Uuden ajan merirosvot

fulcrum kirjoitti:
Kyllähän JOKO varmaan jo tietää miten homma etenee: ensimmäinen ohjus ammutaan johonkin kaukana kaikesta olevaan rakennukseen jolloin ei tule siviiliuhreja (tai jos tulee niin se on merirosvojen oma vika). Täysosumasta saatu videokuva pyörii uutisissa ja seuraa yleistä selkääntaputtelua verettömästä, kirurgisesta operaatiosta. Sen jälkeen median huomio siirtyy johonkin muuhun, iskuista tulee rutiinia eikä kohteenvalinnan kanssa enää niuhoteta turhia.

Tietysti juttu pyritään esittämään suotuisassa valossa. Mahtaako onnistua? Merirosvot yrittävät varmasti kuvata länsimaiden kannalta ikävää materiaalia nettilevitykseen. Meidän media ei sellaisia näytä, mutta Lähi-idässä ne leviävät laajasti.

Tehokkain väline tähän operaatioon olisi varmaan tst-heko. Tykillä turauttaisi sarjan tuhottavaksi aiottuun alukseen. Maalin näkisi kohtuullisen hyvin ja sivullisille ei muodostuisi suurta vaaraa. Ongelmaksi tulee tosin muodostumaan kohteiden valinta. Piraattien infra on käytännössä sitä huteraa yleistä infraa, jota myös siviilit tarvitsevat.

Oma ongelmansa on kaapatut merimiehet. Heidät varmasti levitetään tuhoamisen arvoisiin kohteisiin.
 
Merirosvot kaappasivat öljytankkerin

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/merirosvot-kaappasivat-oljytankkerin/art-1288468390243.html

Merirosvot ovat kaapanneet raakaöljylastissa seilanneen öljytankkerin, kertoivat varustamolähteet perjantaina.
Liberian lipun alla purjehtiva Smyrni-tankkeri kaapattiin torstaina Arabianmerellä Omanin edustalla.

Varustamon mukaan tankkerilla on lastinaan 135 000 tonnia raakaöljyä.

Kenialaislähteiden mukaan laivalla on 17 hengen miehistö, joka koostuu filippiiniläisistä ja intialaisista. Laiva on parhaillaan purjehtimassa kohti Somaliaa.

Somalimerirosvot vapauttivat joulukuussa italialaisomisteisen Savina Caylyn -tankkerin saatuaan sitä ennen 11,5 miljoonan dollarin (vajaan 8,9 miljoonan euron) lunnaat.
Laiva kaapattiin viime vuoden helmikuussa.

Kansainvälisen yhteisön sota-alukset ovat onnistuneet vähentämään merkittävästi piraattien iskuja Adeninlahdella.

Intian valtamerellä ja Arabianmerellä kaappauksia yritetään kuitenkin edelleen tiuhaan, koska alue on valtava.
 
Ensimmäinen maaoperaatio merirosvoja vastaan tehty:

EU forces attack Somali pirates on land for first time

http://www.eunavfor.eu/2012/05/eu-naval-force-delivers-blow-against-somali-pirates-on-shoreline/

Europe's naval force patrolling off the coast East Africa said on Tuesday it had attacked Somali pirate installations on land,
the first time it had conducted such an action
since extending its remit from strictly to sea-based operations.

Initial reports indicated that there were no casualties during the operation, which happened earlier on Tuesday
 
Iranian sailors helped scare off armed pirates who attacked an American cargo ship in the Gulf of Oman, Iranian state media reported Thursday.

Iran detains 13 alleged pirates after clash

It's the latest example of U.S.-Iranian cooperation on pirate-infested high seas despite a wave of tensions between Washington and Tehran over the decades http://edition.cnn.com/2012/05/24/world/meast/iran-pirates/index.html?eref=mrss_igoogle_cnn
 
Uutinen Ylen sivuilta Ruotsin ja Suomen panostuksesta merirosvojahtiin.

http://yle.fi/uutiset/svt_ruotsi_palaa_merirosvojahtiin/6206782

Suomi tarjoaa 25:tä sotilasta Atalantaan ensi vuodeksi.

Mites, minkälaisesta joukosta ja aseistuksesta voisi olla kyse?.
Toisessa ketjussa (ei muuten nyt löytynyt) hahmottelin 10 ukon päivystystä
aluksen vartiointiin. Mukana raskasta kalustoa jne.

Ilmeisesti pienemmälläkin pärjää; uudistan siis kyselyn: Mitä otetaan mukaan?.
 
