Ukrainan konflikti/sota

yle 19.1.2014 klo 13:01
Kymmenet tuhannet osoittavat mieltään Kiovassa – seuraa suorana
Oppositio ei hyväksy Ukrainan parlamentin säätämää lakia, joka vaikeuttaa mielenosoitusten järjestämistä.
kiova+ukraina+suurmielenosoitus.jpg

Live
Arviolta 80 000 ihmistä on kokoontunut Ukrainan pääkaupungin Kiovan keskustaan osoittamaan mieltään maansa johtoa vastaan. Video: Reuters
Jopa 100 000 ihmistä on kokoontunut Ukrainan pääkaupungin Kiovan keskustaan osoittamaan mieltään maansa johtoa vastaan.

Suurmielenosoitus kutsuttiin koolle sen jälkeen, kun Ukrainan parlamentti hyväksyi perjantaina lain, joka vaikeuttaa mielenosoitusten järjestämistä. Laki myös hankaloittaa ulkomaisten kansalaisjärjestöjen toimintaa Ukrainassa.

Oppositio ei myöskään hyväksy sitä, että Ukrainan johto jätti taannoin allekirjoittamatta sopimuksen, joka olisi laajentanut Ukrainan ja EU:n yhteistyötä.

Lähteet:
AFP
 
yle 19.1.2014 klo 16:41
Ukrainan mielenosoittajien määrä paisui sataan tuhanteen
Ukrainan opposition suurmielenosoitus vastusti uusia lakeja, jotka käytännössä kieltävät kaiken protestoinnin.

Ukrainan pääkaupungin Kiovan keskusaukiolle kerääntyi sunnuntaina odotettua enemmän ihmisiä osoittamaan mieltään parlamentin viime viikolla hyväksymiä ja presidentti Viktor Janukovitšin allekirjoittamia kansalaisoikeuksien rajoituksia vastaan.

Monilla sadasta tuhannesta protestoijasta oli päässään kattiloita ja siivilöitä, toisilla puolestaan kasvoillaan hiihto- tai muita naamareita. Siten he tekivät pilkkaa uudesta laista, joka kieltää mielenosoittajia peittämästä kasvojaan tai käyttämästä kypärää.

Illansuussa aukio alkoi tyhjentyä, mutta osa mielenosoittajista lähti marssimaan kohti hallintorakennuksia. Jotkut yrittivät kaataa poliisien bussin, ja poliisi käytti kyynekaasua heitä vastaan.

Lakien rikkomisesta kovat rangaistukset
Naamioitumisen lisäksi lait kieltävät myös julkisten rakennusten piirittämisen, protestileirit ja kovaäänisten käyttämisen julkisilla paikoilla. Lisäksi kiellettiin maan johtajien kova kritiikki internetissä ja nimeättiin ulkomaista rahoitusta saavat ryhmät ulkomaiden agenteiksi. Lakien rikkojia uhkaavat jopa useiden vuosien vankeusrangaistukset.

Laeilla yritetään käytännössä kieltää kaikki protestointi, joka alkoi kaksi kuukautta sitten Janukovitšin päätöksestä luopua vapaakauppasopimuksesta EU:n kanssa, jotta Ukrainan Venäjän-suhteet eivät viilenisi. Ukrainan opposition lisäksi myös länsimaat ovat tuominneet lait epädemokraattiseksi.

Mielenosoitukset ovat viime viikkoina yltyneet useita kertoja väkivaltaisiksi yhteenotoiksi poliisin kanssa. Satoja ihmisiä on loukkaantunut.

Lähteet:
AP, AFP, Reuters
 
Klitshko vihjasi Gaddafin ja Ceausescun kohtalolla
IL Maanantai 20.1.2014 klo 10.59

Ex-nyrkkeilijä Vitali Klitshko tapasi Ukrainan presidentin mielenosoitusten kärjistyttyä.


Nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Vitali Klitshko yritti estää väkivaltaisuuksia asettumalla poliisin ja mellakoitsijoiden väliin. (EPA)
LUE MYÖS
200 000 osoitti mieltä Ukrainassa, Klitshko sai vaahtosammuttimesta - katso video

Jopa 200 000 ukrainalaista vaati eilen Kiovassa uusia vaaleja. Kaksi kuukautta kestäneet levottomuudet leimahtivat uudestaan presidentti Viktor Janukovitshin hyväksyttyä uusia, kansalaisoikeuksia rajoittavia lakeja.

