Uuden ajan merirosvot

IMB: Somalian merirosvot ennätysvauhdissa

http://elisa.net/uutiset/ulkomaat/?id=52063895

Miinalaiva Pohjanmaalla riittänee töitä, sillä Somalian merirosvojen hyökkäykset ovat kasvaneet jatkuvasti viime vuosina.
Somalialaiset merirosvot kaappasivat viime vuonna ennätysmäärän aluksia ja niiden miehistöjä, kertoo Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMB. Kaikkiaan aluksia kaapattiin 53 ja yli 1 180 miehistön jäsentä siepattiin.

IMB:n mukaan merirosvojen hyökkäykset laivoja vastaan ovat lisääntyneet joka vuosi neljän viime vuoden aikana.

Viime vuonna hyökkäyksiä oli 445 eli kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vuonna 2006 panttivangiksi otettiin vajaat 190 miehistön jäsentä, vuonna 2009 heitä oli jo 1 050 ja viime vuonna 1 181.

Somalialaisten merirosvojen hallussa oli joulukuussa yhä 28 alusta ja 638 panttivankia.

Suomalainen miinalaiva Pohjanmaa lähti kohti Somalian rannikkoa tammikuun alussa.
Pohjanmaan tärkein tehtävä on suojella Somaliaan meneviä ruokakuljetuksia merirosvoilta.
 
Leopard crew abducted
The crew members of a Danish weapons ship boarded but not hijacked by pirates in the Indian Ocean have been kidnapped, TradeWinds can reveal.

In what represents a major departure from Somali pirates' usual modus operandi, the six seafarers have been snatched and moved to a seized Taiwanese fishing vessel which is operating as a morthership.


It had been hoped that a search of the 1,780-dwt Leopard (built 1989) by members of the Turkish Navy would turn up the two Danes and four Filipinos who had hid in a citadel when they came under attack west of the Gulf of Aden on Wednesday afternoon.

When troops from the warship boarded the Leopard they found no trace of any pirates or pirate skiffs and, following an otherwise thorough search, set about breaking into the citadel.

Once inside, however, they discovered that the crew had disappeared, an informed source told TradeWinds. It is believed that the pirates may already have made contact with the Denmark-flagged ship's owner or operator to inform them that the crew has been abducted. TradeWinds understands that they are currently onboard the Shiuh Fu No 1, a Taiwanese fishing vessel seized at the end of last year and thought to be used as a mothership.

The Leopard is known to be carrying what various informed sources have described as a "sensitive" cargo which is believed to include weapons. Although ships operated by Shipcraft, the Leopard's Danish operator, routinely carry nuclear items, this vessel is not believed to have any onboard.

It is unknown if the pirates have touched any of the cargo while the welfare of the crew is also not known. Representatives from ShipCraft have steadfastly refused to comment on the issue when contacted by TradeWinds on several occasions on Wednesday and Thursday. The company deactivated its website on Thursday morning as reports began to filter through that the ship was carrying a potentially dangerous cargo and it remains "under construction".

Taking crew members from a vessel which they have boarded is virtually unprecedented for Somali pirates. One instance involved the British couple Paul and Rachel Chandler who had their yacht Lynn Rival hijacked in October 2009 before they were moved to the seized 1,550-teu Kota Wajar (built 1997). From there they were taken ashore and held hostage for over a year and only freed last November.

It is not known what caused the pirates to abandon the Leopard although it is possible that the ship had been disabled by its crew before they hid in the citadel. They may also have felt that the high-profile nature of the cargo could also have posed a heightened risk of naval or military intervention.

By Eoin O'Cinneide in London
http://www.tradewinds.no/casualties/article573935.ece
 
Merirosvoja kuoli Etelä-Korean aluksen vapautusoperaatiossa

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Merirosvoja+kuoli+Etel%C3%A4-Korean+aluksen+vapautusoperaatiossa/1135263204781

Etelä-Korean laivaston sotilaat saavuttivat kaapatun aluksen perjantaina.

Etelä-Korean laivasto vapautti perjantaina somalialaismerirosvojen kaappaaman aluksen miehistöineen.
Kahdeksan merirosvoa sai surmansa rynnäkössä, kertoivat eteläkorealaiset viranomaiset.

Kemikaalilastissa olleen laivan kapteeni haavoittui pelastusoperaatiossa.
Miehistön jäsenet olivat Etelä-Korean lisäksi Burmasta ja Indonesiasta.

