myöntämästä viisumeja Erdon kavereille. Tai sitten tehdään toimia jotka vähentävät turismia Turkkiin entisestäänkin.

Olen samoilla linjoilla, sen ohella, että jos Turkki jatkaa samalla linjalla, merkittäviin turkkilaisiin ministereihin ja päättäjiin sopisi kohdentaa henkilökohtaisia taloudellisia pakotteita.

Tähän on aika helppo vastata. Lähetetään 15 000 turkkilaista takaisin Turkkiin kuukaudessa.

Itse asiassa minulle tuli sama asia mieleen eilen. EU:n alueella on - muistaakseni 10 miljoonaa - turkkilaista (no ihan liikaa kuitenkin), joten tätä peliä voi pelata kaksinkin. Jokainen turkkilainen (en tarkalleen tiedä millä statuksella suurin osa heistä on täällä), mutta tarvittaessa - jos mahdollista - potkitaan EU:n alueelta ulos etenkin sellaisia turkkilaisia, joiden tiedetään symppaavan Erdoganin hallintoa ja joiden tiedetään ottaneen osaa häntä tukeviin mieleosoituksiin.

Vastaavasti Erdoganin hallintoa voisi näpäyttää myöntämällä väliaikaisia turvapaikkoja Erdoganin hallinnon merkittäville vastustajille, mutta todellakin vain väliaikaisia ja sillä lisäehdolla, että on palattava Turkkiin siinä vaiheessa kun hallinto vaihtuu/Erdogan tavalla tai toisella työnnetään syrjään.

vlad
 
Back
Top