Uusi maastopuku on tulossa?

Uusin Ruotuväki kertoo seuraavan maastopuvun tulevan ensisijaisesti rymykäyttöön. Nykymalli säilyy jatkossakin loma/palveluspukuna. Kuvio ei muutu koska ehjää ei kannata korjata. Tämä antaa suurta toivoa sille että vuosikymmenten tauon jälkeen tulossa saattaa olla jopa suunniteltuun käyttöönsä soveltuvia tekstiilejä.
 
Koska kuuskakkoset ovat niin rakkaita Uttilaisille, niin niitä voitaisiin teetättää nykyaikaisesta kankaasta ja m05 maastokuviolla läjä jossakin Kiinalaisessa hikipajassa.

Olisi tuokn lähempänä totuutta kuin 91 tai 05. Ja tähän ei tule hymiötä.
 
Mielenkiintoinen päätös. Suojan jatkaminen viidellä vuodella olisi käsittääkseni kustantanut Puolustusvoimille luokkaa satasia. Ehkäpä nimenomaan halutaan, että kuosinmukaista kamaa tulee markkinoille?
 
Mahdollisesti. Meillä kantahenkilökunta (ainakin nuoremmat upseerit) oli sitä mieltä, että olisi erinomainen asia, jos varusmiehet voisivat hankkia itselleen esim. PV:n kalvopukuja, koska tällöin ne olisivat käytettävissä tositilanteessa, eikä PV:n tarvitsisi maksaa siitä.

Nythän sitten tosiaan mm. PV:n kalvopukujen hankkiminen suoraan valmistajalta tullee mahdolliseksi.

Esimerkiksi Varustelekan työntekijät kertoivat jo järjestelleensä asioita M05-pukujen valmistajan (ilmeisesti siis Image Wearin) kanssa pukujen ottamisesta myyntiin, ja kangasvalmistaja oli jo valmistanut ylimääräisen erän kangasta sitä varten.
Myös kuulemma Ops-Coren kypäränpäälliseen ym. on kaavat valmiina.
 
Uusin Ruotuväki kertoo seuraavan maastopuvun tulevan ensisijaisesti rymykäyttöön. Nykymalli säilyy jatkossakin loma/palveluspukuna. Kuvio ei muutu koska ehjää ei kannata korjata. Tämä antaa suurta toivoa sille että vuosikymmenten tauon jälkeen tulossa saattaa olla jopa suunniteltuun käyttöönsä soveltuvia tekstiilejä.

PV on- uskomatonta mutta totta- huomannut, että maastopuku on tarkoitettu maastossa tapahtuvaan sotilaalliseen toimintaan. Sitten M62:sten on tehty kompromisseja toistensa perään, koska varusmiehille on pitänyt saada puku joka näyttää kivalta paraateissa ja lomilla, ja tuloshan on ollut sitä itseään.

Muutama vuosi sitten suunniteltiin, että varusmiehillä olisi pelkkä taistelupuku, lomille lähtö tapahtuisi siviileissä. Itse kannatan ehdottomasti ko. Esitystä, koska parasta PR:ää PV:lle olisi kännissä portikongiin kusevien maastopukuisten hahmojen katoaminen katukuvasta. Extrabonarina PV voisi saada oikeasti hyvän taisteluasun käyttöönsä.
 
Mielenkiintoinen päätös. Suojan jatkaminen viidellä vuodella olisi käsittääkseni kustantanut Puolustusvoimille luokkaa satasia. Ehkäpä nimenomaan halutaan, että kuosinmukaista kamaa tulee markkinoille?

Mallisuojausta ei tässä tapauksessa kannattanut jatkaa, koska se ei odotuksista hieman poiketen tosiasiallisesti pystynyt estämään kuosin kaupallista käyttöä ja monopolisoimaan sitä yksinomaan viranomaiskäyttöön. Luopumiseen ei myöskään sisälly mitään erityistä toivomusta kuosin leviämisestä yksityisessä käytössä, koska puolustusvoimat varustaa itse omat joukkonsa. Vaatetuksen yleistymisen voidaan kuitenkin katsoa välillisesti palvelevan lopulta maanpuolustuksen etua.

Odotettavissa onkin kuosin voimakas lisääntyminen markkinoilla jo heti syksyllä ja myöskään valikoima tuskin rajoittuu yksistään m05 varustuksen mukaisiin nimikkeisiin. Siitä sitten vaan mieleisiä ostoksia tekemään. Kauppa se on, joka kannattaa.
 
Taktista Borat-uikkaria odotellessa...
 
PV oli jo aikoinaan miettinyt että jättäisikö mallisuojan tekemättä, nyt päättivät kuitenkin että turha ainakaan enää jatkaa.
Palvelee puolustusvoimien etuja että reserviläisillä on omia varusteita kuulemma.
 
Komentajakapteeni Jarkko Miettinen puolustusvoimien talousvarikon suunnitteluosastolta kertoo, ettei pääesikunta katsonut enää tarpeelliseksi jatkaa M/05-painokuosin mallisuojaa. Kuosin viisivuotinen mallisuoja loppuu 26. syyskuuta.

- En ollut itse tuota päätöstä tekemässä, mutta nähdäkseni aika on sen verran muuttunut, että pääesikunnassa katsottiin, ettei tuota suojaa enää tarvita.

- Jo viisi vuotta sitten suojan tarpeellisuudesta puhuttiin, mutta silloin se päätettiin pitää yllä.

Mallisuojasta luopuminen ei tarkoita sitä, että puolustusvoimat ottaisi lähiaikoina käyttöön uuden maastokuosin.

