Uutisia Italiasta

miheikki

Greatest Leader
http://yle.fi/uutiset/italiassa_pohditaan_armeijan_kayttoa_estamaan_anarkistien_iskut/6093810
Italiassa pohditaan armeijan käyttöä estämään anarkistien iskut

Anarkistien tekemät iskut huolestuttavat Italiassa. Maan sisäministerin mukaan armeija saatetaan laittaa suojaamaan mahdollisia iskujen kohteita.

Anarkistiryhmien tekemien iskujen jälkeen Italiassa pohditaan armeijan käyttämistä iskujen kohteena olleiden veroviranomaisen Equitalian ja mahdollisesti teollisuusyritys Finnmeccanican suojelemisessa.

Huoli poliittisen väkivallan noususta on kasvanut Italiassa viime aikoina tehtyjen iskujen takia. Sisäministeri Annamaria Cancellierin mukaan on mahdollista, että armeija laitetaan suojamaan mahdollisia iskujen kohteita.

Cancellieri sanoo La Repubblica-lehdessä, että palopommi- ja kirjepommi-iskujen kohteeksi joutuneen Equitalia-verotoimiston turvatoimia on lisättävä.

Sama anarkistiryhmä, joka on ilmoittanut tehneensä iskut veroviranomaista vastaan, ilmoitti olevansa vastuussa myös Finmeccanica-konserniin kuuluvan Ansaldo Nucleare -ydinvoimayhtiön johtajan ampumisesta.

Ansaldo Nuclearen johtajaa Roberto Adinolfia ammuttiin viime maanantaina, mutta hän ei haavoittunut hengenvaarallisesti.

Anarkistiryhmä on ilmoittanut lisäävänsä väkivaltaisia iskuja. Myös taloudelliseen ahdinkoon joutuneiden ihmisten itsemurhien on pelätty lietsovan levottomuuksia Italiassa, jossa on käynnissä raskas säästöohjelma.

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset
 
miheikki kirjoitti:
http://yle.fi/uutiset/italiassa_pohditaan_armeijan_kayttoa_estamaan_anarkistien_iskut/6093810
Italiassa pohditaan armeijan käyttöä estämään anarkistien iskut

Carabinieerit ovat Italian asevoimien neljäs puolustushaara. Ei tuossa ole muutenkaan mitään ihmeellistä- muistan kun kävin ensimmäisen kerran Italiassa niin noita beretan konepistoolilla aseistettuja carabinieerejä oli joissakin kaupungeissa suunnilleen joka neljännessä risteyksessä.

Italian hallitus vaan lähettää noilla anarkisteille viestiä "että menitte rajan yli". Tavallinen italialainen poliisi on sellainen melko säyseä otus joka yleensä kuuntelee kansalaisten avautumista naama kohtuullisen peruslukemilla ja muutenkin rooli on sellainen mandoliinia soittavan ja jalkapalloa kahvilassa katsova sekä korruptio kahvia litkivän statistin rooli.

Carabinieerit taas on sitten niitä tyyppejä joille suuta ei soiteta. Kyseessä ei ole mikään "oman kylän poika" vaan kasarmissa asuva karju joka vetää kyllä turpaan ja jatkaa tarvittaessa vaikka aseella jos nyrkit ja potkut ei riitä.
 
Mosuri kirjoitti:
miheikki kirjoitti:
http://yle.fi/uutiset/italiassa_pohditaan_armeijan_kayttoa_estamaan_anarkistien_iskut/6093810
Italiassa pohditaan armeijan käyttöä estämään anarkistien iskut

Carabinieerit ovat Italian asevoimien neljäs puolustushaara. Ei tuossa ole muutenkaan mitään ihmeellistä- muistan kun kävin ensimmäisen kerran Italiassa niin noita beretan konepistoolilla aseistettuja carabinieerejä oli joissakin kaupungeissa suunnilleen joka neljännessä risteyksessä.

Italian hallitus vaan lähettää noilla anarkisteille viestiä "että menitte rajan yli". Tavallinen italialainen poliisi on sellainen melko säyseä otus joka yleensä kuuntelee kansalaisten avautumista naama kohtuullisen peruslukemilla ja muutenkin rooli on sellainen mandoliinia soittavan ja jalkapalloa kahvilassa katsova sekä korruptio kahvia litkivän statistin rooli.