Sri Lankasta Arabiemiraatteihin matkalla ollut alus kaapattiin viime viikonloppuna Arabianmerellä
yli tuhannen kilometrin päässä Somalian rannikosta.

Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMB:n mukaan somalialaiset merirosvot kaappasivat viime vuonna ennätysmäärän aluksia.
Hyökkäykset laivoja vastaan ovat lisääntyneet joka vuosi neljän viime vuoden aikana.
======================================================================
Taitaa vain valitettavasti olla ainoa keino saada rosvoilu loppumaan :confused:
 
vehamala kirjoitti:
Kahdeksan merirosvoa sai surmansa rynnäkössä, kertoivat eteläkorealaiset viranomaiset.
======================================================================
Taitaa vain valitettavasti olla ainoa keino saada rosvoilu loppumaan :confused:


Tiedä tuosta. Sielläpäin henki on halpaa ja potentiaaliset tuotot historiallisesti erittäin hyvät. Uutta "operaattoria" on jonossa tulossa hommiin, investointeja ei juuri vaadita. What´s not to like?
 
Toinenkin alus vapautettu.

Clipboard01.jpg

Malaysian commandos free tanker

Malaysian naval commandos have rescued 23 crew and captured seven Somali pirates following a firefight to free a hijacked oil tanker in the Gulf of Aden, according to reports.

The commandos were called in after the Malaysian tanker MT Bunga Laurel, sent out a distress call late Thursday after pirates armed with AK-47 assault rifles boarded and took control of the ship.

State media said the tanker was headed to Singapore with a cargo of oil worth more than 30 million ringgit (10 million dollars) when it was hijacked.

Malaysian navy chief Admiral Abdul Aziz Jaafar said the commandos, who were manning a commercial vessel protecting shipping in the area, responded to the distress call.

He said one of the navy's Fennec attack helicopters was also involved in rescue, according to the New Straits Times newspaper Saturday, which ran a front page picture of the captured pirates held at gunpoint.

"The attack helicopter kept the pirate's mother ship at bay with several rounds of machine-gun fire while the commandos boarded the tanker," he told the paper.

"The pirates were overpowered after a ... gun battle which saw three of them (pirates) suffering gunshot wounds," Abdul Aziz said.

He said the crew were uninjured as they had locked themselves in a safe room after setting off the ship's security alert system.

Malaysian Prime Minister Najib Razak praised the swift action by the navy.

"We will determine what we should do (with the pirates), whether we are going to bring them here (Malaysia) to be tried or take any other appropriate action," he told the Star daily.

South Korean navy commandos on Friday stormed a ship hijacked by Somali pirates, rescuing all the 21 crew and killing eight pirates.

Piracy has surged off lawless Somalia in recent years, and international warships patrol the area in a bid to clamp down on the problem.

Three Malaysian ships have previously been seized, with the Malaysian International Shipping Corporation, which operates the MT Bunga Laurel, and the Malaysian navy joining forces in 2009 to man a commercial vessel used in escorting and protecting shipping in the area.
http://www.bangkokpost.com/breakingnews/217613/malaysian-commandos-free-tanker-off-somalia
 
Kuvia Korelaisten operaatiosta, joka kesti viisi tuntia.
http://news.yahoo.com/s/ap/20110121/ap_on_bi_ge/piracy

r1438098647.jpg

r791699680.jpg

capt.aa818dbac0ca497e8dcad9056d10ea2f-aa818dbac0ca497e8dcad9056d10ea2f-0.jpg

capt.21fba664326f46db9914ae51e86b6742-f6e87ef6f86f4ebda68fd65bfe99efc5-0.jpg

r3918677514.jpg

r3522522528.jpg
 
Anti-Panzer kirjoitti:
vehamala kirjoitti:
Kahdeksan merirosvoa sai surmansa rynnäkössä, kertoivat eteläkorealaiset viranomaiset.
======================================================================
Taitaa vain valitettavasti olla ainoa keino saada rosvoilu loppumaan :confused:

Tiedä tuosta. Sielläpäin henki on halpaa ja potentiaaliset tuotot historiallisesti erittäin hyvät. Uutta "operaattoria" on jonossa tulossa hommiin, investointeja ei juuri vaadita. What´s not to like?

No, juuri tästä syystä tuon kommentin heitin. Kerätyt lunnaat on sitä luokkaa, että tuolla maailmankolkalla tulee riittämään yrittäjää...

