USA:n presidentti ja pressanvaalit

Obaman virkaanastujaisissa 2009 porukkaa oli Washingtonin monumentille asti. Trumpilla alue oli rajattu Smithsonian linnan tasalle. Jos Obaman virkaanastujaisissa oli yleisöä 1,7 miljoonaa, niin Trumpilla määrä jäi alle miljoonaan.

Se onkin ollut Trumpin porukalta aika idioottimainen veto väittää, että yleisömäärä olisi ollut ennätyksellisen suuri.

Toisaalta vähintään ihan yhtä idioottimaista on valtamedian tarkoitushakuinen toiminta, jossa laskeskellaan Trumpin yleisön määrää reilusti ennen tilaisuuden alkua (varsinkin kun asiaan liittyen on huomautettu, että väki pääsi Trumpin tilaisuuteen hitaammin, koska turvatoimia oli ennestään tiukennettu). Aiemmin ketjuun linkattu CNN:n gigapixelin kuva, joka on otettu silloin, kun Trump itse on lavalla, näyttää kyllä varsin hyvin, että väkeä on sateisesta säästä huolimatta todella paljon. Toki vähemmän kuin Obaman huippulukemat, mutta silti selvästi enemmän, kuin mitä median eniten levittämä puolityhjää kenttää esittämä kuva antaisi ymmärtää.

Ja mitä merkitystä tällä on? Väkimäärä sinänsä on täysin epäoleellinen juttu. Mutta se on aika ongelmallista, jos isohko osa valtamediasta näyttää käyvän vielä vaalienkin jälkeen tarkoitushakuista Trumpin vastaista mustamaalauskampanjaa. Herättää kysymyksiä median puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta. Ainakin jossain määrin voisi sanoa, että valtavirran tiedotusvälineiden keskittyminen muutaman suuren toimijan hoiviin näyttäisi johtaneen kovin vinoutuneeseen mediakenttään.

Voisi vielä muistuttaa esimerkiksi siitä, että USA:n vaaleissa noin puolet äänestäjistä (ja valtaosa korkeakoulutetuista valkoisista) äänesti Trumpia. Valtamediassa on tähän nähden erittäin vähän Trumpiin positiivisesti (tai edes asiallisen neutraalisti) suhtautuvia artikkeleita. Valkoiset ovat kuitenkin vielä merkittävin USA:n väestöryhmä. Tavallisesti voisi odottaa, että valtamediasta löytyy sellaistakin uutisointia, joka edustaa tällaisenkin kansanryhmän näkemyksiä.
 
Ehkä sanoi, ehkä ei. Hän sanoi: "This was the largest audience to ever witness the inauguration. Both in person and around the Globe."

Trump twiittasi myös aiheeseen löyhästi liittyen:

Tuosta Trumpin twiitistä sen verran, että Obaman ensimmäisen kauden aloitusseremoniaa katsoi tv:stä 38 miljoona ihmistä, eli seitsemän miljoonaa enemmän kuin Trumpin. Toisen kauden aloitus ei kiinnosta ihmisiä yhtä paljon kuin ensimmäisen.

http://variety.com/2017/tv/news/donald-trump-inauguration-ratings-30-6-million-obama-1201966171/
 
Toisaalta vähintään ihan yhtä idioottimaista on valtamedian tarkoitushakuinen toiminta, jos jossa laskeskellaan Trumpin yleisön määrää reilusti ennen tilaisuuden alkua (varsinkin kun asiaan liittyen on huomautettu, että väki pääsi Trumpin tilaisuuteen hitaammin, koska turvatoimia oli ennestään tiukennettu). Aiemmin ketjuun linkattu CNN:n gigapixelin kuva, joka on otettu silloin, kun Trump itse on lavalla, näyttää kyllä varsin hyvin, että väkeä on sateisesta säästä huolimatta todella paljon. Toki vähemmän kuin Obaman huippulukemat, mutta silti selvästi enemmän, kuin mitä median eniten levittämä puolityhjää kenttää esittämä kuva antaisi ymmärtää.