- Ei. Tähän voin vastata varmasti, sillä vastaan itse asiasta. Tämän kuosin kehittämiseen on käytetty niin paljon aikaa ja vaivaa. Se on todettu hyväksi Suomen maastossa, toteaa komentajakapteeni Miettinen.

- Ei ole nähtävissä, että parempaa saisi ainakaan helpolla.

Armeija ei vastaa

Käytännössä mallisuojasta luopumispäätös tuo markkinoille M/05-maastopuvun kopioita.

Tämä ei komentajakapteeni Miettisen mukaan vaikuta kielteisesti puolustusvoimien toimintaan. On puolustusvoimien etu, jos maassa on reserviläisiä, joilla on jo valmiiksi nykyaikainen maastopuku.

Miettinen muistuttaa kuitenkin, etteivät epäviralliset reserviläispuvut ole armeijan takuun piirissä, vaan ne on omistajiensa itse hoidettava.

- Tuollaista pukua ei voi varusvarastolla vaihtaa, niin että aina saisit uuden sen tilalle.

Puolustusvoimien omat varusteet tunnistaa "tornileijonasta", jollaista ei kaupallisissa puvuissa ole.

Miettinen jatkaa, ettei pelkkä kuosi tee oikeaa häivepukua, myös esimerkiksi lankojen ja vetoketjujen tulee sisältää samat IR-suojausominaisuudet (IR on suomeksi infrapuna).

- Meidän maastopukumme täyttävät IR-suojausvaatimuksen. Jos puku tehdään villisti, sen IR-suojauksen taso ei välttämättä ole samalla tasolla.

Ei kotipesua

Myös oikea hoito on tärkeää. Puolustusvoimat pesee itse häivepukunsa PV-pesulassa, jotta niiden ominaisuudet säilyisivät.

Nykyaikaiset kaupalliset pesuaineet sisältävät usein värejä kirkastavia tai valkaisevia aineita.

- Niillä pesty kangas loistaa erilaisissa tiedusteluvälineissä kuin kynttilä. Tämän vuoksi meidän pukujemme kotipesu on kielletty varusmiehiltä ja henkilökunnalta.

- Kaikkien kankaiden värit haalistuvat aina hieman pesussa, mutta oikein pestynä ne säilyttävät IR-ominaisuutensa.

Erilainen kuin muut

Komentajakapteeni Jarkko Miettinen toteaa, ettei Suomen puolustusvoimien häivekuosi ole sinänsä ainutlaatuinen.

- Paljon erilaisia häivekuoseja on kehitetty ympäri maailmaa. On kaupallisia kuoseja ja on eri puolustusvoimille tehtyjä.

- Mutta tämä kuosi kehitettiin aikanaan Suomen maastoa varten. Suomalaisesta metsämaastosta otettiin valtava määrä kuvia.

- Jos otamme jonkun kaupallisesti myytävän häivekuosin, niin se on kehitetty esimerkiksi Afganistaniin, viidakkoon tai keskieurooppalaiseen maastoon. Meidän metsämme on ihan erilaista väreiltään ja sävyiltään.

Pääesikunnan päätöksestä kertoi ensimmäisenä Ruotuväki-lehti.
 
Tää on erittäin hyvä juttu ja soisi että muissakin varusteissa sallittaisiin yksityishankinnat mahdollisimman pitkälle. Koska kuten Leka-Valtteri totesi Iltalehdessä, yksityinen, kuluttajakysyntään vastaava yritys pystyy kehittämään varusteita paljon ketterämmin kuin sotavaltio - kunhan vain kysyntää yksityisomisteisille varusteille on. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että sotavaltio saisi ilmaiseksi monta sataa tuntia tuotekehityspanostusta, joka sitten voidaan tarpeen vaatiessa kopioida varsinaisiin jakovarusteisiin.

Tässä nälkämaassa pitäisi käyttää kaikki konstit oman toiminnan kehittämiseen ja ketteryyden lisäämiseen, ja tälläinen "avoin innovaatio" on mainio tapa venyttää senttiä.

Toki siitä pitää varmistua, että kama täyttää sotavarusteen standardit. Mutta nuo standardit eivät hlökohtaisessa varustuksen tapauksessa liene mitään huippusalaisia tai rakettitiedettä. Olisi varmaan tehtävissä että Materiaalilaitos pistäisi standardit avoimeen jakoon, ja sitten harjoituksissa tarpeen vaatiessa pistetään vaikka lämppäri tulille ja varmistutaan, että markettipuku ei loista IR-alueella, tms.
 
Veikkaan että sukupolvi on vaihtunut, vanhat virkamiesjäärät ovat joutuneet eläkkeelle ja tilalle on tullut ihmisiä joilta onnistuu ajattelu jossa katsotaan kokonaisuutta.
On nähty ja tunnustettu tosiasiat.
Ihan kuin olisi herännyt pahasta unesta. Jossain on nähty valo, voiko olla totta? Onneksi aktiivimajuri kieltää käytön ja PERKin ressuvastine takavarikoi; johonkin voi vielä maailmassa luottaa!
 
Veikkaan että sukupolvi on vaihtunut, vanhat virkamiesjäärät ovat joutuneet eläkkeelle ja tilalle on tullut ihmisiä joilta onnistuu ajattelu jossa katsotaan kokonaisuutta.
On nähty ja tunnustettu tosiasiat.
Tämä. Varma tieto, mutta ajan puuteen vuoksi jätän nimeämättä kaksi henkilöä....
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top