Opposition johtohahmot Klitshko ja ex-ministeri Arseni Jatsenjuk vetosivat turhaan väkivallattomuuden puolesta. Pienehkö joukko otti rajusti yhteen poliisin kanssa ja Klitshkoa suihkutettiin jauhesammuttimella.

Klitshko matkusti illalla Janukovitshin palatsiin Mezhygiryaan neuvottelemaan. Ex-nyrkkeilijä vetosi presidenttiin, että hän toimisi "välttäisi Nicolae Ceausescun ja Muammar Gaddafin kohtalon".

Libyan diktaattori Gaddafi syrjäytettiin ja surmattiin sisällissodan päätteeksi reilu kaksi vuotta sitten. Ukrainan naapurimaan Romanian Ceausescu ja hänen vaimonsa teloitettiin vallankumouksessa vuonna 1989 tyytymättömän kansan noustua diktaattoria vastaan.


Jopa 200 000 ihmistä vaati uusia vaaleja sunnuntaina. (EPA)
Oppositio tapaa Janukovitshin

Janukovitsh oli Klitshkon mukaan selvästi huolissaan tilanteesta. Presidentin on määrä tavata opposition edustajia tänään maanantaina.

Oppositiota vaivaa sen hajanaisuus. Yhtä selvää johtajaa ei ole ja Janukovitshin vahvin vastustaja, entinen pääminsiteri Julia Timoshenko on yhä vankilassa. Ainoa yhdistävä tekijä on tyytymättömyys nykyiseen hallintoon, joka monen mielestä muuttaa Ukrainan uudeksi Valko-Venäjäksi.

Kansa ei poistunut kaduilta edes hyytävän kylmyyden edessä. Maanantaiaamuna liikkeellä oli yhä tuhansittain väkeä.

Valkoinen talo uhkasi pakotteilla

Oman lusikkansa Ukrainan soppaan heitti sunnuntaina myös Yhdysvallat. Valkoisen talon turvallisuusneuvoston edustaja Caitlin Hayden ilmaisi neuvoston huolen Kiovan väkivaltaisuuksista ja kehotti molempia osapuolia lopettamaan tilanteen kärjistämisen.

- Ukrainan kasvavat jännitteet ovat suoraa seurausta siitä, että maan hallitus ei ole ottanut kansan oikeutettua huolta vääryyksistä huomioon, Hayden sanoi.

Haydenin mukaan Ukrainan hallitus on järisyttänyt Ukrainan demokratian perustuksia kriminalisoimalla rauhanomaiset mielenosoitukset ja heikentämällä poliittisten vastustajien lain suojaa.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obaman esikunta kehotti Ukrainaa kumoamaan "epädemokraattiset" lait ja vetämään mellakkapoliisin pois Kiovan keskustasta.

Hayden mainitsi, että Yhdysvallat joutuu pohtimaan myös talouspakotteita, jos tilanne säilyy ennallaan.


Mielenosoittajilla oli mukanaan Julia Timoshenkon kuvia. Timoshenko istuu seitsemän vuoden vankeustuomiota, jota pidetään yleisesti poliittisena tuomiona. (EPA)

Sadat ihmiset heittelivät poliiseja katukivillä ja polttivat ainakin viisi poliisiautoa Kiovassa. (AP)
IL-AFP
 
Kyllä kiehuu. Milloin VV:ssa alkaa sama saundi? Melkoinen pesäke lähellä Eurooppaa, sopii toivoa, että mitään helvetillistä myteriä syntyisi.
 
Siellä on boksaripojalla käytössä melko rankka semantiikka. Mielikuvia erinäisten diktaattorien loppuhetkistä.

Suurin huoli on, että Venäjä ottaa vielä aktiivisen roolin militarisessä muodossa, vallankin jos tuo (uhkaa) levitä Valko-Venäjälle.
 
yle 20.1.2014 klo 20:27
Janukovitsh pitää Kiovan levottomuuksia uhkana koko Ukrainalle
Eilisissä mielenosoituksissa loukkaantui yli 200 ihmistä. Presidentti Janukovitsh kertoo kärsivällisyytensä olevan lopussa.