Ainoa asia, millä tuota voi hillitä on se, kun muutama rosmojoukko jää palaamatta, niin siinä tyhmempikin alkaa miettiä vaihtoehtoja :(
 
Somalialaiset merirosvot tuomiolle Etelä-Koreaan

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Somalialaiset%20merirosvot%20tuomiolle%20Etel%C3%A4-Koreaan%20/art-1288365755327.html

Viisi somalialaista lennätettiin sunnuntaina erikoiskoneella Etelä-Koreaan, missä heidät vangittiin merirosvouksesta epäiltynä.
Viisikko jäi kiinni Etelä-Korean joukkojen rynnäkössä kaapatulle rahtialukselle.

Lisäksi kahdeksan aluksella ollutta merirosvoa kuoli vapautusoperaatiossa runsas viikko sitten.
Laivan kapteeni puolestaan haavoittui vakavasti.

Etelä-Koreassa on perustettu työryhmä setvimään tapausta. Merirosvot ovat ensimmäiset Etelä-Koreassa oikeuteen joutuvat.
Jos kapteeni kuolee, rosvoja uhkaa pahimmillaan kuolemantuomio.

Merirosvous on lisääntynyt rajusti Somalian lähistöllä viime vuosina, ja alueella partioi monien maiden aluksia.
Noin 780 merirosvoa on parhaillaan pidätettynä 13 eri maassa.

Valtaosa kiinni saaduista kaappareista päästetään kuitenkin vapaaksi, koska heidän tuomitsemiselleen ei ole mitään paikkaa.
Entinen ranskalaisministeri on esittänyt raportissaan YK:lle erityistuomioistuimen perustamista.
 
Ruotsalaisvarustamo siirtyi aseistettuihin vartijoihin

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/ruotsalaisvarustamo_siirtyi_aseistettuihin_vartijoihin_2313068.html

Ruotsalainen varustamo on ryhtynyt palkkaamaan aluksiinsa aseistettuja vartijoita.
Taustalla on Dagens Industri -talouslehden mukaan Arabianmeren merirosvous.
Stena Bulk -varustamon mukaan kahta sen alusta vastaan on hyökätty.

Molemmilla kerroilla Venäjän laivasto ajoi hyökkääjät matkoihinsa taisteluhelikoptereilla.

Aiemmin ruotsalaisvarustamo on suojautunut hyökkäyksiltä piikkilangalla ja täytetyillä pelätinvahdeilla. Stena Bulkin toimitusjohtajan mukaan suuremmatkin varustamot ovat jo siirtyneet vuokrattuihin vartijoihin sieppauksien vastustamiseksi.
Viime vuonna merirosvot ottivat ennätykselliset 1 200 panttivankia.

Tuore raportti ehdottaa kansainvälisen tuomioistuimen perustamista, johon kiinni saadut merirosvot viedään tuomittaviksi.
Nyt yhdeksän kymmenestä kiinni saadusta merirosvosta vapautetaan lähes välittömästi.
======================================================================
No, vihdoinkin järkeä. Ei tarvitse olla kovin iso porukka per alus kunhan on oikea koulutus ja varustus.
Suojattavaan alukseen viritetään sopivat "apuvälineet" ja suojausporukka on tilanteen tasalla, niin kyllä alkaa rosvoilu loppua.
Ja on huomattavasti halvempaa kuin uittaa ties kuinka montaa sotalaivaa miehistöineen tuolla.
Esim tst-hekojen ja niiden tukialusten ylläpito on jo aika isoa "bisnestä".
 
Xe ja vastaavat lienevät hyvin tyytyväisiä tästä merenkäynnin tapakulttuurin kehityksestä.

Veikkaisin että monella varustamolla on myös hyvä mieli, ja kapteenien annetaan ymmärtää että "what happens in Vegas stays in Vegas".

Tähän väliin voisin foorumin päivystäviltä meri- ja sotilaslakimiehiltä kysellä notta mitä normistoa tuollaisessa kansainvälisillä vesillä käytävässä kähinässä tämä periaatteessa säännelty osapuoli eli palkattu vartioväki noudattaa, ja millainen implisiittinen voimankäytön säännöstö siitä seuraa. Kun en nimittäin tiedä.
 
koponen kirjoitti:
Xe ja vastaavat lienevät hyvin tyytyväisiä tästä merenkäynnin tapakulttuurin kehityksestä.

