Uutisia Belgiasta

Sulttaani Erdogan tarvitsee sisäisen vihollisensa, johon kääntää huomio kun oma politiikka kusee talouden yms. Varsinainen Turkin Putin.

Sitä sen sijaan ihmettelen, miksi länsimaissa pidetään niin tärkeänä monikulttuurisen painajaisen nimeltä Irak koossapysymistä. Se on niin etipurainen pläntti, että ainoa mikä sellaisen voi pitää kasassa on Saddam-tyylinen verinen sorto. Miten siellä voi puhua edes "kansallisesta yhtenäisyydestä", kun mitään köyttä ei jakseta vetää samaan suuntaan...

Irakin koossa pysyminen kai on koettu alueen voimatasapainolle tärkeäksi.

Pelätään että saudit ja persialaiset päätyisivät maarajanaapureiksi.

Itsenäinen Kurdisdan voisi tuottaa ongelmia Turkille, Syyrialle, Irakille ja Iranille.
 
Ehdottomasti. Mielestäni kurdit ovat muutenkin osoittaneet ansaitsevansa vihdoin oman kansallisvaltionsa. Heillä on selkeä kansallinen identiteetti, omat alueet jossa ovat selkeästi "valtaväkeä" ja munaa puolustaa niitä henkeen ja vereen - ja puolustaa myös muita kuin kurdeja.

Tympii kun täällä Suomessa porukka lässyttää kurdeille terroristi läppää ja väittää isiksen kavereiksi.
 
Sulttaani Erdogan tarvitsee sisäisen vihollisensa, johon kääntää huomio kun oma politiikka kusee talouden yms. Varsinainen Turkin Putin.

Sitä sen sijaan ihmettelen, miksi länsimaissa pidetään niin tärkeänä monikulttuurisen painajaisen nimeltä Irak koossapysymistä. Se on niin etipurainen pläntti, että ainoa mikä sellaisen voi pitää kasassa on Saddam-tyylinen verinen sorto. Miten siellä voi puhua edes "kansallisesta yhtenäisyydestä", kun mitään köyttä ei jakseta vetää samaan suuntaan...

Irak pitää pitää pystyssä sen takia, ettei Saudit ja Iran ala ottamaan mittaa toisistaan. Rumaa jälkeä, jos kaksi maailman suurinta öljyvarantojen omistajaa alkaa kisaamaan keskenään.

Yhdessäkään Lähi-idän valtiossa ei ole kansallista yhtenäisyyttä ja vähiten sellaista, miten se Skandinaviassa ymmärretään. Irakin tilanne ei sinänsä poikkea alueen tilasta.

Johannes
 
Rumaa jälkeä, jos kaksi maailman suurinta öljyvarantojen omistajaa alkaa kisaamaan keskenään.

Enpä silti näe, että ulkopuolisten teeskentely keinotekoisen valtion "yhtenäisyydestä" on hyvä pitkäaikaisratkaisu noiden pitämiseksi poissa toistensa kurkuilta, jossa ne kylläkin nyt jo ovat, proxyjensa kautta. En näe etteikö pienemmät, mutta orgaanisemmin hengissäpysyvät valtiot toimisi "riita poikki, voita väliin" -roolissa yhtä 'hyvin' kuin nykyinen Frankensteinin hirviö.
 
Joka kylään ei voi alkaa vetämään valtion rajoja. Vähemmän valtiota, vähemmän konflikteja.

Lähi-idän pitkäaikaisratkaisut ovat aina olleet juuri niin pitkiä, mitä kulloinenkin diktaattori on ollut vallassa.

Irak valtiona pidetään pystyssä maksoi mitä maksoi, koska tilanne Irakin kaatumisen jälkeen sekä Lähi-idässä, että Euroopassa olisi ennalta-arvaamaton.

Johannes
 
Enpä silti näe, että ulkopuolisten teeskentely keinotekoisen valtion "yhtenäisyydestä" on hyvä pitkäaikaisratkaisu noiden pitämiseksi poissa toistensa kurkuilta, jossa ne kylläkin nyt jo ovat, proxyjensa kautta. En näe etteikö pienemmät, mutta orgaanisemmin hengissäpysyvät valtiot toimisi "riita poikki, voita väliin" -roolissa yhtä 'hyvin' kuin nykyinen Frankensteinin hirviö.

Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeinen lähi- idän valtioiden rajojenveto ovat olleet yksi ongelmien, luultavasti suurimmista, aiheuttaneista järjestelyistä mitä tuolla alueella on tehty.

Ei silloin voittaja/valloittaja herrat mietineet miten rajanvedot kartalla vaikuttaisivat alueella elävien eri kansallisuuksien ja uskonnolisetnisten ryhmien väliseen dynamiikkaan ja kanssakäymiseen...
 
Moro, alkaa mennä aika kauas Belgiasta nää jutut. Ilmoitelkaa mihin ketjuun siirretään.

Jaa miten niin kauaksi Belgiasta? Juuri samanlaisen kategorisoinnin takia Euroopassa tällä hetkellä on terrorismia ja Eurooppa ei voi hyvin. Ei voi ajatella että on Belgia ja keskustelua Belgian sisäisistä ongelmista ottamatta huomioon miksi ja mistä ongelmat ovat lähtöisin.

Voidaan toki laittaa siat karsinoihin ja keskustella ruudinkäkärystä lentokentällä, mutta se ei tuo itse ongelmaan mitään uutta.

Johannes
 
Eipä ole tuollaista väitettä tullut vastaan? Missä ja kuka näin on esittänyt...?

Kurdit ovat olleet etulinjassa listimässä ISIS murhaajia...:salut: :solthum:

Käyppä kuuntelemassa suomalaisten känniset vittuilut pitserioissa jne.

Tai mitä heidän lapset kuulee busseissa ja ratikoissa.

Juuri sitä kohtelua joka saa aikaan vihaa kantaväestöä kohtaan. Katkeruus voi saada aikaan sen että joku hakee K-raudasta viiden kilon laatikon ruuveja reppuunsa. Ja lähtee viimeselle koulumatkalleen.

Tai pienempänä ääripäänä sen että ei huvita osallistua tän yhteiskunnan toimintaan
 
No niillä tyypeillä puuttuu jotain tärkeätä korvienvälistä..."aivottomuus" taitaa olla kovin ideologioiden rajat ylittävä ilmiö nykyään? o_O
 
Juuri sitä kohtelua joka saa aikaan vihaa kantaväestöä kohtaan. Katkeruus voi saada aikaan sen että joku hakee K-raudasta viiden kilon laatikon ruuveja reppuunsa.

Jos katkeruus ajaa tuollaiseen, niin siinä tapauksessa tietysti syytöksissä oli jotain perää. Ei kukaan normaali muutu terroristiksi ääliöiden pilkan vuoksi.

Mutta typerästä päänaukomisesta sinänsä toki samaa mieltä.
 
Kaverin nimi on Adas Mohamani ja hän on pakolainen. Venäjän propaganda ottaa näköjään lisäkierroksia.

http://www.bild.de/politik/inland/t...eines-syrers-mit-kanzlerin-45081994.bild.html
Olet oikeassa, tuolla on eri mies:

Tässä on oikea terroristi:
19WEp+

Salah Abdeslam
http://www.politico.eu/article/belg...slam-for-only-one-hour-before-terror-attacks/
http://www.politico.eu/article/brussels-terror-attacks-peace-march-turns-ugly/
 
Jos katkeruus ajaa tuollaiseen, niin siinä tapauksessa tietysti syytöksissä oli jotain perää. Ei kukaan normaali muutu terroristiksi ääliöiden pilkan vuoksi.

Mutta typerästä päänaukomisesta sinänsä toki samaa mieltä.

No olemme nähneet näin käyvän Kauhajoella, Myyrmäessä, ja Jokelassa.

Ja ymmärrän hyvin jos nuoret koulutetutkin kaverit voivat radikalisoitua, jos he tuntevat joutuvansa syrjityiksi esim työnsaannissa. Miksi panostaa 7-9 vuotta diplomi-inssiksi jos saa vittuilut osakseen ja työttömyyden.