Viktor Janukovitsh Kuva: Rolex Dela Pena / EPA
Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsh on ilmaissut huolensa pääkaupungissa Kiovassa järjestettyjen mielenosoitusten muuttumisesta väkivaltaisiksi yhteenotoiksi. Janukovitshin mukaan mielenosoittajien ja poliisin väliset yhteenotot ovat uhka koko maalle.

Presidentin virallisilla verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa Janukovitsh kehottaa mielenosoittajia dialogiin ja kompromisseihin, jotta tilanne saadaan rauhoittumaan. Samalla presidentti kertoi, että hänen kärsivällisyytensä on loppumassa.

Arviolta sata tuhatta ihmistä kokoontui eilisiltana osoittamaan mieltä hallitusta ja uutta mielenosoituslakia vastaan. Yli 200 ihmistä loukkaantui yhteenotoissa.

Mielenosoitukset ovat jatkuneet pienempinä myös tänään.

Lähteet:
AFP
 
yle 20.1.2014 klo 21:07
Ylen kirjeenvaihtaja Kiovassa: Ellei sopua löydy, liikehdintä leviää eri puolille Ukrainaa
Valtiojohtoon tyytymättömien ihmisten joukko on kirjava. Osa mielenosoittajista on aggressiivisia.
20++KRISTI+RAIK.jpg

02:42
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Kristi Raik arvioi Ukrainan kriisiä Yle Uutisille maanantaina. Raikin mukaan maan johdon ja opposition työryhmän on vaikea purkaa sisäpoliittista umpisolmua. Video: Yle
Ukrainan presidenttiä Viktor Janukovitshia vastustavat mielenosoittajat ovat edelleen asemissa maan pääkaupungissa Kiovassa, ja ihmisten määrä on kasvanut, kertoo Kiovasta Yle Uutisten kirjeenvaihtaja Marja Manninen.

– Savupommit ja polttopullot lentelevät. Tänne on rakennettu myös katapultti, jolla mielenosoittajat lennättävät kiviä päin poliisia, kiviä on irrotettu katukiveyksestä, Manninen kertoo.

Liikkeellä ovat oppositioon pettyneet ihmiset.

– Maidanilla ovat rauhanomaiset mielenosoittajat ja sivukaduilla aggressiivisemmat, Manninen kuvailee.

Neuvottelut maan johdon ja opposition välillä alkoivat tänään maanantaina puolelta päivin. Presidentti Viktor Janukovitsh ei itse ollut paikalla. Osapuolia edustavalla, nyt neuvottelevalla työryhmällä ei ole koko kansan tukea, mutta siltä odotetaan paljon:

– Sillä on ratkaisun avaimet käsissään. Ellei jonkinlaiseen sopuun päästä, liikehdintä on omiaan leviämään koko maahan, Manninen arvioi.

Ukrainan mielenosoitukset alkoivat presidentin torjuttua yhteistyön EU:n kanssa. Sittemmin tilanne on vain vaikeutunut: maan parlamentti hyväksyi viime torstaina tiukennuksia lakeihin koskien mielenosoituksia. Vakavimmissa arvioissa Ukrainasta pelätään tulevan Valko-Venäjän diktatuurin kaltainen tai maan pelätään jakautuvan kahtia.
 
21.1.2014 klo 5:47
Ylen kirjeenvaihtaja Kiovan yössä: Erikoisjoukkojen rynnäkkö epäonnistui
Mielenosoittajat pysyvät kadulla. Yhteenotoissa on yöllä loukkaantunut kymmeniä ihmisiä, raportoi Yle Uutisten kirjeenvaihtaja Marja Manninen Kiovasta.
LKS+20140120+Ukraina+Kiev

02:29
Ukrainan sisäministeriön erikoisyksikkö Berkut on tehnyt rynnäkön mielenosoittajia vastaan yöllä Kiovassa. Mielenosoittajia ei kuitenkaan onnistuttu häätämään Grushevskin kadulta.

Rynnäkkö tapahtui vain joitakin tunteja sen jälkeen, kun maan presidentti Viktor Janukovits oli vedonnut kansaan, ettei väkivaltaa käytettäisi. Erikoisjoukot eivät kuitenkaan aloita hyökkäystä ilman erillisiä määräyksiä.

Erikoisjoukot rikkoivat mielenosoittajien rakentaman katapultin, jolla oli singottu kiviä poliisia kohti. Yhteenotoissa on yön aikana loukkaantunut kymmeniä ihmisiä.