Löysin kiinnostavan artikkelin netistä:
http://www.msnbc.msn.com/id/48644459/ns/world_news-africa/#.UCj9SKPleSo
 
veffeade kirjoitti:
Uutinen Ylen sivuilta Ruotsin ja Suomen panostuksesta merirosvojahtiin.

http://yle.fi/uutiset/svt_ruotsi_palaa_merirosvojahtiin/6206782

Suomi tarjoaa 25:tä sotilasta Atalantaan ensi vuodeksi.

Mites, minkälaisesta joukosta ja aseistuksesta voisi olla kyse?.
Toisessa ketjussa (ei muuten nyt löytynyt) hahmottelin 10 ukon päivystystä
aluksen vartiointiin. Mukana raskasta kalustoa jne.

Ilmeisesti pienemmälläkin pärjää; uudistan siis kyselyn: Mitä otetaan mukaan?.

Alussuojaukseen näyttävät menevän.
http://yle.fi/uutiset/suomi_tarjoaa_sotilaita_turvaamaan_elintarvikekuljetuksia/6182184

Se minkälaisesta joukosta tuo osasto koostuu onkin sitten toinen juttu; käytetäänkö ATO-miehiä, vai ETO-miehiä. Varmaan kuitenkin vain kevyellä varustuksella, jos ruokakuljetuksia menevät suojaamaan. Sinänsä ihan hyvään tarkoitukseen menevät verorahat ainakin tällä kertaa.
 
Kreikkalaistankkeri kaapattiin Togon rannikolla

http://www.hs.fi/ulkomaat/Kreikkalaistankkeri+kaapattiin+Togon+rannikolla/a1305595947930

Merirosvot ovat kaapanneet tiistaina kreikkalaisomisteisen öljytankkerin miehistöineen Togon edustalla Länsi-Afrikassa.

Aluksessa on 24 hengen miehistö. Togon armeija yrittää paikantaa alusta.

Kansainvälisen merenkulkujärjestön International Maritime Bureaun (IMB) mukaan merirosvot olivat ampuneet merivoimien alusta kohti ja paenneet paikalta kaapatulla aluksella.
IMB:n edustaja arvioi merirosvojen varastavan lastin ja vapauttavan miehistön sen jälkeen.

Merirosvous on yleistynyt Länsi-Afrikassa viime vuosina.
=============================================
Osataan sitä muuallakin kuin Somaliassa....
 
Suomen sotilas lehti kirjoitti:
Alankomaiden HNLMS Rotterdam joutui tulitaisteluun Somalian rannikolla merirosvojen kanssa.

Rotterdam toimii Naton "Ocean Shield" -operaation lippulaivana alueella. Rotterdamilta lähetetty vene yritti tarkastaa dhow-tyyppistä alusta, jota epäiltiin merirosvojen tukialukseksi. Alukselta ja rannikolta avattiin tuli alankomaalaisia vastaan.

Merirosvojen alus syttyi palamaan Rotterdamin vastattua tuleen ja 25 henkilöä pelastautui alukselta mereen. Tulitus rannikolta jatkui vielä hollantilaisten ryhdyttyä pelastamaan veden varaan joutuneita. (pm)
http://aco.nato.int/pirates-fire-on-nato-ship.aspx
 
emälaiva HNLMS Rotterdam

Hr._Ms._Rotterdam_(1998).jpg
 
miheikki kirjoitti:

Kerrankin joku muu kuin Venäjän poika tekee se mitä pitää :a-smiley:. Näitä pitää vaan toteuttaa oikeasti riittävästi. Kyllä ukot ottaa onkeensa.

Jotta varjellun rasistiksi leimautumiselta, totean, että tässä tapauksessa ei ole kyseessä mistään Somalian vastaisesta operaatiosta eikä lausunto kohdistu kehenkään yksittäiseen Somalian kansalaiseen :angel:.
 
Itse itseäni kommentoiden, mutta miksi nuita yksittäisiä laivoja ei koota saattueiksi pitkin lähtösatamia?. Jokaisessa saattueessa vanhentuvat Perryt edessä takana ja ympärillä?. Ilmeisesti raha ratkaisee ja jokainen paatti ottaa oman riskinsä.

Veikkaan että jos nuin meneteltäisiin, loppuisi rosvous kuin seinään.
 
^Hyvin yksinkertaisesta syystä: merialueen laajuus.

Aadeninlahti on n. 900 km pitkä ja n. 250 km leveä. Somalian rannikko Afrikan sarven kärjestä lounaaseen, Kenian rajalle on n. 1800 km pitkä. Jos arvioi piraattien toimivan esim. 500 km rannikolta, saadaan yksinkertaisilla laskutoimenpiteillä seuraavaa:

900*250=225 000 km2
1800*500=900 000 km2

225 000+900 000=1 125 000 km2

Esim. Itämeri on n. 415 000 km2.

