Tutkimus: Suomalaiset luottavat yhä toisiinsa

Tvälups

Ylipäällikkö
Tutkimus: Suomalaiset luottavat yhä toisiinsa
il Maanantai 21.4.2014 klo 06.10

Suomalaiset luottavat tuntemattomiin ihmisiin.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat yhä luottavaisia sen suhteen, että muut ihmiset eivät halua tarkoituksella vahingoittaa heitä. Tutkijoiden mukaan tämänkaltainen luottamus on rapautumassa monissa länsimaissa.

Suomalaisten luottamusta tuntemattomiin ihmisiin vahvistaa erityisesti se, että julkisten instituutioiden ja verotuksen koetaan olevan oikeudenmukaisia ja reiluja.

Turun yliopistossa perjantaina tarkastettavan väitöskirjan mukaan erityisesti hyvinvointivaltion kokeminen oikeudenmukaiseksi vahvistaa luottamusta muihin ihmisiin.

STT
 
Suomalaisten kanssa toimiessa kusetusyritysprosentti on muutaman vuosikymmenen otoksella edelleen huomattavan pieni. Toki "oman heimon" kesken ja hyvin pienessä maassa on suojaavia tekijöitä. Prosentit ovat kuitenkin kiistatta toisin päin monella eurooppalaisella, aasialaisella ja afrikkalaisella markkinalla toimineena. Pohjois-Amerikasta on sen verran valikoitunut otos etten henkkoht pysty lausumaan mitään yleistävää.

Oli miten oli, riskienhallinnallisessa mielessä on ollut kannattavaa osoittaa luottamusta suomalaisiin.
 
Back
Top