Berkutin rynnäkkö alkoi kahden jälkeen yöllä. Mielenosoittajia kohti ammuttiin kyynelkaasukranaatteja ja kumiluoteja. Mielenosoittajat aloittivat vastaiskun, jonka jälkeen erikoisjoukot vetäytyivät aiempiin asemiinsa Kiovan Dynamon edustalla Grushevskin kadulla.

Tilanne Kiovassa on edelleen erittäin jännittynyt. Polttopullot räjähtelevät, ilmassa on runsaasti savua ja meteli on kova, sillä mielenosoittajat rummuttavat puukepeillä kaikkea mahdollista metallista.

Mielenosoittajat: "Ei ole muutakaan keinoa"
Ukrainan johtoa vastustavat mielenosoittajat ovat yrittäneet päästä mellakkapoliisin saartorenkaan läpi sunnuntaista alkaen osoittaakseen mieltä maan hallintorakennusten edustalla. Mielenosoittajat ovat heitelleet poliiseja kivillä ja Molotovin cocktaileilla ja poliisi on vastannut muun muassa kyynelkaasukranaateilla ja kumiluodeilla.

– He kohtelevat meitä kuin terroristeja, sanoi kypärään ja maastopukuun sonnustautunut mielenosoittaja Ivan Slatinko. Me taistelemme heti vastaan siksi, että asiamme on oikea, hän jatkaa, presidentin on erottava.

Slatinkon mukaan erikoisjoukot ovat ampuneet kumiluodeilla mielenosoittajia päähän ja kymmeniä on loukkaantunut. Maanantaina alkaneisiin korkean tason neuvotteluihin valtiojohdon ja opposition välillä Slatinko ei usko. Emme neuvottele terroristien kanssa, hän sanoo.

– Eihän kivien heittely poliisia kohti ole oikein, myöntää toista yötä vastarintaan osallistunut Roman, mutta ryhdyin tähän, kun meillä ei ole enää muuta keinoa vaikuttaa asioihin.

Ukrainan laajimmat mielenosoitukset sitten oranssivallankumouksen alkoivat lähes kaksi kuukautta sitten, kun pitkään valmisteltu yhteistyösopimus Euroopan unionin kanssa kaatui. EU-mielisten protestit ovat keränneet erityisesti Kiovan Maidan aukiolle jopa satoja tuhansia mielenosoittajia.

Protestien taustalla on myös yleinen tyytymättömyys maan nykyjohtoon, talouden heikkenemiseen ja kasvavaan korruptioon.

Marja Manninen, Yle Uutiset, Kiova
 
Lavrov: Ukrainan tapahtumat alkavat jo riistäytyä hallinnasta
sivulaskuri

Julkaistu: 21.1.2014 13:44

KIOVA Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on äärimmäisen huolissaan Ukrainan poliittisesta kriisistä. Lavrov kehotti tiistaina Euroopan hallituksia olemaan puuttumatta tilanteeseen.

Ulkoministeri esiintyi tiedotustilaisuudessa Moskovassa tiistaina. Lavrovin mukaan Ukrainan poliittinen kriisi alkaa jo riistäytyä hallinnasta. Tästä kielii se, että jotkut oppositiojohtajat ovat joutuneet kehottamaan hallitusta vastustavia mielenosoittajia rauhoittumaan, Lavrov lausui.

Lavrov vaati myös ulkovaltoja olemaan puuttumatta Ukrainan sisäisiin asioihin.

- Näkisimme mielellämme, että jotkut eurooppalaiset kollegamme pidättäytyisivät toimimasta Ukrainan kriisissä. Eräiden Euroopan maiden hallitusten edustajat ovat rynnänneet kutsumatta Maidanille ja ottaneet osaa hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin maassa, jonka kanssa heillä on diplomaattisuhteet, Lavrov sanoi.

KUVA: SERGEY DOLZHENKO

Mielenosoittajat ottivat maanantaina rajusti yhteen poliisin kanssa Ukrainassa.
KUVA: SERGEY DOLZHENKO

Mielenosoittaja rukoili Raamattu kädessä Ukrainassa hallituksen vastaisissa mielenosoituksissa.


- Se on kerta kaikkiaan mautonta.

