Tykistö

Mikä mahtaapi olla tykin tarkkuus ammuttaessa 40 kilometrin päähän? Tuleeko älyammukset järkevämmäksi noilla (ja pitemmillä) etäisyyksillä vai onko tyhmälläkin raudalla yhä käyttöä? Ajatteliko kukaan asiaa tilatessaan Nammolta tuon ampumatarvikkeen vai kävikö kuten kehitettäessä pitkän kantaman ampumatarviketta lyhyen kantaman haupitsille? :rolleyes:



Joku muisti foorumia lukiessaan, että 122 mm:lle voisi hankkia pitkän kantaman ampumatarvikkeita. :D

Excaliburia vähän epäilen. Juuri nytkö niitä olisi intouduttu hankkimaan? Miksi? K9 ei asiaa selitä, koska se on todennäköisesti käytössä samalla alueella kuin MLRS, ja MLRS jo omaa pitkälle kantavia täsmäraketteja.

Todennäköisin selitys lienee, vähän tylsästi, jokin hieman kantamalisää antava, jotta K9:stä saadaan mahdollisimman paljon irti. Älyammuksesta ei ole kyse.

Toissijaisesti kyseessä voisi olla GLSDB. GMLRS-hankinta jäi kaupan arvon perusteella vähän vajaaksi (versus vientiluvan maksimi), ja syynä saattoi hyvinkin olla unitäärikärkisistä tinkiminen GLSDB:n hyväksi.

Oletan kehityspanosten olevan vahvasti 155/MLRS-osastolla. 122-kalustolle lienee perusampumatarpeet olemassa vuosikymmeneksi ja niillä mennään.

Uusi avaus kuulostaa omaan korvaani muulle kuin hiukanpidemmänkantamankranaatille. Kuorma-ammukset meillä jo on kuten Bonuksetkin joten nekään eivät käy selityksestä. Itselle ei tykkien osalta tule mieleen muuta uutta ammustyyppiä kuin Excaliburin kaltainen täsmäammus.

Ehkä kyse tosiaan on raketinheittimistä. Siellä tarve on myös polttavampi ja mahdollisuuksiakin enemmän. GLSDB kuulostaa hyvälle ratkaisulle.
 
Tuli mieleen, että onko livekameraa pistetty tykin ammukseen. Eli ammutaan kamera keikkumaan kohteen yläpuolelle ja sitten tyhmää rautaa perään tulta korjaillen.

https://warisboring.com/the-u-s-arm...cameras-from-howitzers-54a72f80dfe#.2560ih19k
We go to war so you don’t have to
Sep 1, 2015
The U.S. Army Wanted to Launch T.V. Cameras From Howitzers
[/URL]
 
Tuli mieleen, että onko livekameraa pistetty tykin ammukseen. Eli ammutaan kamera keikkumaan kohteen yläpuolelle ja sitten tyhmää rautaa perään tulta korjaillen.

https://warisboring.com/the-u-s-arm...cameras-from-howitzers-54a72f80dfe#.2560ih19k

Tykin ammuksesta en ole kuullut, mutta 40 milliseen heittimeen on saatavilla tuollainen. Sitä justiinsa mietin, että jotakin samanlaista kuin Bonus, paitsi että se olisi kamera ja tietokoneella luotaisiin kuva sen kieppuvan kameran kuvan perusteella. Silloin se kamera kykenisi kattamaan huomattavasti suuremman alueen, joskaan livekuvaa ei saisi.
 
Voisiko olla että jos tekisi ammuttavan kameran ja kun se pääsisi kohteen ylle laukeaisi varjo ja jäisi "kamera" varjon varaan leijumaan.
Tosin joku tusina Dronen tekeminenkään ei välttämättä olisi mahdoton mutta tuo varjo voisi olla edullisempi vaihtoehto.

Hetken aikaa se kuvaa antaisi, onko hyöty sitten riittävä. En osaa sanoa.

Voisi olla edullisempaa ostaa enemmän kunnon lennokkeja millä saisi ohjattua tulta.
 