Vesialue on valtava. Esim. 30 solmun aluksella tekee n. 1333 km matkan vuorokaudessa. Eli vuorokauden aikana ei edes koko Somalian rannikkoa päästä päähän ehdi ajaa ja 30 solmun marssivauhti on jo kova. Tämä ehkä saa mittasuhteita järkevällä tavalla konkretisoitua. Liikennettä on paljon ja laivat menevät eri määränpäihin ja tulevat eri satamista joita on tietysti vaikka miten paljon.

Raha ratkaisee aina ja kauppamerenkulku on kapitalistista toimintaa.
 
Jokainen satamassa seisottu päivä maksaa rahaa ja leikkaa kuljetuskapasiteettia. Tämän takia saattueita käytetään rajallisesti jopa sotien aikana. Satunnaiset alustappiot ovat pienempi vahinko, kuin saattueiden muodostamisen odottelu.
 
yrjö kirjoitti:
^Hyvin yksinkertaisesta syystä: merialueen laajuus.

Aadeninlahti on n. 900 km pitkä ja n. 250 km leveä. Somalian rannikko Afrikan sarven kärjestä lounaaseen, Kenian rajalle on n. 1800 km pitkä. Jos arvioi piraattien toimivan esim. 500 km rannikolta, saadaan yksinkertaisilla laskutoimenpiteillä seuraavaa:

900*250=225 000 km2
1800*500=900 000 km2

225 000+900 000=1 125 000 km2

Esim. Itämeri on n. 415 000 km2.

Vesialue on valtava. Esim. 30 solmun aluksella tekee n. 1333 km matkan vuorokaudessa. Eli vuorokauden aikana ei edes koko Somalian rannikkoa päästä päähän ehdi ajaa ja 30 solmun marssivauhti on jo kova. Tämä ehkä saa mittasuhteita järkevällä tavalla konkretisoitua. Liikennettä on paljon ja laivat menevät eri määränpäihin ja tulevat eri satamista joita on tietysti vaikka miten paljon.

Raha ratkaisee aina ja kauppamerenkulku on kapitalistista toimintaa.

Eikä oikeastaan mikään rahtilaiva edes kulje lähellekään 30:tä solmua, 15-20 solmua lienee realistisempaa.
 
HS: Suomalaissotilaita Somaliaan suojelemaan ruokakuljetuksia merirosvoilta

Lauantai 24.11.2012 klo 05.57

Suomi valmistautuu lähettämään sotilaita Somaliaan, kertoo Helsingin Sanomat.

Sotilaiden tarkoitus on turvata YK:n ruokakuljetuksia merirosvoilta.

Lehden tietojen mukaan erikoisjoukko koostuu paristakymmenestä sotilaasta, jotka matkustavat kauppa-aluksen mukana ja puolustavat sitä merirosvojen hyökkäyksiltä. Ulkoministeriö ja merivoimat ovat vahvistaneet lehdelle, että sotilaiden lähettämistä suunnitellaan.

Tehtävä on osa EU:n Atalanta-operaatiota, jolla suojellaan kauppalaivoja merirosvoilta Afrikan sarven merialueella. Alustavan suunnitelman mukaan suomalaiset lähtisivät Somaliaan maaliskuussa viideksi kuukaudeksi.

Lopullisen päätöksen sotilaiden lähettämisestä tekee presidentti. Sitä ennen EU:n pitää varmistaa, milloin joukkoa tarvitaan alueella.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112416367644_uu.shtml
 
The dread Somali pirate Mohamed Abdi Hassan — also known as “Afweyne,” or “Big Mouth” — is retiring from the hijacking life. Big Mouth has picked a good time to get out of the game: Piracy is way, way down.

“After being in piracy for eight years,” Big Mouth told a press conference (!) in Somalia on Thursday, “I have decided to renounce and quit, and from today on I will not be involved in this gang activity.”
http://www.wired.com/dangerroom/2013/01/pirate-kingpin/
 
Julkaistu kello 24.01.2013
a group of 15 Somali pirates tried to attack and hijack a Iranian Oil tanker, they had no idea 6 heavily armed Iranian Security Guards were on Board ( a fully loaded supermax oil tanker can be worth up to 2 billion dollars )

result =
6 somali pirates death, 9 arrested,
no iranian security guard harmed.

[video=youtube]http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=GbjBAiWCAwo[/video]
 
Luulen etteivät nuo piraatit enää aiheuta ongelmia. Uskonveljet paransivat heidät pysyvästi ;)
 
Back
Top