Carabinieerit taas on sitten niitä tyyppejä joille suuta ei soiteta. Kyseessä ei ole mikään "oman kylän poika" vaan kasarmissa asuva karju joka vetää kyllä turpaan ja jatkaa tarvittaessa vaikka aseella jos nyrkit ja potkut ei riitä.


Vahvensin lievästi. Aikalailla vastaa suomalaista virkaveljeään siis?
 
Ulkomaat
|
Silvio Berluconin tuomio

Milanolainen tuomioistuin on tuominnut Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin neljän vuoden vankeusrangaistukseen veronkierrosta.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54589-juuri-nyt-silvio-berlusconi-tuomittu-vankeutee
 
crane kirjoitti:
Ulkomaat
|
Silvio Berluconin tuomio

Milanolainen tuomioistuin on tuominnut Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin neljän vuoden vankeusrangaistukseen veronkierrosta.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54589-juuri-nyt-silvio-berlusconi-tuomittu-vankeutee

Käteinen ja Urputtaja varokoon; samoin myös Soinille :blush:. Ei muuten mutta jotta menee tasaisesti:dodgy:.
 
veffeade kirjoitti:
crane kirjoitti:
Ulkomaat
|
Silvio Berluconin tuomio

Milanolainen tuomioistuin on tuominnut Italian entisen pääministerin Silvio Berlusconin neljän vuoden vankeusrangaistukseen veronkierrosta.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/54589-juuri-nyt-silvio-berlusconi-tuomittu-vankeutee

Käteinen ja Urputtaja varokoon; samoin myös Soinille :blush:. Ei muuten mutta jotta menee tasaisesti:dodgy:.

Eipä taida tuomiota tulla laittamaan täytäntöön. Iltalehden uutinen kirjoittaa että

Pian tuomion antamisen jälkeen milanolainen tuomioistuin leikkasi sen yhden vuoden mittaiseksi vuoden 2006 armahduslain nojalla.

Mediaset-oikeudenkäynti alkoi jo vuonna 2006, mutta sitä viivästyttivät sittemmin kumottu laki pääministerin koskemattomuudesta sekä Berlusconin kiireet viranhoidossa.

Tuomiosta huolimatta Berlusconi ei joudu vankilaan lähiaikoina - ei välttämättä lainkaan. Italiassa oikeuden päätös astuu voimaan vasta, kun se on käsitelty kahdessa valitustuomioistuimessa. Käsittely voi kestää vielä vuosia.

Iän vuoksi vapaalle

Vankilaan Berlusconi voidaan passittaa ainoastaan siinä tapauksessa, että tuomio pysyy voimassa vielä toisen valituksen jälkeen. Silloinkin on Financial Times -lehden mukaan erittäin todennäköistä, että 76-vuotias Berlusconi välttää vankilan ja kotiarestinkin korkean ikänsä vuoksi.

Myös kanneaikalainsäädäntö voi pelastaa Berlusconin vankilalta. Uutistoimisto AP:n mukaan Mediaset-oikeudenkäynnin syytteet vanhenevat ensi vuoden puolella. Esimerkiksi helmikuussa korruptiosyytteet Berlusconia vastaan kumottiin vanhentuneina.

Brittiläisen Telegraph-lehden mukaan Berlusconi on noin sataan oikeudenkäyntiin liittyen kutsuttu yli 2 500 oikeuden istuntoon sen jälkeen, kun hänet vuonna 1994 valittiin ensimmäisen kerran pääministeriksi. Hän on itse sanonut käyttäneensä yli 200 miljoonaa euroa asianajajiensa palkkioihin.
 
http://hotair.com/archives/2013/04/24/animal-rights-activists-trash-years-of-autism-research-in-milan-lab-raid/

Ja noita en edes väitä ituhipeiksi. Tuo menee ihan omaan luokkaansa typeryydessä.
 
yle 14.10.2013 klo 17:49
Uutistoimisto AFP: Italia haluaa EU:n rajaturvallisuuden johdon suomalaiselta italialaiselle
Italian pääministeri Enrico Letta aikoo esittää Frontexin johtoon italialaista. EU:n rajaturvallisuusvirastoa on alusta asti johtanut suomalainen Ilkka Laitinen.