Maidan on Kiovan keskustassa sijaitseva Itsenäisyyden aukio, joka on ollut mielenosoitusten keskus.

Lavrov puhui myös Syyrian tilanteesta. Hänen mielestään YK:n päätös perua Iranin kutsu Syyrian rauhanneuvotteluihin on virhe.

Kyse ei ole Lavrovin mukaan katastrofista, vaikka kaikkien tilanteeseen vaikuttavien osapuolten olisi syytä olla mukana neuvottelupöydässä.

Iran kommentoi poisjääntiään arvioimalla, ettei huomenna Sveitsissä alkavilla neuvotteluilla juuri ole onnistumisen mahdollisuuksia.

KUVA: SERGEY DOLZHENKO

Mielenosoittajat ampuivat poliiseja ilotulitteilla.
KUVA: SERGEY DOLZHENKO

Tällainen mellakkapoliisien armeija Ukrainan mielenosoittajia oli vastassa maanantaina.
KUVA: VITALII LAZEBNYK

Mielenosoittajat polttivat bussin ja heittivät kiviä poliiseja kohti sunnuntaina Ukrainassa.
STT-Reuters-AFP-IS
 
Poliisi iskee Ukrainassa: Väkivaltaisia yhteenottoja
Keskiviikko 22.1.2014 klo 08.28

Ukrainan poliisi on alkanut hajottaa mielenosoituksia Kiovassa.

Poliisi iskee päin mielenosoittajien barrikadeja Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Opposition mukaan yhtä aktivisti ammuttiin kuoliaaksi aamulla alkaneissa yhteenotoissa, jotka ovat muuttuneet väkivaltaisiksi.

Ukrainan pääministeri Mykola Azarov varoitti eilen, että turvallisuusjoukot saattavat käyttää voimaa hajottaakseen mielenosoitukset.

Azarov sanoi venäläiselle televisiokanavalle, että jos provosointi ei lopu, viranomaiset saattavat käyttäytyä uusien mielenosoituksia rajoittavien lakien mukaisesti. Tänään voimaan astuvat lait käytännössä kieltävät kaikenlaiset mielenosoitukset.

Vielä yöllä mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti. Joukko mielenosoittajia kokoontui maan pääkaupungissa Kiovassa, mutta pahemmilta kahakoilta vältyttiin

IL-REUTERS-STT
 
yle 22.1.2014 klo 13:25
Ukrainan poliisi aloitti uuden rynnäkön mielenosoittajia vastaan
Poliisi yrittää häätää mielenosoittajat Gruševski-kadulta, jonne nämä ovat pystyttäneet barrikadeja. Jännitystä Kiovassa lisää tieto, että ainakin kaksi mielenosoittajaa on kuollut viime päivien yhteenotoissa.
Ukraina+Kiev+mielenosoitukset+EPA_51190549.jpg

Video
Levottomuudet ovat jatkuneet Kiovassa keskiviikkona.
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa poliisi on käynnistänyt uuden rynnäkön häätääkseen mielenosoittajat Gruševski-kadulta, jonne nämä ovat pystyttäneet barrikadejaan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan poliisi on käyttänyt mielenosoittajia vastaan tainnutuskranaatteja ja kyynelkaasua. Mielenosoittajat hajaantuivat, mutta ovat AFP:n mukaan ryhmittyneet uudestaan. Poliisin ja mielenosoittajien välille on puhjennut yhteenottoja, ja loukkaantuneita on viety ambulansseihin, AFP kertoo.

Poliisi yritti jo aamulla hajottaa mielenosoittajien barrikadit, mutta mielenosoittajat tekivät vastarintaa ja poliisi perääntyi.

Jännitystä Kiovassa lisää keskiviikkona tullut tieto, että ainakin kaksi ihmistä on kuollut viime päivien mielenosoituksissa. Yleinen syyttäjä vahvistaa kahden ihmisen kuolleen ampumahaavoihin. Mielenosoittajien mukaan kolmas mielenosoittaja kuoli pudottuaan korkealta.

Mielenosoittajien mukaan ampumahaavoihin kuolleita mielenosoittajia ampui poliisi. Syyttäjä ei vahvista tietoa, vaan sanoo viranomaisten tutkivan asiaa.

Poliisin ja mielenosoittajien tuoreet yhteenotot alkoivat sunnuntaina opposition suurmielenosoituksesta. Satojen ihmisten kerrotaan loukkaantuneen.