Mutta se on aika ongelmallista, jos isohko osa valtamediasta näyttää käyvän vielä vaalienkin jälkeen tarkoitushakuista Trumpin vastaista mustamaalauskampanjaa. Herättää kysymyksiä median puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta.
comparison-withtime-1024x576.jpg

Ylläolevan kuvan oikea puolisko on otettu kello 11:49 (AM). Vasen puolisko kuulemma samaan aikaan. Koko seremonia alkoi kello 9:30, puheet alkoivat kello 11:30 ja Trump vannoi virkavalan kello 12 nurkilla eli molemmat kuvat on otettu n. 10 minuuttia ennen valan vannontaa.

Koko aikavälin näkee alla olevasta videosta:

Lähde: http://www.pbs.org/newshour/rundown...-trump-and-barack-obamas-inauguration-crowds/


Trump presidency begins with defense of false 'alternative facts'
...
- “This was the largest audience ever to witness an inauguration, period,” said Spicer, in one of several statements contradicted by photographs and transit data. “These attempts to lessen the enthusiasm of the inauguration are shameful and wrong.”

- Kellyanne Conway, a senior White House aide, told NBC’s Meet the Press on Sunday Spicer had merely been offering “alternative facts”, a phrase that was received with widespread astonishment.

- Trump called accurate news reports about his inaugural crowd being smaller than Barack Obama’s “a lie”.

- John Brennan, the outgoing CIA director, said Trump’s remarks were a “despicable display of self-aggrandisement” that left him “deeply saddened and angered”.

- “Trump should be ashamed of himself,” Brennan said in a statement.

- Asked on ABC’s This Week whether he had full confidence in Trump, John McCain, the Republican senator and former presidential nominee, replied: “I don’t know.

- But aides said that Trump would continue to withhold the returns, which are thought to show that he paid no federal income tax in some years, and may reveal previously undisclosed business activity. “He’s not going to release his tax returns,Conway told ABC.
https://www.theguardian.com/us-news...llyanne-conway-inauguration-alternative-facts
 
Viimeksi muokattu:
comparison-withtime-1024x576.jpg

Ylläolevan kuvan oikea puolisko on otettu kello 11:49 (AM). Vasen puolisko kuulemma samaan aikaan. Koko seremonia alkoi kello 9:30, puheet alkoivat kello 11:30 ja Trump vannoi virkavalan kello 12 nurkilla eli molemmat kuvat on otettu n. 10 minuuttia ennen valan vannontaa.

Koko aikavälin näkee alla olevasta videosta:

Lähde: http://www.pbs.org/newshour/rundown...-trump-and-barack-obamas-inauguration-crowds/



https://www.theguardian.com/us-news...llyanne-conway-inauguration-alternative-facts

Katsoin vielä itse tuota Gigapixel-kuvaa. http://edition.cnn.com/interactive/2017/01/politics/trump-inauguration-gigapixel/

En minä ainakaan näe fuskua. Tuolta se näytti.

Kun katsotte kuvaa, niin huomatkaa, että se on hyvin viistosta kulmasta. Mutta, kyllä nuo samat valkoiset alueet löytyvät sieltäkin.


trump-vs-obama-rtswjvi.jpg
 
En minä ainakaan näe fuskua. Tuolta se näytti.

Taisin olla itse väärässä, ja tällä kertaa valtamediaa koskeva kritiikkini meni railakkaasti metsään. Obaman virkaanastujaisten kuva yhdistettynä monesti mainittuun n. 1.7-1.8 miljoonaan osallistujaan antaisi ymmärtää, ettei Trumpi yleisö voinut olla lähes 10x pienempi, niin kuin valtamediassa on monesti mainittu (puhuttu suunnilleen 200000 osallistujasta). Mutta ilmeisesti tuo Obaman lukema on liioiteltu tai valtaosa Obaman yleisöstä reilusti yli puolet on ollut jossain muualla kuin tällä suorakaiteenmuotoisella Mall Avenuella, koska New York Timesin mukavan asiallisen aihetta koskevan artikkelin mukaan kyseiselle alueelle mahtuisi sellaiset 700000 ihmistä. Sama artikkeli arvioi Trumpin yleisöksi 160000 ja esitti myös selityksen sille, miksi Trumpi väen on ollut vaikea uskoa arvioitua yleisömäärää; pääkallonpaikalta katsottuna on vaikea hahmottaa taaempana olevien alueiden väkimäärää.

