Tyrmäysiskuja rintaman ytimestä

Teräsmies

Respected Leader
BAN
Parhaiden päiväkirjojen todistusvoima lepää siinä, että kyllin välittömin ja säännöllisin ylösmerkinnöin saa takaisin tuntuman autenttisiin tilanteisiin ja kokemuksiin. Tähän kapeaan eliittiin nousee Rintaman poliisi, jatkosodassa Syvärillä valvontaupseerina toimineen Taavetti Heikkisen päiväkirja.

Se hätkähdyttää korjailemattomana todistuskappaleena, jota sotasensuurin suodattimet eivät ole millään tavoin miedontaneet. Heikkinen rekisteröi tuoreeltaan tapauksia, jotka pian muuntuivat vain kuiskaten sivutuiksi tabuiksi: sotavankien pikateloituksia, miehistön joukkokieltäytymisiä, kaunoja aktiivi- ja reserviupseerien sekä päällystön ja rivimiesten välillä, hyytäviä tuomioita, ja "siviiliryssäin" keskitysleirioloja.

Masentava on kuvaus vakoilijaksi tuomitun höperön karjalaisukon teloituksesta jouluaamuna 1941. "Ei liene ketään niin paatunutta, ettei sitä muistaisi jokaisena jouluna tämän jälkeen", Heikkinen arvelee toimituksen jälkeen, "vaikka kaikkea täällä jo on nähnyt".

Eteläsavolainen Taavetti Heikkinen (1906-1969) oli siviilissä poliisimies, joka kesästä 1941 toimi päämajan valvontaosaston upseerina ja vastasi vastavakoilusta ja sisäisestä turvallisuudesta eversti Kaarlo A. Heiskasen johtamassa 11. divisioonassa. "Kylmä-Kalle" oli Mannerheim-ristin ritari ja pian kenraali, ja nousi puolustusvoimain komentajaksi 1950-luvulla.

Heikkisen arkaluonteisiin, ikäviin töihin kuuluivat mielialojen tarkkailu ja raportointi, vastapropagandasta ja vakoilusta epäiltyjen tutkinta ja tuomionjako kenttäoikeuden jäsenenä. Virkansa vuoksi hänen tietonsa ja materiaalinsa ovat tuiki harvinaista tasoa.

Heikkinen oli AKS:n kannattajajäsen, jonka ajatukset vielä sodan alkaessa piirsivät Suomelle suurta rajaa. Hän ei siten ole vähäteltävissä järjestelmälliseksi pahanilmanlinnuksi, joka värittäisi rintamaoloja ja sodankäynnin tilaa tahallisen negatiivisesti. Aika kyllä muutti hänen käsityksiään.

Alku oli riemukas. "Suomen kansa ei vielä tajua, miten suuri juhla alkaa", hän kirjasi 22. kesäkuuta 1941. Ja jatkoi 15. elokuuta: "Keskustelimme syvällisesti 'uuden Euroopan' rajoista, johtovaltiosta ja Suomen asemasta siinä".

Neljä päivää myöhemmin: "Paljon vaatii Suur-Suomi meiltä taas."

Kuitenkin kolmen kuukauden päästä täytyi jo raportoida laajoista karkurituomioista: "65 miehelle annettiin yhteensä noin 200 vuotta kuritushuonetta. Kurjaksi meni lopultakin tämä sota."

Heikkisen mukaan tuomitut eivät nimenomaan olleet kommunistisesti agitoituja, vaikka samaan aikaan kaksi miestä saikin toisaalla kiihotustuomion.

Pysähtynyt rintama alkoi ruokkia inhorealismia, "V-käyrän" kihahdusta ja kalvavaa sotamasennusta. Talvella 1942 Heikkinen jo kirosi, kuinka vaikeaa hänen - mielialapoliisin - on pitää itseäänkään vireessä.

Keväällä 1944 näytti sysimustalta: "Minun pitäisi täällä olla koko divisioonan mielialan vartija eikä itse tahdo jaksaa päivästä toiseen päästä."

Huumorikin on niukkaa toteamista, kuten 1. huhtikuuta 1942: "Karjalan viestissä oli kirjoitus, että kanttiinit ja sotilaskodit jakavat suomalaista puusta valmistettua viinaa tänään, kun näyttää tuntolevyä."

Vappuna 1944 Heikkinen sai siirron Mikkeliin, lähelle perhettä ja kotia. "Saan jättää tämän liejun ja nämä murheelliseksi ja alakuloiseksi tekevät synkeät näköalat. En tule kaipaamaan Aunukseen", hän huoahti.

Hän tohti kieltäytyä Mannerheimin henkivartioston päällikkyydestä päämajassa, kun "en pysty kumartelemaan enkä osaa sitä 'vasenkätistä' kieltä, jota siellä viljellään". Rintaman poliisi nousee täysin poikkeukselliseksi sotadokumentiksi. Teos paljastaa yhtä aikaa sekä erittäin kolkkoja tapauksia että yleistä tunnelmaa Syvärin korvesta. Heikkinen kirjoitti päivittäin, joten jälkikäteistulkinta ei vielä ollut ehtinyt syövyttää paperille pantuja huomioita.

Sotatutkija Jarmo Nieminen on liittänyt päiväkirjat rintamatilanteisiin sekä varustanut teoksen täsmällisin viittein, liittein ja henkilötiedoin. Se lisää ja syventää informaatiota verrattomasti.
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Tyrm%C3%A4ysiskuja+rintaman+ytimest%C3%A4/HS20101122SI1KU014oy
 
Lukaisin läpi. Suosittelen vaikka ei tuo mitään kaunokirjallisuutta ole. Päiväkirja kuitenkin eroaa edukseen siistityistä muistelmateoksista; mielialat heittelevät ja toiminnan kuvaus on muutenkin ronskimpaa.
 
Back
Top