Ukrainan oppositio on osoittanut mieltä presidentti Viktor Janukovitšin hallintoa vastaan siitä lähtien, kun presidentti marraskuussa perui aikeensa allekirjoittaa vapaakauppa- ja yhteistyösopimus EU:n kanssa.

Lähteet:
AFP, AP, Itar-Tass
 
http://www.mpc.fi/kaikki_uutiset/or...an+tekstiviestin/a961556#.Ut-gl--14a4.twitter
SEURANTA
Olli Vänskä, MikroPC, 10:17

Orwellilainen tulevaisuus on täällä: mielenosoittajat saivat kammottavan tekstiviestin

Valvontayhteiskunta on lähempänä kuin luulemmekaan. Ukrainalaiset mielenosoittajat ja sivustakatsojat saivat puhelimeensa yllättäen tekstiviestin, jonka mukaan heidät on ”rekisteröity massahäirinnän osanottajiksi”.

New York Timesin mukaan tekstiviesti osattiin kohdistaa pienelle alueelle saman tekniikan avulla, jolla mainostajat tavoittavat kohdeyleisönsä. Mielenosoittajien lisäksi sen saattoi saada puhelimeensa myös sivullinen, jolla ei ollut mitään tekemistä mielenosoituksen kanssa.

Kumpienkin puhelintiedot on nyt myös mitä todennäköisimmin kirjattu muistiin. Mikään ei estä viranomaisten tekemää profilointia ja epäiltyjen tarkkailua.

Lehden mukaan osa mielenosoittajista oli naamioituneita ja myös väkivaltaisuuksia oli esiintynyt. Kansaa jakaa presidentti Viktor Janukovytšin marraskuinen päätös hylätä EU:n kauppa- ja yhteistyösopimus Venäjän mieliksi.
 
Suomen Sotilas
Tilanne Ukrainassa tiivistyy. Suomen Sotilaan tiedustelupartio siirtyi alueelle autolla läpi Viron ja Valko-Venäjän alkuviikosta.

Erään nimettömänä pysyvän lähteemme käännös aiemmin Berkutin kidnappaaman ja henkihieveriin pieksemän EuroMaidanin koordinaattorin, Ukrainan Pravdan toimittajan Juri Lutsenkon tekstistä kertoo opposition näkökulman tapahtumiin:

“Tänään Ukraina taistelee pysyäkseen Ukrainana. Tämä on taistelu Ukrainan vapauttamiseksi verisestä neuvostosaatiosta ja viidennestä kolonnasta. Janukovytsh on tukkinut korvansa rahalla, hän sulkee korvansa miljoonilta kansalaisiltaan jo 60. päivää. Hyvät eurooppalaiset, meillä ei ollut muuta valinnanvaraa. Ihmiset Grushevskin kadulla uhrasivat itsensä. 16. tammikuuta säädettyjen lakien nojalla me istumme jo kaikki vankilassa.”

Lutsenko kehotti opposition edustajia julistautumaan Ukrainan parlamentiksi ja Vitali Klitshkoa vastarinnan johtajaksi. Hänen varamiehikseen tulee nimittää sellaisia, jotka eivät mieti, kuinka välttää vankila. Ainoa aihe, mistä Janukovytshin kanssa voidaan neuvotella, on Lutshenkon mukaan hänen eronsa aikataulu. Lutsenko kehotti kaikkia ukrainalaisia Maidanille: “Joko meistä tulee Don Janukovytshin ja Kremlin vankeja tai vapaita ukrainalaisia!”

Ottamatta kantaa Lutshenkon sanoihin, kertovat ne ainakin siitä, kuinka lukkiutunut tilanne Kiovassa on. Pyrimme raportoimaan aiheesta täällä ja Suomen Sotilas -lehdessä. JP
 
yle 22.1.2014 klo 17:03
Venäjä haukkuu "ulkopuolisesta häirinnästä" Ukrainassa
Ainakin kaksi mielenosoittajaa on kuollut keskiviikkona, kun poliisi on hyökännyt mielenosoittajien barrikadeja vastaan. Kyseessä ovat ensimmäiset levottomuuksien vaatimat kuolonuhrit.

Venäjä haukkuu "ulkopuolisesta häirinnäistä" Ukrainan sisäisissä asioissa. Lisäksi se syyttää presidentti Viktor Janukovitšin vastaista oppositiota peruslain karkeasta rikkomisesta.