Jonkinlainen kamera ammukseen joka jää leijailemaan, skannaisi alueen ja siitä vielä pitäisi saada tiedot tulenjohtoon ja patteriin? Ei varmaan nopeasti liikkuvia kohteita vastaan hyvä, kun oppivat sitä pelkäämään. Mutta voisi olla aikka tuhoisaa jälkeä jos pysyvät paikallaan tyhmälläkin ammuksella. Älyammuksilla vielä pahempaa. Näin nojatuolista ajateltuna. Eri asia onko toteutettavissa näin elso aikana.
 
Kauanko valaisukranaatit leijuu ilmassa?

 
Nuo isommat valoraketit toimivat samalla perjaatteella, niissä on varjo minkä varaan jäävät leijailemaan.
 
Nii, tietysti lopulta voisi olla edullisempaa hankkia UAV:eita enemmän ja ohjata niillä tulta.
Uudelleen käytettäviä ja lopulta hinnan puolesta voi tulla edullisemmaksi.

Tietysti jossain äkkitilanteissa tuosta voisi olla hyötä jos ei keretä UAV:ta saamaan ilmaan eikä kukaan voi läheltä ohjata tulta.
 
Toki torjunta olisi hankalampaa mutta nuo ovat kertakäyttöistä tavaraa ja olisivat melko lyhyen aikaa ilmassa.
Tuotekehitys,kamerat ja suojatut yhteydet silti maksavat ja tuollaista ei varmaan ihan pienellä rahalla saada tehtyä joten kpl hinta varmasti nousisi.

Hetikun viellä aletaan lyömään optiikkaa esim IR niin hinta nousee viellä lisää niin pitää miettiä että onko se sen arvoista? Häirintä voi olla myös jo valmiiksi päällä sillä alueella.

Tosin tämä ei ole minun alaani, mutta silti voisin veikata että paras vaihtoehto olisi hankkia lisää kunnon UAV:eita.
 
Toki torjunta olisi hankalampaa mutta nuo ovat kertakäyttöistä tavaraa ja olisivat melko lyhyen aikaa ilmassa.
Tuotekehitys,kamerat ja suojatut yhteydet silti maksavat ja tuollaista ei varmaan ihan pienellä rahalla saada tehtyä joten kpl hinta varmasti nousisi.

Hetikun viellä aletaan lyömään optiikkaa esim IR niin hinta nousee viellä lisää niin pitää miettiä että onko se sen arvoista? Häirintä voi olla myös jo valmiiksi päällä sillä alueella.

Tosin tämä ei ole minun alaani, mutta silti voisin veikata että paras vaihtoehto olisi hankkia lisää kunnon UAV:eita.

Lennokeita, niitä pitää olla ilmassa 24/7.
 
Tykkimiehet puhuvat panoskammiosta eikä panospesästä. Huutoa varmaan tulisi jos jenkkitykkimiehistä ottaisi oppia, kuten @Tykimies jo kirjoitti. Panoskammiossa on paine 3 tn jokaista neliösenttiä kohti jolloin hiekka hajoaa atomeiksi. Asia on
toinen, kun sitä pääsee lukon väliin niin ettei se mene kiinni. Videolla kohdassa 1:55 myös näkyy kun jenkkimarine kantaa kranaattia olkapään päällä. Sieltä se putoaa 1,5 m korkeudelta maahan kun kantaja vähän horjahtaa tai kompastuu.

Ei hiekka väärässä paikassa muiden maiden tykistössä uutta ole. Ruotsissa kerran näin kun kovapanosammunnoissa ottivat kranaatit suoraan hiekkaisesta maasta ja löivät putkeen. Meillä ne pitää puhdistaa trasselilla ja pidetään esim puulaatikon
pääällä. Kulttuurieroista on siis kysymys.
Onkohan jossain arvioitu kuinka suuri vaikutus hiekan määrällä on tarkkuuteen?
 
Maksimissaan 2 minuuttia muistaakseni. Videolla voisi olla heittimien valaisukranuja.

Israelilla on Golanilla harjoitusalue ihan lähellä YK:n valvomaa aluetta. Pitivät harjoituksia siellä öisin. Hävittäjät pudottivat korkealta valaisuammuksia. Valaisu oli todella voimakas ja kesti pitkään. Hirveään paukkeeseenkin tottui eikä unetkaan enää häiriintyneet muutaman Heinekenin jälkeen.
 
Back
Top