Suomen ja Italian pääministerit Jyrki Katainen ja Enrico Letta poseerasivat kuvaajille kunniavartioston edessä Kataisen vieraillessa Roomassa 14. lokakuuta. Kuva: Maurizio Brambatti / EPA
Italia haluaa EU:n rajaturvallisuusvirastolle Frontexille italialaisen johtajan suomalaisen Ilkka Laitisen sijaan, sanoo uutistoimisto AFP.

Sen mukaan pääministeri Enrico Letta aikoo Välimeren turvallisuusongelmien takia pyytää EU:lta myös, että Frontexille perustetaan toimipaikka Italiaan. Järjestön päämaja sijaitsee Puolassa.

Frontexin tehtävä on sovittaa yhteen EU-maiden yhteistyötä ulkorajojen valvonnassa. Se myös auttaa jäsenvaltioita niiden omien rajavartijoiden kouluttamisessa ja antaa tarvittaessa operatiivista apua. Laitinen on johtanut Frontexiä sen perustamisesta eli vuodesta 2005.

Italia arvioi Syyrian pakolaisvirran pitkäaikaiseksi
Letta on kutsunut hallituksensa maanantai-illaksi koolle hiomaan suunnitelmaa Italian rajoja valvovien meri- ja ilmavoimien välittömästä kolminkertaistamisesta, johon Italia haluaa EU:n vastaavan yhtä suurilla vahvistuksilla.

Italian mukaan valvonnan lisäämisessä on kyse turvallisuus- ja humanitaarisista kysymyksistä. Syyrian sisällissodan aiheuttaman pakolaisuuden takia Italialla on yhä suurempia vaikeuksia merirajansa valvonnassa. Monet meren ylittävistä aluksista ovat niin huonossa kunnossa, että matkustajien henki on suuressa vaarassa, kuten viime viikkojen turmat ovat alleviivanneet.

Puolustusministeri Mario Mauron mukaan Italiaa vastapäätä on valtio, joka ei ole enää valtio. Syyriasta pakoon pyrkivien määrä kasvaa miljooniin, ja pakolaisvirta jatkuu vuosikymmeniä, Mauro ennakoi.

Lähteet:
AFP
 
Katsokaapa huviksenne Italian laivaston suunnittelemia uusia "partiolaivoja" oheisesta kuvasta. Suunnitelmissa on kahdeksan 5500 tonnin alusta samalla rungolla, neljä konfiguroituna sairaalalaivoiksi tykkiaseistuksella (127/64 76/62) ja neljä taistelualukseksi 48 X Sylver-laukaisemella. Huippunoudeksi kaavaillaan vaatimatonta 35 solmua, mukana kulkee varustuksena yksi merlin tai kaksi NH90 helikopteria, erikoisjoukkoja, miinantorjuntavälineitä, miehittämättömiä vedenalaisia ja pikaveneitä...
 

Liitteet

  • UPAD.jpg
    UPAD.jpg
    56.9 KB · Luettu: 25
yle 2.1.2014 klo 16:35
Italian laivasto pelasti yli 200 ihmistä Välimereltä
Laivasto vei aluksellaan Sisiliaan afrikkalaiset ja aasialaiset maahanpyrkijät, jotka olivat merellä liian täydessä veneessä ilman pelastusliivejä.

Italian laivasto on pelastanut 233 maahanpyrkijää salakuljettajien liian täydestä veneestä Lambedusan saaren eteläpuolella. Laivaston alus otti heidät kyytiinsä ja vei Sisiliaan.

Laivaston mukaan maahanpyrkijät havaittiin, kun he olivat 10-metrisessä veneessä ilman pelastusliivejä noin 130 kilometrin päässä Lambedusasta.

Aluksessa oli ihmisiä Pakistanista, Eritreasta, Nigeriasta, Somaliasta, Sambiasta ja Malista.

Joka vuosi tuhansia ihmisiä Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä lähtee merikelvottomissa aluksissa vaaralliselle merimatkalle Välimeren yli päästäkseen Eurooppaan. Satoja ihmisiä on kuollut havereissa.

Jos maahanpyrkijät eivät saa turvapaikkaa tai heillä ei ole Euroopassa työtä tai perhettä, heitä uhkaa karkottaminen Italiasta.

Lähteet:
AP
 
yle 15.1.2014 klo 12:56
Italia lähettää armeijan kaatopaikoille
Tarkoituksena on estää uusien jätteiden tuominen laittomille kaatopaikoille, kertoo Itävallan yleisradio.