Vaikea aihe selittää mitä kokeilen sanoa. En ole antamassa erillisiä uima-hallivuoroja, tai kieltämässä juhannuksen makkaranpaistoa jne. Ainot mitä ns. vaadin kantaväestöltä on se että ihmisiä kohdellaan ihmisinä.

Ja perusteluna se että ihmisenä kohtelu vähentää katkeroitumista. Ja katkeroituminen helpottaa värvääjien työtä
 
Taas tämä median kehittämä kaupunkitarina kiusatuista.

Myyrmannin Gerdt oli eristynyt tietokoneelle, mutta aiemmissa kouluissaan kukaan eimuista kenelläkään olleen mitään kunnollista mielikuvaa poikeavasta negatiivisesta kohtelusta. Hänen eristyneisyydessään oli myöls virtuaalinainen eli joku tyttö, jolle hän netissä briljeerasi ja tuo tyttö oli katkaissut yhteyden ennen tekoja.

Jokelan taustalla taas oli oikea vyyhti, psyykenlääkkeiden rouskutusta, hoitokontakteja ja kotisivuista päätellen poikkeuksellisen narsistinen vanhemmuus.

Kiusaamisen keksivät kaikissa tapauksissa ensimmäisenä toimittajat ennen kuin olivat ehtineet konttoristaan lähteä paikalle, ja tähän ymmärrettävään puolustautumiskeinoon vanhemmat tarttuivat. Näin oli Kauhajoen yksinhuoltajaäidinkin tehtävä.

Monissa tapauksissa oli kuitenkin niin kuin eräs nuori tyttö sanoi: "Kun joku outo hiipiö hihittelee ja kulkee perässäsi ja sanoo puukottavansa kaikki, sellaisen kanssa ei halua kukaan paljon olla. Sitten he ovatkin kiusattuja, kun heillä ei ole kavereita." Tämä tyttö jäi henkiin, mutta kaveriinsa osui sellaiseen paikaan, ettei enää noussut.
 
Viimeksi muokattu:
Taas tämä median kehittämä kaupunkitarina kiusatuista.

Myyrmannin Gerdt oli eristynyt tietokoneelle, mutta aiemmissa kouluissaan kukaan ei kenelläkään olleen mitään kunnollista mielikuvaa poikeavasta negatiivisesta kohtelusta. Hänen eristyneisyydessään oli myöls virtuaalinainen eli joku tyttö, jolle hän netissä briljeerasi ja tuo tyttö oli katkaissut yhteyden ennen tekoja.

Jokelan taustalla taas oli oikea vyyhti, psyykenlääkkeiden rouskutusta, hoitokontakteja ja kotisivuista päätellen poikkeuksellisen narsistinen vanhemmuus.

Kiusaamisen keksivät kaikissa tapauksissa ensimmäisenä toimittajat ennen kuin olivat ehtineet konttoristaan lähteä paikalle, ja tähän ymmärrettävään puolustautumiskeinoon vanhemmat tarttuivat. Näin oli Kauhajoen yksinhuoltajaäidinkin tehtävä.

Monissa tapauksissa oli kuitenkin niin kuin eräs nuori tyttö sanoi: "Kun joku outo hiipiö hihittelee ja kulkee perässäsi ja sanoo puukottavansa kaikki, sellaisen kanssa ei halua kukaan paljon olla. Sitten he ovatkin kiusattuja, kun heillä ei ole kavereita." Tämä tyttö jäi henkiin, mutta kaveriinsa osui sellaiseen paikaan, ettei enää noussut.

Totta kirjoitat mutta tuskinpa kyse on sattumasta miksi esim. Jokelan murhaajaa yritetään valkopestä syrjäytyneeksi ja sama koskee Kauhajoen murhaajaa, taustalla on se syy että tekijät ovat lähellä poliittisista eliittiä ja merkittäviä puolueita, ja siksi juuri tietyt puolueet ajoivat aselakeihin kiristyksiä ja perustivat toimikuntia jotta kukaan ei huomaisi mikä on murhaajien tausta.
 
Back
Top