– Ukrainan legitiimejä viranomaisia vastaan kohdistuu ulkopuolista häirintää maan sisäisissä asioissa, Venäjän varaulkoministeri Grigori Karasin sanoi uutistoimisto Itar-Tassille keskiviikkona. Hän viittasi lausunnollaan Yhdysvaltojen ja EU:n kannanottoihin, joissa maan väkivaltaisuudet on tuomittu jyrkästi.

– Opposition äärisiipi riikkoo maan perustuslakia karkealla tavalla. Tapahtumia ei voi sanoa normaaliksi poliittiseksi prosessiksi.

Ainakin kaksi mielenosoittajaa on kuollut keskiviikkona, kun poliisi on hyökännyt mielenosoittajien barrikadeja vastaan. Kyseessä ovat ensimmäiset levottomuuksien vaatimat kuolonuhrit.

Mielenosoitukset alkoivat marraskuussa, kun presidentti Janukovitš peräytyi vapaakauppa- ja yhteistyösopimuksesta EU:n kanssa.

Lähteet:
AFP, Itar-Tass
 
Käsittääkseni jopa eurooppalaisittain huolestuttava tilanne. Tuo kunhan leviää ja paisuu vielä ja painuu VV:lle niin eiköhän ala olla hiillosta pannussa. Tuollaisten ihmismäärien uhkailu ei varmasti enää auta Janukovitsin hallintoa. Eikä väkivalta. Saahan nähdä.
 
yle 22.1.2014 klo 19:25
Mielenosoittajat: viisi kuollut ja satoja loukkaantunut Kiovassa
Veriseksi muuttuneet mielenosoitukset ovat vaatineet ensimmäiset kuolonuhrinsa.
Poliisien pelätään aloittavan uuden hyökkäyksen mielenosoittajia vastaan lähiaikoina.


Kuva: Epa / Maksim Marusenko
Kiovan mielenosoittajien mukaan viisi ihmistä on kuollut ja 300 loukkaantunut viimeisen vuorokauden aikana väkivaltaisiksi muuttuneissa mielenosoituksissa. Syyttäjä on vahvistanut, että kaksi on ammuttu hengiltä. Viranomaiset tutkivat tapauksia.

Kolmas mielenosoittaja putosi Dynamon jalkapallostadionin huipulta tapellessaan poliisin kanssa. Uutistoimisto Reutersin mukaan syyttäjä on vahvistanut tämän kuoleman, mutta AP:n haastatteleman kaupungin terveysviranomaisen mukaan mies olisi säilynyt pudotuksesta hengissä.

Mielenosoittajien mukaan neljäs ja viides uhri on myös ammuttu. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa, mutta heidän mukaansa 167 poliisia on loukkaantunut.

Tilanne kaupungissa on äärettömän jännittynyt. Poliisi on tehnyt rynnäköitä mielenosoittajien barrikadeja vastaan Gruševski-kadulla, mutta nämä ovat koonneet rivinsä uudelleen. Hallitus on antanut poliisille erityisluvan vesitykkien ja voimakkaampien tainnutuskranaattien käyttöön. Poliisien pelätäänkin aloittavan uuden hyökkäyksen mielenosoittajia vastaan lähiaikoina.

Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš on tavannut keskiviikkona kolme keskeistä oppositiojohtajaa: Arseniy Jatsenjukin, Vitali Klitškon ja äärikansallismielisen Oleg Tjagnybokin. Tapaaminen kesti kolme tuntia, mutta sen kulusta ei ole vielä kerrottu mitään. Oppositiojohtajat ovat luvanneet kertoa tietoja mielenosoittajille myöhemmin Itsenäisyysaukiolla.

Lähteet:
AFP, AP, Reuters
 
yle 22.1.2014 klo 21:47
Ukrainan oppositio antaa presidentille 24 tuntia aikaa – sitten vaikka "luoti otsaan"
Kolme keskeistä oppositiojohtajaa, Arseniy Jatsenjuk, Vitali Klitško ja äärikansallismielisen Oleg Tjagnybok, tapasivat presidentti Viktor Janukovitšin tänään keskiviikkona. Tapaaminen kesti kolme tuntia, mutta siinä oppositiojohtajien mukaan saavutettu mitään konkreettisia tuloksia.