Italia suunnittelee sotilaiden lähettämistä vartioimaan maan eteläosan kaatopaikkoja. Itävallan yleisradion mukaan tarkoituksena on estää uusien jätteiden tuominen laittomille kaatopaikoille.

Tällaisia kaatopaikkoja arvioidaan olevan erityisesti Campanian maakunnassa useita kymmeniä. Rikollisjärjestöjen lukuun työskentelevät jäteautojen kuljettajat kippaavat jätteensä yleensä yön pimeydessä paikkoihin, joissa minkäänlaista lajittelua ei tunneta.

Italian ympäristöjärjestöt arvioivat, että noin 11 miljoonaa tonnia erilaista teollisuusjätettä on levitetty ympäri maan eteläosaa viimeksi kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana. Saksalaisen Spiegel-lehden mukaan laittomille kaatopaikoille on levitetty jopa radioaktiivisia jätteitä, mutta näille tiedoille ei ole saatu virallista vahvistusta.

Rikollisjärjestöt sytyttävät usein kaatopaikkansa palamaan, jonka seurauksena myrkyllinen savu pilaa ilmaa laajoilla alueilla. Myrkkypäästöjen arvioidaan jo heikentäneen Etelä-Italian asukkaiden terveyttä. Erilaisia syöpiä esiintyy Napolin ympäristössä yli 40 prosenttia enemmän kuin Italiassa keskimäärin.

Monet teollisuusyritykset ja kiinteistöt turvautuvat mieluummin rikollisjärjestöjen palveluksiin kuin maksavat laillisten yhtiöiden kalliimmista palveluista. Italian hallitus on vuosikaudet luvannut ratkaista ongelman, mutta tulokset ovat tähän asti olleet laihoja.
 
IS 17.3.
Venetsiakin haluaa irti emämaasta


Venetsia.
Olivier Morin
Julkaistu: 17.3.2014 23:13

Tarunhohtoisessa Venetsiassa ja sen lähialueilla äänestetään tällä viikolla itsenäistymisestä.

Italiasta irtautumista kannattavien puolueiden masinoima äänestys ei ole sitova, mutta sen toivotaan nostavan esiin Veneton alueen halun erota Italiasta.

Veneton tasavallan esikuvana olisi historiallinen Venetsia, joka oli vuosisatojen ajan itsenäinen ja vaikutusvaltainen kauppamahti Välimeren alueella.

Veneton alue tilittää Italian keskushallinnolle miljoonia euroja enemmän kuin se saa takaisin investointeina ja tukina.

Venetsiassa ei niinkään seurata tapahtumia Krimillä vaan kiinnostus kohdistuu Katalonian ja Skotlannin itsenäistymishankkeisiin Espanjassa ja Britanniassa.

Äänestys Veneton alueella päättyy perjantaina.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg
Venetsiassa äänestys ei ole minkään viranomaisen järjestämä (edes tarkoitusta varten perustetun nukkehallinnon), vaan irtautumispuolueiden. 3,8 M ihmistä ja paikallinen populisti hehkuttaa että odotetaan kahta miljoonaa ääntä. Voi olla hiukan hiljaisempaa ääntenlaskun jälkeen.
 
Itsenäistä Venetsiaa, joka alkaa taas harjoittaa voimapolitiikkaa vanhoissa alusmaissaan tuskin vähän aikaan näemme. Odotan silti mielenkiinnolla, koska Genova ja muut Italian vanhat "kaupunkivaltiot" seuraavat perässä. Vatikaani voisi myös vaatia takaisin 1700-luvun läänityksiään, jotka Italia siltä epäoikeudenmukaisilla sopimuksilla riisti ja lähettää sveitsiläiskaartilaisensa vaatimuksiaan tehostamaan (ilman tunnuksia tietenkin)...
 
Italian uusista partioaluksista tihkuu uutta tietoa: http://www.defensenews.com/article/...260018/Italy-Closing-Major-Patrol-Vessel-Deal

127mm päätykki, "kevytversio" 350 miljoonaa per alus ja "taisteluversio" 450 miljoonaa per alus. Mahdollisesti sata miljoonaa päälle Aster 15/30 ilmatorjuntaohjuksia ja Naval Scalp risteilohjuksia. Nopeudeksi vaatimaton 34-35 solmua, aikaisemmista suunnitelmista huolimatta vesijetistä lienee luovuttu. Myös integroitu masto jäänee toteutumatta yläpaino-ongelmien vuoksi. Ja nämä ovat siis partioaluksia (Pattugliatori d'Altura Multiruolo)...
 