Crowd Scientists Say Women’s March in Washington Had 3 Times More People Than Trump’s Inauguration
Marcel Altenburg and Keith Still, crowd scientists at Manchester Metropolitan University in Britain, analyzed photographs and video taken of the National Mall and vicinity and estimated that there were about 160,000 people in those areas in the hour leading up to Mr. Trump’s speech Friday.
...
Mr. Spicer said that the area between the platform where Mr. Trump was sworn in and the Washington Monument could hold 720,000 people
...
“There is a scientific explanation why the crowd size must have appeared to Trump in 2017 similar or even larger than to Obama in 2009,” said Mr. Altenburg, one of the crowd scientists.

The scientists said Mr. Trump would only have seen the tightly packed front third of the crowd, but not the back two-thirds, from his position at the podium. To make their estimates, they monitored seven live feeds all day, including those from perspectives that someone at the podium would not have been able to perceive.
 
Sama artikkeli arvioi Trumpin yleisöksi 160000 ja esitti myös selityksen sille, miksi Trumpi väen on ollut vaikea uskoa arvioitua yleisömäärää; pääkallonpaikalta katsottuna on vaikea hahmottaa taaempana olevien alueiden väkimäärää.

“There is a scientific explanation why the crowd size must have appeared to Trump in 2017 similar or even larger than to Obama in 2009,” said Mr. Altenburg, one of the crowd scientists.

The scientists said Mr. Trump would only have seen the tightly packed front third of the crowd, but not the back two-thirds, from his position at the podium. To make their estimates, they monitored seven live feeds all day, including those from perspectives that someone at the podium would not have been able to perceive.

Jep, olen tässä pariin kertaan koettanut tuoda tuota perspektiivi-asiaa esiin. Mukava, että tiedemies on samaa mieltä :)

Trump: Trump suuttui. Hänen mielestän media vääristelee. Kun hän itse katsoi kenttää, niin hän näki paljon ihmisiä. Trump itse näki siellä 1-1,5 miljoonaa ihmistä omien sanojensa mukaan. (Todellinen määrä on ollut ehkä noin puolet tästä, mutta on mahdollista, että ihan oikeasti se Trumpin näkökulmasta katsottuna on näyttänyt yhtenäiseltä ihmismereltä.)

Katsoin vielä itse tuota Gigapixel-kuvaa. http://edition.cnn.com/interactive/2017/01/politics/trump-inauguration-gigapixel/

En minä ainakaan näe fuskua. Tuolta se näytti.

Kun katsotte kuvaa, niin huomatkaa, että se on hyvin viistosta kulmasta. Mutta, kyllä nuo samat valkoiset alueet löytyvät sieltäkin.
 
Kellyanne Conway keksi että vale on "alternative fact". Ei mene läpi. Edes täällä.

Takas seuraamaan, ei edes kerkee nukkumaan tuota huitelua. CIA visiitistä taas fiasko
 

Siinä taas tarjoillaan sopivaa "vaihtoehtofaktaa" haluaville sitä "faktaa" mitä haluavat. Välillä ihmettelen miten ihmistä voi viedä kuin litran mittaa ihan vaan jollain kuvalla missä on pari nuolta ja tekstiä. Vaikkei Yhdysvaltain presidentinvaalit olekkaan herättäneet suurta kiinnostusta niin etsin kyseisen "leftstream median" edustajan alkuperäisen twiitin. Timestamp on 19:20 Suomen aikaa. Twiittiä siis ei ole twiitattu ennen virkavalaa.
 
On se pikkusielunen pressa. Pakko saada kuvakulma jolla voi huijata itseäänkin. Päivämääränäkin taulussa naistenmarssin päivä.. liekkö jekku trumpetille :D

Ja tosiaan vielä säälittävämpää kutsua oma porukka taputtamaan. Niin säälittävä äijä että huhhuh. Pelkkä showmies. Itseään huijaa vaan... käy vielä huonosti, kun CIA:ta pitää pellenä. Voi olla että ko. lafkassa ei kiinnosta herraa suojella potentiaalisilta uhilta puheiden ja tekojen jälkeen.

Lähteet: Trumpin CIA-vierailu pahensi suhteita tiedusteluun
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701232200058549_ul.shtml
 
Back
Top