Veikkaisin että monella varustamolla on myös hyvä mieli, ja kapteenien annetaan ymmärtää että "what happens in Vegas stays in Vegas".

Tähän väliin voisin foorumin päivystäviltä meri- ja sotilaslakimiehiltä kysellä notta mitä normistoa tuollaisessa kansainvälisillä vesillä käytävässä kähinässä tämä periaatteessa säännelty osapuoli eli palkattu vartioväki noudattaa, ja millainen implisiittinen voimankäytön säännöstö siitä seuraa. Kun en nimittäin tiedä.

En tiedä minäkään, mutta kun kohtuullisen säännelty porukka eli NAVY Sealit taannoin nitisti 3 rosmoa veneeseensä ja vapautti amerikkalaisen kipparin eikä ole mikään taho paljon perään huudellut niin voiko tästä vetää johtopäätöksiä ??
 
vehamala kirjoitti:
koponen kirjoitti:
Xe ja vastaavat lienevät hyvin tyytyväisiä tästä merenkäynnin tapakulttuurin kehityksestä.

Veikkaisin että monella varustamolla on myös hyvä mieli, ja kapteenien annetaan ymmärtää että "what happens in Vegas stays in Vegas".

Tähän väliin voisin foorumin päivystäviltä meri- ja sotilaslakimiehiltä kysellä notta mitä normistoa tuollaisessa kansainvälisillä vesillä käytävässä kähinässä tämä periaatteessa säännelty osapuoli eli palkattu vartioväki noudattaa, ja millainen implisiittinen voimankäytön säännöstö siitä seuraa. Kun en nimittäin tiedä.

En tiedä minäkään, mutta kun kohtuullisen säännelty porukka eli NAVY Sealit taannoin nitisti 3 rosmoa veneeseensä ja vapautti amerikkalaisen kipparin eikä ole mikään taho paljon perään huudellut niin voiko tästä vetää johtopäätöksiä ??

Amerikkalaisilla on syytesuoja, niinkus tiedät.

Kyllä mä vaan vähän veikkaan, että suomalaisten joutuessa voimankäyttötilanteeseen, se tutqitaan ja asianomaisilla on ainakin MAHDOLLISUUS joutua selvittelemään tekosiaan. Liekö meillä edes lakia, jonka perusteella tuolla toimitaan?
 
koponen kirjoitti:
Veikkaisin että monella varustamolla on myös hyvä mieli, ja kapteenien annetaan ymmärtää että "what happens in Vegas stays in Vegas".

Itse taas veikkaan että taustalla on vakuutusyhtiöiden kylmää laskelmointia. Tietääkseni Stena Bulk operoi säiliöaluksia ja ainakin laivojen päällystöstä voi löytyä länsimaalaisia eli lasti on jo sinällään jonkun arvoinen. Kalliiksi ainakin tulee jos merirosvot aiheuttavat ympäristöonnettomuuden. Kannattaa siis investoida aseistettuihin vartioihin. Sen sijaan normaalin mukavuuslipun alla seilaavan ruostepurkin turvallisuutta merirosvoja vastaan parantaisi jo kunnon tutka, hereillä oleva miehistö ja turvahuone.
 
baikal kirjoitti:
vehamala kirjoitti:
mutta kun kohtuullisen säännelty porukka eli NAVY Sealit taannoin nitisti 3 rosmoa veneeseensä ja vapautti amerikkalaisen kipparin eikä ole mikään taho paljon perään huudellut niin voiko tästä vetää johtopäätöksiä ??

Amerikkalaisilla on syytesuoja, niinkus tiedät.

En minä jenkkejä tarkoitakaan, ne on luku sinänsä, mutta kun ei mikään muukaan "humanitaarinen" taho nostanut äläkkää :huh:

baikal kirjoitti:
Kyllä mä vaan vähän veikkaan, että suomalaisten joutuessa voimankäyttötilanteeseen, se tutqitaan ja asianomaisilla on ainakin MAHDOLLISUUS joutua selvittelemään tekosiaan. Liekö meillä edes lakia, jonka perusteella tuolla toimitaan?