Italiasta. Rooman korruptio ja mafiakytköksiä:
Me Roomassa asuvat olemme viime vuosina huomanneet, miten kaupungista on tullut aiempaa kaoottisempi ja likaisempi. Julkinen liikenne ei toimi, kadut täyttyvät roskista ja töhryistä.
Samaan aikaan kaupunginhallinnon menot ovat kasvaneet ja se on ajautunut konkurssia vastaavaan tilaan. Itse asiassa, konkurssilta ollaan viimeisen kuuden vuoden ajan vältytty vain, koska Italian valtio on pelastanut vahvasti miinuksella olevan kaupungin kassan vuosi toisensa jälkeen.
Nyt tiedämme, mihin nämä rahat ovat valuneet. Poliisin mukaan Rooman mafia – La Mafia Capitale – on tienannut poliittisilla yhteyksillään satoja miljoonia euroja.
Poliisin puhelinsalakuuntelu on paljastanut kymmenien roomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen olevan täysin mafian talutusnuorassa. Lahjuksilla ja äänestysvilpillä heidät on saatu vääristämään julkisia kilpailutuksia siten, että mafiaa edustava yritys voittaa.
Porkkanan lisäksi poliitikoille on tarjottu myös keppiä perinteiseen mafian tyyliin. Puhelinkeskustelut paljastavat mafian käyttämän hyvin raa'an kiristystaktiikan.
Rooman nykyinen pormestari, vasemmistoa edustava Ignazio Marino on tehnyt kaikkensa osoittaakseen mafiayhteyksien liittyvän häntä edeltäneeseen oikeistolaiseen kaupunginjohtajaan Gianni Alemannoon ja hänen valtuustoonsa. Toistaiseksi Marino on välttynyt poliisin syytöksiltä, vaikka myös hänen puolueensa jäseniä on pidätetty.
Korruption härskiydestä kertoo se, että yksi pidätetyistä on koko Rooman korruptionvastaisesta toiminnasta vastaava Italo Walter Politano.
Kaupungin virkamiesten korruptio ei rajoitu pelkästään mafiayhteyksiin.
Pääministeri Renzi lupasi tuoda syylliset vastuuseen teoistaan. Miten, se jäi kertomatta.
Roomalaiset ystäväni kertovat, kuinka heidän ei ole mahdollista saada sairaalasta vuodepaikkaa isovanhemmilleen ilman, että he tuntevat juuri oikean henkilön sairaalan henkilökunnasta.
Toinen esimerkki: uudenvuodenaattona yli 80 % Rooman poliiseista jätti tulematta töihin vedoten äkillisiin sairastumisiin.
Taustalla on kuitenkin poliisien vastalause päätökselle kierrättää heitä kaupunginosasta toiseen, sillä pysyessään töissä aina samalla alueella poliisien väitetään alkavan pyytää alueen asukkailta lahjuksia.
Mikä on sitten ollut Italian poliittisen johdon vastaus Rooman mafiatapaukseen?
Pääministeri Renzi lupasi populistiseen tyyliinsä tuoda kaikki syylliset vastuuseen teoistaan. Mutta miten, se jäi Renziltä kertomatta.
Selvää kuitenkin on, että Italian oikeusjärjestelmässä olisi parantamisen varaa. Viranomaisten mukaan maan vankiloissa istuvista 50 000 vangista vain reilut parisataa on tuomittu korruptiosta. Tämä huolimatta siitä, että Transparency Internationalin mukaan Italia on yhdessä Kreikan, Bulgarian ja Romanian kanssa Euroopan unionin korruptoitunein maa.
Renzi tekee kaikkensa saadakseen maailman innostumaan Italiasta ei pelkästään matka- vaan myös sijoituskohteena. Esimerkiksi tämän vuoden Milanon maailmannäyttelyn tarkoitus on tuoda Italia koko maailman huomion keskipisteeksi. Tosin senkin rakennusurakoista osa oli joutunut mafian käsiin.
Ja mitä ilmoitti Renzi pian Rooman mafiapaljastusten jälkeen?
Kaupunki hakee vuoden 2024 olympialaisten isännyyttä. Renzin sanoin: "Emme saa antaa näiden vaikeuksien estää meitä unelmoimasta. Eiväthän urheilijatkaan odota kaiken olevan aina helppoa".
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_rooma_ajautui_mafian_kasiin/7772058
 
10421419_874656702563342_5447564154149646627_n.jpg

Poliittisen johdon olisi julistettava sota korruptiota ja Mafiaa vastaan ja annettava tähän liittyen hyökkäystehtävä Carabinierille. Saattaisi alkaa tapahtumaankin...
 