Ukrainan oppositio on asettanut presidentti Viktor Janukovitšille 24 tunnin aikarajan. Sen jälkeen hänen pitää joko alkaa helpottaa poliittista kriisiä tai kohdata kansan raivo. Oppositio pyytää kannattajiaan pidättäytymästä väkivallasta siihen saakka.

– Huomenna liikumme jälleen yhdessä eteenpäin. Jos se merkitsee luotia otsaan, niin sitten se on luoti otsaan, mutta rehellisesti, reilusti ja rohkeasti, oppositiojohtaja Arseniy Jatsenjuk sanoi Itsenäisyysaukiolla pitämässään puheessa.

Toinen oppositiojohtajia Vitali Klitško varoitti ihmisiä, että poliisi valmistautuu Itsenäisyysaukion tyhjentämiseen. Hän toivoi, että tuhannet sinne kerääntyneet ihmiset jäisivät puolustamaan aukiota.

– Huomenna, jos presidentti ei vastaa, käymme hyökkäykseen, Vitali Klitško sanoi puheessaan.

Kolme keskeistä oppositiojohtajaa, Arseniy Jatsenjuk, Vitali Klitško ja äärikansallismielisen Oleg Tjagnybok, tapasivat presidentti Viktor Janukovitšin tänään keskiviikkona. Tapaaminen kesti kolme tuntia, mutta siinä oppositiojohtajien mukaan saavutettu mitään konkreettisia tuloksia.

Mielenosoittajien mukaan väkivaltaisissa yhteenotoissa on kuollut viisi ihmistä. Syyttäjä on vahvistanut kaksi kuolemantapausta.

Lähteet:
AP, Itar-Tass, Reuters
 
Raju hyökkäys uhkaa Kiovassa - Oppositiojohtaja valmis kuolemaan
IL Torstai 23.1.2014 klo 09.20 (päivitetty klo 10.47)

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa tilanne jatkuu jännittyneenä.


(EPA / AOP)
Mellakkapoliisit ovat omissa asemissaan kaupungin keskustassa ja heitä vastassa on satoja mielenosoittajia.

Poliisin ja protestoijien välillä on ollut satunnaisia yhteenottoja.

Mielenosoittajat ovat yön aikana vahvistaneet barrikadejaan.

Ukrainan presidentti Viktor Janukovitsh tapasi illalla oppositiojohtajia, mutta tapaaminen ei johtanut tuloksiin. Oppositio antoi sen jälkeen hallitukselle 24 tuntia aikaa vastata opposition vaatimuksiin, kuten mielenosoitukset kieltävien lakien poistoon.

Oppositiojohtajat, mukaan lukien ex-nyrkkeilijä Vitali Klitshko uhkasivat illalla, että oppositio hyökkää tänään, jos hallitus ei tee sille myönnytyksiä.

Opposition Batkivshina-puolueen johtaja Arsenij Jatsenjukin kertoi olevansa jopa valmis kuolemaan. Hän vaati Viktor Janukovitshia taipumaan rauhaisaan ratkaisuun.

- Jos hän ei lähde sille tielle, me menemme eteenpäin yhdessä. Jos se tarkoittaa luotia päähän, niin se tarkoittaa luotia päähän. Viktor Janukovitsh, sinulla on 24 tuntia aikaa. Tee päätös. Minä olen tehnyt omani, Jatsenjukin julisti Kiovan Itsenäisyydenaukiolla mielenosoittajien hurratessa.

Keskiviikon yhteenotoissa kuoli viisi ihmistä ja loukkaantui 300. Ukrainska Pravda -uutissivuston mukaan kuolonuhreista neljää oli ammuttu.


(AP)

(AP)

(EPA / AOP)

(EPA / AOP)

(EPA / AOP)
STT-AFP
 
Ketä nuo mellakoijat on? Opposition edustaja , entinen nyrkkeilijä sai jauhesammuttimen niskaansa. Nuo riehujat eivät ole hänen hallinnassaan. Onkin koomista että hän esiintyy siellä nyt sitten urheana opposition edustajan kun ei muuta voi,.Toinen opposition edustaja on äärioikeistoa edustava kaveri. Vapauttaisi sen eloveenatytön sieltä vankilasta ja katsoisi mitä sitten tapahtuu.
 
Back
Top