Joo, se on selvä. Silloin on tutkimuskomissiota, rikostutkintaa ja vaikka mitä :mad:
Eikä siihen tarvita edes tuollaista Navy Sealien TA-tyyppistä "pudotusta"
 
Pirates use tortured hostages as defence shield
Pirates operating off the coast of Somalia have begun to use aggressive new tactics including torture against captives, according to the commander of the European Union naval force.
Captured sailors now face being thrown overboard or used as human shields, locked in freezers or having plastic ties put on their genitals in the mounting battle between international forces and Somali pirates.
"There have been regular manifestations of systematic torture," Royal Marines Commandant General Buster Howes told a press agency.
"If warships approached a pirated ship too closely, the pirates would drag hostages on deck and beat them until the warship went away."
http://www.nzherald.co.nz/world/news/article.cfm?c_id=2&objectid=10703818
 
Intia valtasi merirosvojen emäalukseksi epäillyn laivan

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Intia%20valtasi%20merirosvojen%20em%C3%A4alukseksi%20ep%C3%A4illyn%20laivan%20/art-1288367296655.html

Intia valtasi sunnuntaina lounaisrannikkonsa edustalla merirosvojen tukialukseksi epäillyn laivan ja otti kiinni kymmeniä ihmisiä.

Laivasto ja rajaviranomaiset saivat lyhyen tulituksen jälkeen kiinni thaimaalaisen kalastusaluksen,
joka oli kaapattu puoli vuotta aiemmin Somalian rannikolla.
Merirosvojen on arveltu käyttäneen laivaa hyökkäystensä tukikohtana.

- Laivalla oli kaikkiaan 52 ihmistä, kertoi Intian puolustusministeriön edustaja.

Hän ei kuitenkaan pystynyt erittelemään, kuinka monen epäiltiin kuuluvan rosvoihin
ja kuinka moni lukeutui laivalla panttivankeina olleisiin alkuperäisen miehistön jäseniin.

Intialaisviranomaiset pääsivät aluksen jäljille, kun kreikkalainen alus
oli yritetty kaapata vajaan 200 kilometrin päässä Intian rannikosta.

Intiassa on ennestään odottamassa oikeudenkäyntiä 15 merirosvoepäiltyä. 12 somalin,
kahden etiopialaisen ja yhden kenialaisen joukkio saatiin kiinni samalla alueella tammikuun lopulla.
 
Suuri öljyalus kaapattiin Omanin edustalla

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Suuri+%C3%B6ljyalus+kaapattiin+Omanin+edustalla/1135263672189

Aseistetut miehet kaappasivat kreikkalaisen öljysäiliöaluksen keskiviikkoaamuna Omanin rannikolla.

Irene SL -niminen alus oli matkalla Kuwaitista Meksikonlahdelle.

"Aseistetut miehet hyökkäsivät alukseen aamulla", Enesel-yhtiö sanoi uutistoimisto Reutersille lähettämässään lausunnossa.
"Tällä hetkellä emme saa yhteyttä alukseen."

Aluksessa on yli 270 000 tonnia raakaöljyä. Miehistössä on seitsemän kreikkalaista, 17 filippiiniläistä ja yksi georgialainen.
==============================================
tuosta purkista saa mahtavat lunnaat :a-shocked:
 
Tanskalaislaiva valtasi merirosvojen aluksen

http://elisa.net/uutiset/ulkomaat/?id=52362356

Adeninlahdella partioiva tanskalainen sotalaiva otti viikonvaihteessa kiinni somalimerirosvojen tukialuksen. Epäilyttävältä vaikuttaneesta kalastusaluksesta löytyi muun muassa rynnäkkökivääreitä, sinkoja ja ammuksia, Naton ja Tanskan edustajat kertoivat tänään.

Yli vuosi sitten kaapatussa aluksessa oli kaksi jemeniläistä panttivankia ja 16 somalia, joiden epäillään olevan merirosvoja.
Heidät päästettiin kuitenkin takaisin maihin, koska heidän syyttämisekseen ei ollut riittäviä perusteita.

Kiinni saatua alusta kuvailtiin tukialukseksi, jollaisilta käsin somalimerirosvot voivat ulottaa toimintansa kauaksi Somalian rannoista.

Merirosvoaluksen napannut tanskalainen Esbern Snare osallistuu Naton Ocean Shield -operaatioon, joka on erillinen EU:n Atalanta-operaatiosta.
 
vehamala kirjoitti:
Yli vuosi sitten kaapatussa aluksessa oli kaksi jemeniläistä panttivankia ja 16 somalia, joiden epäillään olevan merirosvoja.
Heidät päästettiin kuitenkin takaisin maihin, koska heidän syyttämisekseen ei ollut riittäviä perusteita.

Laivalta löytyy panttivankeja ja se ei ole sitten riittävä peruste?
 
Back
Top