Italia on ollut vuosien ajan kiinnostukseni kohteena.

Putin sanoi viime vuonna, että Suomi on kauppakumppani, mutta Italia ja Kreikka poliittisia kumppaneita. Kiinnitin siihen huomiota.

Matteo Renzi nousi suosioon ja pääministeriksi lupaamalla lopettaa korruption. Vallassa pysyäkseen Renzin on kuitenkin osattava vain yksi asia: tehdä lehmänkauppoja Rooman poliittisen valtakoneiston sisällä. Renzin niskaan hengittävät sekä Berlusconin Forza Italia –puolue että populistinen Viiden Tähden Liike.

Italialla on ollut vuosikymmenen jatkunut matalasuhdanne. Renzi on kusessa sen kanssa. Katsokaa tarkkaan tämä osa Putinin tiedotteesta tänään 5.3.2015:

March 2, a round table discussion involving CEOs of major Russian and Italian companies took place in Milan. Our Minister of Economic Development, Mr Ulyukayev, headed the Russian delegation.

Despite the 10 percent reduction in our trade turnover last year, caused by obvious reasons, Italy remains Russia’s leading foreign trade partner. Italian capital investment in Russia exceeds $1.1 billion, while Russian capital investment in Italy is over $2.3 billion. To further increase these figures, the Russian Direct Investment Fund together with their Italian partners is creating a joint fund worth $1 billion.

One of the most advanced spheres of our cooperation is the power industry. The Italian company Enel has made significant investments into Russian electrical energy facilities. Russia’s Rosneft and LUKOIL, in their turn, own assets in Italian oil refineries. It is important that we thus complement the traditional ‘seller-buyer’ relationship, as Italy is a major consumer of Russian natural gas.

We are also making progress in terms of mutual investment in such high technology industries as the aircraft industry, space exploration and nuclear technology. The Russian company Sukhoi and their Italian partners joined efforts to promote the Superjet-100 in the global market. About 150 craft have already been ordered.

Another promising project is the production at a facility outside Moscow of Agusta helicopters. Most of the orders come from Russia.

We gave a lot of attention to plans to build a joint thermonuclear experimental reactor, to develop civil rocket technology and satellite systems.

I am certain that contacts during the EXPO 2015 Milano would also help enhance business cooperation between Russia and Italy.

Our multi-faceted humanitarian contacts are also developing. They are based on mutual interest in culture and history and a large-scale tourist exchange. More than 900 thousand Russian citizens visited Italy last year. Incidentally, Russian tourists spend about $1 billion in Italy.

Both countries have successfully held reciprocal Years of Tourism. The itinerary included a tour of Italy by the Academic Maly Theatre, concerts by the Russian National Orchestra and many other events.

Overall, Mr Prime Minister and I have agreed that our countries have great opportunities for further expansion of mutually beneficial cooperation.
 
http://www.corriere.it/esteri/15_gi...pa-ab5eeffe-0c0a-11e5-81da-8596be76a029.shtml

Corriere della sera lehdessä oli Venäjän presidentti Vladimir Putinin haastattelu. Haastattelussa ei kysytty ilkeitä koska eihän se Corriere della sera olisi muuten saanut Venäjän presidentti Putinin haastattelua tehtäväksi.

Lueskelin yleisökommentteja. Italialaiset eivät vaikuta olevan Venäjän kysymyksessä lainkaan paskahalvauksen saaneita.

Selvä päätelmä haastattelun luettua oli, että Putinin kanssa keskustelu on mahdotonta koska hän on älyllisesti niin epärehellinen. Oletan, että Putin vastailee tasan samalla tavalla Merkelille kuin Putin vastailee toimittajan kysymyksiin Corriere della seran haastattelussa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top